Browsing by Subject "rauhantyö"

Tavoitteenani on selvittää, millaisia kannanottoja paavi Paavali VI otti Vietnamin sotaan vuosina 1965–1973. Selvitän, miten paavi suhtautui sotaan, millaisia keinoja hän käytti tavoitellessaan rauhaa sekä millaisina hän näki sodan ratkaisut. Tarkastelen tutkimuksessani myös sitä, muuttuiko Paavali VI:n näkemys Vietnamin sotaan sen edetessä. Sen lisäksi tarkastelen sitä, kuinka valikoimani mediat suhtautuivat Paavali VI:n Vietnamin sotaa koskeneisiin kannanottoihin. Asetan tutkimustulokseni osaksi laajempaa kehystä Vietnamin sodan päättämiseksi tehdyssä työssä. Toteutan tutkimukseni tarkastelemalla Vatikaanin verkkosivuilla julkaistuja dokumentteja, joissa Paavali VI tavalla tai toisella linjaa suhtautumistaan Vietnamin sotaan tai siihen kiinteästi liittyviin teemoihin. Nämä dokumentit ovat yksityisiä kirjeitä, puheita, viestejä, kiertokirjeitä, rukouksia sekä ilmoituksia. Paavali VI:n dokumentteja, joita olen tutkimuksessani tarkastellut, on noin 40. Ne ovat pituudeltaan muutamasta virkkeestä yli 10 000-sanaisiin kannanottoihin. Toinen lähdeaineistoni ovat yhdysvaltalaiset sanoma- ja aikakausilehdet, joista tarkastelen välikoivin osin päivittäin julkaistua The New York Timesiä sekä viikoittain julkaistua katolilaista National Catholic Reporteria. Käsittelen tutkielmassani noin 80 lehtiartikkelia Analysoin lähteitäni laadullisesti. Tutkimukseni tuo esiin Paavali VI:n pitkäjänteisen panoksen rauhan saavuttamiseksi Vietnamissa. Tutkimukseni vuosina paavi otti monesti suoraan kantaa Vietnamin sodan päättämisen puolesta ja hänen selkeä tavoitteensa oli rauhan edistäminen alueella. Paavali VI käytti moninaisia keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi ja käytti apunaan sekä rooliaan valtionpäämiehenä että katolisen kirkon hengellisenä johtajana. Paavali VI oli suoraan yhteydessä valtioiden päämiehiin ja vetosi yleisesti rauhan puolesta moneen otteeseen. Rauhantyö vaikuttaisi olleen Paavali VI:lle erittäin tärkeä tehtävä. Tämä tavoite huomattiin myös mediassa, minkä lisäksi myös Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon totesi rauhan olleen paavin elämän tarkoitus. Media oli kiinnostunut paavin kommenteista ja kannanotoista erityisesti vuosina 1965–1968. Myös sen jälkeen paavi ylitti monesti uutiskynnyksen, mutta kiinnostus ei ollut enää niin suurta. Tarkastelemani mediat tulkitsivat usein paavin ottaneen kantaa Vietnamin sotaan, vaikka Paavali VI ei välttämättä puhunut Vietnamista suoraan. Vaikka paavi pääsi useasti otsikoihin juuri Vietnamin sodan ja sen rauhantyön yhteydessä, suuri osa paavin rauhantyöstä ja vaikuttamisesta tapahtui kuitenkin niin kutsutuissa kulisseissa eivätkä ne omalla ajallaan päätyneet median käsiin.

Ilman oikeudenmukaisuutta ei ole rauhaa, ilman rauhaa ei ole oikeudenmukaisuutta. Tämä ajatus toistuu usein rauhasta puhuttaessa, ja oikeudenmukaisuuden ja rauhan yhteenkuuluvuus näkyy myös paljon käytetyssä oikeudenmukaisen rauhan käsitteessä. Nämä käsitteet samoin kuin väkivaltaan, väkivallattomuuteen ja oikeutettuun sotaan liittyvät kysymykset ovat olleet yksi Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) julkilausumissa toistuneista teemoista läpi sen historian. Viimeisin laaja teologinen prosessi teemojen äärellä on käyty osana väkivallan vastaista vuosikymmentä The Decade to Overcome Violence 2001–2010: Churches Seeking Reconciliation and Peace (DOV), jolloin KMN:n piirissä pyrittiin teologisesti määrittelemään oikeudenmukaisen rauhan käsitettä ja luomaan yhteinen ekumeeninen rauhanjulistus. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten oikeudenmukaisen rauhan (just peace) käsite on ymmärretty KMN:n vuonna 2011 julkaistussa Ecumenical Call to Just Peace -asiakirjassa (ECJP) ja sitä edeltäneen ekumeenisen rauhanjulistuksen valmisteluprosessin aikana. Sen lisäksi tavoitteena on verrata, miten käsitys suhteutuu KMN:ssa aiemmin käytyyn keskusteluun rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta, väkivallasta ja sodan oikeutuksesta. Päälähteitä tutkielmassa ovat ECJP, sen luonnosversio Initial Statement Towards an Ecumenical Declaration on Just Peace (IST-EDJP) sekä täydentäväksi materiaaliksi koottu Just Peace Companion (JPC). Aiempaa keskustelua käydään läpi KMN:n yleiskokousten kannanottojen sekä DOV:n syntyyn johtaneiden vaiheiden kautta. Tutkielman perusteella oikeudenmukaisesta rauhasta piirtyy kuva monitahoisena, monimutkaisena ja silti samalla yksinkertaisena asiana: kaikenlaisen hyvinvoinnin ehtona ja mahdollistajana sekä perustana ihmisen oikeanlaiselle suhteelle toisiin ihmisiin, luontoon sekä Jumalaan. ECJP:n mukaan rauhan, jonka edistämiseen se kutsuu kirkkoja, tulee toteutua yhteisössä eli ihmisten kesken, taloudessa, ympäristön kanssa sekä kansojen kesken eli kansainvälisessä politiikassa. ECJP:n tavoitteena oli olla ”vahvasti teologiaan perustuva ekumeeninen rauhanjulistus”. Oikeudenmukaisen rauhan teologisen perustuksen muodostavat rauhan ja oikeudenmukaisuuden käsitteiden raamatullinen määrittely, kolminaisuusoppiin ja Kristuksen sovitustyöhön liittyvät näkökulmat sekä ymmärrys kirkosta rauhantyön välineenä ja rauhasta osana kirkon olemusta ja perustehtävää. Koska KMN:n keskustelu rauhasta on lähtenyt liikkeelle huomattavasti suppeammasta ymmärryksestä, rauhasta sodan poissaolona, rauha näyttäytyy läpi rauhanjulistuksen prosessin ja aineiston usein ensisijaisesti vastakohtana aseelliselle voimankäytölle, ja siitä keskustellaan vahvasti oikeutetun sodan teorian ja väkivallattomuuden periaatteen kontekstissa. KMN:n aiempia keskusteluja rauhasta ja ECJP:n sisältöä verrattaessa huomataan selkeä kehityskulku ja muutos: oikeutetun sodan teoria ja väkivallan perusteleminen ovat käyneet yhä mahdottomimmiksi ja keskustelun painopiste on kääntynyt väkivallattomuuteen ensisijaisena ja jopa ainoana tapana ratkoa konflikteja ja rakentaa pysyvää rauhaa. Haasteen väkivallattomuuden ihanteelle tuo kuitenkin suojeluvastuun periaate, joka edelleen jättää mahdollisuuden voimankäytölle.