Browsing by Subject "osallisuus"

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää Diakonissalaitoksen ylläpitämän matalan kynnyksen kohtaamispaikan, Kallion D-aseman, merkitystä kävijöidensä osallisuudelle. Tutkielmassani selvitän, miten D-asema pyrkii lisäämään kävijöidensä osallisuutta sekä mikä merkitys D-asemalla on sen kävijöille. Osallisuus on merkittävä tekijä ihmisen hyvinvoinnille. Osallisuus on riittäviä aineellisia resursseja, itsensä toteuttamista, kuulumista ja kuulluksi tulemista sekä vaikuttamista. Tämä tutkielma syventää aiemman tutkimuksen analyysia siitä, millaista osallisuutta matalan kynnyksen kohtaamispaikat voivat tarjota ja millaisia hyvinvointivaikutuksia sillä on. Lisäksi tutkielmassa pohdin, millaista osallisuutta kävijät osoittavat toiminnallaan D-asemalla. Tutkielman aineisto on kerätty havainnoimalla Kallion D-asemalla kahden viikon ajan. Tutkielma on laadullinen ja aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavasti. Ohjaavina teorioina on käytetty erilaisia määritelmiä ja viitekehyksiä osallisuudesta ja hyvinvoinnista. Aineiston analyysissa on käytetty metodeina sekä sisällönanalyysia että temaattista analyysia. Analyysin perusteella aineistosta nousi neljä teemaa: elämäntilanteet, yhteisöllisyys, toiminta ja osallistumattomuus. Elämäntilanteet-teema kuvaa osallisuuden vajeita, joita aseman kävijöillä elämässään on. D-aseman yhteisöllisyys tuottaa sosiaalista osallisuutta mahdollistamalla vastavuoroista kuulluksi tulemista ja ihmissuhteita. Toiminta-teema kertoo osallistamistoimista, joita D-asema järjestää. Tekeminen on tärkeä osa osallisuutta, ja D-asema mahdollistaa kävijöilleen monenlaista toimintaa, jota kävijät eivät itse mahdollisesti voisi järjestää. Kävijöiden osallistumattomuus aseman toimintaan voi kertoa kävijöiden vaikeudesta esimerkiksi suunnitella omaa elämäänsä. Haluan kuitenkin tutkimuksessani huomauttaa, että toisaalta osallistumattomuus voi myös osoittaa osallisuutta omaan elämään, kun kävijät ilmentävät vallankäyttöä, toimijuutta tai omien voimavarojen huomioimista. Tämä tutkielma vahvistaa käsitystä siitä, että matalan kynnyksen toiminnalla on merkitystä kävijöilleen ja ne lisäävät osallisuutta. D-asema ei voi juurikaan vaikuttaa aineellisten resurssien puutteeseen, mutta tästä huolimatta asema vahvistaa monenlaista muuta osallisuutta, kuten osallisuutta omaan elämään, toimijuutta, itsensä toteuttamista, vastavuoroisia ihmissuhteita sekä vaikuttamista.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida Fredrik Modéuksen kirkkokäsitystä vuonna 2015 suhteessa Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä on Modéuksen väitöskirja Gudstjänstgemenskap i folkkyrkan – Ett studium av gudstjänstgemenskapens identitet och ställning i Svenska kyrkan (2015) ja toissijaisina lähteinä Modéuksen aikaisemmat teokset. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen teologianhistoriallisessa taustaluvussa esitellään ruotsalaisessa kirkkokeskustelussa vaikuttavia kirkkokäsityksiä. Tällaisia kirkkokäsityksiä ovat kansankirkko armonvälineinstituutiona, kollektiivisesti orientoitunut luomisteologinen kansankirkkoajatus, palveluorientoitunut kansankirkkonäky, kansankirkko armonvälineitä jakavana yhteisönä, feministisesti määrittynyt kansankirkkonäky sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllinen kirkkokäsitys. Tutkimuksen pääluvuissa Modéuksen kirkkokäsitystä analysoidaan suhteessa näihin kirkkokäsityksiin. Modéuksen kirkkokäsityksen taustalta keskeisenä käsitteenä hahmottuu varhaiskristittyjen käyttämä ekklesian käsite. Käsite pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kokoontumisen ilmiön, paikallisen yhteisön sekä paikallisen ylittävän yhteisön ulottuvuudet. Nämä ulottuvuudet hahmottuvat Modéuksen kirkkokäsitystä jäsentävinä tekijöinä. Varhaiskristittyjen ekklesia-tradition mukaisesti Modéuksen kirkkokäsityksessä armonvälineiden ympärille kokoontuvalla paikallisella jumalanpalvelusyhteisöllä on keskeinen rooli. Tällaiseen yhteisöön ja siinä läsnä olevaan Kristukseen ankkuroituu Modéuksen ajatuksissa kirkko niin paikallisena kuin paikallisen ylittävänä yhteisönä. Paikalliseen jumalanpalvelusyhteisöön ankkuroituva kirkko hahmottuu lopuksi Modéuksen ajatuksissa vielä osallisena Jumalan missiossa, jossa Jumala vie koko ihmiskuntaa kohti valtakuntaansa. Suhteessa erilaisiin Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin Modéuksen kirkkokäsitys viittaa tutkielman perusteella selkeästi kohti yhteisöllisiä kirkkokäsityksiä. Yhteisöllisistä kirkkokäsityksistä Modéuksen kirkkokäsityksellä on selkeitä yhtymäkohtia sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllisen kirkkokäsityksen että kansankirkon armonvälineitä jakavana yhteisönä hahmottavaan käsityksen kanssa. Myös feministisesti määrittyneen kansankirkkonäyn suuntaan löytyy viitteitä. Sen sijaan suhteessa sekä kansankirkon armonvälineinstituutiona hahmottavien kirkkokäsitykseen että palveluorientoituneeseen kansankirkkonäkyyn Modéuksen ajatukset ovat aika kaukana.

Tutkimukseni tehtävä on selvittää, millainen kuva Lasten Virsi -kirjan Jumalanpalvelus-osaston lauluteksteissä lapselle tarjotaan jumalanpalveluksesta. Tutkimuskysymyksiä on kaikkiaan kolme: 1. Millainen kuva Lasten Virsi -kirjan Jumalanpalvelus-osaston tekstien perusteella lapselle syntyy jumalanpalveluksesta? 2. Millaista kuvaa teksteissä tarjotaan lapsesta messun osallistujana? 3. Millainen käsitys tekstien pohjalta hahmottuu ehtoollisesta? Lasten virsiä ja varsinkin uusinta, vuonna 2012 ilmestynyttä Lasten Virsi -kirjaa on tutkittu varsin vähän ja ylipäätään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvatus ei ole ollut kirkon toiminnan eri osa-alueista keskeinen tutkimuskohde. Pro gradu -tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivinen ja toteutettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusaineisto koostuu Lasten Virsi -kirjan Jumalanpalvelus-osaston 34 laulutekstistä. Esittelen taustaluvuissa osallisuuden (participation) käsitettä ja Saksasta peräisin olevan lapsiteologian – Teologiaa lasten kanssa – keskeisiä ajatuksia. Valotan myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvatuksen keskeisiä periaatteita, aiempaa tutkimusta lasten virsistä sekä uskonnollisen kielen oppimiseen liittyvää teoriatietoa. Kerron myös kirkon varhaiskasvatuksen painopisteistä ja esittelen perhejumalanpalvelukseen ja ehtoolliseen liittyviä käytäntöjä. Tutkimuksen tulosluvuissa esittelen ensin tutkimustuloksia aineistolähtöisen analyysin tuottamien pääluokkien otsikoiden alla. Sen jälkeen peilaan niitä osallisuuden, lapsiteologian ja uskonnollisen kielen teorioihin sekä omaa tutkimusaihettani mahdollisimman lähellä oleviin virsitutkimuksiin. Tämän tutkimuksen perusteella lapsi nähdään Lasten Virsi -kirjan Jumalanpalvelus-osaston teksteissä aikuisen kanssa yhdenvertaisena seurakunnan jäsenenä, joka on osallinen yhteisestä jumalanpalveluksesta. Tekstien perusteella jumalanpalveluksessa vallitsee Jumalan antama yhteys ja ilo. Seurakunta, johon lapsikin kuuluu, kiittää, rukoilee ja ylistää Jumalaa. Taivaan Isä kuvataan rakastavana ja turvallisena. Lasten Virsi -kirjan