Browsing by Subject "kuolema"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten surua käsittelevissä lastensaduissa näkyy kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa. Tutkimustehtävänä oli aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla tarkastella surua käsittelevissä lastensaduissa käytettyä symboliikkaa ja tuoda esille symboliikan mahdollisia kristillisiä merkityksiä. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä suomenkielisestä lastensadusta, jotka käsittelevät isovanhemman kuolemaa ja sen aiheuttamaa surua. Lastensaduista nousevalla symboliikalla tarkoitetaan satujen teksteissä esiintyviä vertauskuvia ja symboleja, jotka yhdistyivät isovanhemman kuolemaan ja sen käsittelemiseen tai ymmärtämiseen. Kristilliseksi tulkittava symboliikka määriteltiin vertauskuviksi ja symboleiksi, joille on olemassa myös kristillisiä merkityksiä. Tutkimuksen analyysissa nousi esille kolme kontekstia, joissa lastensatujen symboliikkaa esiintyi isovanhemman kuoleman ja sen aiheuttaman surun käsittelyssä. Nämä olivat isovanhemman kuoleman ja menetyksen konkreettinen ymmärtäminen, lapsen ja isovanhemman suhteen jatkuminen mielikuvien tasolla ja käsitys jälleennäkemisestä edesmenneen isovanhemman kanssa. Analyysissa lastensaduista noussutta symboliikkaa tarkasteltiin kyseisistä konteksteista käsin. Tutkimus osoittaa, että surua käsittelevistä lastensaduista on löydettävissä jonkin verran kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa. Selkeästi kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa löytyi kahdesta lastensadusta, joissa symboliikkaan oli yhdistetty Jumala tai/ja Jeesus. Kristillistä symboliikkaa näkyi myös melko selkeästi lastensaduissa, joissa oli mainittu hautajaiset tai kuvattu niitä yksityiskohtaisesti. Yhdestä lastensadusta löytyi piilevää kristillistä symboliikkaa siinä esiintyvän hallava hevosen myötä. Useissa lastensaduissa oli käytetty symboliikkaa, jolle on myös kristillisiä merkityksiä, mutta nämä kristilliset merkitykset eivät tulleet satujen konteksteissa esille. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että surua käsittelevissä lastensaduissa on käytetty kristillisestä perinteestä tuttuja vertauskuvia ja symboleita, mutta niille on annettu saduissa omia sisäisiä merkityksiä kristillisten merkitysten sijaan. Tutkimustulokset osoittavat, että kristilliset käsitykset voivat nousta kuoleman yhteydessä esille, mutta niitä käytetään suomenkielisessä surua käsittelevässä lastenkirjallisuudessa melko vähän. Tutkimus antaa mahdollisuuden jatkotutkimuksille koskien muuta lastenkulttuuria ja kristinuskon tai muiden uskontojen näkymistä siinä.

Tutkimustehtäväni on tarkastella eutanasian laillistamista koskevia argumentteja. Lähdemateriaalinani ovat mm. aihepiiriä käsittelevät oikeudelliset asiakirjat, Suomen perustuslaki ja EU-lainsäädäntö, Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE) sekä Terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan julkaisut. Viittaan myös palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa koskeviin säännöksiin. Lisäksi käytän apunani aihepiiriä käsittelevää muuta tutkimuskirjallisuutta. Metodina käytän systemaattista analyysia. Työn kulku on seuraava: Määrittelen ensin, mitä eutanasialla tarkoitetaan. Toiseksi käyn läpi eutanasian historiaa ja käsitystä siitä, miten eutanasiaa on esiintynyt aikojen saatossa, millä tavoin sitä on entisaikaan harjoitettu ja mitä siitä on ajateltu. