Browsing by Subject "laki"

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää se, miten Martti Luther tulkitsee Jumalan olemuksen ja toiminnan lain ja evankeliumin näkökulmasta. Tutkimuksen lähteinä on käytetty Lutherin ensimmäisessä ja toisessa antinomistiväittelyissä syntyneitä tekstejä, joita on lähestytty systemaattisen analyysin näkökulmasta. Tutkimuksessa taustaoletuksena on ollut, että Lutherin näkemys Jumalasta rakentui yhä niille samoille ristin teologian perusoletuksille kuin reformaattorin varhaisemmissa kirjoituksissa, siitäkin huolimatta, että antinomistiväittelyt syntyivät reformaation sisäisen kriisin takia. Tutkimus on osoittanut, ettei Luther myöhemminkään luopunut ristin teologiaan sisältyvistä oivalluksistaan, vaikka toisinaan aiemmassa tutkimuksessa on näin esitetty. Päinvastoin tutkimus on osoittanut, että edelleen reformaation sisäisessä kriisissä antinomistiväittelyiden lakitematiikan konstituoivana lähtökohtana oli Lutherin perinteinen jumalaoppi ja tätä oppia vahvasti määrittävä ristin teologia. Antinomistiväittelyissäkin Luther tulkitsi armon hyvin samalla tavalla kuin reformatorisen ajattelunsa alkupuolella kiistäessään ansioajattelulle rakentuvat näkemykset. Laki tuli Lutherin mielestä täytetyksi yksin armosta, josta uskovat tulivat osalliseksi Kristuksessa. Lutherin näkemystä rakkaudesta ohjasi myös edelleen ristin teologia. Siksi Luther teki antinomistiväittelyissäkin distinktion ihmisen valheellisen ja Jumalan totuudellisen rakkauden välille. Lutherin mielestä ihminen ei koskaan kyennyt täyttämään Jumalan ehdotonta rakkaudenvaatimusta, sillä hän itse jollakin tavoin pyrki hyötymään rakastettavasta kohteestaan. Siksi Luther tulkitsi lain tarkoituksen siten, että sen tarkoitus oli ristin teologian mukaisesti herättää ihmisessä pelko ja karkoittaa ihminen vääränlaisesta rakkaudestaan kohti Jumalaa. Vasta Jumalassa ihminen saattoi tulla osalliseksi Jumalan omasta totuudellisesta rakkaudesta, joka samalla ajoi ihmisen väärää rakkautta pois. Ristin teologiaan liittyen Luther myös painotti Jumalan kätkettyä luontoa. Tämän takia ihminen ei voi koskaan kohdata Jumalaa sellaisenaan tämän omassa luonnossa, majesteettisuudessa tai verhoamattomana. Näissä ilmaisuissa Luther korosti erityisesti Jumalan vihaa ja vapaata tahtoa. Pikemminkin Jumala oli kohdattavissa ainoastaan lihaksi tulleessa Kristuksessa. Uutena Jumalan kätkeytyneisyyteen liittyvänä näkökulmana Luther toi väittelyissä esille Pyhän Hengen kaksinaisen roolin sekä lain antajana, joka syyttää ihmistä synnistä että lahjana, eläväksitekijänä ja pyhittäjänä. Väittelyiden erityislaatuisen tematiikan huomioon ottanut analyysi on osoittanut, että Luther ymmärsi Jumalan ihmiseen kohdistuneen päämääräsuuntautuneen työn kaksijakoisena. Ensinnäkin Jumala aluksi tyhjentää lain avulla syntisen ihmisen tämän valheellisista kuvitelmistaan ja vääränlaisesta rakkaudesta. Kaiken tarkoituksena kuitenkin on se, että ihminen kärsimyksissään ja peloissaan pakenisi kohti päämääräänsä, eli Kristusta. Varsinaista työtään Jumala tekee evankeliumin avulla. Itsessään evankeliumi on vasta lupaus Kristuksesta, mutta Jumalan työn kautta ihminen uskossa tulee osalliseksi tästä lupauksesta. Uskossa läsnäolevan Kristuksen kautta ihminen saavuttaa Lutherin mielestä vanhurskauden. Tämä vanhurskauttaminen tapahtuu Lutherin mielestä kuitenkin kahdella tavalla. Jumala sekä lukee ihmisen vanhurskaaksi että alkaa myös puhdistaa ihmistä niin, että tämä alkaa toimia lain mukaan. Tutkimus on osoittanut, että kaikki Lutherin argumentaatio tähtää silti ajatukseen siitä, että Jumala on aktiivinen tekijä. Tämä siitäkin huolimatta, että Jumala ottaa ihmisen osalliseksi toimintaansa näissä pelastumisen päämäärään tähtäävissä vaiheissa.

