Browsing by Subject "identiteetti"

Paul F. Knitter on yhdysvaltalainen teologi, joka on tunnettu pluralistisesta uskontoteologiastaan. Sen lisäksi hän on katolinen kristitty ja buddhalainen munkki. Kirjassaan Withouth Buddha I could Not Be a Christian Knitter rakentaa identiteettiään ja muodostaa teologiaa kahden harjoittamansa uskontoperinteen kautta. Teos on luonteeltaan henkilökohtainen kuvaus, ei tieteellinen puheenvuoro. Tämän tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, mikä on Knitterin uskonnollinen identiteetti ja miten hän muodostaa uskonnollista identiteettiään. Tutkimus liittyy uskontoteologian tutkimusperinteeseen, jossa tarkastellaan muita uskontoja koskevia teologisia käsityksiä sekä teologiaa, jota tehdään yhteydessä toisiin uskontoihin. Knitter itse toteaa identiteettipohdintansa edustaneen ja edustavan vertailevaa teologiaa. Kniter kuvaa pohdintaansa dialogina, jonka lähtökohtana on sisäinen konflikti. Knitter tuo esiin ongelmansa suhteessa kristinuskon tarjoamaan tulkintaan kaikkivaltiaasta ja muuttumattomasta Jumalasta, ihmisen kyvystä ymmärtää Jumalan olemus ja sanoittaa sitä sekä Jeesuksesta Jumalan Poikana ja pelastajana. Buddhalaisuuden avulla hän vertaa, peilaa, etsii vaihtoehtoisia vastauksia ja sanoituksia hänelle ongelmallisiin kristillisen opin kohtiin. Keskeiseksi uudistavaksi käsitteeksi Knitter nostaa buddhalaisen Thich Nhat Hahnin yhteyselämän käsitteen, jonka kautta hän tulkitsee kristinuskon Jumalaa. Yhteyselämä tarkoittaa kaikkien asioiden yhteyttä, läpäisevyyttä ja keskinäistä riippuvuutta. Knitterin teologisen metodin edellytyksenä on usko siihen, että uskonnolliset perinteet voivat syventyä ja rikastua toistensa kautta. Analyysini tukena käytän Hermans & Hermans-Konopkan dialogisen minän teoriaa, joka esittää, identiteetin muuttuvana prosessina. Ympäröivän todellisuuden arvot, uskomukset ja ideat määrittyvät mielessä keskinäisten suhteiden kautta ja luovat identiteettiä. Postmodernissa todellisuudessa globaali lokalisoituu Minässä ja muodostuu osaksi identiteettiä. Uskonnollinen identiteetti ei ole yksiääninen vaan pikemminkin hybridi. Knitterin tietoinen identiteetin rakentamisen prosessi on yritys saada hybridi-identiteetti toimimaan sisäisessä dialogissa – siten, että identiteetin buddhalainen positio ja kristillinen positio kehittyisivät, vahvistuisivat ja syvenisivät toistensa kautta. Rinnakkaisen kahden uskonnon harjoittamisen ja kahden perinteen vastavuoroisen tulkinnan myötä Knitterin identiteettiä voidaan kutsua dialogiseksi identiteetiksi. Knitterin dialogista identiteettiä leimaa avoimuus toista uskontoa kohtaan, uskontojen erilaisuuden näkeminen mahdollisuutena, prosessinomaisuus ja kontekstuaalisuus. Kontekstuaalisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa Knitterin minän kontekstia. Knitterin pohdinta ei tuota radikaalisti uusia teologisia ideoita mutta se tuo esiin identiteetin moninaisuuden ja avaa uusia haasteita kristityn identiteetin teologiselle tarkastelulle. Uskonnollinen identiteetti on ytimeltään moniuskontoinen ja Knitterin kokemuksen mukaan identiteetin asettaminen sisäiseen dialogiin voi vahvistaa samanaikaisesti identiteetin eri puolia.

