Browsing by Subject "fenomenologia"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2019)Tutkimuksen aiheena on Markku Pääkkösen alttaritaideteos Gabrielin siipi vuodelta 2002. Gabrielin siipi on Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon alttariartefakti. Pakilan seurakunta on osa Helsingin seurakuntayhtymää. Gabrielin siipi tunnistetaan ja huomioidaan formaalin kuvauksen keinoin, valokuvien toimiessa havainnollistavina viitteinä. Tutkielmassa huomioidaan esteettinen ja hengellinen tila, sekä näiden elementtien yhtäläisyys suhteena taideteoksen ominaisuuksiin. Gabrielin siiven ollessa taideteoksena uskonnollisessa tilassa, yhdistyy artefaktissa hengellinen ja esteettinen perinne. Tutkimuskysymys luo tekstin kontekstin, jolla Gabrielin siipi merkityksellistyy C.S. Peircen semioottisen teorian viitekehyksellä. Tutkimuskysymys on: miten Gabrielin siiven materiaaliset ja valoelementit ovat suhteena valoon, luontoon ja hengelliseen tilaan? Tutkimuskysymys rakentaa analyysin pääluvut; Valo, Luonto ja Hengellinen tila, joissa huomioidaan C.S. Peircen semioottisen merkkiteorian taustakehyksenä ja kivijalkana oleva fenomenologia, joka on jaoteltu kolmeen olemisen ja olevaisen rakenteelliseen ominaisuuteen; laadulliseen, suhteeseen (relation) ja representaatioon. C.S. Peircen fenomenologinen ja semioottinen teoria avataan tutkimuksen edetessä; päälukujen Valo, Luonto ja Hengellinen tila merkityksellistäen Gabrielin siipi alttaritaideteoksen. Tutkimuksen aiheen ollessa taideteos, niin taidehistoria kuin estetiikka ovat osallisena Gabrielin siiven materiaalisten ja valon elementtien sisäistämisessä uskon ja filosofian historiaan, mitkä ovat suhteena luomassa valon, luonnon ja hengellisen tilan olemuksellisuutta mahdollistaen Hyvän Paimenen alttaritaideteoksen erityisyyden ja identiteetin Gabrielin siipenä. Prosessuaalisuus kolmen fenomenologialla on tutkimustulos Gabrielin siipi taideteoksesta. Kolmen fenomenologia on dimensionaalisesti vapaina suhteina ja keskinäisinä sulautumina muodostaen taideteoksen struktuurin, joka elää keskinäisinä suhteina, muodostaen olemassaolon ja olevan. Toinen tutkimustulos on mysteerin ja tiedon luova dialogi, mahdollistaen tiedon avoimuuden, joka on myös tieteellisen tekstin etenemisen edellytys, tarkoittaen myös säännön ja tottuvuuden suhteuttamista opitun tiedon sisällön uudelleen kasvuun.
-
(2024)Martin Heidegger (1889–1976) luetaan menneen vuosisatamme merkittävimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin filosofeihin. Omintakeisen filosofisen tyylinsä vuoksi Heideggeria on pidetty myös yhtenä länsimaisen filosofian ristiriitaisimmista ajattelijoista. Heidegger työsti urallaan erityisesti olemisen kysymystä, mutta pyrki selvittämään myös muun muassa kielen olemusta sekä taiteen ja tekniikan teemoja. Heidgeggerilta ammentavien ajattelijoiden kirjo on laaja. Hänen filosofiansa on vaikuttanut vahvasti muun muassa moderniin ranskalaiseen filosofiaan, sekä useisiin hermeneutiikan ja dekonstruktion teoreetikoihin. Heideggerilta ovat ammentaneet myös lukuisat teologit ja hänen vaikutuksensa on ulottunut aina rakennustaiteeseen, kirjallisuustieteeseen, sekä taiteen - ja musiikin tutkimukseen asti. Filosofisessa työssään Heidegger keskittyi ensisijaisesti työstämään pääteoksessaan Sein und Zeit, (Aika ja Oleminen), 1927, erityiseksi fenomenologiseksi tutkimuskohteeksi asettamaansa olemisen kysymystä. Sen hän väitti unohtuneen kysymisen kohteena filosofian traditiossa. Pääteoksessa Heidegger toteutti olemiskysymyksen työstöä eksistentiaalianalytiikkana . 