Browsing by Subject "coping"

Tässä maisterintutkielmassa selvitetään sitä, millaisia uskonnollisia ja ei-uskonnollisia coping-keinoja yksinasuvilla teologiopiskelijoilla oli käytössään koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilassa vuosina 2020–2022. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa käytettyjen coping-keinojen skaala koko laajuudessaan ja nostaa esiin uskonnolliset coping-keinot. Löytyneitä uskonnollisia coping-keinoja analysoidaan Pargamentin et al. positiivisen uskonnollisen copingin ja negatiivisen uskonnollisen copingin teorian mukaan. Tutkimus toteutetaan laadullisena, ja aineisto koostuu kuudesta haastattelusta, jotka tehtiin alkuvuonna 2022. Aineisto analysoidaan laadullisella sisällönanalyysilla ja aineistosta poimitaan kaikki siinä esiintyneet coping-keinot. Analyysissa coping-keinoja löytyi yhteensä 49 ja ne jaettiin viiteen kategoriaan: uskonnollisuus, läheiset, päänsisäiset keinot, rutiinit ja tiedonhaku. Löytyneitä uskonnollisia coping-keinoja analysoidaan em. Pargamentin et al. teorian avulla. Aineistosta löytyi 13 erilaista uskonnollista coping-keinoa, joista yksi on laadultaan negatiivista uskonnollista copingia. Kyseinen coping-keino on ”pandemia on rangaistus” ja se ilmenee puolessa aineistosta (N=6). Loput löydetyt uskonnolliset coping-keinot ovat laadultaan positiivista uskonnollista copingia. Esimerkkejä positiivisesta uskonnollisesta copingista ovat esimerkiksi usko pandemian tarkoituksenmukaisuuteen, rukoilu ja luonnossa Jumalan havaitseminen. Ei-uskonnollisia coping-keinoja ovat esimerkiksi vertaistuki, harrastukset ja tiedon etsiminen. Tutkimus täyttää sekä kotimaista että kansainvälistä tutkimusaukkoa hyödynnettyjen coping-keinojen määrästä ja laadusta, sillä aiempi tutkimus on keskittynyt pitkälti tutkimaan sitä, milloin coping-mekanismit aktivoituvat ja milloin coping on uskonnollista tai ei-uskonnollista. Tämän tutkimuksen perusteella coping-keinojen skaala on laaja. Jatkotutkimusaiheena voisi tuottaa kvantitatiivisen tutkimuksen siitä, mitä tässä tutkimuksessa havaituista coping-keinoista suurempi otantajoukko käyttää, ja saada siten yleistettävää dataa coping-keinojen käytöstä.

Tässä tutkielmassa aiheena on näkövammaisten selviytyminen. Näkövammaisia on Suomessa paljon. Erityisesti iäkkäiden joukossa näkövammaisten osuus on suuri. Näkövammainen on henkilö, jolle näön heikentyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa päivittäisessä elämässä. Näkövamma aiheuttaa runsaasti stressiä ja surua. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen ja laadullinen tutkimus. Tutkielmaa varten on haastateltu kymmentä eri asteisesti näkövammaista henkilöä. Haastattelut tehtiin vuosina 2015–2016. Haastateltavista neljä oli täysin sokeita ja kuusi haastateltavaa heikkonäköisiä. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen analyysin keinoja käyttäen. Tämä tutkielma rakentuu tutkimuskysymysten varaan, jotka ovat: millaista on elämä näkövammaisena, millaisia selviytymiskeinoja näkövammaisilla on käytössään ja mikä on hengellisyyden rooli näkövammaisten selviytymisprosessissa. Tutkimus rakentuu sen varaan, kuinka aineisto vastaa annettuihin tutkimuskysymyksiin ja kuinka olemassa oleva tutkimustieto tukee saadusta aineistosta tehtyjä havaintoja. Keskeisimmät havainnot tässä tutkielmassa liittyvät näkövammaisten kokemuksiin siitä, millaista on elää näkövammaisena Suomessa. Huomattava osa tähän tutkimukseen osallistuneista koki elämänsä ajoittain hyvin haastavaksi, ja tuen tarve oli suuri. Useampi vastaaja sanoitti kokeneensa elämänsä varrella häpeää näkövammastaan. Monella näkövammaisella kelpaamattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne olivat voimakkaita. Selviytymiskeinoista keskeisimpinä esiin nousivat myönteinen elämänasenne, huomiotta jättäminen sekä hengellisyys. Sosiaalisella tuella oli suuri merkitys valtaosalle vastaajista. Valtaosalla tähän tutkimukseen osallistuneista oli käytössään laajasti erilaisia selviytymiskeinoja. Tässä aineistossa hengellisyyden merkitys oli vastaajille moniulotteista. Vastaajat on jaoteltu kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka suuren merkityksen he antoivat hengellisyydelle omassa selviytymisprosessissaan. Ryhmät ovat uskossa elävät, epäilijät ja uskosta etääntyneet. Tämän tutkielman aineiston perusteella ne vastaajat, joille hengellisyyden merkitys oli suuri, suhtautuivat keskimäärin rauhallisemmin omaan vammaansa ja kuvasivat olevansa onnellisempia. Tämän tutkielman valossa moni näkövammainen ei tule kohdatuksi siten, kuin hän kaipaa.

