Browsing by Subject "saarnaohjeet"

Tutkimuksen tavoitteena eli tarkoituksena eli tehtävänä on tulkita kirkkohallituksen julkaisun Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen oppaan (lyhenne PHIJO) saarnaa koskevat ohjeet Roman Jakobsonin viestintämallin osien avulla. Edellä mainitusta tutkimustehtävästä generoituu suoraan tutkielman tutkimuskysymys, joka tarkentuu kirjoitusasuun: ”Millaisina Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen oppaan saarnaohjeet näyttäytyvät viestinnällisesti, kun ne tulkitaan Jakobsonin viestintämallin osien avulla?” Tutkimus on lajityypiltään tulkitseva viestinnällinen tutkimus. Sen aineistona on PHIJON kolme saarna-aiheista alalukua. Tutkimuksen päätutkimusmenetelmä, kun aineiston saarnaohjeita tulkitaan pääluvussa 4, on viestinnällinen tulkinta Jakobsonin viestintämallin (osien) avulla. Muulloin tutkielman sivututkimusmenetelmä on yleinen tieteellinen metodi. Tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia ovat a) saarnaohjeiden tulkinnat, jotka esitetään pääluvun 4 taulukoissa ja b) tuon pääluvun päätelmät sekä c) pääluvun 5 johtopäätökset. Jumalanpalvelussaarnan vanhimmat juuret voidaan ajoittaa juutalaisen kansan erityisiin hetkiin, joissa kansan papillinen tai poliittinen johto luki kansalle Tooraa ja muita pyhiä kirjoituksia. Juuret voidaan kohdentaa myös Jeesuksen ja apostolien ”missiosaarnoihin”. Kristillisen kirkon pitkän historian aikana saarnaa on kuvattu useiden määritelmien avulla, joista esimerkiksi Lönnebon moderni ja yksinkertainen luonnehdinta ”Saarna on Jumalan sanan ajankohtaista julistusta ja opetusta nyt-hetkessä” on tehokas. Saarnaan kohdistuvat säännöt voivat olla juridisia, kuten kirkkolain ja -järjestyksen säädökset, tai muuten normatiivisia tai ohjeellisia, kuten Jumalanpalveluksen oppaan periaatteet ja ohjeet. Roman Jakobson laati Karl Bühlerin kieli- ja viestintämallin (1934) pohjalta oman mallinsa viimeistään vuonna 1958. Mallin, jota nyt käytetään tutkimuksen tulkintavälineenä, alatasolla on yhteensä 6 viestinnän perustekijää, eli puhuttelija, sanoma, puhuteltava, konteksti, kosketus (koostuu kahdesta alaosasta) ja koodi − ylätasolla taas on 6 viestinnän tehtävää, eli ilmaisu-, poeettinen, vaikuttamis-, viittaamis-, faattinen (koostuu kahdesta osasta) ja metakielellinen tehtävä. Tutkielmaa varten mallista muokattiin uusi esitysmuoto (taulukko), johon sijoitettiin jokainen aineistosta kiteytetty saarnaohjevirke eli ydinsanoma tehtyine tulkintatuloksineen. Aluksi aineiston alalukukohtaisten tiivistettyjen saarnaohjeiden tulkinnassa puhuttelija (piispainkokous), puhuteltava (saarnaava pappi), fyysinen kanava (kirja), psykologinen yhteys (piispa – pappi) ja koodi (asiakoodi, kirkollinen asiakoodi, hengellinen koodi) nähtiin samoina kolmen alaluvun osalta. Toisaalta virkkeiden konteksti ja (ydin)sanoma vaihtelivat alaluvuittain paljon. Lisäksi viestinnän tehtävistä poeettisen, faattisen ja metakielellisen tehtävän ei nähty toteutuvan, mutta viittaustehtävän, ilmaisutehtävän ja vaikuttamistehtävän nähtiin toteutuvan täysin, jolloin esimerkiksi ilmaisutehtävä kertoi piispainkokouksen (yhteisestä) epävarmuuden tunteesta, tietävätkö saarnaavat papit kirkon saarnaohjeiden ydinkohdat. Kokonaistulkinta, jossa koko aineiston kattava saarnaohje käsitti mm. saarnan huolellisen valmistelun, Raamatun käytön, ajankohtaisuuden ja puhtaan evankeliumin kehotuksen, nosti esiin alalukutulkintoja laajemman tulkinnan puhuttelijasta ja puhuteltavasta. Samoin tulkinnat saarnaohjeiden (ydin)sanomasta, kontekstista, ilmaisutehtävästä ja vaikuttamistehtävästä laajenivat selvästi. Tutkimukseni tulokset ovat loogisia ratkaisuja saarnaohjeiden jakobsonilaisista viestinnän perustekijöistä ja tehtävistä. Lisäksi päättelin, että laadullisen tutkimuksen tulkinnallisuus näkyy nyt saarnaohjeiden laaja-alaisina kontekstiratkaisuina. Toin myös esille, että PHIJO voisi sisältää graafisen viestintämallin, että täydellistä viestintämallia ei ilmeisesti ole ja että yksi käsite voi johtaa laadullisen tulkinnan rakentelussa moniin eri strukturaalisiin käsitehierarkioihin.