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään eutanasian laillisuuteen ja laillistamiseen liittyviä kysymyksiä Suomessa ja käsittelen ohessa myös itsemurhaa. Näissä pohdinnoissa esiin nousevat erilaiset lait ja oikeudet, kuten perustuslaki ja ihmisoikeudet. Käsittelen työssäni paljon myös elämänloppuvaiheen hoitoja, kuten saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa, koska ne on usein nähty paremmaksi vaihtoehdoksi eutanasialle. Näiden elämän loppuvaiheen hoitojen on nähty olevan hyviä hoitomuotoja, koska niiden avulla voidaan lievittää kuolevan kipuja sekä kärsimystä ja antaa kuolevalle arvokasta elinaikaa. Nämä hoidot on monesti mielletty hyviksi myös omaisten näkökulmasta, koska ne voivat parhaimmassa tapauksessa lähentää kuolevan ja omaisten välejä ja antaa aikaa lähestyvän kuoleman hyväksymiselle. Eutanasian laillistamisesta puhuttaessa esiin nousee vahvasti kysymys eutanasian eettisyydestä. Etiikka on keskeisessä osassa hoidon laillisista edellytyksistä päätettäessä. Eutanasian laillistamista koskevissa keskusteluissa keskiöön nousevat termit etiikka, moraali ja arvot, koska eutanasia ei koske pelkästään potilasta, vaan sillä on myös vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Eutanasiaa käsiteltäessä esiin nousee luonnollisesti myös ihmiselämän rajallisuus eli kuolema. Ihmiset ovat käsittäneet kuoleman eri tavoin riippuen ajasta, paikasta ja kulttuurista. Se, että ihminen kuolee on edellyttänyt muulta yhteisöltä toimenpiteitä. Yhteisöillä on ollut omia rituaalejaan kuolemaa edeltävälle ajalle ja ajalle kuoleman jälkeen. Näitä rituaaleja on siirretty myös seuraavalle sukupolvelle. Merkittävä käänne tapahtui kuitenkin 1900-luvulla, kun kuolema siirtyi sairaaloihin. Tällöin kuoleminen tapahtumana muuttui ja samaten kuolemaan kuuluvat rituaalit ammattimaistuivat.

Tutkin tässä pro gradu -tutkielmassani paavi Johannes Paavali I:n eli Albino Lucianin (1912–1978) äkillistä kuolemaa syyskuussa 1978, siitä aiheutuneita ihmisten reaktioita ympäri maailmaa sekä niitä teorioita, joita kuoleman olosuhteista yleisesti esitettiin. Johannes Paavali I:n kuoleman tutkiminen on kirkkohistoriallisesti erittäin ajankohtaista, sillä siitä tulee kuluneeksi 40 vuotta syyskuun lopulla 2018. Johannes Paavali I on ollut katolisessa kirkossa muutenkin esillä, sillä syksyllä 2017 paavi Franciscus edisti hänen pyhimykseksi julistamistaan kohottamalla hänet Kunnianarvoisaksi. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esiin vuosien 1978 ja 1990 välisen ajan kehityslinjat, jotka paavin kuolema aiheutti Vatikaanissa, ulkomaisessa lehdistössä sekä muussa keskustelussa, kuten salaliittoteorioita käsittelevässä kirjallisuudessa. Paavin kuoleman aiheuttamia välittömiä reaktioita ruodin sanoma- ja aikakauslehdissä kirjoitettujen uutisten ja artikkeleiden pohjalta. Paavin kuoleman uutisointi näkyi lehdissä eri tavoin. Sanomalehdissä keskityttiin kuvaamaan tunteita, joita paavin kuolema oli ihmisissä herättänyt. Paavin kirjoitettiin olleen rakastettu ja hänen poismenonsa järkytti siksi monia. Katolisissa aikakauslehdissä näkyi puolestaan kriittisempi ote Johannes Paavaliin ja ne tulkitsivat eritellymmin hänen vaikutustaan paaviuden instituution jatkumossa. Kuolema herätti alusta pitäen epäluuloisuutta ihmisten keskuudessa. Paavin ei uskottu voineen menehtyä luonnollisesti vain 33 päivän virkakautensa jälkeen. Näiden epäluulojen seurauksena syntynyttä keskustelua ja salaliittoja esitteleviä kirjoja käsittelen tutkimukseni pääluvuissa neljä ja viisi. Tällöin erittelen David Yallopin kirjan In God’s Name (1984) ja John Cornwellin kirjan A Thief in the Night (1989) esittelemiä ajatuksia, näkemyksiä sekä selvittelyä koskien paavin kuolemaa. Käsittelen tutkimuksessani Yallopin ja Cornwellin kirjoja, koska ne ovat saaneet vertaisistaan eniten huomiota niin katolisessa kirkossa kuin populaarikirjallisuudessa paavin kuolemaa käsittelevinä kirjoina. Yallopin ja Cornwellin kirjat esittivät yksityiskohtaisia tapahtumalinjoja paavin kuolemasta, mutta jättivät ihmiset edelleen epävarmuuteen kuoleman todellisista syistä.

