Browsing by Subject "pyhä"

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani wiccalaisten luontosuhdetta sekä heidän käsityksiään pyhästä luonnossa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni useampaan osaan: aluksi tarkastelen aineistossani esille tulevia wiccalaisten käsityksiä luonnosta ja sitä, miten luontosuhdetta niissä määritellään, ja onko aineistossa eroja näiden käsitysten välillä. Seuraavaksi tutkin kuinka pyhän ja profaanin käsitteet näkyvät heidän luontosuhteessaan. Lisäksi tarkastelen luonnon roolia wiccarituaaleissa ja lopuksi sitä, miten wiccalaisuus voi kannustaa harjoittajiaan toimimaan luonnonsuojelun parissa. Aineistonani käytän kolmen wiccan harjoittajan teoksia: Vivianne Crowleyn ’Wicca’ (2003), Starhawkin ’The Earth Path’ (2006) sekä Harmony Nicen ’Wicca’ (2018). Kaikissa teoksissa tulee esiin wiccalaisten läheinen luontosuhde, jota olen työssäni analysoinut. Crowleyn teos keskittyy enemmän luontosuhteen määrittelyyn, kun taas Starhawkin ja Nicen kirjat painottavat kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden osuutta wiccojen luontosuhteessa. Metodinani käytän laadullista sisällönanalyysiä ja pyhän käsite toimii teoreettisena viitekehyksenä työssäni. Wiccalaisilla ei ole yhtenäistä käsitystä luonnosta ja sen pyhyydestä, vaikka joitakin yleispäätelmiä aineiston perusteella voidaan tehdä. Wiccat pitävät luontoa arvossa, jotkut myös pyhänä, ja antavat sille paljon henkilökohtaista merkitystä. Jumaluudet viittaavat luontoon ja vuoden kiertokulkuun. Pyhän ja profaanin välille ei tehdä suurta eroa, mutta wiccalaisuudesta on löydettävissä elementtejä joita pidetään selvästi enemmän kunnioituksen kohteina kuin toisia; luonto on yksi näistä. Rituaaleilla ja magian käytöllä wiccalaiset voivat vahvistaa omaa luontokokemustaan ja suhdettaan elävään luontoon. Rituaalit ovat hyvin toiminnallisia ja yhteisöllisiä, ja ne tehdään usein luonnon helmassa. Luonnon pitäminen suuressa arvossa on johtanut jotkut wiccalaiset luonnonsuojeluun ja ekoaktivismiin, erityisesti Starhawkin edustama ekologisuuden, feminismin ja spiritualismin yhteensulautunut suuntaus on aktiivinen tällä saralla. Wiccalaiset kokevat luonnon olevan jotakin suojelemisen ja kunnioittamisen arvoista, joka heijastuu heidän teoissaan luonnon hyväksi. Aineistoni perusteella siis luontoa voidaan pitää wiccalaisille jonkinlaisena itseisarvona, jolla on paljon merkitystä heidän uskonnossaan ja henkilökohtaisissa elämissäään. He näkevät luonnon olevan myös kaiken toiminnan alkupiste, ja wiccalainen elämä aina huomioi luonnon positiivisella tavalla.

