Browsing by Subject "homoseksuaalisuus"

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia uskonnollisia argumentteja Homoillan jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa esitettiin ja käytettiin, kun otettiin kantaa homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin joko myönteisessä tai kielteisessä sävyssä. Tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota niihin argumentteihin, joilla homoseksuaalisuutta pyritään joko kritisoimaan tai puolustamaan. Uskonnollisilla argumenteilla tarkoitetaan Raamattuun, kristilliseen oppiin ja perinteeseen sekä kristilliseen etiikkaan liittyviä näkemyksiä, joiden avulla mielipidekirjoittajat perustelevat suhtautumistaan homoseksuaalisuuteen. Tutkimusaineistona on Yleisradion Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän Homoillan jälkeen julkaistut mielipidekirjoitukset Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla. Mielipidekirjoitukset julkaistiin 15.10.–9.11 välisenä aikana. Tutkimusaineistona on 32 mielipidekirjoitusta. Tutkielman kahdessa pääluvussa tarkastellaan kahta teemaa, jotka nousivat ensisijaisesti esille aineistoista. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan homoseksuaalisuuden ymmärtämistä syntinä ja sen perustelua Raamatulla. Lisäksi ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan edellä mainitun näkemyksen kritiikkiä eli ajatusta, että homoseksuaalisuutta ei tulisi pitää syntinä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevia, puolesta tai vastaan esitettyjä argumentteja. Tällöin yksi keskeinen kysymys on, tuleeko homoseksuaalisuus nähdä ihmisen biologisena ominaisuutena ja toisaalta luomisessa annettuna lahjana vai ei. Johtopäätöksissä esitetään, että keskeiset eroavaisuudet puolesta ja vastaan esitetyissä argumenteissa on raamatuntulkinta ja perimmäinen olemus. Raamatun tulkintatapoja on kolme: Perinteinen tulkintatapa, jossa homoseksuaaliset teot nähdään syntinä. Ydinsanomaa korostava tulkintatapa, jossa homoseksuaalisuutta ei nähdä syntinä. Tällöin myönnetään, että Raamatussa on homoseksuaalisia tekoja tuomitsevia kohtia. Raamatun keskeinen sanoma rakkaudesta tulkitaan kuitenkin olevan ristiriidassa sen kanssa, että homoseksuaalisuus nähdään syntinä, joten tulkintatavassa päädytään korostamaan Raamatun ydinsanomaa. Modernissa tulkintatavassa korostetaan, että modernia homoseksuaalisuus käsitystä ei pitäisi palauttaa raamatunteksteihin. Sen sijaan homoseksuaalisuus nähdään modernina käsitteenä, joka on merkittävästi erilainen kuin Raamatun kirjoittamisen ajan käsitys homoseksuaalisuudesta. Samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevassa keskustelussa samaa sukupuolta olevien siunaamista ja parisuhdetta vastustavat ajattelevat homoseksuaalisuuden olevan luonnonvastaista. Ajatus perustuu siihen, että Raamattuun ja biologiaan. Tätä perusteella sillä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, joten tällöin nähdään, että Jumala loi ihmisen heteroseksuaaliksi. Lisäksi näkemystä perustellaan sillä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa eivät pysty lisääntymään luonnollisesti. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat sen sijaan ajattelevat, että Jumala on luomisessa lahjoittanut mahdollisuuden rakastaa toista ihmistä. Tällöin ei ole merkitystä sillä, mikä toisen ihmisen sukupuoli on. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat myös ajattelevat, että jos samaa sukupuolta olevien asemaa ei tunnusteta, se aiheuttaa sen, että homoseksuaalit joutuvat elämään näkymättömänä, joka ei ole tasa-arvoista ja joka rasittaa homoseksuaalien itsetuntoa. Kirkkoa kuvataan tällöin syrjivänä.

