Browsing by Subject "häpeä"
Now showing items 1-8 of 8
-
(2017)Voimani raukeaa, otsani painuu maan tomuun (Ps.44:26). Häpeä on ihmiselle kärsimys, mikä vie hänen elämänvoimansa. Häpeää kokiessa ihminen arvostelee itseään ja minuuttaan. Häpeä on kokonaisvaltainen tunne, joka koskettaa koko ihmisyyttämme ja olemassaoloamme (Malinen 2005, 189). Tutkimuskysymyksinä selvitettiin, millaista nuoren kokema häpeä on ja mitä häpeävä nuori kokee tarvitsevansa. Lisäksi tarkasteltiin sitä, mikä on häpeän yhteys nuoren kokemukseen Jumalasta. Tutkimuksen aineisto koostui 77:lle nuorelle tehdystä kyselystä. Nuorista 47 oli rippikoululaisia ja loput 30 isosia. Aineisto kerättiin kesällä 2016. Aineisto analysoitiin induktiivisesti; aineistosta käsin. Tutkimustulosten mukaan lähes jokainen nuori häpeää. Nuori voi myös hävetä itsessään ”suurimmaksi osaksi kaikkea”(T 38), kuten yksi nuori häpeänsä sanoitti. Nuoren kokema häpeä on valtaosin sosiaalista häpeää eli toisten ihmisten silmien alla koettua häpeää. Nuoren häpeä liittyy pääosin häneen itseensä: erilaisuuteen ja ulkonäköön, epäonnistumiseen sanoissa ja teoissa sekä sisäisen todellisen minän paljastumiseen. Sosiaalista häpeää kokeva nuori altistuu sosiaalisissa yhteyksissä itsensä paljastumiselle. Nuorten kokema myötähäpeä oli verrattain vähäisempää ja sitä nuori koki häntä kipeästi koskettavista asioista, kuten vanhemman alkoholismista ja mielenterveysongelmista. Häpeässä nuori kokee itsensä (ja yhteyden toiseen ihmiseen) uhatuksi. Ainoastaan muutama nuori halusi jäädä häpeänsä kanssa yksin. Nuori kaipaa häpeäänsä toisen ihmisen myötätuntoa. Myötätuntoa kaivanneista nuorista 85%:lle kelpasi kuka tahansa toinen ihminen. Muutama nuori kaipasi häpeäänsä Jumalaa tai jotain korkeampaa voimaa. Nuoren kokemalla häpeällä ja Jumalalla ei tutkimuksen mukaan ole nähtävissä juurikaan yhteyttä. Muiden nuorten edessä häpeää kokeneen nuoren saattaa olla vaikea vastaanottaa kokemusta Jumalan armosta ja hyväksyvästä ja rakastavasta Jumalasta (Kettunen 2014, 150). Kettusen mukaan hyväksyntä on vastaus ihmisen häpeään. Tutkimustulosten myötä ajattelen, että nuori tarvitsee vielä enemmän; häpeävä nuori tarvitsee myötätuntoa, sillä myötätunto on hyväksyntää vielä askeleen edellä siinä, että se ohjaa ihmisen toimimaan toisen ihmisen hyväksi. Tutkijana ajattelen, että tarvitsemme sekä kirkossa että muussa yhteiskunnassa muutosta ja vahvaa kasvatustyötä, jotta sosiaalinen yhteys ympärillämme muuttuisi hyväksyvämmäksi ja myötätuntoisemmaksi. Olen kirjoittanut tutkimuksen viimeiseen lukuun konkreettisia ohjeita nuorelle, nuoren vanhemmalle ja ammattikasvattajalle.
