Browsing by Subject "ekumeniikka"

Tutkimuksessa selvitettiin systemaattisen analyysin avulla, millaiset ovat Andrea Riccardin rauhantyön taustalla olevat systemaattis-teologiset perusnäkemykset. Tutkimuksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota Riccardin teologisten ja hengellisten käsitteiden ja argumenttien käyttöön. Tutkimuksen lähtökohtana oli oletus, että Riccardin käytännön toiminnalla rauhan puolesta on myös teologisia taustatekijöitä. Riccardin omien näkemysten ohella on kiinnitetty huomiota myös hänen johtamansa Sant’Egidion yhteisön toiminnallisiin periaatteisiin ja uskonnolliseen rauhanvälitystyöhön. Tutkimuksen lähteinä toimii koko Andrea Riccardin kirjallinen tuotanto. Tutkimus osoitti, että rauhan käsite liittyy Andrea Riccardin ajattelussa kristityn identiteettiin. Sant’Egidion yhteisössä tämän ajattelun taustalla on tulkinta Jeesuksen sanoista ”rauhani minä jätän teille” (Joh. 14:27). Riccardin mukaan kristittynä oleminen ja rauha liittyvät toisiinsa; kristittynä oleminen sisältää rauhan idean. Jotta ihminen voisi myös elää todeksi tuon kristillisen rauhan idean ja välittää rauhaa, hän tarvitsee Jumalan sanaa, rukousta ja liturgiaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Andrea Riccardin rauhanteologia voidaan nähdä kolmen eri toisiinsa effektiivisessä suhteessa olevan dimension kautta. 1) Rauhan identiteetin vastaanottaminen perustuu rukoukseen, jossa ihminen on vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Jumalan sana, rukousyhteisö ja liturgia yhdessä synnyttävät ihmisessä kaipuun toimintaan. Tämä kaipuu on kimmoke lähimmäisen tunnistamiseen rakastamisen kautta. 2) Rauhan edellytys on, että lähimmäinen tunnistetaan ensin todellisen rakkauden kautta lähimmäisenä, mutta tämän jälkeen myös köyhänä ja vähimpänä. Kun uskova asettaa tämän lähimmäisen ensisijaiseksi ja itsensä toissijaiseksi, hän alkaa elää identiteettinsä mukaan. Syntyy universaalin veljeyden näkemys. 3) Rauhan toiminnallinen ulottuvuus on seuraa veljeyden kokemuksesta. Veljeydessä keskeistä on dialogi. Siinä rajaton, kristillinen veljeys johtaa ihmiskunnan vuorovaikutukseen ja keskinäiseen rauhan ja sovinnon kaipuuseen. Näin sisäinen identiteetti realisoituu ulkonaiseksi elämäntavaksi ja toiminnaksi. Tämä toiminta nojaa luottamukseen Jumalan voimasta ja on siksi sekä rohkeaa että inhimilliset rajat ylittävää.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella helluntailaista näkökulmaa kristityksi tulemiseen helluntailiikkeen ja katolisen kirkon (HE – KK) välisten neuvotteluiden viidennellä kierroksella esiteltyjen helluntailaisten osanottajien esitelmien pohjalta sekä vertailla niitä dialogin neuvotteluiden loppuraporttien tekstien kanssa. Tutkimuksen sisältöön kuuluu sekä valtaosaltaan julkaisemattomien tekstien esittely sekä huomioiden teko HE – KK dialogiin osallistuneiden helluntailaisten tavasta kirjoittaa teologiaa sekä väittämien että niiden argumentoinnin kautta. Havainnointi on rajattu erityisesti seuraavien kahden tekijän tarkasteluun. 