Browsing by Subject "saarna"

Tämän tutkimuksen kohteena on pappien pitämät siunauspuheet hautaan siunaamisen toimituksessa Espoon Tapiolan seurakunnassa vuosina 2011–2012. Siunauspuheiden kehitystä ja historiaa on tutkittu monipuolisesti myös aiemmin. Tässä tutkimuksessa aiempaa tutkimusta syvennetään selvittämällä, millainen on nykypäivän siunauspuhe. Vuoden 2006 kirkollisten toimitusten oppaassa ohjeistetaan, että siunauspuhe rakentuu tavallisesti kolmen aihepiirin varaan. Puheessa käsitellään vainajan persoonaa ja elämää, ihmisen katoavaisuutta ja sen kohtaamista sekä ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntisten vapahtajana. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten papit tuovat esille näitä kolmea teemaa ja miten he eri teemoja painottavat. Teoreettisen taustan tutkimukselle luo keskustelu siunauspuheen luonteesta. Onko siunauspuhe saarna vai puhe? Miten kristinuskon sanoma suhteutuu pappien puheessa vainajan elämään ja omaisten elämäntilanteeseen? Aineisto koostuu kahdeksan Tapiolan seurakunnan papin pitämistä toimituksista ja heidän haastatteluistaan. Kultakin papilta on nauhoitettu kaksi toimitusta, yhteensä 16 kappaletta. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu. Toimitukset ja haastattelut äänitettiin ja litteroitiin. Analyysi kohdistuu siunauspuheisiin, ja haastattelujen kautta etsitään selitystä näiden puheiden sisältöön. Analyysimenetelmänä käytetään teemoittelua eli pilkkomista ja ryhmittelyä aineistosta nousevien teemojen mukaan. Analyysin kautta muodostuvat neljä päälukua, joista ensimmäinen käsittelee puheiden rakennetta ja valmistelua. Kolme seuraavaa päälukua käsittelevät puheiden sisältöä: Rakenneluku luo pohjan kolmelle sisältöä käsitteleville luvuille. Pappien tavat rakentaa puhe vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisia sisältöjä puheissa tuodaan esille ja miten eri sisällöt painottuvat. Rakenneluvussa käsitellään myös pappien raamatuntekstien valintaa ja käyttöä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan sitä, miten papit viittaavat puheessa vainajan elämän vaiheisiin. Vainajan elämää ja persoonaa tuodaan puheissa esille hyvin eri tavoin ja painotuksin. Vainajan elämän muistelun kautta toisaalta haetaan yhteyttä omaisiin ilosanoman välittämiseksi, mutta eletty elämä myös itsessään puhuttelee läsnäolijoita. Analyysin perusteella selviää, että papit ovat kokeneet paljon käytännöllisiä haasteita elämänkerrallisen ja vainajan persoonaan liittyvän aineksen kanssa ja että he ovat ratkaisseet nämä haasteet monenlaisin tavoin. Kolmannessa pääluvussa käsitellään sitä, miten papit sanoittavat omaisten tuntoja ja kysymyksiä kuolemantapauksen äärellä. Aineisto osoittaa, että papit pyrkivät sanoittamaan erityisesti surun kokemusta mutta myös katoavaisuuden herättämiä ajatuksia. Kuolemaa vasten avautuu elämän arvo ja merkitys. Neljännessä pääluvussa tarkastellaan sitä, miten papit sanoittavat siunauspuheissa kristinuskon erityissanomaa Kristuksen sovitustyön kautta avautuvasta ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä. Siihen miten ilosanomaa sanoitetaan, vaikuttavat erityisesti pappien tavat rakentaa puhe. Toisaalta kristillistä sanomaa lähestyttiin puheissa Kristus-keskeisesti, mutta toisaalta osa papeista sanoitti kristityn toivoa selvästi abstraktimmin. Papit kertoivat haastatteluissa myös etsivänsä tietoisesti omanlaistaan tapaa sanoittaa toivon sanomaa. Lisäksi tutkimus antaa ymmärtää, että myös pappien oma elämänkokemus ja työikä vaikuttavat ilosanoman sanoittamiseen puheessa. Tutkimus voi toimia keskustelun herättäjänä pappien kesken siitä, mitä on kristinuskon ilosanoman sanoittaminen hautaan siunaamisen toimituksessa. Miten sanoittaa kristillistä toivoa ajankohtaisesti ja mikä on eletyn elämän ja omaisten tilanteen asema siunauspuheessa?

