Browsing by Subject "hyöty"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2016)Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään miten isoskoulutusta järjestetään eräässä eteläsuomalaisessa seurakunnassa, miksi nuoret haluavat osallistua isoskoulutukseen ja mitä he oppivat koulutuksen aikana. Tutkimuksen taustan muodostavat aiemmat, lähinnä kvantitatiiviset isostutkimukset, joissa on selvitetty esimerkiksi isosten motivaatiotyyppejä ja isostoiminnan historiaa. Lisäksi taustana käytetään Kirkkohallituksen Isostoiminnan linjaukset -asiakirjaa. Tutkimustuloksia peilataan myös opetuksen suunnittelun ja oppimistulosten yhteyttä koskevaan teoriatietoon. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivista. Tutkimusaineisto kerättiin yhden evankelisluterilaisen seurakunnan isoskoulutusryhmiltä ja ryhmien kahdelta kouluttajalta isoskoulutuskaudella 2015–2016. Lisäksi aineistona oli tutkimusseurakunnan isoskoulutussuunnitelma kyseiselle isoskoulutuskaudelle. Tutkittavat nuoret olivat aineistonkeruuhetkellä 15–16-vuotiaita ja yhteensä heitä oli 40 henkilöä. Isosia koskeva aineisto kerättiin kyselylomakkeilla kahtena ajankohtana, syksyllä isoskoulutuksen alkupuolella ja kevättalvella koulutuksen päättyessä. Isoskoulutuksen ohjaajien haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla noin isoskoulutuksen puolivälissä. Aineisto analysoinnissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja narratiivista analyysiä. Keskeisimpinä tutkimustuloksina voidaan todeta, että nuoret osallistuivat isoskoulutukseen suurella motivaatiolla ja odottivat oppivansa koulutuksen aikana runsaasti erilaisia tietoja ja taitoja liittyen isosen tehtäviin, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kristinuskon laajempaan ymmärtämiseen. Nämä oppimistoiveet toteutuivat hyvin suurimmalla osalla tutkittavista. Moni nuori koki saaneensa isoskoulutuksesta itselleen jotakin sellaista, jota voi hyödyntää myös arkielämässä, esimerkiksi rohkeutta kohdata tuntemattomia ihmisiä. Isoskoulutus järjestettiin tutkimusseurakunnassa noin seitsemän kuukauden ajan viikoittaisina iltatapaamisina. Kouluttajat nimesivät isoskoulutuksen tärkeimmiksi tavoitteiksi kasvattaa nuorista toimeliaita ja tehtävänsä hyvin hoitavia isosia sekä antaa heille rakennusaineita oman identiteetin ja ajattelumaailman kehittämiseen. Kaksivaiheisen aineistonkeruun ansiosta tutkittavista oli mahdollista muodostaa tyyppitarinoita. Tutkimus osoittaa, että suurin osa nuorista oli tullut innolla isoskoulutukseen ja saanut siltä kaiken, mitä toivoi. Osa oli yllättynyt positiivisesti koulutuksen annista, muutamat olivat joutuneet pettymään. Pääosin isoskoulutus oli kuitenkin tarjonnut nuorille hyviä kokemuksia, uusia ystäviä ja mahdollisuuden henkiseen ja hengelliseen kasvuun.
-
(2022)Tässä tutkielmassa käsittelen Carl Fredrik Mennanderin (1712–1786) kirjeenvaihtoa pojalleen Carl Fredrik Fredenheimille vuosina 1755–1764. Tarkastelen kirjeiden kautta, millaisia kasvatuksellisia arvoja ja näkökulmia isä pojalleen kirjeiden avulla välittää kristillisestä 1700-luvun säädynmukaisesta elämästä. Lisäksi tarkastelen sitä, millaisia koulutuksellisia tavoitteita isällä on pojalleen, ja millaisia vallankäytön elementtejä isän kirjeistä välittyy. Tutkielmani lähteinä ovat 36 kirjettä, jotka Mennander lähetti pojalleen virkamatkoiltaan pojan ollessa 7–16 vuoden ikäinen. Tarkastelen kirjeitä sisällönanalyysin kautta sekä temaattisesti. Jaan kirjeet kahteen eri teemaan, joista ensimmäisessä teemassa tarkastelen kasvatuksellisia asioita kristillisen elämän näkökulmasta, sisältäen tarkastelun perhesuhteisiin, elämän merkityksellisyyteen sekä jumalanpelkoon. Toisessa teemassa tarkastelen Mennanderin kasvatuksellisia ja koulutuksellisia tavoitteita säädynmukaisen elämän näkökulmasta. Toisessa teemassa tarkastelen lisäksi kirjeissä havaittavia vallankäytön elementtejä. Mennander oli yksi 1700-luvun valistuksen ja hyötyajan vaikuttajista: Tiedemies, akatemian professori ja Turun piispa sekä Uppsalan arkkipiispa. Hän oli hyötynäkökulmien kannattaja mutta uskollinen kirkonmies. Mennanderin kirjeiden kautta välittyivät hänen tärkeimmät kasvatukselliset arvonsa, joiden mukaan pojan tuli olla hyveellinen, ahkera ja vaatimaton. Kristillisen elämän lähtökohtana oli jumalanpelko, jossa oli kyse hurskaasta elämästä ja Jumalan kunnioittamisesta. Mennander halusi poikansa olevan myös vaatimaton, joka oli vastoin aikakauden kulutuskulttuuria ja säädynmukaista elämää pappissäädyn yläluokassa. Mennander ylisti Jumalaa kaikkialla luonnossa, ja hänen ajattelunsa mukaisesti Jumala yksin päättää siitä kaikesta, mitä elämässä tuli tapahtumaan. Hän painotti pojalleen myös maallisen elämän turhuutta ja lyhyyttä, jota siksi tuli osata arvostaa. Elämän suurimmat rikkaudet eivät olleet maan päällä, vaan odottivat vasta tuonpuoleisessa iankaikkisessa elämässä. Isän ohjeistukset ja neuvot kirjeissä olivat suoria, ja vallankäyttö kirjeissä oli hienovaraista ja kohteliasta. Aikakauden lapsen tuli olla käytökseltään nöyrä ja kuuliainen, sekä totella ja kunnioittaa vanhempiaan. Mennander korosti pojalleen sitä, miten hyvällä käytöksellä oli mahdollista tuottaa isälle iloa tai pidentää hänen elämäänsä. Hän korosti myös sitä, että miehen tuli aina ylläpitää suvun perintönä saamiaan velvollisuuksia ja kunniaa. Hän toivoi poikansa jatkavan suvun perinteen mukaisesti pappisuralla. Hän kuitenkin samaan aikaan määrätietoisesti kasvatti poikaansa hovivirkamieheksi. Mennander kannusti poikaansa opiskelemaan hyödyllisiä oppiaineita ja olemaan ahkera opinnoissaan. Isän tavoitteena oli kasvattaa pojastaan kunniallinen, sivistynyt ja hyväkäytöksinen kristitty mies, joka saavuttaisi merkittävän yhteiskunnallisen aseman. Mennanderin kasvatuksessa oli myös paradoksaalisuutta, sillä 1700-luvun yhteiskunnassa kuuluminen pappissäädyn yläluokkaan edellytti säädynmukaista elämäntapaa. Mennander kuitenkin halusi kasvattaa poikansa monessa suhteessa vaatimattomuuteen.
Now showing items 1-2 of 2