Maisterintutkielmassani käsittelen perusterveydenhuollossa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten keskustelua spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisistä yhteyksistä. Tutkielmani aihe kytkeytyy terveydenhuollon mahdollisuuksiin osallistua kestävyysmurrokseen, sekä ihmisen terveyden kokonaisvaltaisuuden ja ympäristökytköksen tunnistamiseen. Aineistonani toimivat keskustelut käydään fokusryhmissä ja analysoin keskustelujen sisältöä sisällönanalyysin keinoin sekä uskontotieteellisen pyhän käsitteen avulla. Tutkimuskysymykseni ovat 1) miten terveydenhuollon ammattilaiset keskustelevat spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisistä suhteista ja 2) miten spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisiä suhteita voidaan jäsentää pyhän käsitteen kautta. Spirituaalinen eli henkinen terveys on ihmisen hyvinvoinnin osa-alue, joka viittaa ihmisen kykyyn kokea yhteyttä hetkeen, itseen, toisiin, luontoon ja pyhään. Pyhä on yksi uskontotieteen keskeisimpiä käsitteitä. Suomalaisessa uskontotieteessä pyhää on laajasti käsittely Veikko Anttonen, jonka mukaan pyhä on erityislaatuisia asioita esiin nostava kulttuurinen kategoriaraja. Anttosta mukaillen Kim Knott käyttää sekulaarin pyhän käsitettä tutkiakseen pyhän esiintymistä näennäisesti sekulaareissa ympäristöissä. Hyödynnän tutkielmassani erityisesti Anttosen ja Knottin määritelmiä pyhästä. Tutkimukseen osallistuneet terveydenhuollon ammattilaiset löytävät monipuolisia yhteyksiä spirituaalisen terveyden ja ympäristön välillä, joskin spirituaalisesta terveydestä puhuminen koetaan osittain hankalaksi esimerkiksi koulutuksen puutteen vuoksi. Spirituaalisen terveyden tunnistaminen edistää ihmisen terveyden kokonaisvaltaista käsitystä ja saattaa mahdollistaa ihmiselle paremman kokemuksen omasta terveydestä. Ihmisen terveyden ja ympäristön välisten yhteyksien tunnistaminen mahdollistaa ymmärryksen siitä, että ihminen ei ole irrallinen ympäristöstään ja ihmisen terveys on riippuvainen ympäristön tilasta. Pyhän käsitteen avulla aineistosta tunnistetaan erityislaatuisia ja erilleen asetettavia asioita ihmisen terveyden ja ympäristön välisistä yhteyksistä.

Tutkielman tavoitteena on selvittää sitä, esitetäänkö Turkin uskontoasianviraston lastenlehdessä isänmaa pyhänä, ja jos, niin millä keinoin. Tutkimusaineistona toimivat vuosina 2017–2019 julkaistut kolme lehden numeroa. Kaikki sijoittuvat heinäkuulle, koska siinä kuussa tapahtui Turkissa vallankaappausyritys vuonna 2016. Katson, että osittain tämän vuoksi aineistonani käyttämäni lehdet ovat sisällöltään vahvasti isänmaallisia sekä turkkilaisuutta korostavia. Aineistooni sisältyy paljon sarjakuvia sekä yleisesti paljon kuvitusta. Aineistoani analysoin Arja Jokisen kehittämän retorisen analyysin mallin mukaisesti, jossa keskitytään retoristen keinojen tarkasteluun. Kuvain tulkinnassa hyödynnän sarjakuvatutkimuksen keinoja, koska kuvitus on yleisesti ottaen sarjakuvamaista. Tutkielman teoriatausta rakentuu Jacques Ellulin (1912–1994) pyhän teorian ympärille. Tämän lisäksi muita tärkeitä käsitteitä ja ilmiöitä tutkielman kannalta ovat isänmaallisuus, kansallisuusaate sekä marttyyrius. Keskeisin tutkimustulos on, että aineistossa pyritään esittämään isänmaa Ellulin teorian mukaisesti pyhänä. Analyysistä kävi ilmi, että lehdessä vaalitaan ajatusta isänmaan ehdottomasta arvosta. