Browsing by Subject "rukous"

Tässä tutkielmassa perehdytään Sarah Coakleyn trinitaariseen teologiaan perustuvaan teoriaan sukupuolesta. Coakley sisällyttää teoriaansa myös feministiteologian ja sekulaarin sukupuoliteorian kontribuutioita, mutta alistaa ne Hengen ohjaukselle. Tutkielman tulokulma määrittyy Coakleyn lähtökohdasta, jonka mukaan immanentin Triniteetin täydellinen suhde implikoi luomisen ja ihmisen jumalankuvallisuuden perusteella ristiriitaa sukupuolen binaarisen ymmärtämisen kanssa. Tutkimustehtävänä onkin kysyä, miten ja mitä on Coakleyn mukaan mahdollista tietää Triniteetin ontologiasta ja miksi tämä tieto muuttaa binaarisen sukupuolen liukuvaksi. Lisäksi kysytään, mitä sukupuolen trinitaarinen transformaatio tarkoittaa käytännössä ja miten se suhteutuu Coakleyn säilyttämään sukupuolen kakseuteen. Tutkielman teoriatausta pohjautuu trinitaarisen teologian elpymiseen ja etenkin sosiaalisen mallintamisen suosioon. Coakley itse palaa trinitaarisen opinmuodostuksen alkuaikoihin ja kirkkoisien laiminlyötyihin teksteihin. Näistä hän löytää lineearisen Triniteetin mallin rinnalta inkorporatiivisen mallin. Se päätyi Coakleyn mukaan marginaaliin, koska muun muassa ihmisen vastaus trinitaariseen ekstaattisuuteen kytkeytyy läheisesti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kuitenkin juuri halu, niin jumalallisen kuin inhimillisenkin on – platonismin periaatteita kristillistäen – Coakleyn mukaan tie sukupuolen trinitaariseen ymmärtämiseen. Päälähteenä käytetään Coakleyn teosta God, Sexuality and the Self: An Essay ‘On the Trinity’ (2013). Muita lähteitä ovat Powers and Submissions: Spirituality, Philosophy, and Gender (2002) ja The New Asceticism: Sexuality, Gender and the Quest for God (2015). Lisäksi hyödynnetään Coakleyn useita artikkeleita. Tutkimusmetodina käytetään systemaattista analyysiä, jolloin tuotetaan rekonstruoiva, teksti-immanentti esitys Coakleyn ajattelusta. Johtopäätöksinä todetaan, että Coakleyn fundamentti, oikeanlainen askeettinen kontemplatiivinen rukous, johtaa mystisen teologian tradition mukaisesti ”ymmärryksen horjumisen” kautta aitoon tietoon Jumalasta. Armoperusteista kontemplaatiota luonnehtiikin rukoilijan täydellinen riippuvuus Jumalasta, ja sen avulla trinitaarinen ontologia avautuu persoonien radikaalina tasa-arvoisuutena, joita Henki primaarisena yhdistää ja erottaa. Siksi Henki myös sukupuolen kohdalla sekä ”yhdistää” ja johtaa inklusiiviseen sekä ”läpäisevään” tasa-arvoon että säilyttää sukupuolieron. Coakleyn ajattelun strukturaalisiin prinsiippeihin kuuluu Hengen aloitteellisuus ja aktiivisuus niin jumalallisella kuin inhimillisellä tasolla, joiden infiniittinen ero ei kuitenkaan sekoitu. Hämäryyttä sen sijaan jää Coakleyn ”aidon ortodoksian” ja hierarkian merkityksiin. Coakleyn teoria ei asemoidu sosiaalisen Triniteetin malleihin, koska siinä Triniteetiä ei sinänsä imitoida. Coakley ei hävitä feminiinisen ja maskuliinisen kategorioita, mutta niiden määrittely jää avoimeksi. Siten trinitaarinen liukuminen kategorioiden välillä mahdollistaa sekä feminismin ensimmäisen että kolmannen aallon tavoitteiden yhtäaikaisen tavoittelun, Hengessä. Langenneen halun vaikutuksesta feminiinistä kategoriaa on sorrettu patriarkaalisilla, binaarisilla representaatioilla, mistä on seurannut naisten ja toisen alistamista. Patriarkalismin otteesta onkin vapauduttava Hengen avulla. Kontemplatiivisessa nousussa sukupuoli vapautuu binaarisuudesta, sosiaalisten stereotypioiden kahleesta. Tällöin lunastetut sukupuoliset kategoriat säilyvät, mutta liikkuminen niiden välillä on trinitaarisen halun mukaisesti muuttuvaa. Henki – ei kolmantena vaan ensimmäisenä – ”täydellistää” sukupuolen siten, että binaarisuus transformoituu trinitaariseksi.