Paavalin Roomalaiskirje 1:26–27 otetaan usein esiin, kun puhutaan homoseksuaalisuudesta Raamatussa. Tässä Paavali puhuu niin naisista kuin miehistäkin, jotka ovat vaihtaneet luonnollisen käytöksen luonnottomaan. Syynä tällaiselle käytökselle nähtiin epäjumalanpalvonta, jonka seurauksena Jumala rankaisi ihmisiä hyläten heidät häpeällisten himojen valtaan. Se, mitä tämä luonnonvastainen käytös sekä häpeälliset himot pitävät sisällään, on jakanut mielipiteitä. Näiden kahden jakeen sisälle mahtuu paljon tulkinnallisesti haastavia termejä ja sanoja. Paavali on 1. Korinttolaiskirjeessä sekä 1. Timoteuksen kirjeessä puhunut miesten kanssa makaavista miehistä. Hän on käyttänyt termejä arsenokoitesja malakoi, joiden enemmistö tutkijoista katsoo viittaavan homoseksuaalisuuteen. Paavali ei kuitenkaan ole käyttänyt näitä termejä Roomalaiskirjeessä. Tavoitteena on ollut selvittää, millä tavalla mahdollisesti suhtauduttiin homoseksuaalisuuteen. Antiikin aikana ei ollut omaa termiä homoseksuaalisuudelle, joka määriteltiin vasta 1800-luvulla. Tutkielmassa selvitetään, millä tavalla antiikin aikaiset kirkkoisät ovat käsitelleet homoseksuaalisuutta ja Roomalaiskirjeen kohtaa. Tutkimusmetodeja on käytetty monipuolisesti saaden mahdollisimman laaja-alainen ja monipuolinen käsitys kirjeen taustoista että vaikutuksesta muihin kirjoittajiin. Tutkielmassa on tekijän oma käännös kreikankielisestä alkutekstistä. Käännösvaihtoehtoja on verrattu useisiin suomenkielisiin käännöksiin sekä englanninkielisiin käännöksiin. Apuna on käytetty Uuden testamentin eksegetiikan sanakirjoja. Varhaisten kirjoittajien kohdalla on käytetty lähteinä heidän omia tekstejä. Paavalin aikaan elämä oli hyvin sukupuolittunutta. Elämään vaikutti sukupuoliroolit, jotka luokittelivat niin miehille kuin naisille oman sukupuolen edellyttämät käytöstavat. Näistä poikkeavaa käytöstä pidettiin luonnonvastaisena. Myös seksuaalisuus luokiteltiin naisille ja miehille omanlaisekseen. Miehille kuului aktiivinen rooli ja naisille passiivinen rooli. Roolien sekoittamista ei katsottu hyvällä. Kreikkalaiseen kulttuuriin kuului pederastia eli niin sanottu poikarakkaus. Kyseessä oli vanhemman miehen ja nuoremman pojan välinen suhde. Roomalaisessa kulttuurissa ilmeni prostituutiota, johon kuului myös miesprostituoituja. Miesten välistä seksuaalista kanssakäymistä käytettiin myös valtasuhteissa, kuten isännän ja orjan välillä. Taustaa tälle löytyy Vanhan testamentin puolelta niin sanotusta Sodoma-kertomuksesta, jossa sodomalaiset miehet haluavat raiskata Lootin luokse tulleet vieraat. Luonnonvastaiselle ja mahdolliselle homoseksuaaliselle käytökselle kirkkoisien kirjoituksissa esiin nousi luonnollinen laki, epäjumalanpalvonta sekä Jumalan asettama rangaistus. Ihmiset olivat hyljänneet tuntemansa Jumalan, jonka takia Jumala suuttui ja langetti rangaistukseksi luonnottoman käytöksen. Luonnottoman käytöksen kriteereiksi vahvemmin nousi jälkeläisten saaminen. Tällainen seksuaalinen käytös, josta ei seurannut jälkeläisiä, pidettiin luonnonvastaisena. Luonnonvastaista voi siis olla saman sukupuolten välisessä kanssakäymisessä tai yhtälailla miehen ja naisen välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Paavalin ongelmana Roomalaiskirjeessä ei kuitenkaan ole ollut homoseksuaalinen käytös. Paavalin pääaihe on ollut pakanoiden syntisyys, joka ilmeni epäjumalanpalvonnassa. Paavali käytti kirjeissänsä oman aikansa tapaa laatia hyve- ja paheluetteloita. Nämä toimivat retorisina keinoina, kun haluttiin painottaa itse pääasiaa. Roomalaiskirjeessä tämä myös tulee esiin, jossa luonnonvastainen käytös on yhtenä paheena muiden joukossa. Paavali varoittaa epäjumalanpalvonnasta ihmisiä ja näin haluaa osoittaa oikeaa suuntaa elämässä.

Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Pyhyyslain välittämää kuvaa ihanteellisesta maskuliinisuudesta. Maskuliinisuuksien tutkimus on ollut osa raamatuntukimusta jo muutaman vuosikymmenen ajan, ja erityisesti viime vuosina kiinnostus Raamatun miestoimijoihin ja miestoimijuuteen on ollut kasvava trendi. Papillista maskuliinisuusihannetta on kuitenkin tarkasteltu vasta vähän, joten siksi pureudun tutkielmassani siihen. Teoreettisena viitekehyksenä minulla on sukupuolentutkimus, erityisesti kriittinen miestutkimus. Tarkastelen Pyhyyslain maskuliinisuusihannetta Judith Butlerin performatiivisen sukupuolenteorian ja R.W.Connellin hegemonisen maskuliinisuuden teorian avulla. Connellin teorian mukaan maskuliinisuuksia on monia ja ne ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa. Hegemoninen maskuliinisuus on tietyn aikakauden ja kulttuurin sillä hetkellä hallitsevassa asemassa oleva maskuliinisuuden ihanne. Tavoiteltu maskuliinisuus rakentuu yhteisön sääntöjen ja normien puitteissa. Pyhyyslain konteksti on eksiilin ajasta toipuva yhteisö, joka vielä sekä rakentaa järjestystä sisältä päin, että luo rajoja suhteessa ulkomaailmaan. Tarkastelen tekstiä yhteisön rakentumisen näkökulmasta Mary Douglasin kategoriateoreettisen teorian avulla. Tutkimusaineistona on Pyhyyslain seksuaalikiellot. Tarkastelen niitä kriittisen lähiluvun kautta ja esitän niistä oman käännökseni. Seksuaalikiellot maalaavat kuvan ihanteellisesta maskuliinisuudesta ja osoittavat miehen paikan yhteisössä. Erityisen tarkastelun kohteeksi nostan miehenmakaamiskiellon (Lev. 18:22 ja 20:13), jota on perinteisesti pidetty yleisenä homoseksuaalisen käyttäytymisen kieltona. Tutkielmassani kyseenalaistan tuon tulkinnan ja pyrin osoittamaan, että enemmän kuin seksistä tai seksuaalisuudesta, kiellossa on kyse sukupuolisuudesta ja sen performanssista. Raamatun maailmassa sukupuoliroolit ja roolihierarkia ovat yhteisössä merkittävässä asemassa. Sukupuoliero edustaa järjestystä, roolien sekoittaminen kaaosta. Kahden miehen välisessä seksissä vain toinen voi toteuttaa luonnollisena pidettyä sukupuolirooliaan, toisen osaksi jää feminiininen rooli. Miehen maskuliinisuuden vieminen pakottamalla hänet naisen rooliin on vakava rikkomus. Se on merkki vallasta ja alistamisesta. Kielletyssä aktissa kumpikin osapuoli demonstroi rooliaan väärin: toinen alistamalla, toinen alistumalla. Roolien rajat murtuvat ja päästävät kaaoksen sisään.

