Browsing by Subject "eskatologia"

Tutkimukseni käsittelee Filosofian ja teologian tohtori Uuras Saarnivaaran (1908−1998) suhtautumista kommunismiin aatteena. Saarnivaara oli omana aikanaan kiistelty hahmo. Hän oli paitsi kansainvälisesti tunnettu Luther-tutkija myös herätyssaarnaaja ja liberaaliteologian kriitikko. Tutkimukseni kohteena on kuusi teosta, jotka hän kirjoitti vuosien 1960 ja 1977 välillä sekä hänen kirjoituksensa Herää Valvomaan-lehteen, Uusi Tie-lehteen ja Raamatun Ystävä-lehteen. Kolme keskeistä tutkimuskysymystäni ovat: 1. Miten Saarnivaara suhtautui kommunismiin aatteena? 2. Miten hänen suhtautumisensa tuli esille hänen kirjoissaan ja kirjoituksissaan? 3. Miten hänen kannanottoihinsa suhtauduttiin Suomessa? Tutkimukseni aikarajaus pohjaa Saarnivaaran kirjoittamien kirjojen ilmestymisvuosiin tutkimukseni aihepiiristä. Ensimmäinen käyttämäni teos julkaistiin 1960 ja viimeisin 1977. Tutkimuksessani kartoitan myös mitkä taustatekijät, jotka saattoivat vaikuttaa Saarnivaaran näkemyksien syntyyn. Siksi toisen pääluvun teemana ovat Saarnivaaran suhteet amerikkalaiseen antikommunismiin ja fundamentalismiin. Tutkimusmenetelmäni on sisällönanalyysi. Lähestyn tekstejä kriittisellä otteella ja huomioin niiden historiallisen kontekstin. Lähteistä etsin suoria kannanottoja liittyen kommunismiin, kylmän sodan aikaisiin poliittisiin kysymyksiin ja kirkkopolitiikkaan. Etsin lähteistä myös Saarnivaaran perusteluja kannoilleen. Johtopäätöksiä tehdessäni otan huomioon myös Saarnivaaran oman henkilöhistorian ja hänen saamansa teologiset vaikutteet sekä kylmän sodan aikaisen historiallisen kontekstin. Saarnivaaran saamat teologiset vaikutteet, ensin Suomessa ja myöhemmin Yhdysvalloissa, saivat hänet vakuuttumaan kommunismin Jumalan tahdon vastaisuudesta ja sen jopa antikristillisestä luonteesta. Saarnivaaralle kysymys kommunismista liittyi nimenomaan hengellisiin eikä niinkään poliittisiin kysymyksiin. Saarnivaara ei liittynyt missään vaiheessa mihinkään oikeistolaiseen poliittiseen järjestöön, ei Suomessa eikä Yhdysvalloissa, vaikka hänellä olikin läheiset suhteet amerikkalaiseen kylmän sodan aikaiseen fundamentalistiseen kommunismin vastaiseen ICCC-järjestöön ja sen johtajaan Carl McIntireen. Carl McIntire oli jyrkkä antikommunisti, johon jopa FBI suhtautui varauksella. Tutkimukseni perusteella Saarnivaaraa voidaan pitää antikommunistina. Hänen antikommunistisuutensa pohjautui hengelliseen näkemykseen, ei niinkään poliittiseen vakaumukseen. Omana aikanaan hänen näkemyksensä sai kannatusta pääasiassa viidennen herätysliikkeen parissa. Kärkevyydestään huolimatta hänen kommunisminvastaiset näkemyksensä eivät aiheuttaneet juurikaan julkista keskustelua. Suomen evankelisluterilaisen kirkon julkiset kannanotot suhteessa kommunismiin ja Neuvostoliittoon tai kommunistisissa maissa tapahtuneisiin kristittyjen vainoihin olivat hyvin vähäisiä ja pidättyväisiä. Saarnivaara olikin rohkean ja suoran julkisen kritiikkinsä kanssa Suomessa harvoja poikkeuksia.