Tässä tutkielmassa tutkin amerikkalaisen hip hop-artisti Mos Defin muslimi-identiteettiä hänen kappaleidensa sanoitusten kautta. Mos Defiä kuvaillaan akateemisessa tutkimuksessa yleensä sunnimuslimiksi. Tarkoitukseni on monipuolistaa tätä yksinkertaistettua kuvausta. Aineistonani toimii Mos Defin neljän sooloalbumin sanoitukset. Metodini on sisällönanalyysi ja tärkeimmät teoreettiset käsitteet ovat identiteetti ja identifikaatio. Tarkastelen mitä sanoitukset pitävät sisällään, jotta voin vastata kysymykseen millainen muslimi-identiteetti Mos Defille rakentuu. Esittelen analyysiluvuissa kolme erilaista islamin muotoa, joita sanoituksista löytyy. Näitä ovat sunnalainen islam, musta amerikkalainen islam ja Five Percent Nationin islam. Johtopäätöksissä väitän, että Mos Defin identifioituu kaikkiin näihin islamin muotoihin. Siksi Mos Defin kutsuminen sunnimuslimiksi ei ole riittävä kuvaus hänen uskonnollisesta identiteetistään, ja akateemisessa tutkimuksessa tulisi huomioida paremmin ristiriitaistenkin identifikaatioiden täyttävän eri tarpeita Mos Defin muslimi-identiteetissä.

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Käytännöllinen teologia Opintosuunta: Uskonnonpedagogiikka Tekijä: Susanna Böhling Työn nimi: Hyväksyvä tunnustaminen Kristillisten koulujen opetussuunnitelmissa Työn laji: Maisteritutkielma Kuukausi ja vuosi: Helmikuu 2022 Sivumäärä: 45 Avainsanat: Kristillinen koulu, opetussuunnitelma, tunnustus, identiteetti, sisällönanalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Tapani Innanen, Pietari Hannikainen Säilytyspaikka: Helsingin Yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkimuksen tehtävänä on selvittää miten hyväksyvän tunnustamisen teorian mukaiset ulottuvuudet rakkaus, kunnioitus ja arvostus näkyvät kristillisten koulujen opetussuunnitelmissa. Lisäksi halusin selvittää, miten koulujen kristinuskoon liittyvät merkitykset ilmenevät hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuuksien yhteydessä. Vastauksia näihin kysymyksiin pyritään löytämään analysoimalla kahta kristillisen koulun opetussuunnitelmaa ja poimimalla sieltä ilmauksia, jotka edustavat hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuuksia. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa Axel Honnethin (1995) hyväksyvän tunnustamisen teorian mukaiset kolme ulottuvuutta, rakkaus, kunnioitus ja arvostus. Hyväksyvä tunnustaminen pohjautuu filosofiaan siitä, että identiteetti muodostuu dialogissa toisten kanssa. Valitsin teorian tutkimukseen, koska hyväksyvään tunnustamiseen liittyy piirteitä, jotka ovat mielestäni saman suuntaisia kristillisen ihmiskäsityksen kanssa. Tästä syystä koen teorian sopivana tähän tutkimukseen. Hyväksyvä tunnustaminen on tunnustettavan positiivisten luonteenpiirteiden vahvistamista. Rakkauden ulottuvuudella vahvistetaan itsetuntoa, kunnioituksen ulottuvuudella tasa-arvoa ja arvostuksen ulottuvuudella omanarvontuntoa. Hyväksyvän tunnustamisen päämäärä on henkilön hyvinvoinnin lisääminen. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta kristillisen koulun opetussuunnitelmasta vuodelta 2016. Tutkimukseen käytetty aineisto on rajattu opetussuunnitelmien yleisiin osiin. Tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksesta ilmenee, että hyväksyvän tunnustamisen mukaisia ilmaisuja löytyi runsaasti. Eniten niitä oli arvostuksen ulottuvuudessa. Myös kristinuskoon liittyvää merkitystä ilmauksista löytyi paljon, erityisesti rakkaus ja arvostus ulottuvuuksissa. Rakkauden ulottuvuudessa oli prosentuaalisesti eniten kristinuskoon liittyvää merkitystä sisältäviä ilmaisuja. Koulukohtaiset erot eivät olleet suuria. Rakkauden ulottuvuudessa keskeiseksi asiaksi nousi oppilaan kokemus siitä, että hänet on tultu kohdatuksi, kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi sellaisena, kuin on. Välittämisen ilmapiiri, armo ja oppilaan rakkaudellinen ohjaus olivat tässä ulottuvuudessa esiin tulevia asioita. Myös oppilaan itsetunnon rohkaiseva kehittäminen myönteisen palautteen kautta oli keskeinen teema. Kunnioituksen ulottuvuudessa tuloksissa näkyi koulujen halu kasvattaa lapsia ”kunnioituksen kulttuuriin”. Tällä tarkoitettiin tasavertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo nousivat esiin olennaisina ilmaisuina. Arvostuksen ulottuvuudessa korostui jokaisen ihmisen mittaamaton arvokkuus ja ainutlaatuisuus. Oppilaita opetettiin arvostamaan itseä ja muita. Omanarvontuntoa vahvistettiin eri tavoin, kuten omien vahvuuksien tunnistamisella ja myönteisellä palautteenannolla.

