Browsing by Subject "kääntymys"

Suomalaisten uskonnollisuus on muutoksessa. Samalla kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko menettää tasaisesti jäseniään, on Suomessa esimerkiksi ateismi ja uushenkisyys kasvussa. Tämä etnografinen tutkimus selvittää miten uskonnollisuuden muutos ja uskonto–sekulaari -kilpailu näkyy ystävyysevankeliointiin keskittyvässä XEE-kurssissa. Tutkimukseni antaa myös tietoa siitä, miten suomalaiset suhtautuvat kristinuskoon. Tein osallistuvaa havainnointia Evankeliointi Elämäntapana ry:n järjestämällä XEE-ystävyysevankeliointikurssilla, johon itsekin osallistuin syksyllä 2018. Kurssi järjestettiin erään helsinkiläisen evankelis-luterilaisen seurakunnan tiloissa. 12 viikon kurssin puitteissa havainnoin 13 henkilöä evankeliointitilanteissa ja kurssille osallistuneita neljää muuta henkilöä, joista yksi oli kurssin vetäjä, koulutustilanteissa. Tein temaattisen analyysin lukemalla ristiin erilaisia etnografiselle tutkimukselle tyypillisiä monipuolisia aineistoja, sekä kontekstoimalla niitä tiheästi. Tutkimuksessani selvisi, että XEE-ystävyysevankelioinnissa painopiste on siirtynyt uskonnon funktiosta kohti uskonnon performatiivisuutta. Tätä kuvaa muutos ikuisesta elämästä yltäkylläiseen elämään, joka on nykypäivän Suomessa helpommin lähestyttävä tapa keskustella kristinuskosta ei-uskonnollisten ihmisten kanssa. Funktio–performanssi jaottelu on kuitenkin tämän tutkimuksen valossa ongelmallista, sillä XEE:n metodeissa funktio ja performanssi kietoutuvat yhteen. Sekularisaatio ja luterilaisuuden merkitys näkyy XEE-ystävyysevankeliointikurssilla suomalaista uskonnollisuuden maisemaa määrittävänä kehyksenä. Tämän tutkimuksen perusteella spirituaalisuus on uskonnollisesti aktiiveja ja ei-aktiiveja yhdistävä rajapinta, jonka kautta uskonnollisia keskusteluja voidaan käydä maanläheisesti ja rakentavasti. Tässä tutkimuksessa sovellettiin uskonnollisuuden muutosta selittäviä teorioita kuten Beyerin näkemyksiä uskonnon funktiosta ja performatiivisuudesta (2000) ja Ammermanin spirituaalisuuden nelijaottelua (2013). Tutkimukseni osoittaa, että XEE:n kaltainen yksilöihin panostava evankeliointimalli hyötyy sekularisaatiosta, jossa syntyy tilaa erilaisille uskonnollisille- ja ei-uskonnollisille toimijoille, yksilön merkitys korostuu ja spirituaalinen uskonnollisuus yleistyy.

Tutkielma tarkastelee Pieter Bruegelin (1925/30–1569) öljyvärimaalausta Paavalin kääntymys (1567). Bruegelin Paavalin kääntymys mainitaan taidehistoriallisessa kirjallisuudessa usein, mutta teoksesta ei ole kirjoitettu syvällistä analyysiä. Aiemmassa tutkimuksessa Bruegelin Paavalin kääntymys -teosta on pidetty lähinnä maisemamaalauksena tai syntyajankohdan poliittisiin asetelmiin viittaavana teoksena. Maalauksen teemana on ihminen käännekohdan äärellä. Bruegelin maalaama Paavali makaa maassa, sillä jumalallinen totuuden välähdys on sokaissut hänet. Paavali joutuu katsomaan sisimpäänsä. Kristittyjä surmanneesta sotilaasta syntyy uusi ihminen, joka julistaa rauhaa. Tutkielma hyödyntää teologian, taidehistorian, taloushistorian, uskontotieteen, filosofian, estetiikan sekä alue- ja kulttuurintutkimuksen tieteenalojen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi. Teos on aikakautensa kontekstin tuote, sen kuvajainen, ja samanaikaisesti se on rakentanut – ja rakentaa yhä – aikakauttaan koskevia käsityksiä itsekin. Tutkielma hyödyntää Erwin Panofskyn, Roland Barthesin ja Hans Beltingin kuva-analyysimenetelmiä. Tutkielma esittelee tekijän kehittämän hyppää kuvaan -metodin. Metodia hyödyntävä katsoja pyrkii samastumaan maalauksen tunnelmaan, siinä oleviin henkilöihin ja heidän toimiinsa. Kuvan tarkasteleminen sisältä päin mahdollistaa yksityiskohtien ja viestien havaitsemisen. Tausta tälle metodille syntyi tutkielman tekijän toimiessa vuosikymmenten ajan valokuvaajan ammatissa. Ihmisten kuvaaminen edellytti kohteen ehdoilla elämistä, samastumista. Metodin teoreettinen pohja on peräisin John Szarkowskilta, Robert Capalta, Dorothea Langelta ja Henri Cartier-Bressonilta. Cartier-Bresson