Rukousta voidaan pitää jumalasuhteen ytimenä. Suomalaisten uskonnollisuudessa rukoilemisella on perinteisesti ollut tärkeä sija. Rukoileminen on opittu yleensä kotona, ja koulu ja kirkko ovat täydentäneet opetusta. Viime vuosikymmeninä rukousperinteen jatkumiselle on tullut monenlaisia uhkia. Perheet ovat pienentyneet ja niiden pysyvyys on heikentynyt. Kotien arvomaailma on muuttunut. Uskonnon merkitys on vähentynyt ja etenkin nuoret suhtautuvat kriittisesti auktoriteetteihin ja haluavat tehdä omia yksilöllisiä valintojaan. Perinteinen uskonnollisuus on vaihtumassa omalla tavalla uskomiseen. Yhteiskunnan antama kasvatus on muuttunut yleissivistäväksi. Perheiden yhteys kirkkoon on heikentynyt. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten pienten lasten vanhemmat suhtautuvat rukousopetukseen/ rukoilemiseen eri tahoilla, siirtyykö rukous edelleen maassamme perintönä sukupolvelta toiselle, ja millaisia vanhemmat ovat rukousperinteen välittäjinä. Tutkimus toteutettiin päiväkotilasten vanhemmille tehtynä lomakekyselynä. Näyte kerättiin vuonna 2013 kolmelta uskonnollisuudeltaan erilaiselta Suomen paikkakunnalta (Helsinki, Oulu, Alajärvi). Vastauksia saatiin yhteensä 85 (naiset 72, miehet 13). Aineisto on sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista. Standardoiduilla kysymyksillä saatu tieto kuvaillaan tilastollisesti. Avoimien kysymysten vastaukset analysoidaan sisällönanalyysillä induktiivisesti. Vanhemmat luokitellaan ja heitä kuvaillaan rukousperinteen välittäjinä Sundénin perinteenvälitysteorian mukaisesti käyttäen sekä standardoitujen kysymysten vastauksia että omasanaista aineistoa sisällönanalyysilla deduktiivisesti edeten. 84 % vastaajista haluaa kasvattaa lapsensa kristityiksi. Vastaajien enemmistö (60 %) pitää kodin rukousopetusta hyvin tai melko tärkeänä, kirkon opetusta vastaavasti 77 % ja koulun/ päiväkodin opetusta noin puolet. Päiväkodissa rukoilemisen hyväksyy eri tilanteissa 39 – 65 %. 82 % vastaajista oli saanut itse rukousopetusta, 74 % rukoilee itse edes joskus ja iltarukous luetaan 59 prosentissa kodeista. Paikkakuntakohtaiset erot ovat suuret. Itse rukousopetusta saaneista alajärveläisistä kaikki jättivät rukouksen perinnöksi lapsilleen, oululaisista vastaavasti 58 % ja helsinkiläisistä 38 %. Rukousopetusta perusteltiin rukouksen antamalla turvalla ja rauhallla ja lapsuudesta tulevalla perinteellä, joka kantaa läpi elämän. Opetuksen puuttumisen syynä voi olla oman uskon epävarmuus, kyvyttömyys sitoutua kristinuskoon, lapsena saatu “tuputus” tai opetuksen jääminen väliin, vaikka vastaajalla ei ollut mitään sitä vastaan. Lapsia haluttiin myös kasvattaa yleissivistävästi ilman sitoutumista niin että he isoina voivat itse valita oman katsomuksensa. Rukoilemista voitiin pitää arveluttavana tai jopa haitallisena, oikeuttamattomiin uskomuksiin perustuvana. Vanhempien enemmistö luokiteltiin epävarmoihin rukousperinteen välittäjiin (61 %), mutta ryhmässä epävarmuus vaihteli suuresti. Varmoiksi välittäjiksi luokiteltiin 27 % vastaajista. Tämän päivän liian varmat välittäjät (12 %) eivät opeta itse lapsiaan eivätkä salli muidenkaan heitä