Browsing by Subject "pastoraaliteologia"

Tämä tutkielma tarkastelee Raamatun merkitystä kiitollisuuden saavuttamisessa ja säilyttämisessä. Tavoitteena oli selvittää, mikä merkitys Raamatun teksteillä oli haastateltujen kiitollisuuden kokemuksissa. Auttoiko Raamattu kiitollisen asenteen saavuttamisessa, vai loiko se mahdollisesti jonkinlaisen rasitteen, vai vaikuttiko Raamattu lainkaan yksilötasolla kiitollisuuden tematiikassa? Tutkielmaan haastateltiin viittä eri puolilla Suomea asuvaa henkilöä. Haastattelumetodina oli puolistrukturoitu teemahaastattelu, ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkielman teoreettisena tarkastelukulmana toimi Mary Clark Moschellan ilon teologia. Tämän lisäksi tuloksia tarkasteltiin kiitollisuuteen liittyvien teologisten tutkimusten ja psykologisten tutkimusten valossa. Viiden henkilön haastatteluaineisto antaa selvän viitteen siitä, että Raamatulla on merkitystä kiitollisen elämänasenteen toteutumisessa. Raamatun merkitys korostui erityisesti silloin, kun elämässä tuli vastaan vaikeita tai kärsimystä aiheuttavia tilanteita. Tällöin haastateltujen oli haastavampi havaita elämässä olevia hyviä asioita kiitoksen arvoisina. Tällöin he kokivat, että Raamattu auttoi heitä havaitsemaan olemassa olevan hyvän. He havaitsivat myös vaikeuksien itsessään sisältävän jotakin hyvää ja kiitoksen arvoista. Osa haastatelluista pyrki Raamatun tukemana kiitokseen jo vaikeuksien vallitessa negatiivisista tunteistaan huolimatta. Tämä mahdollisti ja lisäsi vaikeuksien aikana rauhan ja turvan kokemusta. Kiitollisuus limittyi ilon teologian iloon siten, että niin ilolla kuin kiitollisuudellakin tarkoitetaan ohimeneviä tunteita kattavampaa, affektien alueelle sijoittuvaa käsitettä. Kiitollisuus näyttäisi toimivan ikään kuin porttina ilon polulle, johon saattaa olla kärsimyksen keskellä muuten vaikea päästä. Aineisto antaa viitteitä myös siitä, että kun Raamattu koetaan kiitollisuutta tukevana ja siihen rohkaisevana, niin merkittävässä asemassa on henkilön raamattunäkemys / raamattusuhde eikä niinkään henkilön ulkoinen kristillisyys. Kiitollisuuden ja Raamatun välisen suhteen ymmärryksen lisäämisellä voidaan kehittää sielunhoidollista kohtaamista ja seurakunnan toimintaa. Raamatun ja yksilön välisen suhteen tuntemus on puolestaan tarpeen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnin edistämisessä niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta.

Tarkastelen tutkielmassa pelastusta kokemuksena. Käytän aineistona Tampereen hiippakunnan alueen pappien, lehtoreiden ja diakonian virassa olevien pelastustarinoita. Tampereen hiippakunta keräsi pelastustarinat syyskuun 2022 synodaalikokoukseen, jonka aiheena oli pelastus. Tutkielma on laadullinen. Analysoin aineistoa, joka koostuu 19 pelastustarinasta, aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Vastaan kahteen tutkimuskysymykseen: minkälaisista tekijöistä kokemus pelastuksesta koostuu ja minkälainen merkitys pelastuksella kokemuksena on pastoraaliteologian kannalta. Havaintoja aineistosta tulkitsen viitekehyksen avulla, joka muodostuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pelastusopista, aikaisemman pelastusta koskevan tutkimuksen tuloksista, pastoraaliteologian toivon teorioiden malleista sekä kokemuksen ja eletyn uskonnon lähtökohdista. Tutkielman tulosten mukaan pelastuskokemus liittyy ennen kaikkea jo tässä elämässä koettuun. Pelastustarinoiden analyysin perusteella pelastus on konkreettista, muun muassa kuolemalta, haitalliselta tunne-elämältä, huonoista ihmissuhteista ja uskonnollisista pakoista pelastumista. Analyysin tulokset kertovat myös, että eri elämäntilanteissa pelastajaksi on koettu Jumalan lisäksi myös ihminen tai hengellinen toiminta. Vain harvassa pelastustarinassa tuodaan esiin pelastuminen kadotukselta. Tutkielman tulosten kannalta on siis merkittävää, että pelastusta koetaan tämän elämän vaihtelevissa tilanteissa, vaikka perinteisesti pelastus on nähty iankaikkisuuskysymyksenä. Tämä tekee pelastuksesta merkittävän tutkimuskohteen pastoraaliteologian alalla. Tulosten mukaan kokemus pelastuksesta on vahvistava tekijä muun muassa elämän kriiseistä selviämisessä, myönteisen spiritualiteetin vahvistamisessa, oman itsen ja tasapainon löytämisessä sekä tulevaisuuden toivon heräämisessä. Olisi tärkeää, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko painottaisi avaraa käsitystä pelastuksesta, sillä se tukee elämän kriiseissä, kannattelee hyvinä aikoina ja vastaa hengelliseen etsintään. Tällöin se myös vahvistaa uskonnon merkityksellisyyden kokemusta.