1930-luvulta eteenpäin Heidegger alkoi pohtimaan olemisen kysymystä taiteen ja kielen teemojen sisällä. Hän piti luentosarjan Der Underspruch zur Kunst, (Taideteoksen alkuperä), 1935–1936, jossa työsti eteenpäin olemisen kysymystä. Hän esitti ajatuksen olemisen kätkeytyvästä luonteesta sekä taideteoksen liikkeellisyydestä ja totesi teoksessa ilmenevän totuuden tapahtuman. Samaisella vuosikymmenellä hän alkoi tarkas-telemaan kielen olemusta runoilijoiden runouden kautta. Kieli ja runous kielen erityisenä muotona vahvistuivatkin Heideggerin filosofisen ajattelun edetessä yhä kiinteämmin osaksi olemiskysymyksen työstöä. Kielen teeman sisällä hän rakensi eteenpäin myös Taideteoksen alkuperässä löytämäänsä tapahtuman teemaa. Vastaan tutkimuksessani seuraaviin kysymyksiin; 1.) miten Heideggerin olemisen kysymys muuttui hänen ajattelu-urallaan varhaisfilosofiasta myöhäisfilosofiaan, 2.) miten vuoden 1935–1936 Taideteoksen alkuperässä esitelty tapahtuman teema vastasi olemisen kysymykseen hänen myöhemmässä ajattelussaan, sekä 3.) miten Heideggerin olemisen kysymys tuli ratkaistuksi kielen teeman sisällä. Tutkimuksen kulku etenee seuraavasti: Kappaleessa kaksi pohjustan varsinaista tutkimustani ja esittelen Heideggerin filosofian peruspiirteitä yleisellä tasolla. Ku-vaan muun muassa hänen varhaista elämänhistoriaa sekä teologisia vaikutteita. Kappaleessa kolme esittelen miten olemisen kysymys asettui Heideggerin fenomenologisen tutkimuksen kohteeksi. Lisäksi esittelen opettajansa Husserlin fenomenologiasta eriävän fenomenologisen metodin muotoilun. Kappaleessa neljä siirryn esittelemään olemisen kätkeytyvää luonnetta, jota Heidegger pohti limittäin olemisen totuuden ja teoksen tapahtumallisuuden kysymysten äärellä luentosarjassaan Taideteoksen alkuperä. Tätä seuraten kappaleessa viisi esittelen kattavasti Heideggerin kielen teeman alla toteuttamaa olemiskysymyksen työstöä, sillä keskustelut runouden kanssa jatkoivat olemisen kätkeyty-vän luonteen selvittämistä ja rakensivat eteenpäin myös olemisen tapahtumallisuuden teemaa. Kappaleessa kuusi esittelen Heideggerin ajallisen ja tapahtumallisen silmänräpäyksen teeman, sillä se toimii siltana paluulle pääteoksen ajan ja olemisen kysymykseen, jota esittelen vuoden 1962 luennon Zeit und Sein (Aika ja Oleminen) myötä. Luennossa vanha tapahtuman teema saa tarkennetun muodon. Lopuksi kappaleessa seitsemän, Heideggerin esityksien Logos, 1951 ja Alētheia, 1954 esiintyneiden kokoavien lauselmien myötä, kuljetan tutkielmani lopulta Heideggerin kuuluisaan lausahdukseen ”kieli olemisen kotina,” jossa olemisen kysymyksen ajallinen rakenne – tapahtuma – lopulta manifestoituu.