opettavan. Tulokset ovat suuntaa antavia. Niitä vinouttaa uskonnolliseen suuntaan naisten suuri osuus aineistossa. Kotien rukousopetus on hiipumassa, vahvana se voi kuitenkin elää maaseudulla. Suhtautuminen rukousopetukseen on yleensä myönteistä. Sitä odotetaan muilta toimijoilta, yllättäen myös koululta ja päiväkodilta, joiden tehtäviin se ei kuulu. Vanhempien käsitys kristillisestä kasvatuksesta näyttää olevan hämärtymässä. Tilanne haastaa seurakuntia ja niiden toimintoja erityisesti suurissa kaupungeissa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan The Pope Video-verkkosivulla julkaistuja paavi Franciscuksen kuukausittaisia rukouksia aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin sekä sitä, miten rukoukset ilmentävät verkossa toteutuvaa uskontoa. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on ”Mitä ja minkälaisia aiheita perheistä sekä perhesuhteista rukouksissa kuvataan ja miten rukoukset ilmentävät verkossa toteutuvaa uskontoa?” ja tutkielman aineisto koostuu 2016–2022 välisenä aikana julkaistuista rukouksista, jotka käsittelevät perhettä ja perhesuhteita. Tämän lisäksi aineistossa on rukouksia, jotka käsittelevät naisten asemaa yhteiskunnassa ja kirkossa, ja nämä rukoukset on valittu aineistoon sen vuoksi, että naiset voidaan nähdä oleellisena osana kristillistä perhekäsitystä. Verkossa toteutuvaa uskontoa rukouksissa tarkastellaan The Pope Video-verkkoympäristön luoman henkilökohtaisen ja julkisen tilan kautta, sekä tarkastellen sitä, miten yksilö voi harjoittaa omaa uskonnollisuuttaan ja hengellisyyttään tässä verkkoympäristössä tutkielman teoreettisen viitekehyksen, digitaalisen uskonnon ja verkossa toteutuvan uskonnon näkökulmista. Tutkielman aineisto koostuu 15 rukouksesta ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla aineistosta on pystytty erottelemaan kolme teemaa, jotka muodostavat tutkielman analyysiluvut. Analyysiluvuissa käsitellään yhteiskunnan ja kirkon roolia perheiden tukemisessa, yhteiskunnan ja kirkon roolia naisten kohtaamissa haasteissa sekä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden merkitystä tulevaisuudelle. Tutkimustuloksissa aineistosta nousi esiin yhteiskunnan perheille tarjoaman avun ja tuen puutteellisuus ja ongelmallisuus sekä poliittisen päätöksen teon vaikutukset perheiden hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Perheyhteisön, kirkon ja yhteiskunnan keskinäinen suhde nähdään välttämättömänä hyvinvoinnin edellytyksenä haastavista olosuhteista selviytymisessä sekä lasten turvallisen kasvuympäristön luomisessa. Naisten asemaa ja roolia yhteiskunnassa ja kirkossa tarkasteltaessa tuloksista käy ilmi, että paavi Franciscus ei ota rukouksissa selkeästi kantaa naisten aseman parantamiseen kirkossa ja seurakunnassa, mutta puhuttaessa naisten yhteiskunnallisen aseman parantamisesta ja naisten yhteiskunnallisen integraation edistämisestä ja tukemisesta, kommentoi hän asiaa käytännöntasolla. Tutkimustulokset myös osoittavat perheiden ja perhesuhteiden monimuotoisuuden yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta sekä yhteiskunnan vastuun perheiden hyvinvoinnin edistäjänä.