-
(2023)Häpeää koskevalla moraalifilosofialla on pitkät juuret. Usein sen piirissä toteutunut keskustelu on keskittynyt tarkastelemaan häpeän moraalisuutta siitä taustaoletuksesta käsin, jonka mukaan ollakseen moraalisesti merkityksellinen, häpeän tulisi kummuta moraalisen toimijan autonomisesta arvo -ja normijärjestelmästä. Siten käsitteet heteronominen ja autonominen ovat keskeisiä häpeää koskevassa moraalifilosofisessa keskustelussa. Niillä viitataan häpeän moraaliseen asemaan, eli siihen seuraako häpeä toimijan omista arvoista, ihanteista tai muista moraalistandardeista (autonomia) vai seuraako se toisten ihmisten mielipiteistä (heteronomia), mutta toisaalta niillä viitataan myös häpeän luonteeseen eli onko se sosiaalinen vai henkilökohtainen emootio. Jos häpeä osoittautuisi heteronomiseksi emootioksi, se tarkoittaisi tästä taustaoletuksesta käsin suoraan, että häpeä ei ole moraalisesti merkityksellinen. Tutkielman aihe on häpeän moraalisuutta koskevan moraalifilosofisen keskustelun kannalta merkityksellinen: keskustelu on ollut hyvin pitkälti dikotomisesti orientoitunutta, millä tarkoitan sitä, että keskustelun lähtökohtana on ollut asetelma, jonka mukaan häpeä on joko, heteronominen emootio tai autonominen emootio. Jossain mielessä häpeää niin autonomisena kuin heteronomisena emootiona puolustavat filosofit ovat pyrkineetkin ratkaisemaan tätä kuilua sosiaalisten ja yksityisten häpeäkokemusten välillä selittäen henkilökohtaisemmat häpeäkokemukset sosiaalisiksi, tai sosiaaliset häpeäkokemukset tosiasiassa toimijan henkilökohtaisesta arvojärjestelmästä kumpuaviksi. On toki filosofeja, jotka ovat pyrkineet yhdistämään häpeän heteronomisuuden ja autonomisuuden nojautumatta vain toiseen kantaan, ja esimerkiksi keskittyneet ratkaisuissaan mekanismiin, jonka kautta sosiaalisesta häpeästä (heteronominen) tulee henkilökohtaista (autonominen). Tutkielmassani tarkastelen viiden eri filosofin eli Cheshire Calhounin, Julien Deonnan, Raffaele Rodrigon, Fabrice Teronin ja Fredrik Westerlundin käsityksiä häpeän moraalisuudesta, autonomisuudesta ja heteronomisuudesta. Tutkielmassani otan siis selvää, onko häpeä heidän mukaansa moraalinen emootio, ja jos se on, miksi on. Tämän lisäksi kysyn, onko heidän mukaansa olemassa myös muutakin kuin moraalista häpeää. Kysyn myös, onko häpeä heidän mielestään autonominen vai heteronominen emootio ja miksi. Tarkastelen heidän näkemyksiään filosofisen analyysin menetelmällä. Kiinnitän siis huomiota käsitteiden, argumenttien ja niiden taustalla olevien oletusten analyysiin.