Tutkielman tarkoituksena on analysoida Kalifornialaisen Bethel-seurakunnan johtajan Bill Johnsonin teologiaa, ja erityisesti hänen käsitystään Jumalan hyvyydestä ja kärsimyksestä. Bethel-seurakunnasta on tullut helluntaikarismaattisten kristittyjen maailmanlaajuisesti suosima herätyksen keskus. Johnsonia pidetään arvostettuna apostolina myös uusapostolisen liikkeen keskellä. Johnson ei pyri muotoilemaan yhtenäistä systemaattista teologiaa. Hän on pastori ja kirjailija, joka tuottaa materiaalia seurakuntalaisten hengellisiin tarpeisiin. Pyrkiessään motivoimaan seurakuntaa liikkeelle kohti yliluonnollista ja voimallista uskon elämää, hän tulee samalla kuitenkin synnyttäneeksi uutta populaariteologiaa. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi ja päälähteenä on Johnsonin God is Good –teos. Lisäksi muita hänen julkaisemia kirjojaan käytetään täydentävinä lähteinä. Tarkempana tutkimuskysymyksenä on, miten Johnsonin ymmärrys Jumalan hyvyydestä ja kärsimyksestä tulee ilmi hänen sairaiden parantamista koskevassa teologiassaan. Kysymystä tarkastellaan perinteisen helluntaiteologian kontekstissa ja suhteessa klassiseen uskonnonfilosofiseen kysymykseen teodikeasta. Tutkimuksessa Johnsonin teologiasta löytyi sekä sisäisiä jännitteitä että eroavuuksia suhteessa perinteiseen helluntaiteologiaan ja kristologian osalta myös suhteessa klassisten uskontunnustuksien kautta määrittyvään kristinuskoon. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin teologian yleisiä linjoja. Johnson näkee seurakunnan tehtäväksi ”tuoda taivas maan päälle.” Uskovien tehtävänä on Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti parantaa sairaat, herättää ennenaikaisesti kuolleet, syrjäyttää pimeyden valtakunta ja aikaansaada sosiaalinen transformaatio yhteiskunnassa. Johnson nojautuu pragmatismissaan niin voimakkaasti kenoottiseen kristologiaan, että käytännössä hän tulee korvanneeksi logoksen Pyhällä Hengellä Kristuksen persoonassa. Soteriologian osalta risti on hänelle pelastuksen alku, niin että pelastushistorian huipentuma ei tapahdu ristillä eikä ylösnousemuksessa vaan Pyhän Hengen vuodatuksessa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Johnsonin teologiassa on ylitoteutuneen eskatologian piirteitä. Toisessa analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin käsitystä Jumalan hyvyydestä suhteessa sairaiden paranemiseen. Johnson ymmärtää Jumalan ehdottoman hyvyyden tarkoittavan, että Jumalan tahto on parantaa kaikki sairaat jo nyt, eikä paraneminen jää koskaan Jumalan puolelta kiinni. Uskovien tulee rukouksessa ja mielen uudistumisen kautta tavoitella yhä suurempia läpimurtoja, sillä sairaudet ovat hänen mukaansa vihollisesta ja uskovien vastuulla on tuoda Jumalan hyvyys maailmassa esille. Kolmannessa analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin käsitystä kärsimyksestä. Johnson nojautuu kärsimyksen ongelmaa käsitellessään luotujen vapaaseen tahtoon, ja puolustaa Jumalan syyttömyyttä kärsimyksen aiheuttamiseen. Hän ei näe kärsimykselle roolia kristityn elämässä, vaikka toisaalta toteaa, että uskon testit ja koettelemukset ovat tarpeellisia valmistamaan meitä kantamaan Jumalan siunaukset. Johnsonin mukaan se, miksi kaikki eivät parane rukouksista huolimatta, on mysteeri, jota tulee vain kunnioittaa: yritykset selittää sitä, miksi Jumala sallii kärsimystä tuottavat hänen mukaansa huonoa teologiaa. Tutkimukseni osoittaa, että Johnsonin keinot varjella Jumalan mainetta hyvänä Jumalana saattavat kuitenkin jopa lisätä kärsimyksen aiheuttamaa psyykkistä taakkaa, sillä hän tulee siirtäneeksi koko ongelman ihmisen vastuulle. Teodikeat, vaikka ne eivät selitäkään kaikkea, voivat kuitenkin auttaa ihmisiä elämään kärsimyksen täyttämässä maailmassa.