1. Kokemuksellisuuden asema teologisena painotuksena 2. Suhde oppiin ja opillisuuteen Tutkimuksen taustana on esitelty helluntailaisuuden historiasta seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet liikkeen ekumeenisiin suhteisiin sekä näiden kehitykseen. Tämän lisäksi tarkastelen näiden kahden hyvin erilaisen kirkkokunnan välistä dialogia sekä neuvotteluiden että dokumenttien luonteen näkökulmasta. Sekä dialogiprosessissa itsessään että dokumenttien luonteessa on nähtävissä yhtäältä osapuolten erilainen kirkollinen traditiopohja ja toisaalta ne pyrkimykset ja odotukset, joita osapuolilla on käynnissä olevaa dialogia kohtaan. HE – KK dialogin viidennen kierroksen otsikko käsittelee kristityksi tulemista. Jokaisen neuvottelutapaamisen otsikko käsittelee eri näkökulmaa tai osa-aluetta siitä prosessista, jonka ihminen käy läpi kasvaessaan kohti seurakunnan täysivaltaista ja aktiivista jäsenyyttä. HE – KK dialogin viidennen kierroksen helluntairyhmän kirjoittajina ovat toimineet seuraavat henkilöt. Listassa on myös mainittuna myös esitelmän otsikko sekä tapaamisajankohta. 1. Ronald Kydd: Kristityn initiaatio ja Pyhän Hengen kaste, helluntailainen näkökulma, (1998) 2. Thomas D. Pratt: Helluntailainen näkökulma uskoon ja kristityn initiaatioon, (1999) 3. Harold Hunter: Usko ja kristityn initiaatio: Patristinen kirjallisuus, helluntailainen näkökulma, (1999) 4. Matthias Wenk: Kääntymys ja initiaatio: Helluntailainen näkemys raamatullisesta ja patristisesta näkökulmasta, (2000) 5. Huibert Zegwaart: Kristityn kokemus yhteisössä, raamatullinen ja patristinen näkökulma, (2001) 6. Jackie David Johns: Kristityn muotoutuminen ja opetuslapseus, raamatullinen ja patristinen näkökulma, (2002) Keskeisimmät havainnot esitelmistä koskevat sitä, 1. miten kokemuksellisuus ja erityisesti kääntymiskokemus valikoituvat usein tulkinnan keskipisteiksi tai tulkinnan avaimiksi sekä 2. miten kirjoittajat ovat tietoisia helluntailaisen opin kehittymättömyydestä ja osin normatiivisen opin puutteesta. Samanaikaisesti opillisuuden asemasta ja tärkeydestä on löydettävissä erilaisia näkemyksiä. Tutkimusaineiston tarkastelun eräänä loppupäätelmänä on toteamus, jossa voi yhtyä muun muassa käyttämäni helluntailaisuuden tutkijan Walter Hollenwegerin huomioon. Helluntailaisuudelle tyypillinen ajattelu on oma erityinen teologian tyylilajinsa, joka avautuu omassa kontekstissaan.

Tämän tutkielman aihe on kristillinen ihmiskäsitys, eli teologinen antropologia. Kristillisten kirkkojen ihmiskäsitys perustuu hyvin yhteneväisesti ymmärrykseen siitä, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisuuteensa. Ihmisen lankeemus rikkoi tämän yhteyden, mutta Kristuksen inkarnaatio, sovitustyö ja ylösnousemus korjasivat särkyneen yhteyden, ja ihmiselle avautui uusi mahdollisuus elävään yhteyteen Luojansa kanssa sekä pelastus synnin ja kuoleman vallasta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon kolmannet teologiset neuvottelut pidettiin Järvenpäässä lokakuussa 1991. Neuvottelujen toisen asiakokonaisuuden otsikko oli ”Kirkkojemme ihmiskäsitys ja nykyaika”. Tarkastelen päälähteitteni, Järvenpäässä käydyn dialogin tiedonannon ja esitelmien, valossa kirkkojen ihmiskäsityksiä ja niissä ilmeneviä mahdollisia eroavaisuuksia. Hahmottelen näiden dokumenttien näkemyksistä nousevaa luterilaista ja ortodoksista ihmiskäsitystä, sekä niiden kohtaamia haasteita silloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Peilaan lähteitä myös lokakuussa 2015 pidetyn suomalaisen luterilais-ortodoksisen dialogin 25-vuotisjuhlaseminaarin vastaaviin teksteihin, pitäen silmällä sitä, ilmeneekö teksteissä uudenlaista ihmiskäsityksen sanoittamista. Järvenpään 1991 dialogin Tiedonannon mukaan kirkkojen ihmiskäsityksissä on havaittavissa eroja esimerkiksi käsitteiden ”kuva ja kaltaisuus” sekä ”laki ja evankeliumi” merkityksessä. Luterilainen traditio lähestyy käsiteparia ”kuva ja kaltaisuus” synonyymisinä ilmaisuina, ortodoksisen opetuksen mukaan ”kuva” merkitsee ihmiselle lahjaa ja tehtävää, ”kaltaisuus” on tavoite ja prosessi kasvaa kohti Jumalaa. Luterilaisen käsityksen mukaan ihminen oli paratiisiin alkutilassa täydellinen, ortodoksisen näkemyksen mukaan ihminen alkoi paratiisissa kasvaa kohti yhä lähempää yhteyttä Jumalaan. Tämän eroavaisuuden vuoksi käsitys lankeemuksen seurauksista on myös erilainen. Luterilaisen opetuksen mukaan jokainen ihminen peri Aadamin synnin henkilökohtaisesti, ortodoksinen traditio painottaa jokaisen tietoisen ihmisen vastuuta omista synneistään. Ortodoksiseen ihmiskäsitykseen kuuluu teosis, jolla ilmaistaan ajatusta ihmisen kasvamisesta kohti Jumalaa armovoimien avulla, jumalallistumista. Luterilaisuudessa puhutaan vanhurskauttamisesta, uskossa vastaanotetusta Kristuksen täyteydestä. Vaikka teosis ja vanhurskauttaminen eivät ole samastettavissa, niiden välillä on selkeä analogia. Vanhurskauttamisen ja teosiksen teologinen analogia on avannut luterilais-ortodoksisessa ekumeenisessa dialogissa viimeisten vuosikymmenten aikana tien yhä syvempään vastavuoroiseen ymmärtämiseen niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin vuoropuhelussa.

Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millaista identiteettiä Suomen evankelis- luterilainen kirkko (SELK) tuo esille kokonaiskirkon strategioissaan, jotka on laadittu 2000-luvulla. Aineistona ovat aiempi 'Meidän kirkko – osallisuuden yhteisö'- strategia sekä nykyinen strategia ''Kohtaamisen kirkko - kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan sekä uskontojen kohtaamisen suunta vuoteen 2020'. Strategioiden lisäksi selvityksen kohteena ovat strategioihin kiinteästi liittyvät mietinnöt. Luterilaisen identiteetin perustalla ovat Martti Lutherin opetukset sekä luterilaiset tunnustuskirjat, joihin SELK on sitoutunut. Lutherin ajatuksista korostuneimmin strategioissa tulee esille teema 'Kristus lähimmäisenrakkaudessa.' Vähiten tulee esille Lutherin opetukset ristinteologiasta ja Lutherin rakkaudenteologiakin on ainoastaan tulkittavissa taustalla. SELK tuo esille sitoutumisen luterilaiseen tunnustukseen ja teologiset periaatteet ovat nähtävillä molemmissa strategioissa. Sakramenteista ehtoollinen on korostetusti esillä, sillä se on merkki kirkon näkyvästä ykseydestä ja yksi 'onnistuneen' ekumenian piirteistä. Kirkon tehtävät tulevat esille molemmissa strategioissa. SELK:n identiteetti heijastelee vuoteen 2015 laaditun 'Meidän kirkko – osallisuuden yhteisö'- strategian mukaan seuraavia teemoja: 1) kirkon perustehtävästä huolehtiminen muuttuvassa toimintaympäristössä 2) opillinen luterilaisuus; Raamattuun ja tunnustuskirjoihin pohjautuva teologinen identiteetti 3) lähimmäisenrakkauden toteuttaminen SELK:n identiteetti uusimmassa 'Kohtaamisen kirkko-kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan sekä uskontojen kohtaamisen suunta vuoteen 2020' -strategiassa tuo esille seuraavia identiteetin puolia: 1) ekumeeninen luterilaisuus 2) opillinen luterilaisuus; Raamattuun ja tunnustuskirjoihin pohjautuva teologinen identiteetti 3) avoimuus ja kohtaaminen SELK:n identiteetti on strategioiden mukaan nyt ekumeenisesti painottunut, nojaten silti tukevasti opilliseen luterilaisuuteen. SELK identifioituu voimakkaasti osaksi Luterilaisen maailmanliiton kirkkoyhteisöä ja on aktiivisesti mukana ekumeenisessa vuoropuhelussa. 'Kohtaaminen' nousi avainsanaksi uudessa strategiassa ja siihen pyrkiminen kaikilla toiminnan tasoilla 'Kohtaamisen kirkko'- strategian keskeiseksi tavoitteeksi.