laulutekstit liikkuvat abstraktilta hyvin lapsentajuiselle tasolle. Ne paitsi tarjoavat lapselle tarttumapintaa tuttujen käsitteiden avulla, myös haastavat lasta vähitellen ottamaan käyttöön ja omaksumaan uskonnollisen kielen abstrakteja käsitteitä. Tekstit ovat osallisuuteen kutsuvia, mutta laulut eivät voi sinällään ilmentää syvällisempää osallisuutta, sillä lapset eivät ole osallistuneet niiden toteuttamiseen eivätkä suunnitteluun. Tekstit ilmaisevat, että lapsi on – yhtä lailla kuin aikuinenkin – tervetullut ehtoolliselle ja että lapsi saa myös nauttia leivän ja viinin ehtoollispöydässä. Ehtoollinen nähdään juhlana, jossa Jumala antaa synnit anteeksi ja hoitaa väsyneitä. Tekstit tarjoavatkin ehtoolliskasvatusta niin lapsille kuin aikuisille, sillä ehtoolliskäytännöissä on yhä monille epäselvyyttä. Tekstien haasteena voidaan tutkimuksen perusteella pitää esimerkiksi sitä, että laulutekstit eivät ilmaise lapsen mahdollisuuksia toimia jumalanpalveluksen vastuutehtävissä. Niistä saattaa myös välittyä lapselle käsitys, jonka mukaan vilkkaus on huono asia ja ainoastaan rauhallisuutta voidaan pitää hyväksyttävänä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vastata tutkimuskysymykseen, millaiseen liturgiajumalanpalvelukseen osallistumiseen Helsingin ortodoksisen seurakunnan katekumeenikurssin 2018–2019 luento-opetus kasvattaa. Tutkimusaineiston muodostivat Helsingin ortodoksisen seurakunnan Sound Cloud -nimisessä musiikin suoratoistopalvelussa julkaisemista luentonauhoitteista poimitut liturgiajumalanpalvelukseen liittyvät sisällöt. Tutkimus toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Nostin analyysiyksiköistä neljä liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen ulottuvuutta. Liitin teemoittelemiini analyysiyksiköihin ortodoksisesta jumalanpalveluskirjallisuudesta ammentamiani lisäselityksiä ja omia pohdintoja. Lopuksi muodostin tulkinnoistani synteesin. Tutkimuksen taustaluvuissa esitellään katekumeeniopetuksen tavoitteita ja sisältöjä sekä varhaisessa kirkossa että osana itsenäisen Suomen vapaata sivistystyötä. Katekumeeniopetuksen historian kuvaaminen on edellytys 2000-luvun Suomen opetussuunnitelman ohjaaman, viime vuosina kehitetyn katekumeenikurssin hahmottamiselle. Tutkimuksen analyysi luonnehtii liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen ulottuvuuksia. Osallistumisen perustan muodostaa läsnäoleminen, joka on luonteeltaan passiivista. Se on muuttunut osallistumisen toisessa ulottuvuudessa aktiiviseksi tutkimiseksi ja ihastelemiseksi. Kolmannessa ulottuvuudessa seuraaminen on kehittynyt toimijuudeksi. Osallistumisen neljän ulottuvuus käsittää nähdyn, kuullun, seuratun ja tehdyn merkitykset. Nämä ulottuvuudet ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa: ymmärtäminen edellyttää toimimista, toimiminen havainnoimista ja havainnoiminen läsnäolemista. Valtaosan katekumeenikurssin luento-opetuksen liturgiajumalanpalvelukseen liittyvistä sisällöistä muodostavat havainnoiminen ja ymmärtäminen. Näin liturgiajumalanpalveluksesta luodaan tiedollinen osallistumiskokemus, jota sitten selitetään. Läsnäoleminen näyttäytyy osallistumiskokemuksen itsestään selvänä edellytyksenä. Siitä puuttuvan toimijuuden ymmärretään kehittyvän vain liturgiajumalanpalveluksiin osallistumalla ja muilta osallistujilta mallioppimalla. Olen käyttänyt tutkimuksessani osallisuuden sijaan osallistumisen käsitettä liittääkseni sen muiden aloittamaan tieteelliseen keskusteluun. Myös hahmottelemani osallistumisen ulottuvuudet vahvistavat, ettei liturgiajumalanpalveluksissa toteudu poliittinen