Tutkielmassa tarkastellaan iäkkään äidin saattohoitoa ja kuolemaa aikuisten lasten kirjoittamien kirjeiden avulla. Kirjoituspyynnön keskiössä on saattohoidossa tapahtunut rukous tai rukoukset. Tutkimustehtävänä on selvittää laadullisen teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla, mikä merkitys rukouksella on iäkkään äidin saattohoidossa ja kuolemassa. Teoreettinen viitekehys muodostuu Mari Pulkkisen väitöskirjan aiheesta suru kokonaisvaltaisena kokemuksena sekä Christine Valentinen tutkimuksesta, jonka mukaan tunneside jatkuu yli kuoleman. Aineisto kerättiin mielipidepalstoilla julkaistujen lehti-ilmoituksien avulla. Lopulliseen aineistoon rajattiin 16 kirjettä iäkkään äidin saattohoidosta. Teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla aineistosta nousee esiin rukouksen rooli ja merkitys saattohoidossa ja kuolemassa. Rukous erottuu kolmena erilaisena kertomustyyppinä: 1. rukous yhteisenä muistona eli tunnesiteenä sukupolvien välillä, 2. rukous kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman sekä 3. rukous keinona tuoda omat huolet ja murheet Jumalalle. Näin siis muodostuu kolme kertomustyyppiä: muistokertomukset, voimakertomukset sekä huolikertomukset. Muistokertomuksissa yksittäinen rukous muodostaa merkittävän muiston äidin ja lapsen välille. Voimakertomuksissa rukous toimii kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman. Huolikertomuksissa rukouksessa tuodaan esiin voimakasta huolestuneisuutta tai jokin yksittäinen huolenaihe. Nämä kolme kertomustyyppiä muodostavat tulosluvut. Niitä lähestyn teoriasidonnaisesti, teoreettista viitekehystä käyttäen. Erityisesti tarkastelen saatua aineistoa tunteiden, tekojen, ilmaisun ja jatkuvan tunnesiteen näkökulmasta. Tarkastelen aineistossa esiin nousevia tunteita. Sitten etsin eri ilmaisumuotoja rukouksista, eli sitä missä muodossa rukous on ilmaistu. Lopuksi tarkastelen rukoukseen liittyviä tekoja ja niiden merkitystä. Tutkimus valottaa iäkkään äidin kuolemaa sekä aikuisen lapsen ja äidin välistä suhdetta. Kirjeet osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside on vahva. Vaikka useassa tapauksessa äidin kuolemasta on jo aikaa, halutaan silti vielä kirjoittaa ja kuvata äidin viimeiset hetket. Lisäksi ollaan valmiita jakamaan kokemus muiden ihmisten kanssa. Kertomukset osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside säilyy vielä kuolemankin jälkeen. Tämän aineiston rukouksilla on ollut merkittävä rooli lohduntuojana sekä äidille että lapselle. Rukousten ilmaisumuodot ovat olleet hyvin vaihtelevat.

Tutkimuksessa tarkastellaan Jaakobin kirjeessä kuvattuja sairaan voitelua ja syntien tunnustamista rituaaleina. Tämän pohjalta selvitetään yksittäisten toimijoiden ja yhteisön rooleja, rituaalien vaikuttavuutta sekä niiden suhdetta toisiinsa. Sairaan voitelu -rituaalissa rituaalin osia ovat vanhinten kutsuminen, öljyllä voitelu ja rukoilu Herran nimessä. Syntien tunnustamisrituaalissa ne vastaavasti ovat syntien tunnustaminen ja rukoilu. Näitä osia ei voi erottaa toisistaan ja ne toistuvat aina rituaalia suoritettaessa. Stanley Tambiahin määritelmän valossa sekä sairaan voitelu että syntien tunnustaminen voidaan käsittää rituaaleiksi. Lawsonin ja McCauleyn kognitiivisen rituaaliteorian pohjalta sairaan voitelu -rituaali on eräänlainen erityisagentti- ja erityisinstrumenttirituaalin sekamuoto. Vanhimmille suunnattu kehotus rituaalin suorittamiseen ilmentää yli-inhimillisen agentin liittymistä rituaalissa vanhimpiin erityisagenttirituaalikuvauksen mukaisesti. Yli-inhimillinen agentti voi liittyä rituaaliin myös toimintojen – rukouksen ja öljyllä voitelun – kautta, mikä ilmentää erityisinstrumenttirituaalikuvausta. Sen pohjalta rituaali voidaan toistaa eikä sen suorittajilta vaadita erityistä virkaan tai tehtävään vihkimistä. Rituaalin voi siis suorittaa kuka tahansa. Syntien tunnustaminen