Browsing by Subject "narratiivit"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2020)Tämän tutkielman tavoitteena on soveltaa eletyn uskonnon teoriaa maahanmuuttajataustaisten hazara-muslimien käsityksiin ja kokemuksiin jinneistä. Tutkielman lähtökohtana on laajentaa islamiin liittyvää tutkimusta keskittymällä kahteen melko vähän tutkittuun aihepiiriin: jinneihin ja shiialaisuuteen. Tutkielmaa varten on haastateltu viittä (5) aikuista hazara-taustaista maahanmuuttajaa. Kaikki haastateltavat ovat asuneet osan elämästään Afganistanissa ja saapuneet Suomeen noin 20 vuotta sitten. Haastattelut on tehty teemahaastatteluina, jotka on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on eletyn uskonnon teoria, jonka avulla peilataan haastateltavien näkemyksiä ja kokemuksia jinneistä. Aineiston keskeisimpinä teemoina ovat eletyn uskonnon teorian näkökulmasta narratiivisuus, kehollisuus, performatiivisuus, henkipossessio, sekä uskonnollisten käsitysten muutokset. Arjen toiminnoissa jinnit näyttäytyvät aineistossa erityisesti siitä näkökulmasta, kuinka niitä tulisi välttää. Aineistosta keskeisinä keinoina nousevat varoittavat kertomukset jinneistä, rukousformulat, Koraanin lukeminen, sekä islamin peruspilarien noudattaminen. Aineiston perusteella käsitykset jinneistä vaihtelevat hyvin paljon paitsi keskenään, myös suhteessa viralliseen oppiin. Kaikki haastateltavat uskovat jinnien olemassaoloon, mutta käsitys niiden toimijuudesta ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa vaihtelee suuresti. Suurimmat erot jinneihin liittyvissä käsityksissä ovat aineiston perusteella miesten ja naisten välillä. Naisten käsityksissä jinnit ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, ja naisilla oli runsaasti omakohtaisia kokemuksia. Miehillä vastaavia kokemuksia ei ollut, ja he suhtautuvat ajatukseen jinnien toimijuudesta varauksellisesti. Yhteiskunta ja ympäröivä yhteisö muovaavat käsityksiä jinneistä ja toisaalta asettavat raamit sille, kuinka ne näyttäytyvät. Suomeen muutto on vaikuttanut osan haastateltavien käsityksiin, mutta myös henkilökohtaisilla kokemuksilla on ollut suuri vaikutus siihen, kuinka jinneihin suhtaudutaan.
-
(2015)Kysymykset pahan sekä siitä aiheutuvan inhimillisen kärsimyksen olemassaolosta, tarkoituksesta ja oikeutuksesta ovat vuosituhansien saatossa muodostaneet perustavanlaatuisen uhan kristilliselle käsitykselle kaikkivoivasta, kaiken tietävästä ja täydellisen hyvästä Jumalasta. Uskonnonfilosofisissa pyrkimyksissä ratkaista maailman pahuuden ja Jumalan hyvyyden välinen ristiriita on sovellettu pääasiassa kolmea linjaa, joista kirkkoisä Augustinuksen vapaan tahdon puolustus on perinteisesti hallinnut länsimaisen kristillisen teologian parissa aiheesta käytyä keskustelua. Moderni uskonnonfilosofia on kuitenkin 1900-luvulla haastanut tämän augustinolaisen perinteen muun muassa erilaisten kärsimyksen kasvattavaa vaikutusta korostavien sielunmuokkausteodikeoiden sekä maailmankaikkeuden luonnolliseen järjestykseen vetoavien luonnonlakiteodikeoiden muodossa. Tämä tutkielma käsittelee yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin Eleonore Stumpin niin sanottua narratiivista teodikeaa osana modernia uskonnonfilosofista keskustelua pahan ja kärsimyksen ongelmasta. Vuonna 2010 julkaistussa teoksessaan "Wandering in Darkness. Narrative and the Problem of Suffering" Stump yhdistää asiantuntemuksensa Tuomas Akvinolaisen ajattelusta moderniin uskonnonfilosofiaan ja kärsimyksen ongelmaan muodostaen näiden teemojen kautta oman vastauksensa kysymykseen siitä, millä oikeudella hyvä Jumala sallii kärsimyksen maailmassa. Stumpin ajattelussa kärsimyksen lähteenä ovat joko ihmisen omat subjektiiviset halut, eli sydämen toiveet, tai sellaiset kokemukset, jotka jollakin tavalla heikentävät ihmisen mahdollisuuksia kukoistaa parhaana mahdollisena itsenään. Tässä tutkielmassa esitellään Stumpin narratiivista teodikeaa niiden kahden osa-alueen kautta, joiden varaan se rakentuu ja jotka antavat sille sen modernin teodikeakeskustelun valossa ainutlaatuiset piirteet. Ensinnäkin Stumpin teodikean pohjana ovat Akvinolaisen käsitykset rakkaudesta ja ihmisen suhteesta Jumalaan sekä ajatus tämän jumalallisen suhteen täydellistymisestä ihmisen kukoistuksena ja suurimpana mahdollisena hyvänä, joka ihmistä voi tässä tai tuonpuoleisessa elämässä kohdata. Toiseksi Stumpin teodikea rakentuu sellaisen narratiivisen metodin kautta, jonka ytimessä on ajatus tarinoiden välittämästä luonteeltaan ei-propositionaalisesta tiedosta sekä ihmisen ja Jumalan välisen suhteen valottamisesta toisen persoonan kuvausten kautta. Raamatunkertomukset Jobista, Simsonista, Abrahamista ja Betanian Mariasta muodostavat Stumpin metodissa matkan sellaiseen todellisuuteen, jossa Jumalan ja kärsimyksen olemassaolo voidaan sovittaa yhteen Akvinolaisen filosofian valossa. Stumpin narratiivinen teodikea perustuu ajatukselle siitä, että rakkaudessaan ihmiseen Jumala sallii ihmisen kärsimyksen, jos voi sen avulla tuoda tämän lähemmäs itseään. Stumpin teodikeassa kärsimys liittyy siis vahvasti ihmisen kehitykseen kohti kukoistusta parhaana mahdollisena itsenään. Näin ollen Stumpin teodikeassa voidaan nähdä sielunmuokkauksellisia piirteitä, ja modernissa teodikeakeskustelussa se asettuukin lähinnä sielunmuokkausteodikeoiden kategoriaan. Vaikka Stumpin teodikeaan liittyy erinäisiä ongelmia, on se näistä puutteistaankin huolimatta kokonaisuudessaan antoisa modernille teodikeakeskustelulle. Modernin uskonnonfilosofian valossa Stumpin teodikeassa poikkeuksellista on sen narratiivinen metodi sekä se, että se pyrkii vastaamaan kärsimyksen ongelmaan syllogismeja syvällisemmällä tasolla ja perustuu keskiaikaiseen filosofiaan ja maailmankuvaan.
Now showing items 1-2 of 2