Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "kunnia"

Sort by: Order: Results:

  • Takalo, Krista (2015)
    Tässä tutkielmassa aiheeni oli vieraanvaraisuus Luukkaan kaksoisteoksessa. Tarkastelin sitä, mitä uutta varhainen kristinusko toi antiikin Välimeren vieraanvaraisuuskäsityksiin. Tarkasteluni sijoittui lähetystyökontekstiin. Analyysini perustui kahteen tutkimuskysymykseen, joista ensimmäinen oli, mitä yhteisiä ja mitä erottavia piirteitä varhaiskristillisellä vieraanvaraisuudella oli antiikin juutalaisen vieraanvaraisuuden ja laajemmin antiikin kreikkalaisroomalaisen vieraanvaraisuuden kanssa. Toinen tutkimuskysymykseni oli, mikä oli varhaiskristillisen vieraanvaraisuuden suhde antiikin Välimeren kulttuurin arvomaailmaan kunnian ja häpeän näkökulmasta. Lähteenä tutkielmassani käytin ensinnäkin kahta Jeesuksen opetuspuhetta Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 9:1–6 ja Luuk. 10:1–20). Nämä puheet oli suunnattu opetuslapsille ja niiden aiheena olivat ohjeet siitä, kuinka tehdä lähetystyötä. Apostolien teoista olin valinnut lähteikseni kolme vieraanvaraisuuskertomusta, joissa vieraanvaraisuussuhteen osapuolina olivat lähetystyöntekijät ja lähetystyön kohteet. Yhdessä kertomuksessa osapuolina olivat Cornelius ja Pietari seurueineen (Ap.t. 10–11:18), toisessa Lyydia ja Paavali seurueineen (Ap.t. 16:11–15 ja Ap.t. 16:40) ja kolmannessa kertomuksessa vanginvartija, Paavali ja Silas (Ap.t. 16:23–36). Verratessani matkaohjeita ja Apostolien tekojen vieraanvaraisuuskertomuksia antiikin juutalaiseen ja kreikkalaisroomalaiseen vieraanvaraisuuteen löysin paljon yhteisiä piirteitä sanastossa ja vieraanvaraisuuskäytännöissä. Keskeinen ero matkaohjeiden ja antiikin juutalaisen ja kreikkalaisroomalaisen vieraanvaraisuuden välillä oli se, että matkaohjeet kielsivät vieraita valitsemasta isäntänsä. Apostolien tekojen vieraanvaraisuuskertomukset kuvaavat antiikin Välimeren kulttuureissa sosiaalisten normien kanssa ristiriidassa olevia vieraanvaraisuussuhteita, joissa sosiaaliset rajat statusten, uskontojen, kulttuurien ja sukupuolten välillä ylittyvät. Sosiaalisten normien rikkominen merkitsi altistumista kunnian menetykselle ja häpeälle. Varhaiseen kristinuskoon sisältyi kuitenkin mahdollisuus rikkoa uskonnolliset, kulttuuriset, hierarkkiset ja sukupuolten väliset rajat hengellisten päämäärien vuoksi. Varhaiskristilliset lähetystyöntekijät olivat lähetystyön kohteena oleville ihmisille Jumalan edustajia ja Jumalan lahjojen välikappaleita ja siten statuksesta riippumatta isännilleen kunniavieraita. Sosiaalisten rajojen ylittäminen teki mahdolliseksi heikkojen linkkien syntymisen eri verkostoihin kuuluvien ihmisten kesken ja sitä kautta kristinuskon nopean leviämisen antiikin Välimeren maailmassa.
  • Mikkola, Anne (2017)
    Tutkielmassa etsitään selitystä Paavalin tekstiin, jonka sisäisiä ristiriitaisuuksia aiemmassa tutkimuksessa ei ole kyetty tyydyttävästi selittämään. Tavoitteena on identifioida sellainen muun tutkimuksen kanssa yhteensopiva, mutta tavallista monimuotoisempi ristiriitatilanne Korintissa, johon Paavalin teksti olisi johdonmukainen ja hänen teologiansa kanssa sopusoinnussa oleva vastine. Kirjallisuuskatsauksen jälkeen hyödynnetään tutkimusta Korintin sosiaalisesta ympäristöstä ja päädytään siihen, että Paavalin kirjeen yleissanoma on anti-hierarkkinen. Hän haastaa Korintin viisaita ja ylhäisiä huomioimaan muita ja luopumaan asemastaan. Pää-sanan metaforisia merkityksiä Raamatun teksteissä ja niiden ulkopuolella ja selvitetään, kuten myös sitä, minkälainen pukeutuminen olisi ollut niin häpeällistä kuin Paavali antaa ymmärtää. Tulosten pohjalta tarkastellaan ensin jakeita, joissa Paavali antaa konkreettiset ohjeensa. Johtopäätöksenä päädytään siihen, että miesten statuskilpailun lisäksi myös naisten kesken oli luokkasidonnaisia ristiriitoja. Nämä heijastuivat pukeutumisessa. Erityisesti jotkut mysteerikultteihin aiemmin osallistuneet naiset toivat mukanaan tavan päästää hiuksensa valloilleen, silloin kun he etsivät hurmoksellista yhteyttä jumalalliseen. Näin siitä huolimatta, että tapa oli häpeällinen kaikkien ihmisryhmien mielestä uskonnollisen kontekstin ulkopuolella. Viittasivathan avoimet tai leikatut hiukset aviorikokseen tai sen epäilyyn. Paavali käskee erityisesti näitä naisia peittämään päänsä