Tutkimukseni käsittelee keskiluokkaisen meksikolaisen nuoren aikuisen katsomusidentiteetin rakentumista 2000-luvun Meksikossa. Tarkastelen tutkimuksessani, miten yksilö rakentaa katsomusidentiteettiään suhteessa lähipiiriin sekä suhteessa yhteiskuntaan. Aineistonani käytän viittä vuoden 2018 tehtyä teemahaastattelua sekä kahta kirjallista kyselyä. Analysoin aineistoani narratiivista analyysiä käyttäen. Katsomusidentiteetin rakentumisessa yksilön suhteessa perheeseen ja lähipiiriin korostui uskonnollisen sosialisaation merkitys. Uskonnollisen sosialisaatio on Meksikossa suhteellisen voimakasta, sillä katolinen kirkko on kiinteä osa maan kulttuuria. Haastateltavani olivat kasvaneet katolisen kirkon parissa ja heidät oli lapsesta asti sosiaalistettu katolisen kirkon piiriin. Keskeisiä sosialisaatiotoimijoita olivat usein vanhemmat ja isovanhemmat, erityisesti isoäiti. Lapsuuden uskonnollisuus ei vahvasta uskonnollisesta sosialisaatiosta huolimatta kuitenkaan kaikkien haastateltavien kohdalla siirtynyt aikuisuuteen. Ikävuosina 14–20 haastateltavani alkoivat kyseenalaistaa uskonnollisuutta ympärillään tai kiinnittää huomiota ympäröivään uskonnolliseen kulttuuriin. Katolilaisuuden ja meksikolaisuuden suhde on haastattelujen perusteella kaksijakoinen. Meksiko on sekulaari valtio, ja uskonnollinen monimuotoisuus on lisääntynyt. Kirkon jäsenmäärät ovat vähentyneet, ja kirkon vaikutus esimerkiksi sosiaaliseen elämään on muuttunut. Muutoksista huolimatta kirkko vaikuttaa edelleen vahvasti Meksikossa, sen sosiaalisessa normistossa, politiikassa, arvomaailmassa kuin päivittäiseen elämään liittyvissä tavoissa. Aineiston perusteella katolilaisuus on sosiaalinen normi ja haastateltavieni mukaan on tärkeää olla katolilainen, kun olet meksikolainen. Tutkimukseni perusteella katsomusidentiteetti rakentuu yhteiskunnallisen kontekstin ja uskonnollisen sosialisaation risteyksessä. Katsomusidentiteetin muodostumista ei ole täysin uskonnollisen sosialisaation tulosta, vaan se muotoutuu yksilöä ympäröivän yhteiskunnan ja henkilökohtaisten mieltymysten muuttuessa. Sosialisaatiossa omaksuttu merkitysjärjestelmä ohjaa yksilön valintoja ja mieltymyksiä yksilön kohdatessa primäärisosialisaation ulkopuolisia maailmoja ja toimijoita. Tutkimuksessani on nähtävissä, kuinka toimijuus ja sen korostaminen ovat osa uskonnollista muutosta Meksikossa ja samalla katsomusidentiteetin valitsemista. Toimijuus on esimerkiksi katolilaisuuden valitsemista, siitä luopumista tai katolilaisuuden sekoittamista muihin katsomuksiin tai uskontoihin. Koska ihmisen katsomusidentiteetti rakentuu jatkuvasti, ovat tässä tutkimuksessa ja siihen liittyneissä haastatteluissa konstruoidut identiteetit vain omanlainen aikaan ja paikkaan sidottu katsomusidentiteetti. Sen rakentuminen ja paikoin myös aktiivinen rakentaminen jatkuu haastattelujen jälkeen. Erilaiset elämän muutokset kuten naimisiin meneminen, lastensaanti, ikääntyminen, työelämään siirtyminen tulevat vaikuttamaan tuohon prosessiin.