käsitetään ensisijaisesti erityisinstrumenttirituaalina, jolloin yli-inhimillinen agentti liittyy rituaalissa toimintoihin – syntien tunnustamiseen ja rukoiluun. Mary Douglasin ruumis-metaforan kautta sairaus voidaan käsittää sekä yksilön että sosiaalisen ruumiin epätasapainona, koska sairaus on ainakin tilapäisesti vienyt yksilön eroon yhteisöstä. Puhtaus-saastaisuus-näkökulma tulee erityisesti ymmärrettäväksi, kun sairaus käsitetään epäpuhtautena mahdollisen synnin aiheuttaman sairauden tapauksessa. Rituaalit olivat ensisijaisesti keino parantua. Syntien tunnustamisrituaali toimi mahdollisesti myös välineenä – kalliin signaalin teorian mukaisena kalliina signaalina – yhteisön normien mukaan elävien kristittyjen erottamisessa yhteisöön vähemmän sitoutuneista jäsenistä. Lisäksi se saattoi olla rituaaliin liittyvien roolien myötä myös keino ratkaista ristiriitoja yhteisössä tasa-arvoisten kristittyjen välillä. Rituaalien vaikuttavuus – paraneminen – voidaan käsittää yli-inhimillisen agentin liittymisellä rituaaliin Lawsonin ja McCauleyn kognitiivisen rituaaliteorian pohjalta. Lisäksi niiden vaikuttavuutta voidaan selittää rituaaliparantamisen erityispiirteiden ja plasebovaikutuksen pohjalta. Lauseet ”uskon rukous parantaa sairaan” ja ”koska vanhurskaan rukous vaikuttaa” ilmentävät myös rituaalien vaikuttavuutta Jaakobin kirjeen sisällön perusteella. Myös anteeksiantamuksella oli mahdollisesti paranemista edistävä vaikutus. Sairaan voitelu- ja syntien tunnustamisrituaalit olivat osa antiikin yhteisön rituaalikokonaisuutta. Ne voidaan suorittaa toisistaan riippumatta. Ne voivat toisaalta liittyä myös toisiinsa, jolloin synnit tunnustettiin vanhimmille sairaan voitelun yhteydessä. Toisaalta henkilö on voinut pyytää syntien tunnustamisen yhteydessä myös sairaan voitelun suorittamista.

Kristillinen Tiede on 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa alkunsa saanut uskonnollinen liike. Sen keskeisintä toimintaa on sairauksista parantuminen tieteellisen rukoilun avulla, mikä kuitenkin ajaa liikkeen jäsenet usein sisäisiin ristiriitatilanteisiin. Tutkimuskysymyksinä tässä työssä ovat: ”miten kognitiivinen dissonanssi syntyy Kristillisessä Tieteessä?” ja ”miten Kristillisen Tieteen harjoittaja ratkaisee dissonanssit niin, että hän saa ylläpidettyä Kristillisen Tieteen omana maailmankatsomuksenaan?” Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä on kognitiivisen dissonanssin teoria. Työssä käytetään teoreettista mallia, joka on yhdistelmä Leon Festingerin ja Elliot Aronsonin kognitiivisen dissonanssin teorioita. Analyysissa tarkastellaan 54 todistuskirjoitusta, jotka ovat ilmestyneet vuoden 2014 The Christian Science Journal -lehdissä. Tutkimuksen metodina on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Dissonanssia aiheuttava informaatio on jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä dissonanssit syntyvät siitä, kun Kristillinen Tiede ei ole yhteensopiva aistihavaintojen, ajatusten, tunteiden tai maallisen maailmankuvan ja sekulaarin lääketieteen kanssa. Toisessa ryhmässä dissonanssit syntyvät silloin, kun Kristillinen Tiede ei toimi vaikka sen pitäisi. Dissonanssia vähennetään uusilla kognitioilla, jotka liittyvät oireilun syihin ja kysymykseen siitä, miksi Kristillinen Tiede ei ole vielä toiminut. Monesti nämä johtavat toiminnan muutokseen. Dissonanssia vähennetään myös heikentämällä sairauden uhkaavuutta ja arvostusta omaa fyysistä terveyttä kohtaan tai yhdistämällä ristiriitaiset elementit toisiinsa ylemmän kattokäsitteen alle. Useassa todistuksessa kirjoittaja saa ongelmiinsa sosiaalista tukea. Jokaisen kirjoituksen ongelmat ratkeavat viimeistään oireiden poistuttua. Oireiluun liittyvät dissonanssitilanteet saavat todistuskirjoitusten kirjoittajat harjoittamaan Kristillistä Tiedettä kokonaisvaltaisemmin ja sairaskokemus saa heidät usein syvenemään uskossaan.