Tämän tutkielman aiheena on Jürgen Moltmannin sosiaalinen triniteettioppi, ja siihen liittyvä ykseyden ongelma, joka muodostuu hänen lähtökohdastaan: Jumalan ykseys on ennen kaikkea kolmen persoonan yhteyttä, ei ensisijaisesti substanssin ykseyttä. Tutkielmassani selvitän, minkälaisia edellytyksiä ja haasteita siihen liittyy. Käyn ensin läpi Moltmannin jumalaopin peruslähtökohdat ja sen jälkeen tarkastelen hänen käsitystään Kolminaisuudesta ja sen ykseydestä. Moltmannin mukaan erityisesti läntistä teologiaa vaivaa Jumalan ykseyden korostuminen moneuden sijaan. Syynä tähän hän näkee hellenistisen filosofian ja siihen liittyvät jumaluuden attribuutit, kuten muuttumattomuuden ja kyvyttömyyden kärsimykseen. Seurauksena on ollut Jumala, joka ei kärsi vaan on kaikkivaltias Herra, mikä on osaltaan oikeuttanut maanpäälliset hierarkiat, puhumattakaan siitä, että sen vastareaktiona on syntynyt moderni ateismi. On siis välttämätöntä korjata vinouma jumalaopissa, ja siksi kysymys Jumalan kärsimyksestä on Moltmannille keskeinen kolminaisuusteologinen kysymys, joka avautuu teodikean ongelmasta käsin. Hänen teologiansa keskiössä on solidaarinen ja kärsivä Jumala, joka rakastaa maailmaa, jopa tarvitsee sitä. Rakkaus ja kärsimys kuuluvat yhteen, ja Moltmann edellyttääkin eräänlaista mukautettua impassibiliteettia. Ajatus, että Jumala kärsii olemuksessaan, yhdessä sen kanssa, että pelastushistorian tapahtumat jollain tavalla konstituoivat Jumalaa, aiheuttaa kuitenkin uhan Kolminaisuuden ykseydelle. Näyttää siltä, että ristillä Kolminaisuus vähintään hetkellisesti hajoaa, eikä ole selvää, että Moltmann pystyy säilyttämään Jumalan ykseyden. Moltmannin teologiassa näkyy vaikutteita hegeliläisestä metafysiikasta: maailma ja Jumala ovat kietoutuneet eräänlaiseen yhteiseen vapautusprosessin, ja maailman historia on samalla myös Kolminaisuuden historiaa. Vaikka Moltmannin sosiaalinen analogia perustuu ennen kaikkea persoonien perikoreettiseen ja tasaveroiseen yhteyteen, hän tekee eron Kolminaisuuden ikuisen konstituution, jossa yllättäen vallitsee Isän monarkia, ja sisäisen, tasa-arvoisen ja suhteista riippuvan elämän välillä. Niinpä hän päätyy puhumaan myös ykseydestä monesta näkökulmasta. Jumalan ykseys osaltaan perustuu Isään jumaluuden alkulähteenä, mutta samalla se on myös kolmen persoonan aitoa yhtä olemista, ikuista rakkauden prosessia, johon myös maailma otetaan mukaan. Jumalan ykseys on siis myös eskatologinen kysymys, ja tietyllä tavalla Jumala tarvitseekin maailmaa saavuttaakseen täydellisen onnen ja ykseyden. Historia tähtää siihen, että maailma on saatettu täydellisesti Jumalan yhteyteen. Kun ”Jumala on kaikki kaikessa”, Kolminaisuuden historia on saavuttanut täyttymyksen.