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella elämäntaidon valmentajien omakohtaisia muutoskokemuksia suhteessa itseen, toisiin ja henkisyyteen elämäntaitojen opiskelun myötä. Muutoskokemusten tutkiminen jakautuu kahteen tutkimuskysymykseen seuraavasti: 1)Miten elämäntaidon valmentajien kokemus elämästään on muuttunut? 2) Mitkä elämäntaidot ovat mahdollistaneet muutoksen? Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä haastattelusta. Haastateltavat ovat Elämäntaidon valmennusakatemian koulutuksesta valmistuneita elämäntaidon valmentajia. Aineisto analysoidaan narratiivisella tutkimusmetodilla, käyttäen aluksi holistista lähestymistapaa. Tämän jälkeen aineistoa tarkastellaan teema kerrallaan. Analyysissä luottamuksesta muodostuu keskeisin tutkimusaineistoa jäsentävä tekijä. Sen perusteella syntyy kolme toisistaan poikkeavaa ryhmää, jotka nimetään Etsijöiksi, Aidoiksi ja Oppijoiksi. Oppijoiden suhde sekä henkisyyteen että itseen on luottava. Aidot suhtautuvat henkisyyteen luottavaisesti, mutta suhde itseen on varsinkin alkuvaiheessa etsivä ja kyselevä. Sen sijaan Etsijöiden suhde sekä itseen että henkisyyteen on kaipaava ja etsivä. Lopputuloksena syntyy kolme erilaista tyyppitarinaa, jotka kuvaavat henkilöiden muutosta. Etsijät oppivat kuuntelemista ja vuorovaikutustaitoja. He löytävät henkisyyttä omasta sisimmästään. Haastatteluhetkellä he pohtivat omaa identiteettiään ja opettelevat sietämään omaa keskeneräisyyttään. Aidot löytävät koulutuksessa oman autenttisen itsensä, oman identiteettinsä. Sen myötä he antavat enemmän tilaa läheisilleen ja kykenevät hyväksymään myös heidät sellaisina kuin he ovat. Aidot ovat luottaneet korkeampaan voimaan aina, kukin omalla tavallaan, mutta koulutuksen myötä henkisyydestä tulee vapautuneempaa ja innostavampaa. Oppijat oppivat tiedostamaan ja reflektoimaan omaa toimintaansa. He oppivat nöyryyttä, armollisuutta ja irtipäästämistä. Enneagrammi auttaa heitä ymmärtämään syvällisemmin muita, erilaisia ihmisiä. Oppijat ovat luottaneet henkisyyteen ja elämään aina. Kaikkien tutkittavien suhtautuminen muihin ihmisiin on muuttunut kuuntelevammaksi ja ymmärtävämmäksi. Samoin kaikki tutkittavat ymmärtävät itseään ja omaa toimintaansa aikaisempaa paremmin. Haastateltavien kertomien esimerkkitarinoiden pohjalta muodostuu yksittäisen tilanteen muutosprosessin kuvaus, jonka keskeiset vaiheet ovat 1) Havahtuminen 2) Tilanteen tiedostaminen 3) Hyväksyminen 4) Ymmärtäminen 5) Tulkinnan valitseminen ja 6) Valittu toimiminen. Nämä kuusi elämäntaitoa mahdollistavat pitkälti tutkittavien henkilöiden muutoksen. Luottamuksen rooli tutkittavien henkilökohtaisessa muutoksessa on kahtalainen. Ensinnäkin uuteen uskaltautuminen ja muutos edellyttävät jonkintasoista luottamusta sekä omaan itseen että itsen ulkopuolelle; toisiin ihmisiin ja henkisyyteen. Tällöin luottamus toimii mahdollistajana. Toisaalta kasvava luottamus on myös muutos itsessään.