Tässä tutkielmassani selvitän, millaista oli Per Anders Nutin saarnatoiminta vuosina 1848– 1898. Selvitän, missä Nutti saarnasi, millainen hänen saarnatyylinsä oli sekä millaista hänen sanomansa oli. Tutkimuksen lähteinä käytän Aatu Laitisen muistelmia Muistoja Lapin kristillisyydestä, Hjalmar Westesonin kirjaa Lapin profeetan oppilaita, Väinö Havaksen kirjaa Laestadiolaisuuden historia pääpiirteissään, SKS:n arkistossa olevan Paulaharjun kokoelman muistitietoja sekä lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä julkaistuja lehtiä Sanomia Siionista, Röster från Sion, Armonsanoma, Huutavan ääni ja Kolkuttaja. Tutkielma etenee siten, että tutkimustehtävälukua seuraa luku, jossa esitellään Nutin saarnatoiminnan taustalla vaikuttaneet asiat. Tätä seuraa luku, jossa selvitetään paikkakunnat, joissa Nutti saarnasi. Viimeisessä pääluvussa selvitän Nutin sanoman. Kyseinen luku sisältää myös Nutin saarnatoiminnan tyylistä kertovan osion. Per Anders Nutti (1825–1898) oli lestadiolainen, saamelainen saarnaaja ja katekeetta. Nutti vei lestadiolaisuuden Norjan Lyngeniin vuonna 1848. Lyngenissä Nutti kulki vuosittain poronhoito- ja markkinamatkoillaan. Nutti saarnasi Lyngenissä usein matkojensa yhteydessä. Elämänsä viimeisinä vuosina Nutti kävi saarnaamassa Norjassa suuremmallakin alueella. Tällöin saarnamatkat ulottuivat jopa Varanginvuonon rannalla olevaan Vesisaareen asti. Siellä Nutti kävi kolme kertaa. Kotiseurakunnassaan Kaaresuvannossa Nutti toimi katekeettana vuodesta 1863 alkaen. Katekeetan tehtävien hoidon yhteydessä Nutti lienee saarnannut jonkin verran. Muuten Ruotsissa tapahtunut saarnatoiminta rajoittui suomen- ja saamenkieliselle alueelle. Suomessa Nutti saarnasi lähinnä Kaaresuvannon naapuriseurakunnissa. Viimeisellä saarnamatkallaan Nutti tosin saarnasi etelämpänäkin, aina Ylivieskassa asti. Nutti korosti sanomassaan rukousta ja pyhitystä sekä pelastusta Kristuksen antaman hyvitysuhrin vuoksi. Yksi Nutin kuulija muisteli Nutin saarnanneen hyvitysuhriin liittyen: ”Jumalan piti saaha lihhaa ennenkun se saattoi siunata ihmisen. Jesus piti uhriksi antaa.” Nutin sanomasta löytyi joitain yhtäläisyyksiä Svebiliuksen katekismuksen kanssa. Nutin oma elämä tuki muistitiedon perusteella hänen sanomaansa. Monissa lähteissä Nutin kerrottiin pyrkineen hyvään käytökseen ja runsaaseen hartauden harjoitukseen. Rukouksen kerrottiin olleen hänen elämässään keskeisessä asemassa. Muistitietojen perusteella Nutti rukoili miltei jatkuvasti. Nutin saarnoista voidaan sanoa, että ne olivat huomattavan pitkiä. Nutin saarnat kestivät muistiperinteen mukaan jopa 4–5 tuntia ja mahdollisesti jopa pitempäänkin. Nutti tapasi saarnata selittäen Raamattua pikkuhiljaa jae jakeelta. Nutin saarnat eivät usein synnyttäneet herätysliikkeelle tyypillisiä liikutuksia. Eräs muistitieto kuvasi Nutin saarnaamista: ”Ei Pieti kovasti huutanut, vakaisesti vain puhui.”