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millainen merkitys kristillisillä yhteisöillä on ollut yli 65-vuotiaille seksuaalivähemmistöihin kuuluville elämänkaaren aikana. Tutkimukseni aineisto on kerätty avoimilla narratiivisilla haastatteluilla, joissa osallistujat saivat kuvata omin sanoin suhdettaan kristillisiin yhteisöihin. Aineisto koostuu kahdeksan yli 65-vuotiaan seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön haastatteluista. Tutkimusote on kvalitatiivinen. Hyödynsin tutkielmassani narratiivista tutkimusstrategiaa, jossa haastateltavien tarinat ja heidän käyttämänsä kielelliset valinnat muodostavat keskeisen aineiston. Aineiston analyysissa ja tulosten esittämisessä hyödynsin Henri Goorenin teoriaa uskonnollisen kääntymisen polusta, jossa Gooren kuvaa erilaisia uskonnollisen aktiivisuuden vaiheita ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimustulosten valossa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yli 65-vuotiaiden suhde kristillisiin yhteisöihin näyttäytyy kaksijakoisesti. Kristillisten yhteisöjen rooli haastateltavien elämänkaaressa on ollut merkittävä. Tulokset esitän selviytymisen, irtautumisen ja paluun vaiheiden kautta. Selviytymisen vaihe kuvaa haastateltavien lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta, jolloin yhteiskunnassa tietoa ja ymmärrystä seksuaalisuuden monimuotoisuudesta on ollut vähän. Tämä on pakottanut haastateltavat peittämään oman identiteettinsä tai erottamaan oman seksuaalisen ja uskonnollisen identiteettinsä toisistaan. Irtautumisen vaihe kuvaa aikaa, jolloin haastateltavat ovat ottaneet etäisyyttä omaan lapsuuden kristilliseen yhteisöönsä. Syyt irtautumiseen ovat liittyneet haastateltavien elämäntilanteen muuttumiseen, yhteisöjen arvoihin tai haastateltavien traumaattisiin kokemuksiin. Irtautumista tapahtui sekä osallisuuden että jäsenyyden tasoilla. Paluulla kuvaan vaihetta, jossa haastateltavat ovat löytäneet uudella tavalla paikkansa kristillisistä yhteisöistä. Haastateltavien elämäntarinat eivät olleet keskenään samanlaisia, eikä tutkimus ei anna yhtenäistä kuvaa kristillisten yhteisöjen merkityksestä seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yli 65-vuotiaiden elämänkaaressa, mutta tuo esiin tarinoita, jotka ovat vuosikymmenien ajan jääneet marginaaliin. Tuloksissa esitetään, että seksuaalivähemmistöön kuuluvien osallisuuden näkökulmasta merkityksellistä on ollut erityisesti kirkon työntekijöiden ja perheen jäsenten tuella. Tulosten valossa näyttää, että kirkossa on nykyään enemmän tilaa myös seksuaalivähemmistöihin kuuluville ikääntyneille.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien syitä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisille vihkimisille. Osa kirkon papeista on vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon maaliskuusta 2017 asti, jolloin avioliittolaki muuttui Suomessa sukupuolineutraaliksi. Vihkimiset ovat tapahtuneet siitä huolimatta, että kirkko on linjannut sen avioliittokäsityksen pysyvän entisellään ja pappeja on kehotettu vihkimään edelleen vain eri sukupuolta olevia pareja. Tutkielma selvittää, mistä syistä papit ovat päätyneet vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja tässä kirkollisessa tilanteessa ja miten näitä vihkimisiä perustellaan. Aineisto koostuu seitsemän papin puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Haastatellut papit olivat vihkineet avioliittoon yhden tai