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilö on täysin alisteinen isänmaalle ja on myös olemassa vain sen palvelemista varten. Lisäksi isänmaa vaatii yksilöltä täyttä uhrautumista, josta esimerkkeinä ovat marttyyriuden sekä sotilasuran ihannointi. Ehdottoman arvon ajatukseen kuuluu myös se, ettei isänmaata ja sen tarkoitusperiä saa kyseenalaistaa millään tavoin. Vallankaappausta yrittäneet esitetään maanpettureina ja yleisesti tutkimusaineistosta nousee esiin ajatus, että Turkin valtio on ulkoapäin tulleen uhan alla. Aineistossa idyllinen ydinperhe toimii lehden lukijalle (lapselle) esimerkkinä yhtenäisen kansakunnan ihanteesta. Muutenkin kansakunnan yhtenäisyyttä korostetaan vahvasti, ja sen sanotaan olevan isänmaan säilyvyyden kulmakivi. Aineistossa esiintyy useita retorisia keinoja, joiden avulla lukija pyritään vakuuttamaan isänmaan pyhyydestä sekä tärkeydestä. Oleellisin keino on puhujakategorialla oikeuttaminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sarjakuvissa vanhemmat toimivat lapseen nähden auktoriteetteina, jolloin he opettavat asioita sekä oikeita tapoja palvella isänmaata. Toinen paljon esiintyvä keino on toisto, jota esiintyy läpi tutkimusaineiston yleisesti, sekä yksittäisten tekstien yhteydessä. Sen avulla pyritään korostamaan haluttua sanomaa. Me-retoriikan sekä kontrastiparien käyttö on myös tärkeässä osassa. Niiden avulla luodaan ajatusta kuvitteellisesta yhtenäisestä ryhmästä, johon liitetään myönteisiä tulkintoja. Vastapuoleksi kuviteltuun ryhmään yhdistetään taas kielteisiä ilmauksia. Aineistossa esimerkiksi vallankaappausyrityksestä luodaan vain yhtä tulkintamallia tahi todellisuuskäsitystä, joka halutaan opettaa lehden lukijoille. Tällöin on kyse faktan konstruoinnista.

René Girardin filosofiassa ihmisen synnynnäinen perusominaisuus, kaiken oppimisen ja haluamisen lähtökohta on jäljittäminen eli mimeesis. Halun objekti ei ole haluamisen kannalta lainkaan oleellinen, vaan tuota kohdetta haluava todellinen tai kuvitteellinen toinen, jota Girard nimittää varhaisimmissa teoksissaan välittäjäksi (mediator) ja myöhemmin malliksi (model) tai kilpailijaksi (rival). Mallin ristiriitaiset kaksoisimperatiivit, double bind; ”jäljittele minua”; ”älä jäljittele minua” ovat samalla haluamisen este (obstacle). Freudin seksuaalisuus on Girardille vasta "viimeinen verho", jonka takaa paljastuu ihmisyyden synkkä perussalaisuus, mimeettisen halun kiihottama väkivalta. Girard uskoo, ettei ole olemassa perustarpeiden ulkopuolista väkivallatonta halua. Tämä tekee kulttuurisen järjestyksen saavuttamiseksi sijaisuhrista välttämättömän vastavuoroisen väkivallan ratkaisijana. Mysteerinä on uhraaminen, joka näyttää rikolliselta väkivallalta ja päinvastoin, mutta jossa uhri ei kosta. Latinalaisperäisissä kielissä uhri tarkoittaa pyhäksi tekemistä - sacrum facere. Vaikka väkivalta itsessään on pahaa, muuttuu se sijaisuhrimekanismin kautta yhteisöä suojelevaksi pyhäksi. Eläinmaailmassa uhrin ja saalistajan suhde kerran muodostuttuaan säilyy, mutta ihmisten suhteilla on eläimistä poiketen historia. Kosto on mahdollinen. Alkumurhan ensimmäinen ihmisuhri oli todennäköisesti vahinko. Tekijän anonymiteetistä johtuen, eli kun kukaan ei tunnusta, tunnemme tapahtuneesta kollektiivista syyllisyyttä. Uhrin satunnaisuus synnytti halun lopettaa väkivalta. Kaikki myöhemmät uhrit, muistuttavat meitä tuosta ensimmäisestä uhrista, tarkoituksenaan estää destruktiivinen väkivalta. Vaikka muistuma ei enää ole tietoinen, on se kuitenkin Girardin mukaan kaiken ritualisoidun uhritoimen taustalla. Väkivallan kääntäminen sijais-uhriin on tulosta eräänlaisesta jättiläismäisestä