-
(2015)Tässä tutkielmassa aiheeni oli vieraanvaraisuus Luukkaan kaksoisteoksessa. Tarkastelin sitä, mitä uutta varhainen kristinusko toi antiikin Välimeren vieraanvaraisuuskäsityksiin. Tarkasteluni sijoittui lähetystyökontekstiin. Analyysini perustui kahteen tutkimuskysymykseen, joista ensimmäinen oli, mitä yhteisiä ja mitä erottavia piirteitä varhaiskristillisellä vieraanvaraisuudella oli antiikin juutalaisen vieraanvaraisuuden ja laajemmin antiikin kreikkalaisroomalaisen vieraanvaraisuuden kanssa. Toinen tutkimuskysymykseni oli, mikä oli varhaiskristillisen vieraanvaraisuuden suhde antiikin Välimeren kulttuurin arvomaailmaan kunnian ja häpeän näkökulmasta. Lähteenä tutkielmassani käytin ensinnäkin kahta Jeesuksen opetuspuhetta Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 9:1–6 ja Luuk. 10:1–20). Nämä puheet oli suunnattu opetuslapsille ja niiden aiheena olivat ohjeet siitä, kuinka tehdä lähetystyötä. Apostolien teoista olin valinnut lähteikseni kolme vieraanvaraisuuskertomusta, joissa vieraanvaraisuussuhteen osapuolina olivat lähetystyöntekijät ja lähetystyön kohteet. Yhdessä kertomuksessa osapuolina olivat Cornelius ja Pietari seurueineen (Ap.t. 10–11:18), toisessa Lyydia ja Paavali seurueineen (Ap.t. 16:11–15 ja Ap.t. 16:40) ja kolmannessa kertomuksessa vanginvartija, Paavali ja Silas (Ap.t. 16:23–36). Verratessani matkaohjeita ja Apostolien tekojen vieraanvaraisuuskertomuksia antiikin juutalaiseen ja kreikkalaisroomalaiseen vieraanvaraisuuteen löysin paljon yhteisiä piirteitä sanastossa ja vieraanvaraisuuskäytännöissä. Keskeinen ero matkaohjeiden ja antiikin juutalaisen ja kreikkalaisroomalaisen vieraanvaraisuuden välillä oli se, että matkaohjeet kielsivät vieraita valitsemasta isäntänsä. Apostolien tekojen vieraanvaraisuuskertomukset kuvaavat antiikin Välimeren kulttuureissa sosiaalisten normien kanssa ristiriidassa olevia vieraanvaraisuussuhteita, joissa sosiaaliset rajat statusten, uskontojen, kulttuurien ja sukupuolten välillä ylittyvät. Sosiaalisten normien rikkominen merkitsi altistumista kunnian menetykselle ja häpeälle. Varhaiseen kristinuskoon sisältyi kuitenkin mahdollisuus rikkoa uskonnolliset, kulttuuriset, hierarkkiset ja sukupuolten väliset rajat hengellisten päämäärien vuoksi. Varhaiskristilliset lähetystyöntekijät olivat lähetystyön kohteena oleville ihmisille Jumalan edustajia ja Jumalan lahjojen välikappaleita ja siten statuksesta riippumatta isännilleen kunniavieraita. Sosiaalisten rajojen ylittäminen teki mahdolliseksi heikkojen linkkien syntymisen eri verkostoihin kuuluvien ihmisten kesken ja sitä kautta kristinuskon nopean leviämisen antiikin Välimeren maailmassa.
-
(2017)Tutkielmassa etsitään selitystä Paavalin tekstiin, jonka sisäisiä ristiriitaisuuksia aiemmassa tutkimuksessa ei ole kyetty tyydyttävästi selittämään. Tavoitteena on identifioida sellainen muun tutkimuksen kanssa yhteensopiva, mutta tavallista monimuotoisempi ristiriitatilanne Korintissa, johon Paavalin teksti olisi johdonmukainen ja hänen teologiansa kanssa sopusoinnussa oleva vastine. Kirjallisuuskatsauksen jälkeen hyödynnetään tutkimusta Korintin sosiaalisesta ympäristöstä ja päädytään