-
(2017)Tässä työssä tarkastellaan eri kristillisiä suuntauksia edustavien pappien kokemuksia ja käsityksiä Jumalan rakkaudesta ja sitä, miten kokemukset ilmenevät ja mitä ne merkitsevät heidän jokapäiväisessä elämässä. Lähestyn tutkittavaa aihetta kahden erilaisen tietoteoreettisen näkökulman kautta. Aineisto on kerätty, luokiteltu ja kuvattu fenomenologis-hermenuttisella ymmärtävällä otteella, mutta varsinainen analyysi perustuu kognitiivisen psykologian selittävään otteeseen. Työn alussa käsitellään uskontotieteen sisäistä ymmärtävän ja selittävän perinteen välistä dialogia. Aineisto koostuu kahdeksasta noin tunnin pituisesta teemahaastattelusta. Haastatteluihin osallistui kolme luterilaista, kaksi ortodoksista, yksi katolinen, yksi helluntailainen ja yksi tunnustuskuntiin sitoutumaton pappi. Käytän aineiston käsittelyssä teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Analyysissa redusointi ja klusterointi sekä aineiston koko kuvaus on tehty fenomenologis-hermeneuttisen perinteen mukaisesti, mutta teoreettiset käsitteet tuodaan analyysiin kognitiivisesta psykologiasta. Analyysiluvut jakautuivat seuraaviin luokkiin. Ensin perehdytään pappien käsitykseen Jumalan rakkaudesta, jonka jälkeen siirrytään varsinaisiin Jumalan rakkauden kokemuksiin, jotka jakautuvat useampaan eri luokkaan, kuten toistuviin, elämää muuttaneisiin yksittäisiin, sekä ihmissuhteisiin liittyviin kokemuksiin. Pappien kokemukset Jumalan rakkaudesta liittyivät aina jollain tavalla myös toisiin ihmisiin, ja ihmissuhteisiin liittyvät asenteet ja muutokset olivat kokemusten keskeisin ilmenemismuoto, koska niillä oli hyvin pitkälle kantavat vaikutukset pappien elämässä. Myös mystisiksi koettuja yksittäisiä tilanteita esiintyi, mutta ne eivät olleet asioita, joita yritettiin tavoitella, vaan ne olivat osia tapahtumaketjussa, joka johti syvempään ymmärrykseen itsestä ja muista. Jumalan rakkauden kokemuksissa pappien omalla uskolla ja vakaumusella oli hyvin keskeinen asema. Se ilmeni tutkittaessa muistiin, uskomusjärjestelmään ja emootioihin liittyviä kognitiivisen psykologian teorioita. Pitkäkestoiseen muistiin tallentuneet ideat ja käsitteet vaikuttavat uskomusten muodostumiseen ja uskomukset vaikuttavat siihen, millaisia emootioita tietyissä tilanteissa syntyy, ja emootiot voivat puolestaan motivoida uskomusjärjestelmän mukaiseen toimintaan. Analyysissa ymmärtävän ja selittävän otteen merkittävin ristiriita liittyi kysymyksenasetteluun. Ymmärtävä ote pyrkii kuvaamaan, miten ihminen ajattelee ja hahmottaa maailmaansa, ja se keskittyy tutkimaan yksilöllisiä ja uniikkeja ilmiöitä. Selittävä ote taas tutkii ihmisen käyttäytymisen ja toiminnan taustalla vaikuttavia syitä, ja se etsii kaikille yhteistä ja yleistä tekijää.
-
(2023)Tässä uskonnonfilosofian maisterintutkielmassa tutustun Edith Steinin empatiateoriaan. Tutkielman tutkimuskysymyksinä on selvittää 1) millainen on Edith Steinin käsitys empatiasta, 2) mitkä ovat keskeisimmät esteet empatian toteutumiselle siten, kuin Stein sen käsittää ja 3) onko Steinin käsitys empatiasta intentionaalisuuden muotona oikea vai ei. Tutkielman primäärilähde on Steinin esikoisteos Empatian ongelmasta vuodelta 1917. Hyödynnän myös lukuisia muiden tutkijoiden artikkeleita vastatakseni tutkimuskysymyksiini. Steinin mukaan empatia on paitsi eräs ihmisten välisen vuorovaikutuksen keskeinen osa niin myös edellytys objektiiviselle tiedonhankinnalle. Steinin kriteerit empaattiselle vuorovaikutukselle ovat erittäin tarkat, mutta hyvin perustellut. Empatia on hänen mukaansa omanlaisensa intentionaalisuuden muoto. Sen toteutumisen tiellä voi olla Minän väliaikainen kokemus tai hänen persoonallisuutensa. Edith Steinin empatiateoriassa on näkemykseni mukaan lukuisia yhtymäkohtia Emmanuel Levinasin ja Martin Buberin ajatteluun. Vertailun perusteella voi sanoa, että näkemys empatiasta intentionaalisena toimintona ei ole yksiselitteinen, vaan Steinin empatiateoria mahdollisesti sisältää sekä intentionaalisen että epäintentionaalisen komponentin ja siten ylittää fenomenologisen teorian rajat. Esitän, että Steinin empatiakäsitys pohjimmiltaan edellyttää rakkaudellista ei-tietämisen asennetta toista ihmistä kohtaan ja hetkellistä alistumista toisen hallintaan. Tällä perusteella Steinin kuvaamaa vuorovaikutusta voi perustellusti kutsua pyhäksi kohtaamiseksi.