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee kristillisen uskon avulla päihderiippuvuudesta toipuneita. Tutkimuksen tavoitteena oli hahmottaa päihteistä toipumisen prosessia kokonaisvaltaisesti ja tutkimuksen tehtävänä oli tarkastella miten usko on haastateltavilla ollut osana toipumisprosessissa ja mitä henkilöiden usko ja teologia on. Lisäksi tarkastelen toipuneiden uskoa ja teologiaa muutoksen näkökulmasta. Olen peilannut aineistoani olemassa olevaan teoriaan ja aiempaan tutkimukseen ja erityisesti Rom Harrèn ”psykologisen avaruuden” malliin. Aineisto on kerätty haastattelemalla 12 entistä päihteiden käyttäjää. Teemahaastattelun lisäksi pyysin haastateltavia kertomaan toipumistarinansa haastattelujen alussa. Aineiston analysointi on tehty sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimuksen tuloksina voidaan todeta, että usko on ollut osana toipumisprosessia monin eri tavoin. Kristillinen usko ja uskonnolliset yhteisöt ovat olleet osana uudenlaisen identiteetin rakentumisessa ja lisäksi uskon myötä toipuneet ovat löytäneet uusia merkityksiä, sosiaalisia verkostoja ja tukea elämäänsä. Toipuneen usko ja teologia näytti muuttuneen toipumisprosessin aikana ja sen jälkeen. Tutkimuksessani tarkastelen tätä muutosta. Näiden päihteistä toipuneiden uskossa ja teologiassa näkyy eri uskonnollisista yhteisöistä omaksuttu sosiaalinen perimä sekä toiminta- ja ajattelumallien muunnos henkilöiden omalla persoonallisella tavalla.

Venäjän ortodoksisen kirkko on ollut koko historiansa ajan eri tavoin sidoksissa valtioon. Vaikka Venäjä on sekulaari valtio eikä maassa ole muodollisesti valtiokirkkoa, ortodoksiselle kirkolle muodostui erityisasema suhteessa muihin uskonnollisiin yhteisöihin. Monet tutkijat tuovat esille ortodoksisuuden erityismerkityksen maan historiassa sekä venäläisen kulttuurin ja hengellisyyden kehityksessä. Vaikka kirkon ja eräiden muiden arvioiden mukaan noin 80 prosenttia venäläisistä on ortodokseja, yhteiskunta on käytännössä sekularisoitunut, side kirkkoon on usein symbolinen, uskonnon harjoittaminen on maallistunut ja ortodokseiksi itsensä mieltävät eivät aina jaa kirkon moraalikäsityksiä. Ei-uskovaisista ortodoksiksi itsensä mieltävistä puolet pitää itseään ateistina, mikä tarkoittaa ortodoksiksi identifioitumisen tarkoittavan ylpeyttä venäläisyydestä. Mielipidemittausten mukaan suurin osa venäläisistä katsoo, että ortodoksisella kirkolla tulisi olla erityisasema ja että uskonto ja kansallisuus linkittyvät yhteen: uskonnon määrittää kansakunta ja kansakunnan uskonto on perinteisesti ortodoksisuus. Kirkon ja valtion välinen suhde on Putinin kolmannella kaudella tiivistynyt yhteiskunnallisen ilmaston konservatiivistuessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää perinteisten arvojen retoriikkaa ja teeman roolia venäläisen identiteetin rakentamisessa kirkon ja valtionjohdon puheissa. Tutkimus selvittää paitsi niin kutsuttujen perinteisten arvojen sisällöllistä tematiikkaa, myös niiden argumentoinnissa käytettyjä retorisia keinoja Venäjän ortodoksisen kirkon johdon ja presidentti Vladimir Putinin puheissa Putinin kolmannen presidenttikauden alussa vuosina 2012–2014. Tutkielman aineisto muodostuu kirkon johdon, pääasiassa metropoliitta Hilarionin, ja presidentti Putinin puheista, joita analysoin monitieteisin menetelmin. Laadullisen, hermeneuttiseen metodologiaan nojaavan tutkimuksen tutkimusmenetelmä on Chaïm Perelmanin retoriikan tutkimus, jota täydennän aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Venäjän perinteisten arvojen yksiselitteinen määrittely on vaikeaa, mutta