siihen, että Paavalin kirjeen yleissanoma on anti-hierarkkinen. Hän haastaa Korintin viisaita ja ylhäisiä huomioimaan muita ja luopumaan asemastaan. Pää-sanan metaforisia merkityksiä Raamatun teksteissä ja niiden ulkopuolella ja selvitetään, kuten myös sitä, minkälainen pukeutuminen olisi ollut niin häpeällistä kuin Paavali antaa ymmärtää. Tulosten pohjalta tarkastellaan ensin jakeita, joissa Paavali antaa konkreettiset ohjeensa. Johtopäätöksenä päädytään siihen, että miesten statuskilpailun lisäksi myös naisten kesken oli luokkasidonnaisia ristiriitoja. Nämä heijastuivat pukeutumisessa. Erityisesti jotkut mysteerikultteihin aiemmin osallistuneet naiset toivat mukanaan tavan päästää hiuksensa valloilleen, silloin kun he etsivät hurmoksellista yhteyttä jumalalliseen. Näin siitä huolimatta, että tapa oli häpeällinen kaikkien ihmisryhmien mielestä uskonnollisen kontekstin ulkopuolella. Viittasivathan avoimet tai leikatut hiukset aviorikokseen tai sen epäilyyn. Paavali käskee erityisesti näitä naisia peittämään päänsä hiuksillaan sanomatta sitä aivan suoraan. Kuitenkin häpeällisen käyttäytymisen kuvaus voi kirjaimellisesti ottaen viitata vain tämän kaltaiseen ilmiöön. Paavali toteaa, että naisilla tulee olla valta ja kontrolli päähänsä enkeleiden tähden. Rukoillessa ja profetoidessa ei ollut sopivaa ajatella, että henget ohjaisivat naista tämän kontrollin ulkopuolelta, vaan naisen oli käytettävä omaa valtaansa päähänsä eli peitettävä päänsä hiuksillaan soveliaasti. Seurakunnassa oli myös yläluokan naisia, joiden reaktio häpeälliseen käyttäytymiseen oli vaatia, että kaikki profetoivat ja rukoilevat naiset peittävät päänsä esimerkiksi aviollista asemaa kuvaavalla ”hupulla”, kuten he itse tekivät. Näin he kenties halusivat jopa rajata alemman luokan naisten osallisuutta. He korostivat omaa asemaansa muiden naisten kustannuksella aivan samoin kuin yläluokan miehet tekivät peittäessään päänsä siten kuin olivat tottuneet valtiollisen kultin uhrimenoja johtaessaan. Nämä miehet toivat jumalanpalvelukseen merkin, joka liittyi kunnioituksen osoittamiseen keisarille, ”Jumalan pojalle”. Näin miehet häpäisivät Kristusta, elämänsä alkulähdettä aivan samoin kuin jotkut naiset häpäisivät miestä, elämänsä alkulähdettä. Luomiskertomuksen avulla Paavali siirtää ryhmittymien huomion Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan, pois pakanallisista tavoista, jotka olivat ”hapattamassa” seurakuntaa. Käyttöyhteyksistä voidaan päätellä, että luomisjärjestys, ja päiden suhde, ei merkitse Paavalille hierarkiaa, vaan sen avulla hän korostaa ihmisten, myös miehen ja naisen, arvoa erilaisina, vastavuoroisessa suhteessa olevina, mutta Herrassa samassa asemassa olevina myös julkisessa roolissa profetoitaessa ja rukoiltaessa. Naisen luominen miehestä saattoi olla myös vastine hedelmällisyyskulttien käsitykseen naisesta kaiken elämän lähteenä ja toisaalta filosofien ajatukseen, että nainen oli luotu vähemmän arvoisista aineosista kuin jumalallista lähempänä oleva mies. Paavali tuo häpeän tilalle kunnian. Kunnian antaminen toiselle ja toisen kunniana oleminen on samalla tie sovintoon, johon koko kirje haastaa.