useamman samaa sukupuolta olevan parien vuosina 2017-2018. Teoreettinen viitekehys muodostuu kirkon ja homoseksuaalisuuden suhdetta, pappeutta ja suomalaisen yhteiskunnan muutosta koskevasta tutkimuksesta. Tutkielman taustoittava osio keskittyy vahvasti avioliittolain muuttumista edeltäneisiin ja sitä ympäröineisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin muutoksiin sekä keskusteluun. Tämä auttaa ymmärtämään sitä kontekstia, jossa papit ovat tehneet vihkimispäätöksensä. Papit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon ennen kaikkea siitä syystä, että parit toivovat tulevansa vihityiksi kirkollisesti. Papit vastaavat vihkimispyyntöön myöntävästi, koska kokevat, että kirkolla on myös samaa sukupuolta olevien parien vihkioikeus. He eivät pidä parisuhteita syntinä ja näkevät avioliiton sopivaksi pysyvän parisuhteen muodoksi myös sateenkaaripareille. Näistä syistä vihkiminen näyttäytyy luonnollisena johtopäätöksenä. Tätä päätöstä tukevat erilaiset pappeuteen ja työhön, arvoihin ja asenteisiin sekä uskontoon ja hengellisyyteen liittyvät syyt ja perustelut. Vihkimispäätökset syntyvät usein monien syiden ja perustelujen summana. Kirkko toimii muuttuvan yhteiskunnan keskellä ja yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja ilmiöt haastavat kirkkoa. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että osa kirkon papeista ja jäsenistä elää jo nyt todellisuutta, jossa samaa sukupuolta olevien vihkimiset ovat osa kirkkoa. Tämän todellisuuden ymmärtäminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa väistämättä kirkon identiteettiin. Vihkimisen syiden tutkiminen avaa uusia näkökulmia ilmiöön ja auttaa ymmärtämään sitä vihkineiden pappien näkökulmasta.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaiheita seksuaalisuuteen ja avioliittoon liittyvissä kysymyksissä. Tutkielmaan sisältyy taustakatsaus yleiseen suomalaiseen seksuaalikeskusteluun sekä yhteiskunnan että kirkon piirissä. Tarkoituksena on avata näkemystä siitä, millaisia toimenpiteitä ja kehitysvaiheita on käyty läpi viimeisten vuosikymmenten aikana, kun kysymys homoseksuaalisuudesta on noussut päivänvaloon. Keskustelu seksuaalisesta monimuotoisuudesta saavutti myöhemmin myös avioliiton viitekehykset, jonka tarkempaan teologiseen tarkasteluun syvennytään tutkielman kahdessa pääluvussa. Niissä tarkastellaan Vesa Hirvosen ja Björn Vikströmin käsityksiä niin rakkaudesta, seksuaalisuudesta kuin avioliitostakin. Tutkielma selvittää vastausta kysymykseen siitä, minkälainen tulevaisuus kirkon avioliittokäsityksellä on. Tutkimus pohjautuu viime vuosikymmenten aikana syntyneisiin kannanottoihin, joiden aikana kysymys homoseksuaalisista parisuhteista sekä avioliiton sallimisesta kaikille sukupuolille on ollut kiivaimpana käynnissä. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Tutkimusmetodia ja eri lähteitä hyödyntäen pyrin esittämään yhdensuuntaisen täsmällisen näkemyksen tutkielman aihepiiristä. Tutkielmassa syvennytään erilaisiin käsitteisiin ja argumentteihin, sekä tarkastellaan tutkielman aiheita ja perusteita Raamatusta lähtien nykytutkimuksiin saakka. Tämän tutkimuksen tematiikalla on pitkä historia ja valtava inhimillinen merkitys myös tänä päivänä, minkä vuoksi monipuolinen tarkastelu on tarpeen. Lähteiksi on valikoitunut niin erilaisia teologisia kannanottoja ja teoksia kuin myös yleisempään tarkasteluun viittaavia teoksia rakkaudesta, avioliitosta ja seksuaalisuudesta.