Tutkimuksen tavoitteena eli tarkoituksena eli tehtävänä on tulkita kirkkohallituksen julkaisun Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen oppaan (lyhenne PHIJO) saarnaa koskevat ohjeet Roman Jakobsonin viestintämallin osien avulla. Edellä mainitusta tutkimustehtävästä generoituu suoraan tutkielman tutkimuskysymys, joka tarkentuu kirjoitusasuun: ”Millaisina Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen oppaan saarnaohjeet näyttäytyvät viestinnällisesti, kun ne tulkitaan Jakobsonin viestintämallin osien avulla?” Tutkimus on lajityypiltään tulkitseva viestinnällinen tutkimus. Sen aineistona on PHIJON kolme saarna-aiheista alalukua. Tutkimuksen päätutkimusmenetelmä, kun aineiston saarnaohjeita tulkitaan pääluvussa 4, on viestinnällinen tulkinta Jakobsonin viestintämallin (osien) avulla. Muulloin tutkielman sivututkimusmenetelmä on yleinen tieteellinen metodi. Tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia ovat a) saarnaohjeiden tulkinnat, jotka esitetään pääluvun 4 taulukoissa ja b) tuon pääluvun päätelmät sekä c) pääluvun 5 johtopäätökset. Jumalanpalvelussaarnan vanhimmat juuret voidaan ajoittaa juutalaisen kansan erityisiin hetkiin, joissa kansan papillinen tai poliittinen johto luki kansalle Tooraa ja muita pyhiä kirjoituksia. Juuret voidaan kohdentaa myös Jeesuksen ja apostolien ”missiosaarnoihin”. Kristillisen kirkon pitkän historian aikana saarnaa on kuvattu useiden määritelmien avulla, joista esimerkiksi Lönnebon moderni ja yksinkertainen luonnehdinta ”Saarna on Jumalan sanan ajankohtaista julistusta ja opetusta nyt-hetkessä” on tehokas. Saarnaan kohdistuvat säännöt voivat olla juridisia, kuten kirkkolain ja -järjestyksen säädökset, tai muuten normatiivisia tai ohjeellisia, kuten Jumalanpalveluksen oppaan periaatteet ja ohjeet. Roman Jakobson laati Karl Bühlerin kieli- ja viestintämallin (1934) pohjalta oman mallinsa viimeistään vuonna 1958. Mallin, jota nyt käytetään tutkimuksen tulkintavälineenä, alatasolla on yhteensä 6 viestinnän perustekijää, eli puhuttelija, sanoma, puhuteltava, konteksti, kosketus (koostuu kahdesta alaosasta) ja koodi − ylätasolla taas on 6 viestinnän tehtävää, eli ilmaisu-, poeettinen, vaikuttamis-, viittaamis-, faattinen (koostuu kahdesta osasta) ja metakielellinen tehtävä. Tutkielmaa varten mallista muokattiin uusi esitysmuoto (taulukko), johon sijoitettiin jokainen aineistosta kiteytetty saarnaohjevirke eli ydinsanoma tehtyine tulkintatuloksineen. Aluksi aineiston alalukukohtaisten tiivistettyjen saarnaohjeiden tulkinnassa puhuttelija (piispainkokous), puhuteltava (saarnaava pappi), fyysinen kanava (kirja), psykologinen yhteys (piispa – pappi) ja koodi (asiakoodi, kirkollinen asiakoodi, hengellinen koodi) nähtiin samoina kolmen alaluvun osalta. Toisaalta virkkeiden konteksti ja (ydin)sanoma vaihtelivat alaluvuittain paljon. Lisäksi viestinnän tehtävistä poeettisen, faattisen ja metakielellisen tehtävän ei nähty toteutuvan, mutta viittaustehtävän, ilmaisutehtävän ja vaikuttamistehtävän nähtiin toteutuvan täysin, jolloin esimerkiksi ilmaisutehtävä kertoi piispainkokouksen (yhteisestä) epävarmuuden tunteesta, tietävätkö saarnaavat papit kirkon saarnaohjeiden ydinkohdat. Kokonaistulkinta, jossa koko aineiston kattava saarnaohje käsitti mm. saarnan huolellisen valmistelun, Raamatun käytön, ajankohtaisuuden ja puhtaan evankeliumin kehotuksen, nosti esiin alalukutulkintoja laajemman tulkinnan puhuttelijasta ja puhuteltavasta. Samoin tulkinnat saarnaohjeiden (ydin)sanomasta, kontekstista, ilmaisutehtävästä ja vaikuttamistehtävästä laajenivat selvästi. Tutkimukseni tulokset ovat loogisia ratkaisuja saarnaohjeiden jakobsonilaisista viestinnän perustekijöistä ja tehtävistä. Lisäksi päättelin, että laadullisen tutkimuksen tulkinnallisuus näkyy nyt saarnaohjeiden laaja-alaisina kontekstiratkaisuina. Toin myös esille, että PHIJO voisi sisältää graafisen viestintämallin, että täydellistä viestintämallia ei ilmeisesti ole ja että yksi käsite voi johtaa laadullisen tulkinnan rakentelussa moniin eri strukturaalisiin käsitehierarkioihin.