Suomalaiset elävät yhä pidempään, ja samaan aikaan elämän viimeiset vuodet asutaan usein kotona. Myös palliatiivinen hoito on siirtynyt yhä useammin kotiin. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan palliatiivisen hoidon tulee olla kokonaisvaltaista, fyysisten oireiden hoidon ja kivunlievityksen lisäksi täytyy kiinnittää huomiota psykososiaalisiin ja spirituaalisiin ulottuvuuksiin. Euroopan saattohoitojärjestö EAPC on määritellyt spiritualiteetin muodostuvan kolmesta ulottuvuudesta; eksistentiaalisista kysymyksistä sekä arvoihin ja uskontoon perustuvista näkemyksistä. Tässä tutkielmassa tarkastelen kuinka EAPC:n määrittelemät spiritualiteetin ulottuvuudet ilmenevät ikääntyneillä kotona sairastavilla palliatiivisen hoidon potilailla. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineiston olen kerännyt haastattelemalla kahdeksaa 71-95-vuotiasta kotona asuvaa palliatiivisen hoidon potilasta. Haastattelut toteutin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla, ja aineiston analysoin käyttämällä sisällönanalyysia. Tulokset esittelen jaoteltuna EAPC:n määritelmän mukaisesti kolmeen eri pääluokkaan; eksistentiaalisiin kysymyksiin sekä arvoihin ja uskontoon perustuviin näkemyksiin. Eksistentiaaliset kysymykset pitävät sisällään elämän merkityksellisyyden, eheyden kokemisen, toivon sekä kuoleman. Arvoihin perustuviin näkemyksiin olen sijoittanut ne aineistosta esiin nousevat ulottuvuudet, jotka liittyvät ihmissuhteisiin, muutokseen sopeutumiseen, kotona sairastamiseen sekä taiteeseen. Uskontoon perustuvat näkemykset muodostuvat henkilökohtaisesta vakaumuksesta sekä rituaaleista. Aineiston perusteella spiritualiteetin ulottuvuudet ovat moniulotteisia, jonka vuoksi yksittäisiä ulottuvuuksia on haastavaa jaotella EAPC:n kolmijaon mukaisesti. Tämänkaltainen jaottelu voi kuitenkin auttaa hahmottamaan spiritualiteettiin kuuluvia ulottuvuuksia. Tutkielman lopussa esittelen aineistosta esiin nousseet tuloksia ilman EAPC:n kolmijakoa. Aineiston perusteella merkityksellisyyden ja eheyden kokemukset ovat positiivisesti yhteydessä yksilön kokemukseen hyvinvoinnista, ja tarkoituksettomuuden tunteet heikentävät hyvinvointia. Merkityksellisyys muodostui läheisistä ihmissuhteista, uskosta korkeampaan voimaan, itsensä toteuttamisesta sekä muutokseen sopeutumisesta. Epäselvä/negatiivinen suhde uskontoon, yksinäisyys ja toimintakyvyn heikkeneminen ovat yhteydessä tarkoituksettomuuden tunteeseen.

