Browsing by Subject "historia"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2015)Vaikka toinen maailmansota ja holokausti päättyivät 70 vuotta sitten, niiden vaikutus voidaan nähdä vielä nykypäivänä. Käsityksiin holokaustista, juutalaisuudesta ja antisemitismistä pyritään vaikuttamaan muun muassa kasvatuksella. Ihmisoikeuskasvatuksella pyritään ihmisoikeuksien ymmärtämiseen ja toteutumiseen, ja holokaustikasvatus on osa ihmisoikeuskasvatusta. Holokausti on osa juutalaisuuden ja toisen maailmansodan historiaa, minkä lisäksi se voidaan ottaa esimerkiksi tai lähtökohdaksi keskustellessa eettisistä ongelmista. Holokaustikasvatusta on tutkittu Suomen ulkopuolella esimerkiksi OSCE:n toimesta, ja nämä tutkimukset ovat kertoneet, minkälaista holokaustikasvatus on eri maissa ja miten sitä tulisi kehittää. Vuonna 2010 Peruskoulun opetussuunnitelman perusteisiin (POPS) tehtiin niin sanottu holokaustiuudistus, jossa holokausti nostettiin tärkeäksi oppisisällöksi historiassa ja elämänkatsomustiedossa. Tämä uudistus koski myös etiikkaa, joten tällä voidaan nähdä olevan vaikutusta myös evankelis-luterilaisen uskonnon oppiaineeseen. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus on tarkastella, miten holokaustia on käsitelty yläkoulun (7.-9. luokat) historian ja evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoissa. Lähteinä ovat kuusi historian oppikirjaa sekä viisi evankelis-luterilaisen uskonnon kirjasarjaa. Historian oppikirjoista käsittelyssä ovat 8. luokan oppikirjat, evankelis-luterilaisen uskonnon kohdalla 7.-9. luokan oppikirjat. Tutkimusmetodina aineistoa käsiteltäessä käytetään sisällönanalyysiä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Minkä verran yläkoulun historian ja evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoissa kuvataan holokaustia sekä mitä siitä ja siihen liittyvistä aiheista kerrotaan? 2. Mitkä teemat toistuvat, mitä jätetään kertomatta? Näiden kysymysten lisäksi tarkasteltiin tekstin ohella myös aiheeseen liittyviä kuvia, kuva-tekstejä, tehtäviä ja oppikirjojen sanastoja/hakemistoja. Tutkimustuloksina voidaan kertoa, että historian oppikirjat käsittelevät holokaustia ja siihen liittyviä aihealueita laajasti, eli ne ottavat huomioon holokaustikasvatuksen ja holokaustiuudistuksen. Evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjat käsittelevät holokaustia melko vähän, ja esimerkiksi 8. luokan oppikirjat eivät tee sitä lainkaan. Molempien oppiaineiden oppikirjoista löytyi useita yhteisiä ja puuttuvia teemoja, jotka on lueteltu johtopäätöksissä. Yhteisten ja puuttuvien teemojen lisäksi johtopäätöksissä pohditaan mahdollisia syitä sille, miksi jotkin oppikirjat eivät ole ottaneet holokaustiuudistusta huomioon. Näiden lisäksi käsitellään muun muassa opettajan vastuuta holokaustikasvatuksessa ja holokaustikasvatuksen tulevaisuutta.