-
(2017)Tutkimuksessa tarkasteltiin narratiivisella tutkimusotteella Tosi Rakkaus Odottaa -kampanjaan liittyvän neitsyysaatteen vaikutusta tutkittavien elämään. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten ihanne seksuaalisesta pidättäytymisestä avioliittoon asti näkyi vastaajien elämäntarinassa. Tutkimuksen teoreettisenä viitekehyksenä toimivat seksuaalimoraalin muutos, kristillinen fundamentalismi ja evankelisuus, häpeän teoria sekä James Fowlerin teoria uskon vaiheista. Tutkimuksen aineisto kerättiin kirjoitus- ja haastattelupyynnöllä. Aineiston muodostivat 11 teemahaastattelua ja 12 kirjallista kertomusta. Aineisto analysoitiin narratiiviseen tutkimusotteeseen kuuluvien holistis-sisällöllisen ja kategoris-sisällöllisen analyysin avulla. Holistis-sisällöllisen analyysin tuloksena aineistosta oli hahmoteltavissa viisi erilaista kertomustyyppiä: 1) säilyttäjät, 2) etääntyjät, 3) etsijät, 4) itsetutkiskelijat sekä 5) maailmanparantajat. Tutkimuksessa verrattiin kertomustyypeille ominaisia piirteitä James Fowlerin teoriaan uskon vaiheista. Lisäksi tutkittiin kertomuksissa ilmenevää tyytyväisyyttä neitsyysaatetta kohtaan suhteessa uskonvaiheteoriaan. Kategoris-sisällöllisen analyysin avulla puolestaan pyrittiin löytämään kertomuksissa toistuvia, vastaajille yhteisiä teemoja neitsyysaatteeseen liittyen. Analyysin perusteella neitsyysaatteen vaikutukset näkyivät tutkittavien kertomuksissa kolmessa suhteessa: 1) suhteessa parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen, 2) suhteessa Jumalaan ja 3) suhteessa hengelliseen yhteisöön. Fowlerin teorian valossa neitsyysaatetta voidaan pitää pyhän symbolina, joka näyttää edellyttävän teini-iälle tyypillistä synteettis-sovinnaista uskoa. Tutkimuksen valossa neitsyysaate näyttäytyy suurimmalle osalle vastaajia häpeää ja syyllisyyttä tuottavana käytäntönä, joka näkyy vastaajien elämäntarinassa vuosia sitoutumisen jälkeenkin. Tutkimus tarjoaa näkökulmia nuorten seksuaalieettiseen kasvatukseen. Se haastaa pohtimaan seksuaalieettiseen opetukseen liittyvää vastuuta sekä siinä ilmeneviä valtasuhteita.
-
(2018)Tässä tutkielmassa aiheena on näkövammaisten selviytyminen. Näkövammaisia on Suomessa paljon. Erityisesti iäkkäiden joukossa näkövammaisten osuus on suuri. Näkövammainen on henkilö, jolle näön heikentyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa päivittäisessä elämässä. Näkövamma aiheuttaa runsaasti stressiä ja surua. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen ja laadullinen tutkimus. Tutkielmaa varten on haastateltu kymmentä eri asteisesti näkövammaista henkilöä. Haastattelut tehtiin vuosina 2015–2016. Haastateltavista neljä oli täysin sokeita ja kuusi haastateltavaa heikkonäköisiä. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen analyysin keinoja käyttäen. Tämä tutkielma rakentuu tutkimuskysymysten varaan, jotka ovat: millaista on elämä näkövammaisena, millaisia selviytymiskeinoja näkövammaisilla on käytössään ja mikä on hengellisyyden rooli näkövammaisten selviytymisprosessissa. Tutkimus rakentuu sen varaan, kuinka aineisto vastaa annettuihin tutkimuskysymyksiin ja kuinka olemassa oleva tutkimustieto tukee saadusta aineistosta tehtyjä havaintoja. Keskeisimmät havainnot tässä tutkielmassa liittyvät näkövammaisten kokemuksiin siitä, millaista on elää näkövammaisena Suomessa. Huomattava osa tähän tutkimukseen osallistuneista koki elämänsä ajoittain hyvin haastavaksi, ja tuen tarve oli suuri. Useampi vastaaja sanoitti kokeneensa elämänsä varrella häpeää näkövammastaan. Monella näkövammaisella kelpaamattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne olivat voimakkaita. Selviytymiskeinoista keskeisimpinä esiin nousivat myönteinen elämänasenne, huomiotta jättäminen sekä hengellisyys. Sosiaalisella tuella oli suuri merkitys valtaosalle vastaajista. Valtaosalla tähän tutkimukseen osallistuneista oli käytössään laajasti erilaisia selviytymiskeinoja. Tässä aineistossa hengellisyyden merkitys oli vastaajille moniulotteista. Vastaajat on jaoteltu kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka suuren merkityksen he antoivat hengellisyydelle omassa selviytymisprosessissaan. Ryhmät ovat uskossa elävät, epäilijät ja uskosta etääntyneet. Tämän tutkielman aineiston perusteella ne vastaajat, joille hengellisyyden merkitys oli suuri, suhtautuivat keskimäärin rauhallisemmin omaan vammaansa ja kuvasivat olevansa onnellisempia. Tämän tutkielman valossa moni näkövammainen ei tule kohdatuksi siten, kuin hän kaipaa.