tunnetaan ratkaisevan hetken käsitteestään. Bruegelin teos kuvaa ratkaisevaa hetkeä, Paavalin kääntymystä. Hyppää kuvaan -metodi sopii Bruegelin teokseen erityisen hyvin, koska teos näyttää dokumentaariselta ja valokuvamaiselta. Hyppää kuvan -metodin avulla tutkielman tekijä oivalsi Bruegelin teoksen sisältämän kuvitteellisen äänimaailman. Toinen keskeinen havainto liittyy siihen, että teos on täynnä viittauksia teologiaan ja Raamatun teksteihin. Kuvassa on tekijän tulkinnan mukaan esimerkiksi pyhä perhe, ja Paavalin kääntymys on puettu kertomuksen muotoon. Teoksessa tapahtuu samaan aikaan monta asiaa eri aikatasoilla. Kolmas tutkielman keskeinen löytö on se, että teoksessa on mukana arkkienkeli Mikaelin katse. Tutkielmassa käytetään ilmaperspektiivistä nimitystä Mikaelin perspektiivi. Tämä termi antaa mahdollisuuden päästä lähemmäksi kontekstia, jossa teos valmistui. Neljäntenä huomiona tutkielma esittää hypoteesin, jonka mukaan maalausta on mahdollisesti muunneltu jälkikäteen, kuten Bruegelin Betlehemin lastenteurastus -maalaustakin on muuteltu. Bruegelin aikana maalausten rinnalla syntyi muitakin artefakteja, kuten kullasta tehtyjä esineitä. Patsaat, kangastyöt, vaatteet, kengät, hevosvälineet, koko aikakausi oli yhtä loputonta käsityötä. Bruegelin teos toimii edelleen alkuperäisessä tehtävässään uskoa ilmaisevana artefaktina ja 1500-luvun lopun alankomaisen maalaustaiteen dokumenttina.

Pro gradu -tutkielman tutkimuskohteena on suomenusko ja suomenuskoiseksi tuleminen siten, että suomenuskoisuuteen ei ole päädytty lapsuudenperheen kasvatuksen kautta. Suomenuskolla on erilaisia tulkintoja, mutta keskeisintä siinä on luonnon kunnioitus ja kansanuskon perinteiden säilyttäminen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suomenuskoiseksi tulemista kuvataan narratiivisesti, miten se tapahtuu pääpiirteittäin, ja miten tämä sijoittuu suhteessa muuhun uskontopsykologian tutkimuskenttään. Käytännössä tarkastellaan millaisilla narratiiveilla kuusi suomenuskoista on kuvannut suomenuskoiseksi tulemistaan. Tarkastelun keskiössä on se, millaisia yhtenäisiä piirteitä näissä narratiiveissa on nähtävissä, huomioiden kuitenkin myös narratiiveissa nähtävät erot. Aineisto on kerätty kirjallisen puolistrukturoidun haastattelun avulla ja aineistoa analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kuutta eri teemaa on käytetty haastattelukysymysten luomisen pohjana. Tutkielman rakenne itsessään on rakennettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin pohjalta. Luvussa kaksi esitellään kunkin haastatellun narratiivista tutkijan pelkistämä versio. Luvussa kolme esitellään narratiivinen näkökulma ja vertaillaan narratiiveja aiemmin viitattujen teemojen pohjalta. Luvussa neljä luodaan näiden narratiivien pohjalta malli, eräänlainen tyyppitarina suomenuskoiseksi tulemisesta ja esitellään kääntymystutkimuksen paradigmat sekä kotiinpaluu-käsite. Luotua mallia tarkastellaan samassa luvussa näiden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastelluissa narratiiveissa on useita yhteneväisiä piirteitä, jonka pohjalta on luotu suomenuskoiseksi tulemisen malli: Suomenuskoisilla on kristillinen tausta, mutta kokemus kristinuskon sopimattomuudesta omaan uskomusmaailmaan. Kiinnostus mytologioihin on tyypillistä jo pienestä pitäen. Heillä on ollut kiinnostusta elämänkatsomuksellisiin ilmiöihin ja identiteettiä rakentaessa on ilmennyt kiinnostusta muihin uskontoihin, agnostisismiin ja ateismiin. Prosessina suomenuskoiseksi tuleminen on ollut hidasta ja se on vaatinut henkilön aktiivista etsintää. Internetin foorumit ovat olleet keskeisiä tiedon välityksessä ja kontaktien luomisessa. Suomenuskoon sitoutuminen tapahtuu usein esimerkiksi järjestöihin kiinnittymisen tai sosiaalisen kanssakäymisen myötä. Tiedollinen puoli on tärkeä toimiessaan perinteen ylläpitäjänä. Käytännön osallistuminen on myös korostunutta, koska suomenusko nähdään vahvasti myös elämäntapana. Erityisiä kokemuksia suomenuskoiseksi tulemisessa koetaan vaikeaksi tunnistaa tai niitä ei haluta avata. Suomenusko herättää tunteita