kollektiivisesta transferenssista, jossa uhri ottaa koko yhteisön paikan ja astuu sen tilalle. Uhrioperaation edellytyksenä on siis tietty uskonnollisuuden taustalla oleva hämärtynyt todellinen syy eli jäljittely ei tiedä mitä jäljittelee ja alkutapahtuma pysyy salaisuutena. Koska riitti on ennaltaehkäisevä, ei parantava, rituaaliuhri ei korvaa yhteisöä tai sen yksittäistä jäsentä vaan aina sijaisuhrin. Todellisen tapahtuman muistamiseksi järjestettävässä rituaali-uhraamisessa on kyse kaksoiskorvauksesta, jossa ensinnäkin yhteisö korvataan yhdellä sijaisuhrimekanismilla ja toisaalta alkuperäinen uhri korvataan uhrikelpoisella yhteisön ulkopuolisella, kostamaan kykenemättömällä riittiuhrilla. Ilman uhrimekanismin ja uskonnon tavoittelemaa yhteisön ytimen välttämätöntä väkivallattomuutta, ei olisi ihmisyyttäkään eikä inhimillisiä yhteisöjä. Uhrin kohtaama väkivalta on samalla tavoin turmiollista (maléfique) kuin mikä tahansa muukin väkivalta, mutta koska sen uskotaan katkaisevan vastavuoroisen väkivallan kierteen ja siten tuovan rauhan, sen on samalla myös siunauksellista (bénéfique) väkivaltaa. Kostolta suojautumisen voidaan luokitella kolmeen kategoriaan; 1) ennaltaehkäisy uhraamisen avulla 2) korjaavuudet; sovittelu, kaksintaistelut, joissa tärkeintä kostamaton uhri, ei syyllinen 3) oikeusjärjestelmä Luokitus on paitsi kehitysvaihe- myös tehokkuusjärjestyksessä. Uhrikriisissä uhraamisen katsotaan ”epäonnistuneen”, kun paha väkivalta ei korvaudukaan hyvällä vaan pysyy tahraavana. Tällöin turmiollinen väkivalta kohdistuu niihin, jotka uhraamisella olisi pitänyt säästää. Girard näkee, että Jeesuksen ja kristinuskon varsinainen sanoma oli ja on ihmisyhteisöjen kätketyn väkivaltarakenteen paljastaminen. Viattomana uhrina Jeesuksen ristinkuolema paljastaa uhrimekanismin valheellisuuden ja tuo esiin kristinuskon väkivallattomuuden väkivallan vaihtoehtona. Vaikka ristinuhrin kertomus on perinteisen uhrimallin mukainen, se samalla eroaa siitä oleellisesti, koska uhrimekanismi kyseenalaistetaan, myötätunto ja näkökulma on uhrin puolella. Tämän tutkimuksen tehtävänä analysoida edellä kuvattua teoriaa, sen käsitteistöä ja käsitteiden keskinäisiä riippuvuussuhteita. Tarkastelun painopiste on pyrkiä avaamaan mitä Girard tuolla väkivallan kontrollilla tarkoittaa, kuinka hän on tuohon päätelmäänsä päätynyt ja kuinka hän sitä puolustaa. Samoin tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, onko Girardin teoria yhtä kattava ajatusrakennelma kuin Freudin seksuaalisen kehityksen teoria. Tutkimuksen päälähteenä käytän Väkivalta ja pyhä -teosta, joka on ensimmäinen Girardilta suomennettu teos ja jota pidetään Girardin akateemisena päätyönä. Hänen myöhemmät teoksensa käsittelevät samaa mimeettisen halun teoriaa ja syntipukkimekanismia, vaihdellen ainoastaan painotusten ja teoriaa tukevien tekstimateriaalien suhteen. Teokset myös asteittain muuttuvat yhä apologeettisimmiksi, pyrkien sovittamaan kokonaisteoriaa yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Girardin myöhemmät teokset ovat silti myös mukana lähteinä. Girard on itse määritellyt ajattelussaan ja kirjoittamisessaan olleen kolme tähtihetkeä; ensimmäinen, kun hän löysi mimeettisen halun ja kilpailun, toisena löytönä syntipukkimekanismi ja kolmantena kun hän alkoi nähdä Raamatun ja kristilliset tekstien ainutlaatuisuuden syntipukkiteoriansa näkökulmasta. Tämän tutkielman rakenne noudattaa analyysissään samaa kehityskaarta, mukaillen lähteenä olevan pääteoksen päälukujen järjestystä.