Tutkielmassa tarkastellaan 38 suomalaisen tuon- ja tämänpuoleisuuden kokemuksia läheisten ja osin hoidettavien ihmisten kuolemien äärellä noin 70 vuoden ajalta. Teoreettisena taustana esitetään erityisesti uskontososiologi Tony Walterin näkemykset kuoleman kolmesta ideaalityypistä ja aikakaudesta. Tutkimusaineistona käytettiin Kuolema, menetys ja muisto -nimistä kirjoitusaineistoa, joka analysoitiin ja tulkittiin pääosin narratiivisen ja osin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineistosta muodostettiin neljä kokemuksellisesti toisistaan poikkeavaa kategoriaa. Traditionaalisen uskonnollisuuden piiriin kuuluvat informantit sitoutuvat pääosin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perinteisiin käsityksiin uskosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä, ja kuolema on monille heistä tuttu vieras jo lapsuudesta alkaen. Kokemuksissa painottuu ehtoollisen nauttimisen ja anteeksiannon merkitys kuoleman edessä, ja useat informantit kokivat kuolinhetkellä tai vainajaa katsottaessa pyhyyden kokemuksia ja antoivat ruumiille hengellisiä merkityksiä. He painottavat, että spiritismiä tulee karttaa. Uskonnollisten kokemusten rinnalla kulkevat kansanuskoa kuvastavat kokemukset erityisesti linnuista kuoleman enteinä ja viestintuojina vainajilta. Ekstrateistisen spirituaalisuuden keskeisenä piirteenä on koettu yhteys vainajien ja henkimaailman kanssa. Kokemusulottuvuus sisältää kuolemaan yhdistettyjä valoilmiöitä, intensiivisiä unia, enkelien läsnäolon kokemuksia, telepaattisen yhteyden tuntemista sekä monimuotoisia ennekokemuksia, joihin saattaa liittyä mystisiä piirteitä ajan pysähtymisestä ja varmasta tietämisestä. Voimakkaimmillaan kokemukset ilmenevät spiritisminkaltaisena vuorovaikutuksena vainajien kanssa. Sekulaarissa spirituaalisuudessa painottuu elämän spiritualiteetti, jossa kuolemaa peilataan suhteessa vainajan tai omaan elämään, kuten antamalla sille henkisen rikastumisen merkityksiä. Kirjoituksista tulee esille omia, ekspressiivisiä kuolemanrituaaleja, joista merkittävimpiä ovat eroottisen laulun laulaminen ruumiille, maalliset kuoleman juhlat ja kuolemasta puhdistautumisen rituaali. Kokemukset ilmaistaan usein runojen, kirjallisuuden ja populaarimusiikin avulla, ja kuolleen hengen katsotaan kulkevan yksilön, perheen, suvun ja työyhteisön muistoissa mukana. Sekulaarissa naturalismissa läheisen kuolema näyttäytyy karuna ja osin pelottavana ruumiillisena ja biologisena tapahtumana, jonka jälkeen ei katsota olevan mitään. Tunneilmaisu on niukkaa ja osin keskitytään ainoastaan läheisen sairaanhoitoon. Kuolevaa ihmistä ja ruumista kuvataan osin inhorealistisin ilmauksin. Kuolleiden muistelu saa jossain määrin sekulaariin spirituaalisuuteen yhdistyviä piirteitä. Tutkitut suhtautuvat uskontoon kielteisesti tai sillä ei ole heille merkitystä. Traditionaalinen uskonnollisuus muistuttaa vanhoja kansanuskomuksia lukuun ottamatta Walterin näkemyksiä traditionaalisen kuoleman ideaalityypistä, kun taas ekstrateistisen ja sekulaarin spirituaalisuuden kokemukset osoittavat postmodernin kuoleman aikakauden uushenkisiä ja osin esoteerisia elementtejä. Sekulaari naturalismi ilmentää kuoleman modernia aikakautta kärjistetyllä tavalla. Traditionaalisen uskonnollisuuden mukaiset kristilliset kokemukset näyttävät kokonaisvaltaisesti toteutuvan 1960-luvun yhteiskunnallisten muutosten jälkeen enää konservatiivisilla kristityillä, kun taas postmodernit kokemukset vaikuttavat sijoittuvan 2000-2010 -luvuille. Tulokset osoittavat, että kokija tarkastelee maailmankatsomuksensa kehyksen läpi kuolevaa ihmistä, ruumista sekä kaikkia kuoleman tapahtumia, ja antaa kokemuksilleen merkityksiä ympäröivästä kulttuurista käsin. Poikkeuksena ovat läheisten vainajien läsnäolokokemukset, joita sisältyy kaikkiin kokemuskategorioihin. Tämä vahvistaa aiempaa tutkimustietoa siitä, etteivät kokemukset yhteydestä kuolleisiin läheisiin liity kokijoittensa maailmankatsomukseen ja muihin taustatekijöihin.