-
(2015)Tutkimus käsittelee Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetyksen lähetystyötä Japanissa vuosina 1975–1989 ja erityisesti sen kirkkoyhteysneuvotteluja. Neuvottelut johtivat yhteistyösopimukseen Kansanlähetyksen ja Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon (LJELK) välillä. Kansanlähetys aloitti työn kirkon kanssa Norjan luterilaisen lähetysliiton yhteydessä jo vuonna 1968, mutta joutui siitä eroon Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjän perustamisen jälkeen vuonna 1974. Tämän seurauksena Kansanlähetys aloitti työn alueella, jossa ei ollut muiden luterilaisten kirkkojen toimintaa. Tutkimus kuvaa suomalaisen lähetysjärjestön ja japanilaisen kirkon välistä suhdetta. Organisaatiohistoriaan painottuvan tutkimuksen tapahtumapaikkoja ovat Suomi ja Japani. Tutkimus liittyy laajempiin luterilaisten kirkkojen yhteyspyrkimyksiin Japanissa sekä globaalin lähetystyön viitekehykseen, jossa ekumeeninen Kirkkojen maailmanneuvosto ja evankelikaalinen liike toimivat jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Tutkimus vastaa kysymykseen: Miten Kansanlähetys löysi luterilaisen kirkkoyhteyden Japanissa? Tutkimuksen päälähteet ovat Kansanlähetyksen arkistosta löytyvät kokouspöytäkirjat, Japanin lähettien rukouskiertokirjeet, työraportit, sekä yksityinen kirjeenvaihto vuosilta 1975–1989. Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) arkistossa olevat raportit Japaniin tehdyistä vierailuista laajentavat tutkimuksen lähdepohjaa sisältämään myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon näkökulman. Tutkimuksessa ei ole käytetty muiden lähetysjärjestöjen arkistolähteitä, joten se on kirjoitettu yhden organisaation näkökulmasta. Koska tutkimus keskittyy ensisijaisesti Japanin työn kirkkoyhteyskysymykseen, lähetyksen perustamia työpisteitä ja lähettien työtä kuvataan varsin suppeasti, ja suurin osa runsaasta lähdeaineistosta nousevista tapahtumista on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimuksessa havaitaan, että Kansanlähetyksen Japanin työalalla yhteistyön rajat kulkivat protestanttisen kristillisyyden sisällä. Virallista yhteistyötä katolisen tai ortodoksisen kirkon kanssa ei haluttu tehdä. Tunnustuksellisuus näkyi japanilaisten työntekijöiden rekrytoinnissa, jossa esimerkiksi kansallisten työntekijöiden pyhitysteologiset näkemykset ja kastekäsitys pyrittiin ohjaamaan luterilaiseen suuntaan. Japanissa toimi useita eri luterilaisia kirkkoja, joten uuden luterilaisen kirkon perustamista Japaniin ei nähty tavoitteena. Vaihtoehdot luterilaiselle kirkkoyhteydelle kartoitettiin hengellis-teologisen yhteyden ja maantieteellisen sijainnin perusteella. Varsinainen kimmoke yhteistyöneuvotteluille oli KLK:n lähetyssihteerin vierailu Japanissa vuonna 1984 ja hänen käymänsä keskustelut LJELK:n johtajien kanssa. LJELK:n työyhteydessä toimiva Kylväjä koki tulleensa ohitetuksi neuvotteluissa. Vasta kriisivuosiin pohjautuvien erimielisyyksien sopimisen jälkeen Kansanlähetys pystyi jatkamaan neuvotteluja kirkon kanssa. Vuonna 1989 solmittu yhteistyösopimus palautti Kansanlähetyksen yhteyden Länsi-Japanin evankelisluterilaiseen kirkkoon. Suomen evankelisluterilaisen kirkon näkökulmasta Kansanlähetyksen työn tuloksena syntyneiden seurakuntien liittäminen japanilaisen kirkon työyhteyteen oli tervetullut asia. Kansanlähetys tunnettiin kotimaassa kirkkoa kohtaan osoittamastaan kritiikistä. Näyttää kuitenkin siltä, että kirkkoyhteyskysymyksessä sekä yksittäisissä teologisissa kysymyksissä Suomen evankelisluterilaisen kirkon johtajien esittämät mielipiteet vaikuttivat Japanin lähetystyössä.
