Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "reformi"

Sort by: Order: Results:

  • Eriksson-Sürel, Janika (2019)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee Mohandas Gandhin vegetarismin syntyä ja kehitystä. Tarkastelen tutkimuksessani Gandhin omia kirjoituksia ja puheita peilaten niitä historialliseen kontekstiin ja Gandhin elämänvaiheisiin. Pyrkimyksenäni on tarkastella Gandhin vegetarismia eri näkökulmista. Tutkin sitä, mistä lähtökohdista hänen kasvissyöntinsä syntyi ja kehittyi, millaiset tekijät siihen vaikuttivat matkan varrella ja sitä, millaiseksi Gandhin vegetarismi lopulta muotoutui. Kiinnitän huomiota erityisesti uskonnollisiin tekijöihin. Selvitän samalla, miten Gandhi pyrki levittämään kasvissyöntiä ihmisten keskuudessa. Gandhi kirjoitti elämänsä aikana hyvin paljon. Päälähteitäni ovat puhe The Moral Basis of Vegetarianism vuodelta 1931, teos Key to Health vuodelta 1948 ja omaelämäkerta Autobiography. My Experiments with Truth vuodelta 1927. Kymmeniätuhansia sivuja sisältävä kokoelma The Collected Works of Mahatma Gandhi on apunani päälähteitäni tukemassa.Tutkimukseni alkaa vuodesta 1888, jolloin Gandhi muutti Englantiin ja päättyy hänen kuolemaansa vuonna 1948. Mohandas Gandhi oli kasvissyöjä jo taustansa takia. Hänen kasvissyöntinsä oli perua hänen vanhemmiltaan, joiden vegetarismi oli luonteeltaan uskonnollista. Hindulaisen perheen kasvissyöntiä väritti usko ahimsaan, jainalaiseen väkivallattomuuden periaatteeseen, joka nousi myöhemmin Gandhin elämän ja toiminnan prinsiipiksi. Muuttaessaan Englantiin 1888 Gandhi tutustui englantilaiseen vegetarismiin, joka painotti terveyttä ja etiikkaa. Englantilainen vegetarismi oli myös yhteiskunnallisesti kantaaottava vaihtoehtoliike, jonka piirissä eli voimakkaasti ajatus yhteiskunnan uudistamisesta kasvisruokavalion avulla. Gandhi sai vegetarismin filosofiaansa perusteet intialaisen uskonnollisuuden kentästä, mutta sen yhteiskunnallinen ulottuvuus oli perua englantilaisesta vegetarismista. Englantilaisista kasvissyöjistä Gandhia inspiroivat etenkin Henry S. Salt, Anna Kingsford ja Howard Williams. Henry S. Saltilta Gandhi sai kipinän vakaumukselliseen kasvissyöntiin. Gandhin ajatus kasvissyönnistä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä oli myös Saltilta lähtöisin, kuten myös ajatus vegetarismin ekonomisista mahdollisuuksista. Anna Kingsford tuki kasvissyönnin ekonomisuutta ja yhteiskunnallisuutta ja toi Gandhin filosofiaan painotuksen kasvissyönnin terveydellisistä hyödyistä. Howard Williamsilta Gandhin voidaan havaita saaneen idean ihmisen ja ihmiskunnan positiivisesta kehityksestä. Gandhin vegetarismi kehittyi koko hänen elämänsä ajan. Siirtyessään Englannista Etelä-Afrikkaan vuonna 1891 Gandhin tärkein motiivi kasvissyönnille oli terveys. Etelä-Afrikassa hän kuitenkin koki uskonnollisen heräämisen, jonka ansiosta uskonnosta tuli pääsyy hänen vegetaristiselle elämäntavalleen. Gandhin usko väkivallattomuuteen kasvoi ja se ilmeni sekä hänen yhteiskunnallisessa toiminnassaan että vegetarismin filosofiassaan. Intiaan siirryttyään 1915 Gandhin vegetarismi sai vielä uuden ulottuvuuden, kun hän pyrki käyttämään sitä yhteiskunnallisen muutoksen työkaluna. Hänen tavoitteenaan oli auttaa Intian väestöä niin terveydellisesti, moraalisesti kuin uskonnollisesti unohtamatta yhteiskunnallista aspektia. Gandhi levitti kasvissyönnin aatetta lehtiartikkeileilla, puheilla, keskusteluilla, kirjeillä ja kirjoituksilla. Gandhin kasvissyönnin filosofian voi nähdä olleen symbioosi intialaisesta kasvissyönnistä ja viktoriaanisen Englannin vegetarismista. Se muotoutui näiden vaikuttimien sisällöistä jakehittyi Gandhin omien ruokavaliokokeilujen myötä. Vegetaristinen ruokavalio oli Gandhin työkalu hänen pyrkimyksessään yhteiskunnan uudistamiseen. Gandhi uskoi, että oli ihmisen moraalinen ja uskonnollinen velvollisuus pitää huolta terveydestään ja pitäytyä väkivallattomassa ruokavaliossa. Se oli hänelle jumalanpalvelusta, joka auttoi ihmistä tämän matkalla kohti mokshaa, vapautumista. Samalla se kehitti ihmistä ja yhteiskuntaa paremmiksi – Gandhi pyrki uudistamaan myös yhteiskunnan moraalia.