Tarkastelen tutkimuksessani lapsille suunnattujen kuolemaa ja surua käsittelevien kuvakirjojen välittämää kuvaa leikki-ikäisen lapsen kuolemakäsityksestä ja surusta hänen menettäessään läheisen ihmisen. Läheisellä ihmisellä tarkoitan tutkimuksessani lapsen omaa vanhempaa, sisarusta tai isovanhempaa. Tutkimusaineistoni koostuu yhdeksästä lasten kuvakirjasta. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on, millainen kuva lapsen kuolemakäsityksestä annetaan aihetta käsittelevissä lastenkirjoissa. Toisen tutkimuskysymykseni avulla selvitän, millainen kuva lapsen surusta ja sen ilmenemismuodoista annetaan aineistossa. Tutkimuksen taustaosiossa käsittelen muun muassa nykyistä kuolemakäsitystä, lapsen kuolemakäsityksiä ja surureaktioita. Kerron myös kuolema-aiheesta lastenkirjallisuudessa. Tutkimukseni on laadullinen ja aineiston analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Olen luonut analyysiosioon kaksi osiota, toisen kuolemasta ja toisen surusta. Tutkimustulokseni osoittavat, että analysoimissani lasten surukirjoissa kuvataan niitä piirteitä lasten kuolemakäsityksestä ja surusta, joita tutkimukseni taustaluvuissa käsitellään.

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, miten papit ovat kokeneet omaisten kohtaamisen. Lisäksi tutkittiin kokevatko he koulutuksensa riittävänä omaisten kohtaamiseen, mitkä ovat erityisen haastavia tilanteita omaisten kohtaamisessa ja mitä tunteita näihin kohtaamistilanteisiin liittyy. Tutkimuksella kartoitettiin myös pappien näistä tilanteista saamaa palautetta sekä lisäkoulutuksen tarvetta. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa papin työhön liittyviä kohtaamistilanteiden haasteita, jotta papeille voitaisiin tarjota tarvittavaa lisäkoulutusta ja vahvistaa pappien työssä jaksamista. Tutkimusaineisto kerättiin kyselytutkimuksella. Vastaajina oli 21 pappina, kappalaisena tai kirkkoherrana toimivaa henkilöä neljästä eri seurakunnasta. Valinta otokseen tehtiin aineiston saavutettavuuden vuoksi eri puolilta Suomea sekä erilaiset toimintaympäristöt huomioiden. Tutkimustuloksista löytyi kaksi pappeja erityisesti haastavaa teemaa. Omaisten kohtaamisessa nämä olivat: kohtaaminen riitelevien omaisten ja läheisensä traagisesti menettäneiden kanssa. Papit kokivat osaamisensa kehittämiseksi vertaistuen eri muodoissaan hyödyllisemmäksi kuin lisäkoulutuksen. Omaisten kohtaamisessa pappien tunnistamien tunteiden kirjo, niin itsessään kuin omaisissa, oli pääsääntöisesti runsas. Vaikeiden tunteiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta näyttäisi olevan hyötyä papin työssä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pappeja koulutettaessa ja perehdytettäessä olisi hyvä kiinnittää enemmän huomiota omaisten ja surevien ihmisten kohtaamiseen. Pappien parissa tulisi kehittää vertaistuen malleja. Tutkimukseni tulokset osoittavat myös, että esimiesten tulisi ohjata pappeja systemaattiseen yhteydenpitoon omaisten kanssa myös hautauksen jälkeen. Osa papeista koki ratkaisuna tähän sururyhmän pitämisen. Seurakunnissa tulisi kuitenkin ratkaista paremmin se, millainen malli pappien työssä jatkossa kohtaisi kaikki omaiset.