osallisuus: Esimerkiksi hymnien valitseminen sekä rukousten ja saarnan muotoileminen seurakuntalaisista koostuvissa jumalanpalvelusryhmissä ovat mahdottomia liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen muotoja. Luento-opetuksessa osallistumisen edellytyksinä näyttäytyvät ennen muuta ortodoksisen toimintakulttuurin omaksuminen ja sen merkityksien sisäistäminen. Osallistujien vaikuttamista tavoiteltavampaa on siis liturgiajumalanpalveluksen vaikutus osallistujiin. Samalla väitän, että läsnäolemisen päälle rakentuva osallistuminen sisältää ulottuvuus ulottuvuudelta enemmän ja enemmän sosiaaliseksi osallisuudeksi ymmärrettyjä piirteitä. Tämä haastaa osallistumisen ja osallisuuden käsitteiden arvottavan erottelun. Käsitteiden määrittelyssä ja arvottamisessa tulisi siis huomioida entistä paremmin kulttuurilliset erityispiirteet, tutkimukseni tapauksessa ortodoksisen kirkon liturgisen elämän konteksti.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa oppitunnin aikaista osallisuuden kokemusta sekä vuorovaikutusta yhdessäolon vahvistajana oppilaan näkökulmasta. Osallisuus-käsite on toistuvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Opetusta ohjaava perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 nostaa osallisuutta edistävän, ihmisoikeuksia toteuttavan ja demokraattisen toimintakulttuurin perustaksi oppilaiden kasvulle aktiivisiksi kansalaisiksi. Opetuksen tulisi vastata tähän haasteeseen nykyisen koulumaailman moninaisuuden kentällä. Tutkimusaineiston keräsin eteläsuomalaisessa yhtenäiskoulussa syksyllä 2019. Havainnoin yhdeksänsien luokkien evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen oppitunteja, haastattelin oppilaita ryhmissä sekä keräsin palautelomakkeet tunneista niin oppilailta kuin opettajaltakin. Havainnoituja luokkia oli neljä, haastateltuja oppilaita kymmenen ja palautelomakevastauksia 64. Kerätyn aineiston analysoin sisällönanalyysin keinoin teoria- ohjaavasti. Ohjaavana teoriana käytin Martti Siisiäisen ”Osallisuuden eri tyypit” -mallia. Havainnoitujen oppituntien aihepiiri liittyi eettiseen valintatilanteeseen sekä taidekuvien analysoimiseen. Oppitunneilla oli käytössä runsaasti osallistavia opetusmetodeja; kerronnallisuutta, yhteistä keskustelua, toiminnallisia elementtejä sekä parityöskentelyä. Tutkimusaineistosta löytyy useita osallisuutta ja osallistumista kuvaavia sanoja, lauseita, ilmaisuja ja käyttäytymistä. Esiin nousee kuitenkin myös viitteitä siitä, etteivät kaikki oppilaat koe osallisuutta oppituntien aikana tai halua osallistua yhteiseen tekemiseen. Käytetyt opetusmetodit ovat mieleisiä suurelle osalle oppilaista, mutta osa pitää tunteja hämmentävinä tai outoina ja kaipaa ”tavallisia” tunteja. Aiemmat uskonnon tunnit määritellään joko hyvin erilaisiksi tai samankaltaisiksi ryhmästä riippuen. Luokkien välillä ilmenee yllättävän paljon eroja tunti- ja haastattelukäyttäytymisessä, vaikka jokaisella oppitunnilla on sama sisältö ja opettaja. Oppilaiden havainnoitu käytös vaihtelee innostuksen ja ilon sekä välinpitämättömyyden ja kyllästymisen akseleilla. Oppilaat itse kuvaavat haastatteluissa tunnetilojaan oppitunnin jälkeen vaihtelevasti. Tutkimuksessa ilmenee, että luokan ryhmähengellä, oppilas-opettajasuhteella ja käytetyillä opetus- menetelmillä on merkittävä vaikutus tunnin sujumiseen sekä oppilaan subjektiiviseen osallisuuden kokemukseen. Oppilaat ovat myös abstraktilta ajattelultaan hyvin eri kehitysvaiheissa. Siksi eriarvoisuuden vähentäminen sekä osallisuuden edistäminen on opetuksessa niin nykyisyyden kuin tulevaisuudenkin haaste.

Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee osattomuudesta vapautumista kuuden vakavasta päihderiippuvuudesta kärsineen henkilön elämäntarinan kautta. Tutkimuksen tehtävänä oli tutkia kielen ja kulttuurin merkitystä tässä prosessissa. Tavoitteena oli kerätä hiljaista tietoa niistä kieleen ja kulttuuriin liittyvistä tekijöistä, jotka ovat olleet merkittäviä osattomuuteen kasvuun vaikuttaneita tekijöitä. Osallisuus ja siihen liittyvä hiljainen tieto liittyy erityisesti häpeästä ja syyllisyydestä vapautumisen kokemuksista ja niiden keskinäisestä suhteesta. Tutkimus aineisto muodostuu kuudesta elämänkerrallisesta kertomuksesta. Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin kertomaan sairastumisestaan päihderiippuvuuteen ja siitä toipumisesta. Aineistossa on kolmen naisen ja kolmen miehen kuvaus omasta elämästään tästä näkökulmasta katsottuna. Kaikilla haastatelluilla henkilöillä oli haastattelu hetkellä takanaan useiden vuosien päihteetön elämäntapa. Kriteerinä haastateltavien valinnassa oli vakava päihdeongelma ja vähintään viiden vuoden raittius. Lähtökohtana raittiuden pituuden asettamisessa on ajatus elämäntavan pysyvästä muutoksesta. Osattomuudesta vapautumisen näkökulmasta kahden henkilön yli 30 vuoden ja muiden yli 10 vuoden päihteettömällä elämäntavalla oli keskeinen merkitys. Lisäksi se, että aineistossa oli tasapuolisesti naisten ja miesten kertomuksia oli tulosten kannalta merkittävää Tutkimustulosten pohjalta voidaan päätellä, että toipuminen on osallisuuden näkökulmasta useita vuosia kestävä prosessi. Toipumiseen liittyen häpeän ja syyllisyyden kokemuksilla on ratkaiseva merkitys. Yksi tutkimuksen havainnoista on laajentaa osattomuuden kokemusta hengellisen osattomuuden kokemukseen. Kaikkia haastateltavia yhdistää hengelliseen toipumisohjelmaan tukeutuminen. Hengellisyys käsitetään tässä tutkimuksena laajasti eikä sitä sidota uskontoon liittyväksi käsitteeksi. Tutkimuksen aikana aineistoa analysoitiin kategoria analyysin menetelmillä. Menetelmän avulla aineistosta nousi esiin merkittäviä hiljaiseen tietoon perustuvia tekijöitä päihderiippuvuuteen sairastumiseen ja siitä vapautumiseen liittyen. Erilaiset jäsenyydet ja niissä tapahtuvat muutokset auttoivat havainnoimaan toipumisen mahdollistavia tekijöitä sekä niiden esteitä. Hengellinen osattomuus nousi yhdeksi jäsenkategoriaan liittyväksi kysymykseksi. Hengellinen osallisuus ja osattomuus jäävät usein vaille huomiota päihderiippuvuutta koskevassa tutkimuksessa. Lähtökohta tarkastella päihderiippuvuutta tunne- ja sielunelämän sairautena avaa teologisen tutkimuksen tärkeyden tutkittaessa riippuvuuksia. Erityisesti häpeään ja syyllisyyteen liittyvät kysymykset anteeksi antamisen ja anteeksi saamisen merkityksestä osallisuuden kokemuksissa, kytkeytyvät hengellisyyteen ja sen kokemiseen.