Yleisesti ottaen kahta kulttuuria pidetään lineaarisen maailmankuvan edelläkävijöinä: muinaista Israelia ja zarathustralaisuutta. Tämä tutkimus tarkastelee lineaarisen maailmankuvan syntyä varhaisen zarathustralaisuuden piirissä, joka jo ensimmäisellä vuosituhannella eaa. kehitti idean optimistisesta eskatologiasta, frašō.kǝrǝtista, joka selkeästi edusti lineaarista maailmankuvaa. Tuon ajan zarathustralaiset uskoivat, että maailma oli saanut alkunsa Viisaan Herran luomistyössä, ja että maailmalla, niin kuin me sen tunnemme, tulisi olemaan kaunis loppu; kuolleet heräävät haudoistaan, maailma palautuu sen alkuperäiseen turmeltumattomaan tilaan, ja kaikki tulisi olemaan täydellistä iankaikkisesti. Syklisessä maailmankuvassa ei ajatella, että maailmalla tai historialla olisi tämänkaltaista loppua. Tutkimukseni keskittyy kuitenkin zarathustralaisuuden pyhän kirjan Avestan vanhimpaan osaan, profeetta Zarathustran nimissä kulkeviin Gathoihin (gāθās), seitsemääntoista hymniin toiselta vuosituhannelta eaa. Tutkimuskysymykseni on siten tämä: onko näissä arkaaisissa hymneissä löydettävissä lineaarista maailmankuvaa, jonka tunnemme myöhemmästä zarathustralaisuudesta. Toisin sanoen tutkimukseni käsittelee sitä, onko Gathoissa frašō.kǝrǝtin kaltaista eskatologiaa, joka antaisi viitteitä lineaarisesta maailmankuvasta. Johtopäätöksissä totean, että lineaarinen maailmankuva Gathoissa riippuu käyttämästämme hermeneutiikasta, sitä ei siten eksplisiittisesti löydy analysoimistani jakeista. Gathat saatettiin alun perin ymmärtää ilman eskatologiaa ja lineaarista maailmankuvaa, mutta ensimmäisestä Ahunauuaitī-Gathasta (Y. 28-34) löytyvä Yasna 30 sisältää iduillaan olevaa eskatologiaa. Yasna 30:n jakeisiin 5-10 on todella helppoa, modernille lukijalle suorastaan luontevaa, tulkita lineaarinen ja eskatologinen maailmankuva.

Ilmestyskirja on hyvin mielenkiintoinen kirja Raamatussa. Se sisältää suuren määrän metaforia, jotka ovat vaikeasti ymmärrettäviä. Tarkastelen tutkielmassani Ilmestyskirjan Laodikean kirjeen metaforia, jotka ovat minulle epäselviä ja joista haluan löytää uutta tietoa. Tutkimuksessa valitsen keskeisiä metaforia, joiden tulkintoihin keskityn tutkimuskirjallisuuden avulla. Työssä perehdytään Laodikean kaupungin Ilmestyskirjan kirjoittamisen ajan kontekstiin ja käsitellään aikaisempaa tutkimusta. Tutkielma sisältää myös suomennokseni alkukielisestä tekstistä. Tutkimuksessa selvitetään, miten metaforat ovat uusimmassa tutkimuksessa tulkittu ja kuinka ne suhteutuvat toisiinsa. Valitut metaforat ovat penseys, rikkaus, valkoiset vaatteet, silmävoide, parannus ja valtaistuin. Olen koonnut taulukoihin kiteytyksen kommentaattoreiden käsityksistä jokaisen metaforan kappaleen loppuun. Lisäksi esittelen käsitettä bisellium. Antiikin teksteistä on löytynyt metaforia valottavaa lisätietoa, mikä liittää käsitteen omaan aikaansa. Kommentaattorit ovat pystyneet löytämään hyvin onnistuneita uusia tulkintoja esimerkiksi jonkin aiemmin tuntemattoman käännöstavan avulla. Näistä tulkinnoista olen valinnut tieteellisten tosiasioiden perusteella uskottavimmat. Johtopäätöksissä on vielä yhteenvetoja tulkinnoista.