Tutkielmassa tarkastellaan iäkkään äidin saattohoitoa ja kuolemaa aikuisten lasten kirjoittamien kirjeiden avulla. Kirjoituspyynnön keskiössä on saattohoidossa tapahtunut rukous tai rukoukset. Tutkimustehtävänä on selvittää laadullisen teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla, mikä merkitys rukouksella on iäkkään äidin saattohoidossa ja kuolemassa. Teoreettinen viitekehys muodostuu Mari Pulkkisen väitöskirjan aiheesta suru kokonaisvaltaisena kokemuksena sekä Christine Valentinen tutkimuksesta, jonka mukaan tunneside jatkuu yli kuoleman. Aineisto kerättiin mielipidepalstoilla julkaistujen lehti-ilmoituksien avulla. Lopulliseen aineistoon rajattiin 16 kirjettä iäkkään äidin saattohoidosta. Teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla aineistosta nousee esiin rukouksen rooli ja merkitys saattohoidossa ja kuolemassa. Rukous erottuu kolmena erilaisena kertomustyyppinä: 1. rukous yhteisenä muistona eli tunnesiteenä sukupolvien välillä, 2. rukous kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman sekä 3. rukous keinona tuoda omat huolet ja murheet Jumalalle. Näin siis muodostuu kolme kertomustyyppiä: muistokertomukset, voimakertomukset sekä huolikertomukset. Muistokertomuksissa yksittäinen rukous muodostaa merkittävän muiston äidin ja lapsen välille. Voimakertomuksissa rukous toimii kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman. Huolikertomuksissa rukouksessa tuodaan esiin voimakasta huolestuneisuutta tai jokin yksittäinen huolenaihe. Nämä kolme kertomustyyppiä muodostavat tulosluvut. Niitä lähestyn teoriasidonnaisesti, teoreettista viitekehystä käyttäen. Erityisesti tarkastelen saatua aineistoa tunteiden, tekojen, ilmaisun ja jatkuvan tunnesiteen näkökulmasta. Tarkastelen aineistossa esiin nousevia tunteita. Sitten etsin eri ilmaisumuotoja rukouksista, eli sitä missä muodossa rukous on ilmaistu. Lopuksi tarkastelen rukoukseen liittyviä tekoja ja niiden merkitystä. Tutkimus valottaa iäkkään äidin kuolemaa sekä aikuisen lapsen ja äidin välistä suhdetta. Kirjeet osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside on vahva. Vaikka useassa tapauksessa äidin kuolemasta on jo aikaa, halutaan silti vielä kirjoittaa ja kuvata äidin viimeiset hetket. Lisäksi ollaan valmiita jakamaan kokemus muiden ihmisten kanssa. Kertomukset osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside säilyy vielä kuolemankin jälkeen. Tämän aineiston rukouksilla on ollut merkittävä rooli lohduntuojana sekä äidille että lapselle. Rukousten ilmaisumuodot ovat olleet hyvin vaihtelevat.

Tämän tutkielman aiheena on auringon ja tuonelan välinen yhteys Heprealaisen Raamatun teksteissä. Tutkielman tarkoitus on selvittää, onko muualta muinaisesta Lähi-idästä tuttu perinne tuonelaisesta auringosta nähtävillä Heprealaisessa Raamatussa ja mikäli näin on, millä tavalla se teksteissä esitetään. Pyrin kartoittamaan sitä, onko tuonelaisen auringon konsepti tuttu tekstien kirjoittajien taustayhteisöissä, ja millaisia jaettuja uskomuksia traditioon liittyy. Lähestyn teemaa vertailun ja traditiokritiikin keinoin. Vertailukohtana ovat Mesopotamian auringonjumaluus Šamaš ja Ugaritin auringonjumaluus Šapšu. Käsittelen näiden jumaluuksien yhteisiä piirteitä ja eroavaisuuksia luoden yleiskatsauksen muinaisen Lähi-idän auringonjumaluuksien piirteisiin, tehtäviin ja tuonelayhteyksiin. Käytän tätä yleiskuvaa pohjana analysoidessani Heprealaisen Raamatun tekstejä, joita käsittelyyn on valikoitunut kuusi: 2. Sam. 22/Ps.18; Job 25:2–6, 26:5–14; Job 38:12–21; Jes. 38; 1. Sam. 28:3–25 ja Jes. 14:4b–21. Kiinnitän huomioni teksteissä käytettyyn kuvastoon, auringon