useissa määrittelyissä toistuu venäläisten traditioiden ja isänmaan merkitys. Venäjän väestöpoliittisessa ohjelmassa (2007) tavoitteeksi on määritelty perheinstituution vahvistaminen sekä perhesuhteiden henkisten ja hengellisten perinteiden elvyttäminen ja turvaaminen. Tässä tutkimuksessa perinteisten arvojen käsitteen sisältö jakautuu aineistolähtöisen analyysin tuloksena kolmeen temaattiseen kokonaisuuteen. Näitä ovat perinteiset arvot ja kulttuurinen traditio (perinteisen perheen narratiivi, kulttuuri ja venäläinen identiteetti); perinteiset kristilliset arvot (rauha, solidaarisuus ja kansojen välinen ystävyys, kristilliset traditiot ja sekularismin kritiikki) sekä valtiosuhde (yhteistyö valtion ja muiden kirkkokuntien kanssa, jakolinjojen välttäminen ja kirkon yhtenäisyys). Teemat mukailevat kirkon sosiaalisessa konseptissa esille tuomia teemoja, samoin kuin kysymyksiä joissa kirkko näkee voivansa toimia valtion kanssa. Samalla tarkastelujaksolla presidentti Putinin puheissa toistuivat samat teemat hieman erilaisin painotuksin. Putinin puheissa perinteisiin arvoihin viittaava sisältö jaotellaan tutkimuksessa kolmeen osaan, joita ovat perhe, vanhempien kunnioitus ja moraali; valtion yhtenäisyys, arvot ja patriotismi, Venäjän paikka ja identiteetti maailmassa sekä kristillisyys osana venäläistä kulttuuria, historiaa ja identiteettiä. Aineiston sisällönanalyysi osoittaa, että molemmille toimijoille on yhteistä venäläisten kulttuuristen traditioiden ja maan erityisluonteen puolustaminen, kristillisiin periaatteisiin viittaavan perhe- ja yksilön arvon korostaminen sekä siihen perustuvan perinteisen, konservatiivisen perhemallin vaaliminen, patriotismi sekä vahvan, perinteisen arvoperustan omaavan valtion tukeminen. Aineiston perusteella valtion ja kirkon näkökulmasta perinteiset arvot ovat kiteytettävissä neljään sanaan: perhe, kotimaa, venäläisyys ja patrioottisuus. Ortodoksisuudella on rooli näiden taustatekijänä, kulttuurin, kulttuuristen traditioiden ja identiteetin rakennusaineksena sekä arvostettavana pidettävän moraalin ja perhe-etiikan arvoperustana. Presidentin puheet ovat laajaa medianäkyvyyttä saavia instituutioita, joiden tärkein yleisö muodostuu venäläisistä, kansasta, joka vastaanottaa puheiden viestit median välityksellä. Metropoliitta Hilarionin puheet koostuvat useissa erilaisissa tilanteissa ja erilaisille yleisöille pidetyistä puheista. Venäläiset eivät seuraa kirkon viestintää Moskovan patriarkaatin internet-sivujen kautta, joten puheiden yleisöt ovat erityisyleisöjä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin tärkeimmän yleisöryhmän voidaan olettaa jakavan ainakin osan retoriikan taustalla vaikuttavista premisseistä. Argumentaation tarkoituksena on siten uusintaa yhteistä ymmärrystä. Sekä Putin että Hilarion soveltavat useita Perelmanin teoriasta tunnistettavia argumentaatiokeinoja. Abstraktit ja konkreettiset arvot limittyvät puheissa ja myös temaattiset kokonaisuudet esiintyvät toisiinsa liitettynä. Venäjän kansallisen identiteetin uudelleenmäärittely tapahtuu suhteessa menneeseen ja tulevaan, yhteisiin traditioihin ja kokemuksiin sekä lännen omaksumiin, Venäjän kritisoimiin liberaaleihin arvoihin. Tämä näkyy puheissa vastakkainasettelun, uhkien rakentamisen, venäläisen erityisyyden korostamisen kautta. Puheissa esiintyviä retorisia ja temaattisia keinoja ovat perinteisen perheen narratiivi, historialliseen jatkuvuuteen, auktoriteettiin ja tunteisiin vetoaminen, esimerkkitapausten kautta luodut yleistykset sekä kansakunnan eheyden ja hyvinvoinnin säilyttämisen korostaminen.