hiuksillaan sanomatta sitä aivan suoraan. Kuitenkin häpeällisen käyttäytymisen kuvaus voi kirjaimellisesti ottaen viitata vain tämän kaltaiseen ilmiöön. Paavali toteaa, että naisilla tulee olla valta ja kontrolli päähänsä enkeleiden tähden. Rukoillessa ja profetoidessa ei ollut sopivaa ajatella, että henget ohjaisivat naista tämän kontrollin ulkopuolelta, vaan naisen oli käytettävä omaa valtaansa päähänsä eli peitettävä päänsä hiuksillaan soveliaasti. Seurakunnassa oli myös yläluokan naisia, joiden reaktio häpeälliseen käyttäytymiseen oli vaatia, että kaikki profetoivat ja rukoilevat naiset peittävät päänsä esimerkiksi aviollista asemaa kuvaavalla ”hupulla”, kuten he itse tekivät. Näin he kenties halusivat jopa rajata alemman luokan naisten osallisuutta. He korostivat omaa asemaansa muiden naisten kustannuksella aivan samoin kuin yläluokan miehet tekivät peittäessään päänsä siten kuin olivat tottuneet valtiollisen kultin uhrimenoja johtaessaan. Nämä miehet toivat jumalanpalvelukseen merkin, joka liittyi kunnioituksen osoittamiseen keisarille, ”Jumalan pojalle”. Näin miehet häpäisivät Kristusta, elämänsä alkulähdettä aivan samoin kuin jotkut naiset häpäisivät miestä, elämänsä alkulähdettä. Luomiskertomuksen avulla Paavali siirtää ryhmittymien huomion Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan, pois pakanallisista tavoista, jotka olivat ”hapattamassa” seurakuntaa. Käyttöyhteyksistä voidaan päätellä, että luomisjärjestys, ja päiden suhde, ei merkitse Paavalille hierarkiaa, vaan sen avulla hän korostaa ihmisten, myös miehen ja naisen, arvoa erilaisina, vastavuoroisessa suhteessa olevina, mutta Herrassa samassa asemassa olevina myös julkisessa roolissa profetoitaessa ja rukoiltaessa. Naisen luominen miehestä saattoi olla myös vastine hedelmällisyyskulttien käsitykseen naisesta kaiken elämän lähteenä ja toisaalta filosofien ajatukseen, että nainen oli luotu vähemmän arvoisista aineosista kuin jumalallista lähempänä oleva mies. Paavali tuo häpeän tilalle kunnian. Kunnian antaminen toiselle ja toisen kunniana oleminen on samalla tie sovintoon, johon koko kirje haastaa.
  • Yliraudanjoki, Hannamaria (2017)
    Tutkimusaiheeni on Paavalin miehinen puolustautuminen hänen kirjeissään Korintin seura-kunnalle. Korinttiin lähetetyn kirjeenvaihdon luennasta ilmenee, että Paavali on joutunut voimakkaan arvostelun kohteeksi. Hänen miehisyyttään on mitätöity monin tavoin. Tällaisessa tilanteessa Paavali turvautuu järeään puolustautumiseen. Paavalin niin sanottu ristinpuhe ilmenee juuri tässä tilanteessa; Korinttiin lähetetyssä ensimmäisessä kirjeessä ristinpuhe kuuluu kirjeen alussa, kun Paavali arvostelee inhimillistä viisautta, toisessa kirjeessä ristinpuhe liittyy Paava-lin kerskailuun vaikeuksillaan ja rangaistulla kehollaan. Paavali nostaa esiin mielikuvan ris-tiinnaulitusta Kristuksesta suurimpana mahdollisena kunniana, ja samastaa myös omat koet-telemuksensa ja kärsimyksensä Kristuksen kärsimyksiin. Kyseessä on siis kirjeenvaihto Korinttiin, Rooman valtaamaan kreikkalaiseen kaupunkiin. Tapahtuvan kontekstina on täten ajan kreikkalais-roomalainen, miehisyydelle korkeat vaati-mukset asettava kulttuuri. Tuonkin tutkielmassani laajasti esiin ajan käsityksiä arvostettavasta miehisyydestä. Kysymys on tämä: Kun Paavalin miehinen puolustautuminen perustui ajan kunniakäsitykseen nähden häpeällisten esimerkkien varaan (ristiinnaulitseminen, fyysisesti rangaistuksi tuleminen, kärsimys), niin miten kuulija pystyi vastaanottamaan sen kulttuurissa, jossa korostettiin miehistä kompetenssia, voimaa ja koskemattomuutta? Oliko Paavalin tapa puhua jotain aivan uutta, vai oliko ajassa jotain sellaista, mikä teki hänen julistuksestaan vä-hemmän vastakulttuurista kuin mitä ensivaikutelma antaisi ymmärtää? Ilmenee, että ajan kulttuurissa virtaili vaikutteita, jotka näyttivät suuntaa Paavalin ristinpu-heelle. Mies, joka asetti itsensä alttiiksi kärsimykselle ja kuolemalle muiden puolesta, oli ajassa ihailtu miehinen malli. Tällaisena Paavali haluaa sekä Kristuksen että itsensä esittää. Myös kyynisestä perinteestä nouseva stoalaisuus toi murtumia perinteiseen käsitykseen kos-kemattomasta miehisyydestä. Silti Paavalin miehisen puolustautumisen rakentuminen perin-teisesti häpeällisinä pidettyjen seikkojen varaan saavuttaa ajassaan ennenkuulumattomat mit-tasuhteet.