-
(2015)Tutkimuksessa tarkasteltiin virolaisperheen kasvatusta ja uskonnollisuutta tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää 1) Millaisia tarinoita virolaisperheestä tuottavat 12 aikuisrippikoulun käynyttä ja lapsuutensa Neuvosto-Virossa viettänyttä aikuista? 2.) Millaisia ratkaisuja perhe-elämään, kasvatukseen sekä uskontokasvatukseen soveltavat vuosina 2009 - 2012 Tallinnassa konfirmoidut vanhemmat itsenäisessä Virossa? Mitä siirtyy edellisiltä sukupolvilta seuraaville sukupolville? Teoreettinen viitekehys muodostui John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriasta ja James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteoriasta sekä Georg Herbert Meadin sosialisaation käsitteistä. Tutkimuksen taustalla vaikutti Viron historia ja yhteiskunnallinen murros. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin holistisen sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa sisällönanalyysissä tarkastetiltiin niitä kasvatuksen ja uskonnollisuuden kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Alkuun aineistoa tarkasteltiin temaattisesti ja teemojen kehittyessä eri suuntiin siirryttiin tarkastelemaan kaikkien haastateltavien kokonaiskertomuksia. Käsitekarttojen ja tarinoista piirrettyjen uskonnollisuutta kuvaavien elämänkäyrien avulla ryhmiteltiin ydintarinat, joissa uskonnollisuuteen ja kasvatukseen liittyivät samankaltaiset loppuratkaisut. Tähän loppuratkaisuun vaikuttavia elementtejä analysoitiin ydinteemoittain, joissa neljää tarinatyyppiä vertailtiin. Holistisen sisällönanalyysin periaatetta toteutettin myös peilatessa kasvu- ja kasvatustarinoiden osia taustana Viron valtion tarinaan ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Virolaisperheen uskonnollisuuden tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Tarinoiden kokonaisvaltainen sisältö jakautui neljään tarinatyyppiin. Pimeydestä valoon oli muutostarina, jossa uskonnottomasta lapsuuskodista suuntaudutiinn seurakuntaaktiiviksi. Rauhan etsijä oli kompromissitarina, jossa pyrittiin uskonnon avulla säilyttämään tasapaino. Perinteen kantaja ja Maagikko olivat vuorottelutarinoita, joissa vahva uskonnollisuus tai syvä henkisyys sekoittui luontevasti muihin elämän osa-alueisiin ja perinteisiä arvoja kunnioitettiin. Kaikille tutkimusryhmän tarinoille oli ominaista se, että aikuisrippikoulun jälkeen uskonto koettiin niin merkittäväksi asiaksi, että sitä haluttiin eri muodoissa ja eri tavoin siirtää tuleville sukupolville. Lopputuloksena voidaan todeta, että tutkimusryhmien virolaisperheet siirtävät uskontoa lapsilleen neljällä tavalla. Pimeydestä valoon näyttämällä esimerkkiä, Rauhan etsijä luottamalla sukupolvien ketjuun ja noudattamalla riittejä (kaste), Perinteen kantaja siirtämällä perinteitä ja Maagikko luottamalla luonnolliseen siirtymöön. Siirtämisen tavassa kaikilla tyypeillä korostui kaste. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus virolaisperheistä narratiivisella metodilla toteutettuna tarjoaisi tärkeää tietoa ja itseymmärryksen lisääntymissyistä ja seurauksista sekä perheiden tilasta.
-
(2015)Pro graduni keskittyy selventämään saksalaisen protestanttisen teologin Wolfhart Pannenbergin totuuskäsitystä. Pääaineistona on Pannenbergin oma kirjallinen tuotanto, erityisesti hänen 3-osainen systematiikkansa. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Pannenbergin lähtökohtana on totuuden ykseys. Puhuttiin totuudesta sitten tieteessä, filosofiassa tai teologiassa, kyseinen puhe viittaa aina samaan jakamattomaan todellisuuteen. Pannenbergin mukaan teologiset totuusväitteet eivät perustu auktoriteettiin, vaan ne tulee perustella kaikille avoimella tavalla. Esimerkiksi Raamatun historiallisten kertomusten todenperäisyys – erityisesti Jeesuksen ylösnousemus- tulee voida perustella historiallisen tutkimuksen keinoin. Samalla Pannenberg korostaa kaiken tutkimuksen sidonnaisuutta tiettyyn aikaan ja