-
(2017)Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee osattomuudesta vapautumista kuuden vakavasta päihderiippuvuudesta kärsineen henkilön elämäntarinan kautta. Tutkimuksen tehtävänä oli tutkia kielen ja kulttuurin merkitystä tässä prosessissa. Tavoitteena oli kerätä hiljaista tietoa niistä kieleen ja kulttuuriin liittyvistä tekijöistä, jotka ovat olleet merkittäviä osattomuuteen kasvuun vaikuttaneita tekijöitä. Osallisuus ja siihen liittyvä hiljainen tieto liittyy erityisesti häpeästä ja syyllisyydestä vapautumisen kokemuksista ja niiden keskinäisestä suhteesta. Tutkimus aineisto muodostuu kuudesta elämänkerrallisesta kertomuksesta. Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin kertomaan sairastumisestaan päihderiippuvuuteen ja siitä toipumisesta. Aineistossa on kolmen naisen ja kolmen miehen kuvaus omasta elämästään tästä näkökulmasta katsottuna. Kaikilla haastatelluilla henkilöillä oli haastattelu hetkellä takanaan useiden vuosien päihteetön elämäntapa. Kriteerinä haastateltavien valinnassa oli vakava päihdeongelma ja vähintään viiden vuoden raittius. Lähtökohtana raittiuden pituuden asettamisessa on ajatus elämäntavan pysyvästä muutoksesta. Osattomuudesta vapautumisen näkökulmasta kahden henkilön yli 30 vuoden ja muiden yli 10 vuoden päihteettömällä elämäntavalla oli keskeinen merkitys. Lisäksi se, että aineistossa oli tasapuolisesti naisten ja miesten kertomuksia oli tulosten kannalta merkittävää Tutkimustulosten pohjalta voidaan päätellä, että toipuminen on osallisuuden näkökulmasta useita vuosia kestävä prosessi. Toipumiseen liittyen häpeän ja syyllisyyden kokemuksilla on ratkaiseva merkitys. Yksi tutkimuksen havainnoista on laajentaa osattomuuden kokemusta hengellisen osattomuuden kokemukseen. Kaikkia haastateltavia yhdistää hengelliseen toipumisohjelmaan tukeutuminen. Hengellisyys käsitetään tässä tutkimuksena laajasti eikä sitä sidota uskontoon liittyväksi käsitteeksi. Tutkimuksen aikana aineistoa analysoitiin kategoria analyysin menetelmillä. Menetelmän avulla aineistosta nousi esiin merkittäviä hiljaiseen tietoon perustuvia tekijöitä päihderiippuvuuteen sairastumiseen ja siitä vapautumiseen liittyen. Erilaiset jäsenyydet ja niissä tapahtuvat muutokset auttoivat havainnoimaan toipumisen mahdollistavia tekijöitä sekä niiden esteitä. Hengellinen osattomuus nousi yhdeksi jäsenkategoriaan liittyväksi kysymykseksi. Hengellinen osallisuus ja osattomuus jäävät usein vaille huomiota päihderiippuvuutta koskevassa tutkimuksessa. Lähtökohta tarkastella päihderiippuvuutta tunne- ja sielunelämän sairautena avaa teologisen tutkimuksen tärkeyden tutkittaessa riippuvuuksia. Erityisesti häpeään ja syyllisyyteen liittyvät kysymykset anteeksi antamisen ja anteeksi saamisen merkityksestä osallisuuden kokemuksissa, kytkeytyvät hengellisyyteen ja sen kokemiseen.
