Browsing by Subject "saamelaisteologia"

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee pohjoissaamelaisen Tore Johnsenin (s. 1969) ajattelun pääpiirteitä ja erityiskorostuksia. Johnsen on työskennellyt Norjan evankelis-luterilaisen kirkon pappina Sisä-Ruijassa sekä Norjan saamelaisen kirkkoneuvoston pääsihteerinä. Tutkimuskysymyksiä ovat 1) minkälainen on Johnsenin kosmisen kristologian malli, 2) minkälainen on Johnsenin uskontoteologinen suhtautuminen saamelaiseen etniseen uskoon sekä 3) minkälainen on Johnsenin ihmis- ja jumalakäsitys. Lähdeaineistoni koostuu Johnsenin kirjallisista töistä, joista painottuu systemaattisteologinen aines. Työn varsinainen teologinen analyysi suoritetaan systemaattisen analyysin metodilla. Tämän lisäksi hyödynnän sekä uskontotieteellistä näkökulmaa että historiallista deskriptiota kontekstin valaisemiseksi. Tämä näkökulmien yhdistelmä on osoittautunut hedelmälliseksi työtavaksi, sillä sen avulla olen kyennyt tarkastelemaan Johnsenin moniulotteista teologiaa, joka pitää sisältää niin poetiikan, teorian kuin praksiksenkin. Analyysi on osoittanut, että Johnsenin teologian lähtökohtana on saamelainen identiteetti, johon historialliset kokemukset ovat jättäneet jälkensä. Etnografinen ja uskontotieteellinen aines yhdessä Raamatun kanssa toimivat Johnsenilla rekonstruktion systemaattisteologisena lähteenä. Johnsen raamattuhermeneutiikassaan painottaa raamatunkohtia, joissa luonnonmystiikka ja kosminen kristologia korostuvat. Elämän kehä -ajatus toimii Johnsenin saamelaisen luonnonteologian strukturoivana prinsiippinä, joka selittää hänen muita systemaattisteologisia käsitteitään. Koska Johnsen ammentaa teologiaansa aineksia monesta eri kulttuurisuunnasta, kutsun hänen kontekstuaalisen teologian metodia synteettiseksi. Hänen uskonteologinen orientaationsa suhteessa etniseen uskoon on spirituaalinen, ja se edustaa täyttymysteologiaa. Syy sammuneiden etnisen uskon symbolien käytölle on nativistinen. Johnsen haastaa teo-antroposentrisen jumalasuhteen, ja ehdottaa kosmista laajennusta kristologiaan, joka paremmin ottaisi huomioon kärsivän luomakunnan, joka Johnsenin ymmärryksen mukaan tarvitsee ihmisen lailla lunastusta. Luomakunnalla on oma subjektius, ääni, jota kristityn on kuunneltava. Mikäli ihminen unohtaa yhteenkuulumisensa maahan ja Elämän kehään, tämä on matkalla sekä omaan että maan tuhoutumiseen, ja on näin erossa Elämän Jumalasta. Elämän kehä on kosmisen sovinnon malli, ja Johnsen ihmis- ja jumalakäsityksessään seuraa kirkon ja raamatun viisausteologisia äänenpainoja.