Tämän tutkielman tarkoitus on perehtyä Erik Eriksonin teoksessa Nuori Luther esitettyihin väitteisiin Lutherin opinmuodostuksesta ja opin sisällöstä. Tutkielman tutkimuskysymys on hahmottaa Erik Eriksonin keskeiset väitteet Martin Lutherin identiteetin ja teologian kehityksestä ja näiden yhteyksistä, esittää Eriksonin keskeiset teologiset väitteet ja reflektoida niitä, sekä verrata niitä lyhyesti Olli-Pekka Vainion ja Tuomo Mannermaan Luther-tulkintoihin. Tutkielman lähteenä on Erik Eriksonin teos Nuori Luther, joka on käännös hänen alkuperäisteoksestaan Young Man Luther. Tutkielman metodeina ovat systemaattinen analyysi ja referointi. Tutkielman ensimmäisessä luvussa esitellään Eriksonin tausta ja hänen kaksi varhaista teostaan Nuori Luther ja Lapsuus ja Yhteiskunta. Eriksonin psyko-sosiaalinen kehitysvaiheteoria ja Eriksonin teorian keskeiset käsitteet esitellään referoiden. Tutkielman toisessa luvussa referoidaan Eriksonin teos Nuori Luther keskittyen Lutherin identiteetin ja opin kehitystä käsitteleviin osiin ja Eriksonin tulkintaan Lutherin teologian sisällöstä. Luvun lopuksi esitellään reflektioni teologisia sovelluksia Eriksonin väitteistä. Kolmannessa luvussa tehdään hyvin lyhyt katsaus Olli-Pekka Vainion ja Tuomo Mannermaan Luther-tulkintoihin, ja verrataan niitä Eriksonin vastaaviin väittämiin. Johtopäätöksenä Eriksonin arvio Lutherin identiteetin kehityksestä näyttää mahdollisen version siitä, miten ankaran kasvatuksen saanut Luther kärsii nuorena aikuisena identiteettikriisistä ja pakenee isänsä valmistamia elämänsuunnitelmia luostariin. Vanhan identiteetin menetys, uuden sopimattomuus ja isän hyväksynnän menetys ajavat hänet ahdinkoon, kunnes hän löytää hyväksyvän isähahmon, ja pystyy rakentamaan uuden identiteetin ja teologian. Siinä hän suhtautuu Jumalaan vastaanottavasti kuin lapsi äitiin ja löytää merkityksen kärsimyksilleen samaistamalla ne Kristuksen kärsimyksiksi ja Jumalan läsnäolon osoituksiksi. Eriksonin oletukset tarjoavat hyödyntämiskelpoisen näkökulman Lutherin opinmuodostukseen, mutta hänen tulkintansa Lutherin teologiasta ei ole uskottava. Hänen näkökulmansa inhimillistä Lutheria, ja tarjoaa näkökulmia Lutherin opin kehityksen tulkintaan ja opin näkemiseen osana yksilön identiteetin rakennustarpeita.