-
(2014)Tutkimuksessa tarkasteltiin yhdeksän päihderiippuvuudesta kristinuskon avulla toipuneen häpeän ja syyllisyyden tunteiden käsittelyä. Tutkimuskysymys oli: Miten kristinusko on auttanut kristinuskon avulla päihderiippuvuudesta toipuneita häpeän ja syyllisyyden tunteiden käsittelyssä? Aiempaa tutkimusta juuri tästä aiheesta ja näkökulmasta ei ole tehty. Tutkimusta häpeästä, syyllisyydestä ja päihderiippuvuudesta on tehty. Kuitenkin tiedossa on, että päihderiippuvaisia raitistuu uskon avulla, joten oli perusteltua tutkia asiaa myös tästä kristinuskon näkökulmasta. Tutkimusten mukaan häpeän ja syyllisyyden tunteet ovat hyvin olennaisia päihderiippuvaisilla, ja voivat olla myös aiheuttamassa ja ylläpitämässä riippuvuuksia. Kristinuskossa on aiemmin keskitytty enemmän syyllisyyden kysymyksiin ja teologisessa kirjallisuudessa syyllisyys on häpeää enemmän esillä. Kuitenkin 2000-luvulla myös häpeän tematiikkaa on alettu nostamaan enemmän esiin teologian alalla, erityisesti Malisen ja Kettusen toimesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin keväällä 2013 teemahaastattelua käyttäen. Haastateltavia oli yhdeksän ja heitä oli neljältä eri paikkakunnalta. Haastateltavat saatiin ev.lut. kirkon diakonien kautta, sekä kaksi haastateltavaa oli vapaakirkon kautta saatuja. Haastattelut nauhoitettiin, sekä litteroitiin. Analyysin metodina käytettiin sisällönanalyysia. Tämän tutkimuksen alkuperäinen tarkoitus oli tutkia yleisesti häpeän ja syyllisyyden tunteiden käsittelyä haastateltavilla ja kristinuskon osuutta siihen, mutta aineistossa tuli esiin vahvasti haastateltavien kohtaamiset kirkon työntekijöiden kanssa, ja näiden kohtaamisten merkittävyys heidän syyllisyyden ja häpeän tunteiden käsittelyssä, joten tässä tutkimuksessa armolliset kohtaamiset nousivat keskiöön. Tämä näkyi tutkimustuloksissa. Haastateltavia auttoi häpeän ja syyllisyyden tunteiden käsittelyssä se hyväksyntä ja armo, joka oli välittynyt heille kirkon työntekijöiden kautta. Kristinusko liittyy tähän siten, että haastateltaville oli merkittävää, se että kohtaamiset tapahtuvat juuri kirkon työntekijöiden kanssa, eikä vaikka psykologin tai sosiaalityöntekijän. Kirkon työntekijä edustaa korkeampaa voimaa, ja näin ollen kohtaamisissa ei ollut kyse vain kahden ihmisen kohtaamisesta vaan mukana oli myös hengellinen ulottuvuus, Jumala, jota kirkontyöntekijät ikään kuin edustivat. Kristinuskossa on ajatus syntien anteeksiannosta, sekä ihmisestä Jumalan kuvana, arvokkaana teoista riippumatta. Nämä asiat välittyivät haastateltaville kohtaamisissa kirkon työntekijöiden kanssa.
Now showing items 1-8 of 8