Tutkielmassa tarkastelen seurakunnan ystäväperhetoiminnan merkitystä ukrainalaisten pakolaisten osallisuuden tunteelle. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Jyväskylä seurakunnan ystäväperhetoiminnassa mukana olevat ukrainalaiset pakolaiset (N=6), jotka ovat saapuneet Suomeen maalis-huhtikuussa vuonna 2022. Tutkielma aineistona on puolistrukturoitu haastatteluaineisto, jonka analyysissa on hyödynnetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoreettisena viitekehyksenä toimii evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa ohjaavat osallisuuden ulottuvuudet: materiaalinen osallisuus, toiminnallinen osallisuus ja yhteisöllinen osallisuus (Raivio & Karjalainen 2013). Tutkielman tulokset osoittavat, että seurakunnan ystäväperhetoiminta on hyvä tapa tutustuttaa pakolaiset suomalaiseen yhteiskuntaan, perinteisiin, kulttuuriin ja perhe-elämään. Ystäväperheen merkitys on myös tärkeä pakolaisten arjessa: ystäväperhe oli heidän tukensa ja turvansa uudessa ympäristössä. Ystäväperhe koettiin osaksi omaa perhettä, ja myös pakolaiset itse kokivat olevansa osa ystäväperhettä. Materiaalinen osallisuus ei ollut merkittävä tekijä ystäväperhetoiminnassa, vaikka alkuvaiheessa ystäväperheet auttoivatkin ukrainalaisia lahjoittamalla heille tavaroita ja vaatteita. Toiminnallinen ulottuvuus sen sijaan synnytti osallisuuden kokemuksia. Ystäväperheet tutustuttivat pakolaiset uuteen toimintaympäristöön, tukivat heitä itsensä kehittämisessä ja suomen kielen oppisessa sekä auttoivat heitä kielellisesti erilaisissa tilanteissa. Toiminta ei kuitenkaan ollut yksisuuntaista, vaan myös ukrainalaiset halusivat olla avuksi ystäväperheilleen ja opettaa heille asioita omasta kulttuuristaan. Vaikka ystäväperhetoiminta oli seurakunnan järjestämää toimintaa, ukrainalaiset eivät kokeneet kuuluvansa seurakuntaan. Kuuluvuuden tunteen puuttumiseen niin seurakuntaan kuin myös suomalaiseen yhteiskuntaan vaikutti ennen kaikkea kielellisen pääoman puuttuminen. Seurakunnan tilaisuudet jäivät etäiseksi, ja myös työllistyminen ja omien asioiden hoitaminen Suomessa oli vaikeaa ilman kielitaitoa. Ystäväperheiden lisäksi ukrainalaiset tunsivat kuuluvansa ennen kaikkea edelleen omaa kotimaahansa siellä asuvien läheistensä vuoksi. Tärkeä yhteisö oli myös muut ukrainalaiset pakolaiset, joiden kanssa haastattelemillani pakolaisilla oli syntynyt kiinteä suhde vastaanottokeskuksessa.

