Browsing by Subject "evidentialismi"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2019)Tutkimuksessa tarkastellaan evidentialismin ja fideismin välistä ristiriitaa kristillisiä ihmeitä puolustavassa filosofisessa argumentaatiossa vertailemalla keskenään vahvaa evidentialismia edustavan Richard Swinburnen ja fideististä traditiota edustavan D.Z. Phillipsin ihmeargumentaatiota. Tutkimus keskittyy siihen, voidaanko ihmeiden ajatella olevan potentiaalista evidenssiä teismin puolesta ja pitäisikö niitä lainkaan tarkastella sellaisessa kontekstissa, jossa pohditaan tällaista evidenssiä, vai onko niillä jokin muu rooli uskonnollisen ihmisen suhteessa maailmaan tai hänen elämänmuodossaan? Tutkimusmetodi on filosofinen käsite- ja argumentaatioanalyysi. Ihme voi olla mikä tahansa odottamaton tapahtuma, tieteen lakien kanssa ristiriidassa oleva erittäin epätavallinen tapahtuma, jonkinlainen häiriö tai keskeytys luonnon tavanomaisen järjestyksen kulussa tai tapahtuma, joka ylittää luonnon produktiivisen, tuotantokykyisen voiman. Tyypillisesti ihmeen käsitteellä on uskonnollista sisältöä. Evidentialistisella tavalla ajateltuna ”ihme” pitäisi pystyä todistamaan tieteellisillä menetelmillä. Fideistisellä tavalla ajateltuna ihmeet eivät vaatisi taustakseen tieteellistä todistelua, vaan niiden ontologinen status olisi enemmänkin arvioitava muulla tavalla. Vaikka Swinburnea on pidetty klassisena teistinä ja Phillipsiä ei, teistinen paradigma toimii molempien ihmeargumentaatiossa taustaoletuksena, tosin eri tavoin. Swinburnelle kaitselmus sisältää Jumalan intervention ihmeinä, Phillipsille ihme on Jumalan ilmoitusta. Merkittävä eroavuus koskee luonnonlakiajattelua. Swinburnelle luonnonlain ”rikkomisen” käsite on täysin johdonmukainen, kun taas Phillipsille luonnonlaeissa ei ole mitään ”rikkomista” eivätkä ihmeet ”riko” luonnonlakeja. Molempien ajattelussa luonnonlakeja voidaan kuitenkin tulevaisuudessa muokata. Phillipsin Wittgenstein-vaikutteinen ajattelu ilmenee ihmeargumentaatiossa keskittymisenä kieleen, sen viittaavuuksiin ja merkityksiin, sanat eivät kylliksi pysty selittämään tapahtumia. Swinburne tunnustaa uskonnon voivan kyllä löytää merkityksiä kielipeleistä, mutta ajattelee, etteivät kielipelit mitenkään ennusta noita tapahtumia eikä noiden tapahtumien esiintymisestä mitenkään seuraa niiden totuus. Swinburnen on lisäksi ajateltu edustavan teodikeapyrkimystä ja Phillipsin vastaavasti antiteodikeaa. Yksi Swinburnen ja Phillipsin perustavimmista eroavuuksista on suhtautuminen subjektiivisen uskonnollisen kokemuksen muodostamaan evidenssiin. Phillipsin mielestä subjektiivisuutta ei pitäisi liittää totuuteen, vaan objektiivisuus. Swinburnen mukaan taas oma, subjektiivinen evidenssi on painavampaa kuin jonkun toisen esittämä evidenssi. Esimerkiksi kristillisillä ihmeillä voi hyvin olla uskovan elämässä tai elämänmuodossa autonominen, tavallisesta poikkeava sekä syvempi merkitys ja rooli. Evidentialismin ja fideismin vertailu asettuu yhteismitattomuudessaan kuitenkin hankalaan positioon; ihmeitä puolustava evidenssi on voimakasta sille, joka uskoo ja heikkoa sille, joka ei usko.
