Browsing by Subject "kääntäminen"

Tutkielmassa tarkastellaan Anna-Maija Raittilan uusina vuoden 1986 virsikirjaan otettuja brittiläisten virsien käännöksiä ja niiden alkutekstejä sisällönanalyysin keinoin. Raittilan käännökset ovat virsikirjan virret 213, 228, 416, 449, 455, 508 ja 589. Virsiä tarkastellaan erityisesti kahden virsiryhmän osalta. Nämä ryhmät on nimetty alkutekstien kirjoittamisajankohdan perusteella. Keskeisin on Iso-Britanniassa 1960–70 -luvuilla vahvasti vaikuttanut yhteiskunnallisesti suuntautunut kausi, jota tutkielmassa nimitetään murroskaudeksi. Tätä verrataan varhaisempaan kauteen, joka ulottuu 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvun alkupuolelle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, poikkeavatko tutkimuskohteena olevien virsien alkutekstit ja Raittilan käännökset oleellisesti toisistaan eri aikakausina Jumalan ja ihmiset toimijuuden merkittävyyden suhteen. Tämä määräytyy kielitieteen teoriaan kuuluvien makroroolien aktori (Actor) ja läpikäyjä (Undergoer) esiintyvyyden perusteella tekstien toimija-viitteissä. Perusoletuksena tutkimuksessa on, että mitä merkittävämpi on jonkun tietyn henkilön toimijuus, sitä useammin tämä henkilö esiintyy teksteissä aktoriroolissa. Toimijoina voivat olla myös luontokappaleet ja koko luomakunta. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa virsiteksteihin sovellettiin diskurssianalyysin piiriin kuuluvaa makrorakenteiden teoriaa, jossa makrosääntöjen avulla etsittiin tekstien ylätason rakenteita ja teemoja. Näitä verrattiin keskenään eri aikakausiryhmissä, ja tämän perusteella muodostettiin tutkimusongelmaa koskeva hypoteesi. Hypoteesiksi tuli, että murroskauden virsiryhmän ja varhaisemman kauden virsiryhmän välillä on oleellinen ero niin, että murroskauden tekstien osalta alkuteksteissä painottuu varsin vahvasti ihmisen toimijuus ja käännöksissä Jumalan toimijuus. Sen sijaan varhaisemman kauden teksteissä alkutekstien ja niiden käännösten välillä ei ole mainittavaa eroa Jumalan ja ihmisten toimijuuden merkittävyydessä. Toisessa vaiheessa teksteihin sovellettiin makroroolianalyysiä siten, että teksteistä etsittiin ja taulukoitiin viittaukset kuhunkin toimijaan hänen aktoriroolinsa perusteella. Toissijaisesti tutkittiin myös joitakin patienttirooleja. Toimijaviittausten suhteellisten esiintymismäärien tarkastelun perusteella voitiin havaita, että alkuteksteissä Jumalaa aktoriroolissa koskevien viitemäärien suhteellinen osuus kaikista viitteistä oli 37 % ja ihmisten osuus on 58 %. Vastaavasti Raittilan käännösteksteissä Jumala oli aktoriroolissa 59 %:ssa henkilöviitteistä ja ihmiset 30 %:ssa. Varhaisemman kauden osalta alkuteksteissä Jumalaa koski 25 % viitteistä ja ihmisiä samoin 25 %. Raittilan käännöksissä Jumalaa koskeva osuus oli 29 % ja ihmisten 18 %. Näiden tulosten perusteella hypoteesi pitää paikkansa. Murrosajan tekstien osalta Raittila on muuttanut melko ihmiskeskeisiä tekstejä niin, että Jumalasta on tullut paljon ihmisiä merkittävämpi toimija. Varhaisemman kauden alkutekstien Jumalan ja ihmisten yhtäläinen toimijuus on Raittilan käännöksissä muuttunut Jumalan jonkin verran ihmisiä vahvemmaksi toimijuudeksi. Varhaisemmalla kaudella virren 455 myötä myös muut toimijat kuten luontokappaleet ovat olleet merkittäviä toimijoita.

Tämä tutkielma tarkastelee Septuagintan Toisen Samuelin kirjan CII-ryhmän heksaplaarisia lukutapoja. Tutkimuskysymyksinä on, millaisia lukutapoja on löydettävissä, kuinka niitä voi analysoida ja millaisia johtopäätöksiä voi tehdä analyysin pohjalta. Lisäksi johdanto tarjoaa suomenkielisen katsauksen Heksaplaan ja sen tutkimukseen. Tutkielman ensisijaisena aineistona on CII-ryhmän käsikirjoitukset 236, 242, 313, 328 ja 530. Näiden käsikirjoitusten lisäksi on käytetty muitakin 2. Samuelin kirjan Septuagintan käsikirjoituksia silloin, kun niistä löytyy CII-ryhmän analyysiin vaikuttavia heksaplaarisia lukutapoja. Lisäksi aineiston tukena on ollut teoksia, joihin on kirjattu heksaplaarisia lukutapoja. Näistä tärkeimpiä ovat Fieldin Heksapla-editio sekä Theodoretoksen ja Procopiuksen töistä koostetut editiot. Septuagintan Toisen Samuelin kirjan CII-ryhmässä on heksaplaarisia lukutapoja 21 jakeeseen. Yhteensä lukutapoja on lemmojen vaihtelu huomioon ottaen 35. Niistä 18 on attribuoitu Aquilalle, 5 Symmakhokselle ja 6 Theodotionille. Lukutapojen analyysin perusteella on mahdollista nimetä joitakin lukutapoihin liittyviä piirteitä ja ilmiöitä. Näitä ovat: 1. Heksaplaarinen lukutapa on todennäköisimmin alkuperäinen LXX-lukutapa 2. Lukutapa sopii merkitylle kääntäjälleen 3. Kreikan taustalla olevassa hepreassa on tulkinta- ja tekstiongelmia 4. Attribuutiot ovat sekaisin tai virheellisiä 5. Theodotionin ja L-ryhmän lukutavoilla on selkeä yhteys. Joidenkin lukutapojen kohdalla esiintyi useampiakin edellä mainituista ilmiöistä. Tutkielmasta käy ilmi, että heksaplaarisen aineiston tutkimiseen tarvitaan kaikki mahdollinen LXX-materiaali, ja että heksaplaarinen materiaali vaikuttaa myös LXX:n tekstikritiikkiin.