  • Paukkonen, Nikolai (2014)
    Tutkimuksessa tarkastellaan 2. Aikakirjassa Joasin, Hiskian ja Josian hallitukausilla tapahtuneissa reformeissa vaikuttaneita leeviläisiä: millaisia rooleja ja tehtäviä he saavat, millainen on tekstin suhtautuminen heihin, ja ovatko kuvaukset sisällöltään ja asenteeltaan yhtenäisiä. Erityisen hedelmällisiä ovat Kuningasten kirjojen kanssa paralleeliset kohdat, joiden voidaan usein selvästi osoittaa Aikakirjojen kirjoittajan tekemät mahdolliset muokkaukset, ja niiden perusteella arvioida hänen ideologiaansa ja teologiaansa. Aineistona toimivat pääasiassa 2. Aik. luvut 23—24, 29—31 ja 34—35. Tekstikatkelmat kertovat melko tarkasti kolmen edellä mainitun kuninkaan valtakausista. Joasin kohdalla huomio kiinnittyy erityisesti sotilaallisiin tehtäviin, joita leeviläiset näyttäisivät saavan vallankaappauksessa. Hiskiaa käsittelevässä luvussa erityisen mielenkiintoista on pappien ja leeviläisten ambivalentti suhde, joka näyttäytyy sekä tekstikriittisinä, että sisällöllisinä ongelmina. Verrattuna näihin kahteen ovat leeviläiset Josian valtakautena pikemminkin statisteja kuin aktiivisia vaikuttajia, mutta tekstissä on joka tapauksessa joitakin paljastavia kohtia – ennen kaikkea poikkeama paralleelisesta Kuningasten kirjojen tekstistä, jossa profeetat on vaihdettu leeviläisiksi. Tekemäni havainnot osoittavat, että vaikka 2. Aikakirjan reformikertomusten leeviläiset piirteet ovatkin mitä todennäköisimmin alkuperäisiä, ei kirjoittajan suhtautuminen kuitenkaan ole ollut johdonmukaisen positiivista – toisinaan leeviläisiä moititaan, toisaalla heitä kehutaan pappien kustannuksella. Eräs läpi MT:n 2. Aikakirjan reformikertomusten toistuva tyypillisestä kielenkäytöstä poikkeava ilmaus on ”leeviläiset papit”, jonka moni käsikirjoitus pyrkii korjaamaan muotoon ”papit ja leeviläiset”. Jokainen tapaus on kuitenkin kyseenalaistettavissa käsikirjoitusevidenssin tai kontekstin perusteella, ja ylipäänsä harvinaisuutensa vuoksi ne eivät ole riittävää todistusaineistoa murtaakseen yleisen käsityksen pappien ja heidän alaisenaan toimivien leeviläisten välisestä erosta. Aikakirjojen käsityksen mukaan leeviläisten tehtäväkirjo on laaja, ja useimmat näistä tehtävistä saavat tukea muualta heprealaisesta Raamatusta, ennen kaikkea Pentateukista. Joasin vallankaappauksen kohdalla havaittavat sotilaalliset tehtävät selittyvät tarpeella korvata Kuningasten narratiivissa olleet ulkomaalaiset palkkasoturit ja vaalia temppelin kultillista puhtautta, ja lisäksi ne voidaan oikeuttaa Pentateukin kertomuksilla varhaisten leeviläisten väkivaltaisesta kiihkoilusta Jahven suojelemiseksi. Sen sijaan joidenkin tutkijoiden esittämä ajatus leeviläisistä profeettainstituution korvaajina ei vaikuta havaintojeni valossa uskottavalta. Leeviläisten ja pappien kehittyminen on valtava koko heprealaisen Raamatun läpäisevä tutkimusongelma, jota on lähestyttävä pala palalta. Vaikka Aikakirjojen tekstien historiallisuus on kyseenalaista, kertovat ne ennen kaikkea kirjoitusajankohtansa ideologioista ja asenteista, etenkin, kun useita kohtia voi verrata varhaisempiin Kuningasten kirjoihin, joista leeviläiset puuttuvat käytännössä kokonaan.