-
(2015)Tässä tutkimuksessa selvitetään uskonnollisen ja tieteellisen aineksen rinnakkaiseloa lukiolaisten maailmankuvassa. Tätä tutkimustehtävää lähestytään tarkastelemalla sitä, miten lukiolaiset selittävät ihmisen alkuperää, millaisia perusteluja he esittävät ajatuksilleen sekä sitä, millaisia käsityksiä heillä on uskonnollisten uskomusten ja tieteellisen tiedon luonteesta sekä suhteesta. Näitä käsityksiä peilataan tieteenfilosofisiin näkemyksiin uskonnon ja tieteen suhteesta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lukiolaisten uskonnollisen ja reflektiivisen ajattelun piirteitä. Tässä käytetään apuna Fritz Oserin uskonnollisen ajattelun kehityksen teoriaa sekä Karen Kitchenerin ja Patricia Kingin reflektiivisen ajattelun kehityksen teoriaa. Tutkimuksen aineistona on lukio-opiskelijoilta kerättyjä esseekirjoituksia. Esseekirjoituksissa lukiolaiset pohtivat ihmisen alkuperän kysymystä. Kirjoitukset kerättiin pääkaupunkiseutulaisista lukioista. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Aineistosta tehtiin kaksi erillistä analyysia. Erillisissä analyysivaiheissa aineistoa ryhmiteltiin erilaisten vastaajatyyppien mukaan sekä teemoittelun pohjalta. Lukiolaiset lähestyivät kirjoituksissan ihmisen alkuperän kysymystä kannattamalla joko luomiskertomusta, tieteellisiä teorioita tai molempia. Suurin osa vastaajista kannatti tieteellisiä teorioita ihmisen alkuperän selittäjinä ja esitti kannalleen perusteluja, joissa korostui teorioita tukevien tieteellisten todisteiden merkitys. Selitysmalleja yhdisteleviä tai kannastaan epävarmoja vastaajia oli toisiksi eniten. Vain muutama vastaaja ilmaisi kannattavansa ainoastaan luomiskertomusta ihmisen alkuperän selittäjänä. Vastauksissa esiintyi erilaisia käsityksiä uskonnollisista uskomuksista, tieteellisestä tiedosta ja niiden suhteesta. Yleisin käsitys näistä aiheista muistutti tieteenfilosofian evidentialistista näkemystä. Vastauksissa esiintyi myös tieteenfilosofian naturalistisia näkemyksiä. Fideistiset käsitykset uskonnollisista uskomuksista, tieteellisestä tiedosta ja niiden suhteesta olivat vähemmistöstä. Vastaajien uskonnollisen ja reflektiivisen ajattelun piirteet, tieteenfilosofiset käsitykset sekä tapa selittää ihmisen alkuperää olivat yhteydessä toisiinsa. Evidentialistiset käsitykset ja vain tieteellisten teorioiden kannattaminen olivat yhteydessä varhaisempiin uskonnollisen ja reflektiivisen ajattelun kehitysvaiheisiin. Fideistiset käsitykset ja erilaisten selitysmallien yhdistely olivat yhteydessä myöhempiin ajattelun kehitysvaiheisiin. Tieteenfilosofiset käsitykset ja ajattelun kehitysvaiheet olivat lisäksi yhteydessä siihen, miten uskonnollinen ja tieteellinen aines näytti jäsentyvän vastaajien maailmankuvassa ja -katsomuksessa. Tutkimus tuo mielenkiintoisia näkökulmia koulun ja kirkon uskontokasvatukselle. Tutkimuksessa pohditaan erilaisista näkökulmista sitä, miten nuorten ajattelun kehitystä, uskonnon ja tieteen suhteen ymmärtämistä sekä maailmankuvan jäsentymistä voitaisiin tukea.