Tutkielmassa tarkastellaan miten pukeutuminen, muoti, identiteetti ja uskonnolliset symbolit näkyvät nuorten aikuisten elämässä. Nämä aihealueet kytkeytyvät toisiinsa mielekkäällä tavalla ja siitä syystä ne valikoituivat tutkielman teemoiksi. Työn tarkoituksena on selvittää millainen identiteetti uskonnollisia symboleja käyttävillä nuorilla aikuisilla on. Työn kiinnostus kohdistuu erityisesti siihen, miksi nuoret aikuiset käyttävät uskonnollisia symboleja ja miten ne näkyvät pukeutumisessa. Tutkielman aineisto koostuu tekemästäni kuudesta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat iältään 22–28-vuotiaita. Halusin keskustelujen etenevän vapaamuotoisesti ja vastausten olevan laajempia kuin esimerkiksi lomakehaastatteluissa. Sen vuoksi valitsin aineistonkeruumenetelmäksi puolistrukturoidun teemahaastattelun. Analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, ja tarkemmin ottaen teemoittelua. Tähän päädyin sen vuoksi, että tarkoituksenani oli etsiä haastatteluista ilmeneviä teemoja ja tutkia, minkälaisia merkityksiä niillä on haastateltaville. Pukeutuminen on suuressa roolissa tässä tutkielmassa ja se loi pohjan, johon oli luontevaa liittää mukaan identiteetti ja uskonnolliset symbolit. Kiinnostukseni identiteetin tutkimista kohtaan kasvoi koko ajan ja se antoi suuntaviivat työlleni. Yksilöllinen ja sosiaalinen identiteetti nousevat esiin erityisesti niin teoreettisessa viitekehyksessä kuin analyysissa. Työssä pohditaan mihin uskonnollisiin tai ei-uskonnollisiin ryhmiin haastateltavat kuuluvat ja mitä symbolien käyttäminen merkitsee heille. Haastattelujen perusteella nuorten aikuisten uskonnollinen identiteetti on avointa, positiivista ja muut huomioon ottavaa. Varauksellisuus itselle vieraisiin uskontoihin voi johtua tietämättömyydestä tai median luomasta kuvasta. Uskonnollisten symbolien käytölle on monia syitä, kuten esimerkiksi oman vakaumuksen esiintuominen ja muoti. Tutkielman johtopäätöksistä selviää, että kaikkien kuuden haastateltavan vastausten perusteella on mahdollista sanoa pukeutumisen ja uskonnollisten symbolien toimivan identiteetin ilmentäjinä. Identiteetti vaikuttaa nuorten aikuisten keskuudessa enemmän uskonnollisiin symboleihin kuin pukeutumiseen.