Tämän tutkielman aiheena on Jeesuksen toisen tulemisen eli paruusian viivästyminen ja sen reseptio toisen vuosisadan kristillisissä teksteissä. Tutkimuskysymykseni liittyy siihen, miten näissä teksteissä käsitellään paruusian viivästymistä. Tarkastelen tekstejä sen perusteella, miten viivästyminen niissä näyttäytyy, annetaanko viivästymiselle selitystä ja käsitelläänkö niissä paruusian mahdollista ajankohtaa. Ensimmäiset kristityt odottivat Jeesuksen palaavan takaisin maan päälle lyhyen ajan sisällä, useat jopa omana elinaikanaan. Tätä ilmiötä kutsutaan lähiodotukseksi. Toisella vuosisadalla Jeesuksen kuolemasta oli jo kulunut niin paljon aikaa, että lähiodotus hiipui, ja Jeesuksen paruusian läheisyys joutui kyseenalaistetuksi. Tämä ilmiö heijastuu toisen vuosisadan kristillisistä teksteistä. Tutkielmassa käsitellään viittä tekstiä, joissa paruusian viivästymisen tematiikka esiintyy. Nämä tekstit ovat Ensimmäinen Klemensin kirje, Toinen Pietarin kirje, Toinen Klemensin kirje sekä Justinos Marttyyrin Ensimmäinen apologia ja Toinen apologia. Eksegeettisen analyysin kautta pyrin saamaan vastauksia tutkimuskysymyksiini. Ensimmäisessä Klemensin kirjeessä ajan kuluminen on aiheuttanut paruusian epäilemistä. Kirjoittajan mukaan kristitty ei kuitenkaan saa epäillä, koska se tuo mukanaan vain onnettomuutta. Lopun ajat voivat kirjoittajan mukaan käydä toteen nopeasti ja äkkiarvaamattomasti, joten hän antaa ohjeeksi luottaa Jumalaan. Myös Toisessa Pietarin kirjeessä on kyse paruusian epäilemisestä. Kirjoittaja pyrkii osoittamaan epäilijät vääräksi ja antaa erilaisia syitä sille, miksi paruusia ei ole tapahtunut: Jumalalla on erilainen aikakäsitys kuin ihmisellä, Jumala on kärsivällinen ja Jumala ei tahdo, että kukaan tuhoutuisi. Kirjoittaja ei ota kantaa paruusian ajankohtaan, mutta uskoo sen olevan lähellä. Toinen Klemensin kirje ei ota kantaa siihen, milloin paruusia tapahtuu tai miksi se ei ole vielä käynyt toteen. Ajan kuluminen on aiheuttanut epäilyä, mutta kirjoittajan mukaan sille ei ole syytä. Lupauksen antaja on uskollinen ja paruusia tulee tapahtumaan varmasti. Ensimmäisessä apologiassa paruusian viivästyminen liittyy Jumalan ennalta tietämiseen. Jumala nimittäin tietää ennalta, kuinka jotkut tulevat vielä kääntymään ja saamaan pelastuksen. Jumalan ennalta tietämä hyvien ja hyveellisten luku ei siis ole vielä täyttynyt. Tekstistä ei käy ilmi, milloin paruusian uskotaan tapahtuvan, mutta sen ei uskota viipyvän kovin pitkää aikaa enää. Toinen apologia on täysin uniikki selityksessään siitä, kuinka kristittyjen suorittamat manaukset ovat syynä paruusian viivästymiseen

Tutkielman tehtävänä on selvittää Wolfhart Pannenbergin näkemys Pyhästä Hengestä kolmiyhteisessä Jumalassa. Tutkielmassa käytetään systemaattista analyysia. Pääasiallisia lähteitä ovat Pannenbergin kirjoittama Systemaattinen teologia I-III, Taylorin Pannenberg on the Triune God sekä aiheeseen liittyvät artikkelit. Pannenberg korostaa Jumalan kolminaisuutta. Kolmiyhteinen Jumala on Isä eli Luoja, Poika eli Lunastaja ja Pyhä Henki eli Pyhittäjä. Jeesus Kristus Vapahtajana on keskeinen. Henki toimii yhdessä Pojan kanssa. Pannenbergilla on vahva pneumatologia verrattuna muihin tutkijoihin. Pyhä Henki on täysivaltainen persoona. Monarkiassa Isä on yksi Jumala. Jeesus käyttää termiä ”Isä” jumalasta. Tämä ei tarkoita kolmiyhteistä Jumalaa. Kolminaisuuden persoonat Isä, Poika ja Henki ovat suhteessa toisiinsa