-
(2021)Tämä tutkielma tarkastelee kirkkotilaa esteettisen kokemuksen näkökulmasta. Uskonnolliset rakennukset ovat usein symboleja itsessään, niihin on sisäänrakennettu uskonnollinen symbo-liikka ja tietty sosiaalinen järjestys. Kokemus ja koskettavuus syntyy kuitenkin siitä, mitä me ruumiillamme koemme – aistien avulla havaittavista asioista, käsityksistä, mielikuvista ja muistoista. Mitä jos kirkko sijaitseekin rakennuksessa, jota ei ole rakennettu kirkoksi? Mikä kirkosta tekee kirkon silloin kun symboliikka ja sisäänrakennettu järjestys puuttuvat – mistä kokemus syntyy? Tutkimuskysymys on: Minkälainen Virtakirkko on esteettisesti koettuna sunnuntaimessussa käyvien seurakuntalaisten kertomana? Tutkimuskohteena on Vantaankos-ken seurakunnan väliaikainen kirkko Virtakirkko, joka sijaitsee Virtatalo -nimisessä toimisto-rakennuksessa Myyrmäessä. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineisto on ke-rätty haastattelemalla kahdeksaa Virtakirkon sunnuntaimessussa käyvää eri-ikäistä ja eri su-kupuolia edustavaa seurakuntalaista. Haastattelut toteutettiin puoliavoimen teemahaastattelun avulla, ja aineisto analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys on fenomenologisen ympäristöestetiikan paikan kokemisen teoriassa ja eletyn uskonnon tutkimuksessa. Esteettistä kokemusta tarkastellaan paikan esteet-tisen kokemisen elementtien, kuten paikan aistein havaittavien ominaisuuksien, historiallisen ulottuvuuden, sosiaalisen ulottuvuuden, tunnelman, genius locin eli paikan hengen sekä mieli-kuvien avulla. Lisäksi kirkkotilaan liittyviä kokemisen elementtejä ovat esimerkiksi kirkkora-kennukseen liittyvät erityispiirteet, sakraali taide, rauha ja kokemus pyhästä. Tutkimuksen perusteella piirtyy esiin monta erilaista tapaa kokea Virtakirkko esteettisesti. Tulokset tukevat ajatusta paikan ymmärtämisestä kokemuksena, joka on luonteeltaan muuttu-va, monimuotoinen ja kompleksinen. Kirkkotila paitsi koetaan hyvin eri tavoilla, sitä kohtaan on lisäksi hyvin erilaisia odotuksia ja toiveita. Virtakirkko ei niinkään synnytä arkkitehtuurin aikaansaamia kokemuksia vaikkapa pyhästä. Sen sijaan Virtakirkossa korostuu paikan sosiaa-linen ulottuvuus. Paikan kokemisen elementit ja mielikuvat punoutuvat haastateltavien kerto-muksissa yhteen ja ulottavat esteettisen kokemuksen aistimellista havaitsemista laajemmaksi. Esteettisen ja uskonnollisen kokemuksen läheinen yhteys nousee mielenkiintoisella tavalla esiin. Esteettinen kokemus paikasta liittyy myös kokemukseen hyvinvoinnista – esteettiset kokemukset voivat tuottaa tai vähentää esteettistä hyvinvointia.
Now showing items 1-5 of 5