Maisterintutkielmassani tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksien kontekstuaalisuutta ja osallisuutta. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten nämä toteutuvat jumalanpalveluksissa. Tutkimuksessani tarkastelen 10.10.2021 pidettyjen jumalanpalvelusten toteutuksia 14:ssä eri seurakunnassa suoratoistostriimien avulla. Kyseiset jumalanpalvelukset olivat kaikki joko vanhusten tai diakonian kirkkopyhiä. Kaikki jumalanpalvelukset olivat ehtoollisjumalanpalveluksia eli messuja. Tutkimuksen keskiössä olivat vanhukset ja heidän huomioimisensa kyseisissä jumalanpalveluksissa. Maisteritutkielmani on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineistonhankintamenetelmänä käytin ei-osallistuvaa havainnointia, jonka toteutin jäsennellysti. Aineiston analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jossa hyödynsin teoriaohjaavuutta. Teoriani nousi tutkimuskysymyksestäni käsin eli kontekstuaalisuuden ja osallisuuden toteutuksen havainnoinnista. Jumalanpalveluksen ordo toimi aineistonhankintamenetelmän taustana. Analysoinnin toteutin yksi jumalanpalvelus kerrallaan, jonka jälkeen yhdistin analyysit toisiinsa. Havainnoimissani jumalanpalveluksissa kontekstualisointi lävisti koko messun. Vanhukset otettiin huomioon messuissa alusta loppuun. Erityisesti messujen tervetulo- ja johdantosanoissa, saarnoissa ja esirukouksissa kohderyhmän huomioimisen toteutuksen pystyi helposti havainnoimaan. Messun eri osat eivät olleet irrallisia osia, vaan messuista oli tehty kokonaisuuksia, joissa vanhusten elämä oli vahvasti läsnä. Osallisuuden tutkiminen suoratoistostriimeistä oli paikoitellen vaikeaa tutkia. Jumalanpalveluksien palvelutehtävistä ja äänimaailmasta sitä pystyi tutkimaan. Tutkimustuloksistani näkyy, että kontekstuaalisuus ja osallisuus kulkevat jumalanpalveluksessa käsi kädessä. On vaikeaa osallistaa messussa läsnä olevaa seurakuntaa, mikäli toteutuksessa ei huomioida messussa olevia ihmisiä.

Tutkimukseni kohdistuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan lisävihkon valmistelutyöhön. Lisävihko on otettu käyttöön vuonna 2016. Olen tarkastellut kokoelman valmistelutyötä yhteisöllisyyden näkökulmasta ja selvittänyt, millaisena yhteisöllisyys näyttäytyy virsikirjan lisävihkon valmistelutyön virallisissa asiakirjoissa. Yhteisöllisyyteen liittyvät perustelut esiintyvät aineistossa toisaalta virsien sanoitusten ja toisaalta musiikillisten tekijöiden kannalta. Tutkimukseni on laadullinen ja aineistolähtöinen, tutkimusmenetelmänä on dokumenttianalyysi. Tutkimusaineisto koostuu viidestä asiakirjasta, joita ovat kirkkohallituksen esitys (3/2014) kirkolliskokoukselle, kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnan mietinnöt (1/2010) ja (3/2015), kirkolliskokouksen perustevaliokunnan lausunto (1/2015) ja piispainkokouksen lausunto (1/2015). Aineiston perusteella yhteisöllisyys on pyritty kuvaamaan lisävihkossa vieraanvaraisena ja sisäänsä sulkevana. Lisävihkovalmistelun tuottamien asiakirjojen mukaan kirkko on maailmanlaaja yhteisö, joka sulkee sisäänsä erilaisia ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Lisävihkon virsivalinnoilla pyritään kuvaamaan kirkon todellisuutta, ei niinkään ihanteellista kuvaa yhtenäisestä yhteisöstä. Jonkin verran tätä yhteisöä asiakirjoissa rajataan, eniten kristinoppiin liittyvin linjauksin. Virsien sävellyksiltä vaaditaan yhteislaulullisuutta, minkä olen katsonut tutkimuksessani musiikilliseksi yhteisöllisyydeksi. Virren sävelen tulee olla mahdollisimman helppo ja joko tuttu tai nopeasti opittavissa. Virsien sanoitukset rakentavat abstraktin tason yhteisöllisyyttä ja yhdessä laulaminen on konkreettista yhteisöllisyyttä.