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla rintasyöpään sairastuneiden naisten elämänhallintaa. Tavoitteena oli tarkastella naisten elämänhallintaa ja elämän merkityksellisyyden rakentamista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui uskonnollisen elämänhallinnan ja merkityksen annon käsitteistä. Aineistoksi kerättiin 10 teemahaastattelua. Haastateltavat olivat 34–68-vuotiaita. Analyysissa rakentui kuusi pääluokkaa: ulkoinen tuki, itsensä toteuttaminen, psyykkinen työskentely, sairauden selittäminen, elämän rajallisuuden kohtaaminen ja toivon vahvistaminen. Kokoavaksi käsitteeksi muodostui rintasyöpään sairastuneiden naisten psykososiaalinen ja eksistentiaalinen elämänhallinta. Ulkoinen tuki muodostui läheisten, työyhteisön ja vertaistuen sosiaalisesta tuesta sekä ammattihenkilöstön tuesta. Itsensä toteuttaminen muodostui omaa toimijuutta ja pystyvyyttä edistävistä keinoista. Psyykkisellä työskentelyllä eli ajattelu- ja suhtautumistavoilla pyrittiin säilyttämään tilanteessa mahdollisimman hyvä psyykkinen tasapaino. Usein sairastumiselle pyrittiin löytämään jokin syy. Syyn etsiminen taustalla oli tarve ymmärtää ja selittää kokemusta. Keskeinen kokemus kuitenkin oli, ettei sairastuminen ole omassa hallinnassa. Rintasyöpä pakotti kohtaamaan ja pohtimaan myös omaa kuolevaisuutta. Kuolemaan valmistauduttiin myös erilaisilla käytännönjärjestelyillä. Kuoleman jälkeinen elämä jossain muodossa nähtiin mahdollisena. Elämän merkityksellisyyttä säilytettiin vahvistamalla toivoa. Sitä loi luottamus hoitoihin, kokemus, ettei ole ainoa sairastunut sekä normaaliin arkeen suuntautuminen. Toivoa lujitti myös itsetunnon tietoinen vahvistamisen sekä kokemus sisäisestä vahvuudesta. Tutkimus osoittaa, että psykososiaalinen ja eksistentiaalinen elämänhallinta muodostuu spiritualiteetin ja sekulaarin jatkumolla, kun taas uskonnon rooli ja merkitys on vähäinen. Myös merkityksen anto -prosessi tapahtuu tällä jatkumolla, jossa psykososiaalisen ja eksistentiaalisen elämänhallinnan tuloksena muodostuu kokemus elämän merkityksellisyydestä. Tutkimus avaa näköaloja terveydenhuollon toimijoille rintasyöpään sairastuneen kokemuksiin ja siihen, miten häntä voisi tukea vahvistamalla hänen omia elämänhallinnan keinojaan. Myös kirkon tekemää auttavan kohtaamisen työtä tulisi tehdä tunnetummaksi ja helpommin tavoitettavammaksi potilaiden ja hoitohenkilökunnan keskuudessa.