-
(2019)Tarkastelen työssäni pragmatismista tunnetun amerikkalaisfilosofin William Jamesin ”Will to Believe” -argumenttia. James argumentoi Will to Believe -esseessään, että olemme oikeutettuja omaksumaan maailmankatsomuksellisia uskomuksia, vaikka pakottavaa evidenssiä ei olisi saatavilla. Työni tavoitteena on esitellä ja arvioida kriittisesti Jamesin argumentaatiota. Toteutan tutkielmani systemaattisella analyysillä. Jeff Jordanin analyysia seuraten jaan WB-argumentin kahteen osaan siten, että ensin tarkastelen WB-argumentin evidentialismin kritiikkiä, jonka jälkeen tarkastelen millä tavoin voimme Jamesin mukaan oikeuttaa maailmankatsomuksellisia uskomuksia evidentialismia laajemmasta näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisena lähteenä on William Jamesin Will to Believe -essee, mutta viittaan jonkun verran myös Jamesin muuhun tuotantoon. Hyödynnän lisäksi James kommentaareja, joista tärkeimpiä ovat Robert J. O’Connellin William James on the Courage to Believe ja Sami Pihlströmin Usko, järki ja ihminen. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastelen WB-argumentin taustoja. Esittelen ja arvioin William Jamesin ja William Cliffordin vuoropuhelua uskomusten etiikasta. James hylkää Cliffordin kuuluisan eettisen ohjeen, jonka mukaan on moraalisesti väärin omaksua mitään uskomusta ilman evidenssiä. James osoittaa, että Cliffordin kanta on liian vaativa. Seuraavaksi tarkastelen WB-argumentin suhdetta uskonnonfilosofian pääsuuntauksiin, erityisesti evidentialismiin ja fideismiin. WB-argumentti on ilmeisellä tavalla yhteensopimaton evidentialismin vahvan muodon kanssa, mutta ei kuitenkaan ajaudu fideismiin asti. Lopuksi tarkastelen WB-argumentin ja Pascalin vedonlyönnin yhtäläisyyksiä. Pintapuolisesti WB-argumentti ja Pascalin veto vaikuttavat samankaltaisilta, sillä kummassakin oikeutetaan uskomuksia niiden seurausten näkökulmasta. James tekee kuitenkin selväksi, että maailmankatsomuksellisia uskomuksia ei voida muodostaa puhtaasti hyötyjä laskeskelemalla. Toisessa pääluvussa esittelen WB-argumentin evidentialismin kritiikin, jonka jälkeen tarkastelen maailmankatsomuksellisten uskomusten oikeuttamista. James esittää esseessään kolme erilaista tapausta, joissa uskomuksia ei ole järkevää muodostaa evidenssin perusteella. Keskityn näistä mielestäni keskeisimpään niin kutsuttuun älyllisesti ratkaisemattomaan aitoon valintatilanteeseen, jota ei määritelmällisesti voi ratkoa evidenssillä. Uskomusten oikeuttamisen näkökulmassa olennaista on huomioida Jamesin ”tahtovan” luonteen käsite. O’Connellia seuraten puolustan ajatusta, jonka mukaan maailmankatsomuksellisten uskomusten oikeuttaminen tapahtuu holistisesti myös yksilön temperamenttiset seikat huomioiden. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen WB-argumenttiin kohdistettua kritiikkiä. Keskeisimmän kritiikin mukaan WB-argumentti johtaa toiveajatteluun. WB-argumentin on myös väitetty johtavan doksastiseen voluntarismiin. Merkittävä osa WB-argumentin kritiikistä johtuu kuitenkin Jamesin ajatusten osittaisesta väärinymmärryksestä, joskin myös aiheellista kritiikkiä on esitetty. Erityisesti Jamesin väite alustavan uskon välttämättömyydestä uskonnollisen uskomuksen verifioimisessa ei ole ongelmaton.
Now showing items 1-3 of 3