toimijuuteen ja auringollisten teemojen valikoitumisen taustalla oleviin motivaatioihin. Käsittelen myös sitä, millaisena tuonelaisen auringon perinne esitetään: nähdäänkö se osana yleisesti hyväksyttyä maailmankuvaa ja kuvastoperinnettä, vai esitetäänkö se vieraana uskomuksena. Analyysini osoittavat, että neljässä kuudesta tekstistä on nähtävillä tuonelaisen auringon perinne. Osassa teksteistä se näkyy Jahveen liitettyinä piirteinä ja tehtävinä, toisissa aurinko taivaankappaleena yhdistetään tuonelaan ja yhdessä tekstissä viitataan suoraan vieraan kulttuurin auringonjumaluuteen. Yleisimmin uskomukseen liitetään valoon ja oikeudenmukaisuuteen viittaavaa kuvastoa, mutta myös empatia, liikkuminen tämän maailman ja tuonelan välillä sekä kuninkaan ja auringon välinen erityinen suhde näkyy teksteissä. Nämä elementit näkyvät myös Šamašin ja Šapšun kuvauksissa. Toisaalta myös eroja on huomattavasti, esimerkiksi rituaaliset roolit tai selvät viittaukset auringon toimintaan kuolleiden tuonelaan kuljettajana jäävät puuttumaan. Tuonelayhteys ei ole suurimmassa osassa teksteistä pääosassa, vaan se ilmenee osana laajempaa aurinkoon liitettyjen konseptien kokonaisuutta. Teksteissä traditioon suhtaudutaan vaihtelevasti: joissain sitä vierastetaan, toisissa se on täysin omaksuttu osaksi normatiivista uskomusmaailmaa. Tutkielman perusteella on ilmeistä, että kirjoittajien taustayhteisöissä tuonelaisen auringon traditio oli hyvinkin tuttu, ja että traditioon on liitetty paljon samoja piirteitä kuin Mesopotamiassa ja Ugaritissa.

Mediateknologioiden kehittyessä voimme osallistua aktiivisesti erilaisiin elämän kulkuun liittyviin tapahtumiin sosiaalisessa mediassa - myös suremiseen. Digitalisaatio on muokannut 2000-luvun alusta lähtien suremiseen liittyviä rituaaleja sosiaalisessa mediassa. Samaan aikaan ovat uudemmat suruteoriat korostaneet kuoleman jälkeisten rituaalien auttavan surijaa jatkamaan kiintymyssuhdettaan vainajaan. Sosiaalisessa mediassa kiintymyssuhteen ylläpitäminen on mahdollista esimerkiksi päivittämällä vainajan sivustoja. Tässä kvantitatiivisessa tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten suremista sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen aineisto oli kerätty tutkielmaa varten laaditulla sähköisellä kyselylomakkeella. Tutkimukseen saivat osallistua täysi-ikäiset henkilöt. Ilmoitukset tutkimuksesta julkaistiin Facebookin Lohtuhuivien lähettiläät - ja Sytytä kynttilä -sivustoilla sekä Kirkko ja Kaupunki -lehdessä. Tutkimukseen saatiin 102 vastausta. Tutkimuksen vastaajat surivat ja tekivät ahkerasti päivityksiä sosiaalisessa mediassa. Valtaosa tutkimukseen osallistuvista olivat ainakin joskus surreet verkossa. Keski-ikäiset ja naiset olivat aktiivisimpia surijoita ja suremista pidettiin sekä arkisena että julkisena. Päivityksissä muisteltiin ja kunnioitettiin vainajia, ja muiden surijoiden päivitykset koettiin useimmiten positiivisina. Vastaajat pitivät tunteiden osoittamista helppona ja kokivat saavansa tukea suruunsa. Kiintymyssuhdettaan vainajaan jatkavat vastaajat osallistuivat aktiivisemmin suremiseen hyödyntämällä monipuolisesti verkon tarjoamia keinoja. Tutkielman tulosten perusteella yksilö, joka arjessaan käyttää sosiaalista mediaa, surun kohdatessa myös suree verkossa. Löydökset myötäilivät tutkimuksen teoreettista viitekehystä, sillä suomalaisten suremisessa oli todettavissa piirteitä jatkuvasta kiintymyssuhteesta. Samalla voidaan ajatella perinteisen, modernin ja postmodernin kuoleman tapojen ja rituaalien käytännössä kietoutuvan toisiinsa, kun ihmiset surevat sekä virtuaalisesti että perinteisesti.