Tässä maisterintutkielmassa käsittelen filosofisesti verrattain vähän tutkia aihetta, surua. Vaikka jo antiikista tunnetaan konsolaatiokirjallisuuden perinne, ja nykyään surua pidetään yhtenä perustunteista, surun filosofiaa ei ole tutkittua paljoa. Tutkielmani tarkoitus on syventyä systemaattisen metodin avulla surusta käytävään nykyaikaiseen filosofiseen keskusteluun neljän tutkimuskysymyksen kautta. Kysyn: Miten surun voi käsitteellistää? Mikä on surun kohde? Onko suru moraalisesti velvoittavaa? Mitä ”ylitse pääsemisen” voi nähdä tarkoittavan, sisältävän ja edellyttävän surun fenomenologian kannalta? Kolmeen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaan käyttämällä lähteinäni pääasiallisesti Martha Nussbaumin monografiaa Upheavals of Thought: The Intelligence of Emotions, Robert C. Solomonin monografiaa In Defense of Sentimentality ja Michael Cholbin monografiaa Grief: A Philosophical Guide. Neljännen tutkimuskysymykseni ensisijaisina lähteinä käytän Thomas Fuchsin artikkelia “Presence in Absence. The Ambiguous Phenomenology of Grief”, Matthew Ratcliffen ja Eleanor Byrnen artikkelia “Grief, Self and Narrative”, Ashley Atkinsin artikkelia “On Grief’s Wandering Thought” ja Line Ryberg Ingerslevin artikkelia “Grief”. Tutkielmassani päädyn siihen johtopäätökseen, että suru on jonkin persoonan tai asian, jota ilman sureva ei koe elämäänsä kokonaiseksi, kivuliasta menettämistä. Surua voi myös pitää rakkauden asettamana velvollisuutena, sillä se vaatii surevaa tunnustamaan menetetyn arvon ja kohtaamaan menetyksestä kärsivien kivun eettisesti. Surun fenomenologia taas osoittaa surevan suhteen menetettyyn katkeavan, jonka tähden sureva kärsii menetetyn poissaolon aiheuttamasta yksinäisyydestä. Koska sureva menettää toisen lisäksi osan itsestään, suru asettaa surevalle eksistentiaalisen tehtävän, johon kuuluu sekä uudelleen sitoutuminen aiemmin järkeen käyneeseen maailmaan että itsen uudelleen määritteleminen.

Sisällönanalyysilla toteutettu tutkimus Surunauha ry:n ja Käpy ry:n lapsensa menettäneiden vertaistukijoiden toiminnasta; toiminnan motiiveista, merkityksistä ja spirituaalisista vaikutuksista. Tutkimustehtävänä oli selvittää lapsensa menettäneiden vertaistukijoiden kokemuksia ja merkityksiä vertaistoiminnastaan. Toiseksi tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoin spirituaaliset asiat näkyvät vertaistoiminnassa ja kolmanneksi kysymystä siitä, miten vertaistoiminta vaikutti tukijoiden spiritualiteettiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui seuraavista osista: suru-käsitteen historiallinen tarkastelu ja sen nykyinen käyttö monitieteellisenä käsitteenä, spiritualiteetti-käsitteen käyttö ja sisältö, vertaistoiminnan ja sen lähikäsitteiden määrittely sekä katsaus vapaaehtois- ja vertaistoiminnan motiivitutkimuksiin. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Aineiston muodostivat yhteensä yhdeksän teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen. Ensimmäisen tutkimuskysymykseen liittyen analyysin tuloksena aineistosta hahmottui kaksi vertaistoiminnan orientaatiota: toimintaa välivaiheena esiin tuoneet vertaistukijat ja toimintaa elämäntapana korostaneet tukijat. Vertaistoiminnan merkityksiä ja motiiveja keskeisesti yhdistävät luokat kumpienkin ryhmien osalta olivat elämäntapa ja identiteetti, suuntautuminen surussa ja menetyksessä sekä sosiaaliset merkitykset. Toiseksi tulokset osoittivat, että lapsensa menettäneiden vertaisten välillä spirituaaliset kysymykset tulivat vertaistilanteissa esille, kun taas suurimmalle osalle tukijoista suhtautuminen niihin ilmeni ristiriitaisina. Kolmanneksi vertaistoiminnalla ilmeni erilaisia spirituaalisia vaikutuksia tukijoille. Analyysin perusteella vertaistoiminnan spirituaaliset vaikutukset jakautuivat neljään kategoriaan: vaikutukset suhteessa maailmankatsomukseen, suhteessa henkisyyteen, suhteessa uskoon ja jumalasuhteeseen sekä neljäntenä spirituaalisten vaikutusten puuttumiseen. Tutkimukseni osoittaa, että vertaistoiminnalla on merkitystä tukijan identiteetille, suruun ja sosiaalisiin suhteisiin. Lisäksi tuloksista ilmenee, että spiritualiteettia koskevilla asioilla on merkitystä suruun liittyvässä vertaistukemisessa. Tämä haastaa pohtimaan henkisten, hengellisten ja laajemmin spirituaalisten kysymysten asemaa vertaistoiminnassa.