tuttuudesta ja kodikkuudesta, kotiinpaluusta sekä juurille paluusta. Suomenuskoiseksi tullut määrittelee suomenuskoisuutensa itse. Tunnetta kääntymyksestä ei synny vaan voisi puhua johonkin palaamisesta tai joksikin kasvamisesta. Uusien ihmisten löytäminen on koettu myönteiseksi asiaksi, muuten suomenuskosta puhumista saatetaan välttää tuttujen seurassa. Elämänmuutokset koetaan positiivisina tai elämän ei koeta juuri muuttuneen. Maailmankuvaa pidetään suhteellisen vakiintuneena, mutta uusien ajatusten mahdollisuutta ei kielletä. Suomenuskoiseksi tuleminen on narratisoitavissa oleva kokemus, jonka avulla suomenuskoinen voi hahmottaa paremmin minuuttaan. Tämän myötä on helpompi liittää muutoksia kohdannut identiteetti ja uudet kokemukset osaksi muuta elämäntarinaa. Suomenuskoiseksi tulemisen mallia verrattaessa kääntymystutkimukseen ja samankaltaisiin ilmiöihin, on havaittavissa kiinnostavia piirteitä. Kotiinpaluu on pakanuuteen liittyvä termi, jossa ajatellaan yksilön ensin palaavan kotiin uskomusmaailmassaan ja sitten muussa yhteisössään. Kääntymystä ei koeta tapahtuvan. Suomenuskoiseksi tulemisessa tunne kotiinpaluusta on korostunut ja kotiinpaluun piirteitä on nähtävillä laajasti. Kääntymyksen aktiivisen paradigman, jossa yksilö nähdään itse aktiivisena katsomuksensa etsijänä, piirteet ovat myös selkeästi nähtävillä suomenuskoiseksi tulemisessa. Aktiivinen toimijuus on suomenuskoisuudessa korostunutta. Sen sijaan kääntymyksen passiivinen paradigma, jossa kääntymyksen katsotaan tulevan yksilön ulkopuolelta annettuna, ei näy suomenuskoisten narratiiveissa vaan pikemminkin herättää voimakkaan vastareaktion.

Tutkielma käsittelee herännäisyyden virsikokoelman Siionin virsien uusinta laitosta vuodelta 2016. Tarkastelun kohteena ovat virsissä annetut merkitykset herättämiseen viittaaville sanoille. Tutkielma kysyy, millaisen merkityksen sanat saavat asiayhteydessään, millainen heräämisen teologia niiden pohjalta muodostuu ja millaisia vaikutteita tuon ajattelun taustalla on. Erityisesti virsiä tarkastellaan herännäisyyden historiaa sekä pietismin ja herrnhutilaisuuden taustaa vasten. Menetelmänä käytetään systemaattista analyysiä. Tutkimusaineisto muodostuu 28 virrestä, joissa esiintyy sana ”herätä”, ”herättää”, ”herätellä” tai ”herätys”. Ihmisen hengellinen herättäminen on virsissä Jumalan teko, jonka kolminaisuuden persoonat tekevät yhdessä. Jumalan sana kutsuu ihmistä siihen. Jeesus tai Isä lähettää Pyhän Hengen, joka saa ihmisen ottamaan vakavasti tuon kutsun. Heräämätön ihminen on virsien mukaan sydämessään vieraantunut Jumalasta. Hänen uskonsa on kuollut, hän tekee syntiä ja tuntee tarkemmin määrittelemätöntä murhetta. Heräämisellä on kaksi rinnakkaista merkitystä. Osassa virsiä se merkitsee pietististyyppistä synnintunnon heräämistä, joka aiheuttaa ihmiselle syyllisyyttä, ahdistusta ja kadotuksen pelkoa ja johtaa hänet pyytämään armahdusta Jumalalta. Tällaista heräämistä kuvataan ihmisen sydämen särkymiseksi, jolloin hänen ylpeytensä vaihtuu nöyryydeksi Jumalan edessä. Särkynyt sydän tuntee murhetta syntisyydestään ja iloa Jumalan armollisuudesta. Osa virsistä puhuu heräämisestä uskon tai toivon syntytapahtumana, jonka myötä ihmisen kokema ahdistus väistyy. Heräämisestä alkavaa elämänvaihetta virret kutsuvat valvomiseksi, joka on Jeesukseen suuntautunutta elämää. Se on toisaalta kilvoittelua, jossa ihminen seuraa taivaaseen vievää elämän tietä täyttäen Jumalan tahtoa ja tukien uskonveljiä ja palvellen kaikkia lähimmäisiä. Hän vastustaa synnin ja maailman kiusauksia, joilla kiusaaja, persoonallinen paha, pyrkii saattamaan ihmisen vaelluksen ennenaikaisesti päätökseen. Toisaalta valvominen esitetään uskona, toivona ja ilona, jotka syntyvät ja pysyvät yllä, kun ihminen pysyy muiden kristittyjen seurassa, kuulee siellä sanomaa armosta ja saa tukea toisilta heränneiltä. Nämä valvomisen kaksi puolta ovat vuorovaikutuksessa, jossa armon sanoma ja toivo antavat heränneelle voimia kilvoitteluun kohti taivasta. Kristitty on kuitenkin uskossaan heikko ja pyytää siksi vahvistusta Jumalalta.