Browsing by Subject "myötätunto"

Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävässä syvennytään itsemyötätuntokoulutukseen osallistujien itsemyötätuntopuheeseen ja kokemuksiin itsemyötätunnosta koulutuksen äärellä. Samalla tarkastellaan osallistujien suhdetta itseen sekä työntekijän ja työyhteisön keskinäistä koettua vaikutussuhdetta itsemyötätuntoisuudessa. Tutkimus kohdistuu itsemyötätunnon yksilöllisen kokemisen ja sen yhteisöllisen toteutumisen risteyskohtaan. Tarkasteltavana ilmiönä on itsemyötätunto, joka tutkielmassa ymmärretään sekä sisäisesti että organisatorisesti. Tutkielmassa aineistoina käytetään Co-Learning Self-Compassion itsemyötätuntokoulutukseen 2021 osallistujien kirjallisia tehtäviä, kolmen informantin puolistrukturoituja haastatteluja sekä CoHumans Oy:n teettämiä koulutuksen alku- ja loppukyselyjä. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus ja aineistoa tarkastellaan narratiivisella tutkimusotteella. Tutkimustulokset muodostuvat työntekijöiden yksilöllisistä ja työyhteisön yhteisöllisistä itsemyötätuntokertomuksista, jotka esitettään itsemyötätuntokertomuskategorioina. Yksilöllisen ja yhteisöllisen itsemyötätunnon kertomuskategoriat nähdään tässä tutkimusasetelmassa toisiinsa lomittuvina ja vahvasti vuorovaikutuksellisina suhteessa toisiinsa. Tutkimustuloksina esitetään omasta itsemyötätunnosta puhumisen monikerroksisuutta, joka näkyy sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti koetussa itsemyötätunnossa. Tutkimus tuo esiin, että työntekijän yksilöllinen itsemyötätuntopuhe sisältää sekä helposti kuvattuja ja selkeästi piirtyviä elementtejä että vaiettuja tekijöitä. Tarkasteltaessa sitä, miten työntekijä kokee työyhteisönsä tukevan omaa itsemyötätuntoisuuttaan, tutkimuksessa hahmotetaan myönteisiä, kielteisiä ja ristiriitaisesti koettuja vaikutuksia. Työyhteisössä koettu itsemyötätuntoisuus näyttää tutkimuksen valossa rakentuvan työntekijän ja työyhteisön molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa, kun työntekijän henkilökohtainen sisäinen työ ja tälle työlle myönteinen työyhteisö kohtaavat. Yksilö heijastaa omaa itsemyötätuntoaan yhteisöön ja yhteisö peilaa vastaavasti tätä itsemyötätuntoa kohti yksilön. Koettua itsemyötätuntoisuutta syntyy tämän dialogisen kehän seurauksena.

Tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä myötätunnon teologiaan Oliver Daviesin mukaan. Tehtävänä on selvittää, mitä myötätunto Daviesin käsityksen mukaan on ja mitä hyötyä myötätunnosta on yksilölle ja yhteisölle. Tarkoituksena on myös tarkastella, miten myötätunto liittyy kristittynä elämiseen ja löytyykö myötätunnolle raamatullisia perusteita. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi ja lähteenä Oliver Daviesin teos A Theology of Compassion. Johdannossa selvitän keskeisiä käsitteitä ja tutkielman aihetta yleisellä tasolla. Daviesin mukaan kristillisyyteen läheisesti liittyviä teemoja ovat kuolema, ylösnousu ja ikuinen elämä. Niinpä hän ajattelee kristinuskon sitoutuneen olemiseen tai olemassaolon kieleen. Olemisen Davies määrittelee itsen ja toisen suhteen (ilmaisu)keinoksi ja olemisen kielen itsen ja toisen suhteen ajattelemista. Intersubjektiivisuuden Davies kuvailee itsen ja toisen yhteen kietoutumiseksi ja sen intensiivisimmäksi muodoksi hän määrittelee myötätunnon. Ensimmäisessä pääluvussa tutkin myötätunnon etymologiaa ja käsitettä historian eri aikoina. Tarkastelen myös Daviesin käsitystä ihmisen minuudesta, joka hänen mukaansa on nykyisin hajallaan ja pirstaloitunut. Fenomenologisella reduktiolla Davies kuitenkin saa esiin itsen, joka hallitsee itseään ja on keskinäisessä suhteessa toisen kanssa. Tätä edelleen teologisesti redusoitaessa, itse Daviesin mukaan huomaa itsensä olevan jo suhteessa Kristuksen persoonan kanssa. Toinen pääluku sisältää metafysiikkaa, käsittelen myötätunnon ontologiaa ja prioriteettia. Myötätunto tarkoittaa, että kykenemme tunnistamaan toisen henkilön tilan, olemme osallisina hänen kärsimyksessään ja olemme valmiita toimimaan heidän puolestaan. Davies väittää, että myötätunnolla on kyky vastustaa väkivaltaa. Tätä havainnollistaa kaksi narratiivia holokaustin ajalta. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen Daviesin näkemystä myötätuntoisesta minuudesta. Myötätuntoisella hetkellä ilmenee yksilöidenvälisyyttä ja se paljastaa tietoisuuden toisiin suuntautuneen luonteen. Tietoisuuden muodostavat on Daviesin mukaan Minä ja Ei-minä, jotka ovat keskinäisessä suhteessa. Tämän suhteen sisällä itse kokee kahtalaista transsendenssia. Ensimmäinen niistä on sisäistä, jossa itse on vapaa joko affirmoimaan tai tukkimaan itsensä. Toinen transsendenssin muoto on ulkoista, ja siinä itse on samoin vapaa affirmoimaan tai tukkimaan toisen. Näiden kahden transsendenssin muodostama kokonaisuus mahdollistaa Daviesin mukaan sen, että voimme kohdata olemassaolon sellaisenaan persoonallisessa muodossa. Davies väittää, että myötätuntoinen teko avaa kohtaamisen mahdollisuuden Jumalan kanssa henkilökohtaisessa muodossa. Neljännessä pääluvussa esittelen myötätunnon teologisen reduktion ja tarkastelen myötätunnon terminologiaa Raamatussa. Daviesin myötätuntotutkimusta voidaan pitää myös klassisen länsimaisen metafysiikan tradition korjaavana uudelleenmäärittelynä varhaisten juutalaisten tapojen valossa. Toisen Mooseksen kirjan 3:14 jae sisältää Daviesin mukaan resonansseja, jotka viittaavat jumalallisen läsnäolon olevan yhtä aikaa luovuutta ja myötätuntoa. Daviesin mukaan rabbeille myötätunto ja Jumalan luomiskyky olivat jumalallisen maailmassa läsnäolon modaliteetteja. Davies näkee myötätunnon myös uskon ilmaisuksi.