Tässä tutkimuksessa on selvitetty jakeiden 1. Kor. 14:31-40 sanomaa ja erityisesti sitä, mitä Paavali tarkoittaa jakeen 37 Herran käskyllä. Työn keskeinen teesi on se, että jakeissa 34-35 on kyseessä profetia, jonka Paavaali torjuu jakeessa 36. Jakeen 37 Herran käskyllä, josta Paavali kertoo tässä kirjoittaneensa, tarkoitetaan tekstin alussa ja lopussa olevaa kehotusta siihen, että kaikilla on mahdollisuus seurakunnassa profetoimiseen hyvässä järjestyksessä. Käsikirjoitusten tekstikriittisen tarkastelun lisäksi työssä hyödynnetään aiemmin tehtyä tutkimusta, joka on osoittanut ulkopuolisen lähteen käyttöön viittaavia jakeisiin 34-35 liittyviä epäjatkuvuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia. Jakeisiin 34-35 liittyvien käsikirjoitusten tekstimuutosten lisäksi työssä tarkastellaan perikoopin1. Kor. 14:31-40 laatimisessa sovellettuja antiikin retorisia menetelmiä, joilla pyritään sanoman yksiselitteiseen reseptioon. Jakeen 34 laki vaatii naisten alamaisuutta ja vaikenemista seurakunnassa, mutta lain eksplisiittistä muotoa ei kuitenkaan ole nykyisen VT:n kaanonin korpuksessa. Siksi jakeiden 34-35 sisältöä vertaillaan VT:n ja UT:n kirjoitusten lisäksi muihin suullisesti ja kirjallisesti välittyneisiin varhaisiin juutalaisiin ja antiikin muihin aikalaislähteisiin sen selvittämiseksi, mihin lakiin jakeessa 34 viitataan esittelyformelilla, jota Paavali käyttää vain viitatessaan VT:n kaanonin kirjoituksiin. Aiempi tutkimus on osoittanut myös 1. Kor. -kirjeen sisäisen ristiriidan jakeen 34 naisten vaikenemiskäskyn ja muualla naisten puhumiselle annettujen ohjeiden välillä. Seurakunnan järjestyshäiriön pohjalta esitetyt ratkaisuehdotukset, mm. jakeet 34-35 ovat myöhempi lisäys alkuperäiseen tekstiin jakeiden 1. Tim. 2:11-12 pohjalta, johtavat kuitenkin siihen, että järkevää tekstikokonaisuuden 1. Kor. 14:31-40 merkitystä etsittäessä jakeen 36 torjunnan kohteeseen joudutaan lisäämään oletuksia tekstin ulkopuolelta. Jakeet 1. Kor. 14:34-35 eivät myöskään ole kirjallisesti riippuvaisia jakeiden 1. Tim. 2:11-12 tekstistä. Koska evidenssiä jakeiden 34-35 sisällön puuttumisesta ei käsikirjoituksissa ole, olennainen osa tätä tutkimusta on ollut selvittää käsikirjoituksissa olevan jakeiden 34-35 sijainnin variaation vaikutusta tekstikohdan 1. Kor. 14:31-40 merkitykselle jakeiden 34-35 puuttumisen sijaan. Koska jakeet 34-35 ovat osa profetoimista käsittelevää tekstikontekstia, erityisen tarkastelun kohteena ovat niitä ympäröivissä jakeissa havaittavat traditiokriittiset merkit, jotka liittyvät varhaisten juutalaisten lähteiden käsitykseen kirjoitusten tulkinnasta profetiana eli Jumalan ilmoituksena, joka on lakia. Tämän tutkimuksen perusteella Paavalin vastustajat Korintin seurakunnassa ovat juutalaistaustaisia hengellisiä, jotka pitäytyvät jakeiden 34-35 esittämään syntiinlankeemuskertomuksen tulkintaperinteen näkemykseen, jonka ymmärretään olevan VT:n kirjoituksia tutkittaessa saatu Jumalan sana. Jakeissa 36-38 Paavali kuitenkin torjuu tämän ja katsoo heidän olevan profeettojen ja hengellisten sijaan Jumalaa tuntemattomia tietämättömiä, sillä Paavalin saaman Herran käskyn mukaan kaikilla seurakuntaperheen jäsenillä voi olla sana Jumalalta seurakunnassa jaettavaksi. Jakeiden 14:31-40 sanoma on kuitenkin muuttunut myöhemmän reseptiohistorian tulkinnassa jakeiden 34-35 sisällön noudattamista vaativaksi, mikä näkyy joissakin myöhemmissä käsikirjoituksissa myös tekstin merkitystä muuttavana jakeiden 34-35 sijainnin siirtona.