kontekstiin. Kaikki tieteen ja ajattelun tulokset ovat avoinna tulevaisuudelle, ne voivat saada lisätukea tai ne voidaan hylätä. Tämä lähtökohta asettaa Pannenbergin metodologian perinteisen foundationalismin ja nonfoundationalismin välimaastoon, jota kutsutaan tässä tutkimuksessa post-foundationalismiksi (PF). PF pyrkii välttämään sekä foudationalismin vaatimuksen varmoista perususkomuksista, että nonfoundationalismiin yleisesti liitetyn relativismin. Pannenbergin lähtökohtana on osoittaa puheen Jumalasta olevan merkityksellistä myös sekulaarissa maailmassa ilman uskonnollisia ennakko-oletuksia. Tutkimukseni mukaan Pannenbergin argumentoinnissa voidaan erottaa kaksi tasoa: Ensimmäinen taso on abstrakti. Tällä tasolla Pannenbergin tarkoituksena on luoda perusteltu käsitys rationaalisen jumalapuheen minimivaatimuksesta. Tätä minimivaatimusta hän rakentaa äärettömyyden (infinite) käsitteen avulla. Pannenberg vetoaa sekä filosofian historiaan, moderniin hermeneuttiseen filosofiaan että filosofiseen antropologiaan osoittaessaan, että inhimillisen ymmärryskyvyn lähtökohtana on kyky erottaa äärellinen äärettömyydestä. Implisiittinen äärettömyys toimii kaiken äärellisen (finite) havainnoinnin ennakko-olettamuksena. Ilman tätä ennakko-oletusta ei mikään inhimillinen ymmärtäminen olisi mahdollista. Täten äärettömyyden käsitteestä tulee rationaalisen jumalapuheen minimivaatimus. Äärettömyyden käsitteeseen sisältyvä ykseys sisältää voimakkaan monoteistisen korostuksen. Äärettömyyden ykseys toimii tällöin kriteerinä, jonka avulla Pannenberg kääntyy uskontojen maailmaan. Siirtyminen konkreettisten uskontojen maailmaan edustaa argumentoinnin toista tasoa. Siinä ensimmäisen tason kriteeriä sovelletaan uskontojen maailmaan, tässä tapauksessa kristinuskoon. Israelin uskonnossa Pannenberg näkee tämän kriteerin kanssa yhteensopivan ilmiön: Israelin siirtymisen henoteismista monoteismiin. Toinen tärkeä seikka on Israelin avoimuus tulevaisuudelle. Tässä Israelin uskonto erosi naapurikansojen uskonnoista, jotka olivat luonteeltaan myyttisiä. Myyttisyys merkitsee Pannenbergilla uskonnonharjoittajien toistuvan paluun myyttiseen alkuhetkeen, jossa maailman ja yhteiskunnan perusta luodaan aina kultin kautta uudelleen. Israelissa kansan huomio kääntyi yhä enemmän kohti tulevaisuutta. Apokalyptisessa teologiassa tämä tendenssi vietiin äärimmilleen: Apokalyptikot katsoivat jo historian päätepisteeseen. Toisen tason argumentointiin sisältyy voimakas historiallisuuden korostus. Jumala ilmoittaa itsensä epäsuorasti historiallisten tapahtumien kautta. Pannenberg kieltää perinteisen analogisen kielen oikeutuksen Jumalasta puhuttaessa. Inhimillinen kieli ei tavoita Jumalan luontoa. Analogian tilalle tulee Jumalan historiallinen ilmoitus Pannenberg korostaa Jumalan kaikkivaltaisuutta. Jumala on koko historian herra. Teologian tehtävä on selvittää, millä tavoin Jumala hallitsee historiaa. Tässä tehtävässä Pannenberg viittaa hermeneuttisen filosofian havaintoihin: Kaikki ymmärtäminen perustuu osien ja kokonaisuuden väliseen suhteeseen. Tässä totuuskäsityksessä historiallisen prosessin loppu määrittelee totuuden. Pannenberg pyrkii osoittamaan, kuinka Jeesuksen ylösnousemus voidaan ymmärtää historian lopuksi. Tässä hän viittaa toisen temppelin aikaiseen juutalaiseen apokalyptiseen teologiaan, jossa ylösnousemus merkitsi historian loppua ja Jumalan astumista maailmaan. Jeesuksen ylösnousemuksessa tämä loppu on ennakoivasti (proleptisesti) läsnä. Voimme puhua totuudesta vain ennakoivasti, mutta Jeesuksen ylösnousemuksessa historian loppu on kuitenkin todellisesti läsnä. Pannenberg pyrkii osoittamaan, kuinka kaikki inhimillinen ymmärtäminen perustuu tähän ilmiöön. Kaikki ymmärtäminen on ennakoivaa, sillä kaikessa ymmärtämisessä ihminen rakentaa ennakoivia käsityksiä historiallisen prosessin päätepisteestä. Totuus avautuu Pannenbergilla lopusta käsin.
Now showing items 1-4 of 4