keskinäisellä itse-erolla. Persoonat liittyvät toisiinsa persoonallisen identiteetin ja jumaluutensa kautta. Henki on Kristuksen täyteläisyyden kenttä. Henki on rakkauden voima, elämän luoja ja dynaaminen voima, joka kirkastaa Jumalan kunniaa. Henki välittää Pojan kumppanuuden Isään. Henki lähtee Isästä ja Pojasta, mutta ei ole syntynyt Isästä niin kuin Poika on. Henki auttaa kristittyjä pääsemään Jumalaa kohti, antaa heille vapauden ja yhdistää heidät Jeesuksen suhteeseen Isän kanssa. Henki on rakkauden yhdysside Isän ja Pojan välillä. Isä, Poika ja Henki ovat riippuvaisia toisistaan. Isä on isä suhteessa Poikaan, Poika on poika suhteessa isään. Pannenbergilla Henki on jumalallisen kolmannen persoonan heijastus toisin kuin kirkon kokemuksen perusta. Jumalallinen tietoisuus on toimintakeskus, jossa jokainen kolmesta persoonasta liittyy toisiinsa ja eroaa toisista. Henki täyttää Pojan ja kirkastaa hänet Isälle sekä kirkastaa myös Isän itsensä. Henki vahvistaa Pojan yhdeksi Isän kanssa, hänen riippuvuutensa ja paljastaa hänen rakkautensa. Lauseet ”Jumala on rakkaus” ja ”Jumala on Henki” ovat sama olemisen ykseys, jossa Isä, Poika ja Henki yhdistyvät yhdeksi Jumalaksi. Jumala inkarnoitui ihmiseksi-Jeesuksena. Ihmisen tarvitsee nähdä Jumalan kasvot. Jumalan Henki on paremminkin voimakenttä kuin äly. Henki on Jumalan luomisen muutostyön aktiivisen läsnäolon periaate sekä välittäjä osallisuuteen luodusta elämästä kolmiyhteisessä jumalallisessa elämässä’. Pyhä Henki vaikuttaa maailman historiassa. Pyhä Henki laittaa täytäntöön Jumalan pelastussuunnitelman. Jumalan Pyhä Henki vuodatetaan uskoviin. Henki on eskatologinen todellisuus. Henki on lahja. Jeesuksen Kristuksen Henki. Kuolemassa Henki palaa takaisin Jumalan luo. Kristus nostettiin kuolleista Jumalan Hengellä. Henki on elämänvoima. Usko on Pyhän Hengen lahja. Hengen lahja on lupaus uskoville tulevasta ylösnousemuksesta. Henki on osa jumalallisen elämän ekstaattista liikettä. Hengen avulla jokainen liittyy Herraan Kristuksessa ja myös muihin uskoviin muodostaakseen yhteyden kirkossa. Henki opettaa näkemään Kristuksen Jumalan Poikana ja eskatologisena Messiaana. Pneumatologia ja eskatologia kuuluvat yhteen, koska Hengellä on keskeinen rooli eskatologian täytäntöönpanossa. Pyhän Hengen rooli eskatologiassa on elämän antaminen ihmisille ja koko luomakunnalle, uusi luominen, mikä samalla merkitsee ihmisen intiimiä yhtymistä ja uniota kolmiyhteisen Jumalan omaan elämään. Tämän vuoksi ihmiset voivat elää ikuisesti, partisipoimalla Hengessä Jumalan omaan elämään. Muutoin he olisivat kuolevaisia. Pyhä Henki on ylösnousemuksen, uuden luomisen ja ikuisen elämän mahdollistaja. Pannenbergin Jumala on kolmiyhteinen, mutta salaisuus. Jumalaa ei voi täysin kuvata ihmisen käsittein. Jumala on persoona, rakkaus ja Henki. Jumala itse on kaiken alku ja loppu. Jumalan valtakunnan lopullinen täyttymys liittyy Kristuksen toiseen tulemiseen. Lopussa hyvä voittaa pahan viimeisessä taistelussa. Antikristus, epäjumalanpalvojat ja pakanat kukistetaan. Viimeinen tuomio on kolmiyhteinen toiminto, jossa kaikki kolme Jumalan persoonaa toimivat yhdessä: Isä on lopullinen tuomari, Poika tuomion valintaperusteiden toimeenpanija sekä Pyhä Henki puhdistautumisen ja muuntautumisen suorittaja. Lopulta ihmisen on mahdollista nähdä, tuntea ja kokea Jumala. Ihmisen eskatologinen tulevaisuuden päämäärä on päästä kolmiyhteisen Jumalan oman ikuisen elämän yhteyteen.