Browsing by Subject "puolustusvoimat"

Tutkimuksessa selvitetään toisen maailmansodan jälkeen Suomen armeijan upseerien keskuudessa vaikuttaneen herätyksen itseymmärrystä ja sen muotoutumista vuosien 1945–1948 väliseltä ajalta. Samalla selvitetään herätyksessä vaikuttaneiden upseerien käsitystä tehtävästään, sekä herätyksen opilliseen rajaukseen liittynyttä kehitystä. Tutkittava aineisto koostui pöytäkirjoista, kirjeenvaihdoista, lehtileikkeistä ja yksityisistä kirjoituksista, joita analysoidaan pääasiassa kvalitatiivisen aineistolähtöisen metodin avulla. Herätyksen taustalla vaikutti kasvanut kristillisisänmaallinen perintö, jossa kirkon ja valtion lähentynyt suhde näkyi herätysliikekristillisyyden nousuna kirkon valtavirtaan. Jatkosodan alun käsitys sodasta Jumalan tahdon mukaisena taisteluna ja sodan kovien rauhanehtojen ja uhrausten myötä koettu tragedia olivat myös osaltaan vaikuttamassa vaaran vuosien aikana ilmenneeseen hengelliseen etsintään. Herätys oli osa sodan jälkeisessä Suomessa ilmenneitä hengellisiä herätyksiä, mutta samalla se koettiin omaksi itsenäiseksi herätyksekseen. Sodan jälkeen herätykseen tulleet upseerit alkoivat järjestäytyä, minkä seurauksena perustettiin Upseeriliiton Hengellinen Toimikunta ja alettiin viettää vuosittaisia Upseerien Hengellisiä Päiviä. Järjestäytyneen toiminnan avulla uskovat upseerit pyrkivät parantamaan puolustusvoimissa tehtävän hengellisen työn mahdollisuuksia, sekä tavoittamaan ei-uskovia upseereita. Herätys sai näkyvimmän muotonsa suosiollaan yllättäneillä Upseerien Hengellisillä Päivillä. Lukuisten uskonratkaisujen ja koetun herätyksen ilmapiirin myötä ilmiöstä alettiin puhua herätyksenä ja se sai huomiota lehdistöltä. Uskovat upseerit määrittelivät paikkansa armeijan isänmaalliskristillisessä jatkumossa samaistuen Siperian sotavankeudessa eläneisiin karoliinisotilaisiin. Heränneet karoliinit ja Samuel Möller toimivat upseereille esikuvina ja samaistumiskohteina, joiden avulla he määrittelivät paikkaansa ja tehtäväänsä uskovina upseereina puolustusvoimissa. Hävityn sodan tragediaan liittynyt upseerien itsetutkiskelu tuli näkyviin etenkin heidän määritellessään tehtäväänsä hengellisinä kasvattajina. Epäonnistumisen ja vastuuntunnon sävyttämä oman tehtävän arviointi keskittyi erityisesti esimerkkinä toimimisen tärkeyteen. Herätyksen parissa vaikutti alussa Oxford-liikkeen kannattajia, jotka pyrkivät ohjaamaan herätystä liikkeen ideologian suuntaan. Käytännön toiminnassa ja liikkeen opillisissa linjauksissa koettujen ristiriitojen myötä herätys määriteltiin evankelisluterilaisen kirkon ilmiöksi ja Oxford-liike rajattiin toiminnan ulkopuolelle. Järjestäytymisen ja vakiintuneen muodon myötä herätys asettui omaksi armeijan hengellisen työn instituutiokseen.

Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena on tutkia varusmiesten kokemuksia puolustusvoimien kirkollisesta työstä ja sen antamasta tuesta. Tutkimus on tehty kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin ja tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella Panssariprikaatin varusmiehiltä. Kyselyyn vastasi yhteensä 204 varusmiestä, joista muodostui tämän tutkimuksen tutkimusjoukko. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Millaisia kokemuksia varusmiehillä on kirkollisesta työstä Panssariprikaatissa? 2) Millaisia kriisejä tai huolia varusmiehet ovat kohdanneet varusmiespalveluksensa aikana ja ovatko he hakeneet ja saaneet apua niihin? Puolustusvoimien kirkollinen työ täytti 100 vuotta vuonna 2018 ja sitä toteutetaan varuskunnissa yhä tänäkin päivänä. Kirkollisesta työstä vastaa joukko-osastonsa sotilaspappi ja sen toimintamuotoina ovat sielunhoito, julistus ja kasvatus. Sotilaspappi on olemassa kaikki varten, uskonnollisesta tausta riippumatta. Kirkollinen työ perustuu lähimmäisenrakkauteen ja sen perustehtävänä on tukea ja auttaa sotilashenkilöstöä. Sotilaspappi elää varuskunnassa seurakuntansa keskellä ja on läsnä ja saatavilla niin hädän hetkellä, kuin arkisissakin asioissa. Sielunhoitajan roolin lisäksi sotilaspappi on myös uskonnollisten ja eettisten asioiden asiantuntija, ja hänen tehtäviinsä kuuluu myös kouluttaa varusmiehille eettisen toimintakyvyn asioita. Sotilaspappi vastaa myös joukko-osastonsa hengellisestä elämästä ja toimittaa jumalanpalveluksia ja ehtoollisia. Varusmiespalvelus on erityinen aikakausi nuoren elämässä, ja se voi olla kriisin paikka jo itsessään. Tänä päivänä samoille varusmiehille kasaantuu yhä enemmän erilaisia ongelmia. Toiset taas suorittavat palveluksensa kohtaamatta sen suurempia haasteita. Kartoitin tutkimuksessani varusmiesten kohtaamia kriisejä tai huolia. Suurimmaksi huolen aiheeksi varusmiesten joukosta nousi huoli omista tulevaisuuden suunnitelmista, joista oli huolissaan 53% varusmiehistä. Varusmiehistä 48% poti myös koti-ikävää, ja 47% oli huolissaan omasta psyykkisestä jaksamisesta palveluksessa. Nämä tulokset peilaavat aiempaa tutkimusta. Yleensä varusmiesten käydessä keskusteluja sotilaspapin kanssa, keskustelun aiheet liittyvät omaan jaksamiseen, motivaatioon, parisuhdeongelmiin, tai johonkin äkillisesti sattuneeseen kriisiin siviilielämässä. Kartoitin tutkimuksessani myös varusmiesten kokemuksia kirkollisesta työstä varuskunnassa. Tulokset olivat kauttaaltaan hyvin positiivisia. Varusmiehistä 71% koki tärkeäksi, että varuskunnassa on sotilaspastori. Vastaajista 86% oli sitä mieltä, että sotilaspastori on ollut kaikkia varten. Kuitenkin vain hieman alle puolet varusmiehistä koki, että sotilaspastori on ollut näkyvästi mukana varusmiesten arjessa. Tällainen tulos oli sikäli odotettavissa, sillä kirkollisen työn jatkuvana haasteena on se, kuinka se voisi tavoittaa mahdollisimman paljon varusmiehiä. Varuskunnat ovat suuria ja on mahdotonta pystyä tavoittamaan jokaista varusmiestä palveluksen aikana, vaikka se ihannetilanne olisikin. Kuitenkin 71% varusmiehistä piti sotilaspastoria helposti lähestyttävänä. Kirkollisessa työssä tulee kiinnittää huomiota siihen, että sotilaspappi on tavoitettavissa, ja tekee itsensä tutuksi joukolle, jotta hädän hetkellä varusmiehellä on matala kynnys turvautua häneen.