Tutkimus tarkastelee Pandemrix-influenssarokotteen myötävaikutuksesta narkolepsiaan sairastuneiden henkilöiden omaisten elämänhallintaprosessia. Kyseinen rokote otettiin Suomessa käyttöön terveysviranomaisten päätöksellä syksyllä 2009 ehkäisemään sikainfluenssatartuntoja. Myöhemmissä selvityksissä sen havaittiin lisänneen 4-65-vuotiaiden rokotuksen saaneiden riskiä sairastua narkolepsiaan. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia elämänhallintakeinoja sairastuneiden omaiset ovat käyttäneet sopeutuakseen uuteen ja haastavaan elämäntilanteeseen, mitkä asiat ovat näyttäytyneet sopeutumista tukevina tai haittaavina tekijöinä ja miten tapahtuneen käsittelyn on koettu vaikuttaneen omaan elämään tai ajatteluun. Syventämällä ymmärrystä omaisten elämänhallinnasta on mahdollista edesauttaa tarvittavan avun ja tuen suuntaamista perheille, joihin kuuluu narkolepsiaan sairastunut lapsi tai vanhempi. Aihetta lähestytään teoriaohjaavasti laadullisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimusaineisto koostuu viidestä avoimesta haastattelusta, joista neljässä haastateltu on sairastuneen vanhempi ja yhdessä puoliso. Ottamalla tutkimukseen mukaan vanhempien lisäksi sairastuneen puolison, on haluttu antaa ääni pienemmälle vähemmistölle, jonka elämää perheenjäsenen narkolepsia on yhtä lailla koskettanut, mutta joka on tähän asti jäänyt selvästi lapsiperheiden saaman huomion varjoon. Keskeisimmiksi omaisten elämänhallintaan vaikuttaneiksi kontekstitekijöiksi määrittyivät kipeät ajatukset ja tunteet liittyen sairauden puhkeamisen taustatekijöihin, yhteiskunnallisen tuen riittämättömyys – etenkin psykososiaalisten ja informaatioon perustuvien tukimuotojen osalta –, oman aktiivisuuden välttämättömyys avun saamiseksi, sairastuneen perheenjäsenen vointi ja selviytyminen sekä sosiaalisten suhteiden merkitys. Aikuisena sairastuneen henkilön puolison kohdalla tuensaannin vaikeudet korostuivat entisestään vaikeuttaen sopeutumista. Nämä tulokset ovat linjassa aiemman narkolepsiailmiötä käsittelevän tutkimuksen kanssa ja vahvistavat myös muissa perheenjäsenen kroonista sairastumista koskevissa selvityksissä tehtyjä havaintoja psykososiaalisen tuen ja asianmukaisen tiedonsaannin tärkeydestä. Omaisten elämänhallinnassa korostuivat tunnekeskeiset elämänhallintakeinot mutta myös ongelmakeskeisiä strategioita käytettiin. Lukuisien epävarmuustekijöiden sävyttämässä tilanteessa näkyvä rooli oli tuen etsinnällä – etenkin vertaistuella – sekä positiivisilla ajattelu- ja tulkintamalleilla. Merkityksen etsintä tuli selvästi esille joidenkin omaisten elämänhallinnassa, ja sen keskeisenä elementtinä esiintyi toivon luominen. Perheenjäsenen sairaudelle haluttiin löytää mielekäs tarkoitus, kuten tapahtuman aikaansaama positiivinen muutos omassa itsessä tai perheen elämässä. Vaikka rokotteen rooli sairauden puhkeamisen taustalla tarjosi toisinaan vastauksen konkreettiseen kysymykseen siitä, mistä perheenjäsenen narkolepsia oli tullut, sairauden merkitystä oman elämän kannalta koettiin silti tarpeelliseksi pohtia. Prosessin myötä havaitut muutokset, elämänhallinnan seuraukset, liittyivät joko kokemuksiin ihmisenä kasvamisesta tai elämän- ja maailmankatsomuksellisiin näkemyksiin. Yleisiä olivat kuvaukset elämänhallintaitojen kehittymisestä, omaa arvomaailmaa koskevat kysymykset, oivallukset elämän kallisarvoisuudesta ja arvaamattomuudesta sekä yhteiskunnallisten teemojen ympärillä pyörivä pohdiskelu. Rokotteen rooli sairauden puhkeamisessa loi omanlaisensa sävyn elämänhallintaprosessiin. Kontekstitekijöiden osalta vaikutukset tulivat ilmi ennen kaikkea yhteiskunnallisen tuen puutteellisuudessa. Elämänhallinnassa teema näkyi intensiivisenä tuen etsintänä – jolla mahdollisesti pyrittiin paikkaamaan puutteita yhteiskunnan palveluissa – sekä tapahtuneeseen liittyvien epäkohtien aiheuttamien vaikeiden tunteiden säätelypyrkimyksinä. Elämänhallinnan seurauksien kohdalla taas yhteiskunnalliset kysymykset ja kritiikki saivat jalansijaa. Vaikka monet omaisten elämänhallinnan keskeiset teemat, kuten positiivisten tulkintojen muodostaminen, tuen etsiminen, syiden ja merkityksen kyseleminen sekä prosessin myötä raportoitu henkilökohtainen kasvu ovat tyypillisiä ilmiöitä perheenjäsenen krooniseen sairauteen sopeutumisen yhteydessä, rokotteesta sairastuneiden omaisilla nämä osa-alueet sisälsivät toisinaan omanlaisiaan piirteitä ja kysymyksiä tuoden esille tapauksen poikkeuksellisuutta. Tutkimus alleviivaa psykososiaaliseen tukeen ja tiedon antamiseen panostamisen tärkeyttä osana rokotteesta narkolepsiaan sairastuneiden henkilöiden omaisten kokonaisvaltaista auttamista ja kohtaamista. Ammattiauttajat ovat näiden asioiden toteutumisen kannalta keskeisessä roolissa.