Browsing by Subject "sakramentit"

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa (SELK) on vuosien saatossa käyty lukuisia keskusteluja avioliittoteologiasta. Esimerkkejä tällaisesta keskusteluista ovat keskustelut avioerosta, perhesuunnittelusta sekä 2000-luvulla samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Keskusteluun ovat ottaneet osaa myös SELK:n herätysliikkeet. Yksi näistä on vanhoillislestadiolainen liike. Vanhoillislestadiolaisen liike on järjestäytynyt kansallisella tasolla Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) alle. Vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluu liikkeelle tyypillinen käsitys avioliitosta. Avioliittoteologialla on erityistä merkitystä vanhoillislestadiolaiselle liikkeelle. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, missä määrin vanhoillislestadiolaista avioliittokäsitystä voidaan pitää sakramentaalisena. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää systemaattisen analyysin keinoin tätä mahdollista sakramentaalisuutta vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen virallisessa opetuksessa avioliitosta. Tämän metodin avulla pyritään analysoimaan käsitteitä ja argumentteja sekä niiden välisiä suhteita. Lähteinä tässä työssä käytetään Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) vuosikirjoja sekä yhtä Elämänpolulla–sarjan kirjaa, joissa käsitellään parisuhdetta, avioliittoa sekä sakramentteja. Tutkimuksessa on syytä ottaa huomioon, että käytetyt lähteet eivät ole kaikki teologisia analyyseja, vaan niissä on myös teologisesti kouluttamattomien maallikoiden tekstejä. Tutkimuksessa on käytetty analyysin tueksi kirjallisuutta luterilaisesta sakramenttiteologiasta ja avioliittoteologiasta. Näiden pohjalta tarkastelen vanhoillislestadiolaista avioliittoteologiaa. Tutkimuksen rakenne on seuraava: Johdannon jälkeinen luku avaa yleisesti vanhoillislestadiolaista sakramenttiteologiaa sekä sakramentaalisuuden käsitettä luterilaisuudessa ja edelleen vanhoillislestadiolaisuudessa. Kolmannessa luvussa selvitetään vanhoillislestadiolaisen liikkeen näkemyksiä parisuhteesta ja avioliitosta. Neljännessä luvussa puolestaan selvitetään näkemyksiä avioliiton elinikäisyydestä sekä avioerosta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että sakramentaalisuuden käsitteen soveltaminen vanhoillislestadiolaiseen avioliitto-opetukseen on haastavaa. Vanhoillislestadiolaisessa perinteessä ei yleisesti käytetä termiä sakramentaalisuus. Sakramentaalisuuden sijaan puhutaan Jumalan ja Kristuksen armosta ja anteeksiantamuksesta. Tämä määritelmä muistuttaa sisällöllisesti yleistä luterilaista tapaa kuvata sakramenttien merkitystä. Tämän perusteella vanhoillislestadiolaisessa teologiassa sakramentaalista on sakramenttien lisäksi sanan saarna ja syntien anteeksiantamus. Vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan anteeksiantamus saadaan tosiasiallisesti Jumalan seurakunnan kautta. Kristuksen armo vastaanotetaan yhteisöllisesti. Armon ja anteeksiantamuksen vastaanottamisella on ekklesiologinen ulottuvuus. Samoin sakramenttien sakramentaalisuudella on ekklesiologinen ulottuvuus. Sakramenttien tulkitaan vahvistavan ihmisen uskoa, anteeksiantamusta sekä yhteyttä Jumalaan ja Jumalan seurakuntaan. Myös avioliiton, ja parisuhteen, sakramentaalisuus voidaan ymmärtää ekklesiologisesta näkökulmasta. Aviopuolison olisi hyvä olla samalla tavalla uskova, jotta avioliitossa olisi mahdollisuus oikeaan anteeksiantamukseen ja hyvän omantunnon säilyttämiseen. Aviopuolisoiden välinen uskonyhteys nähdäänkin tämän vuoksi tärkeänä, sillä se mahdollistaa myös yhteyden Jumalan seurakuntaan. Mikäli puolisoa ei saada liikkeen sisältä, tulkitaan Jumalan tarkoittaneen ihmisen elämään naimattomana. Liikkeen opetuksen mukaan perhe perustetaan avioliiton kautta eli seksuaalisuus ja mahdollisten lasten saaminen kuuluu avioliittoon. Vanhoillislestadiolainen opetus ymmärtää lapset Jumalan lahjaksi. Tästä syystä myös lasten saaminen saa opetuksessa sakramentaalisen merkityksen. He ovat lähteiden perustella Jumalan lahjoja, ja heissä näkyy Jumalan läsnäolo sekä luomistyön ihme. Kaikki lapset tulee ottaa vastaan ja sen kautta tunnustaa myös omaa uskoaan. Lasten lukumäärä ei kuitenkaan tee avioliitosta pyhempää, sillä avioliiton tulkitaan olevan itsessään pyhä ja sakramentaalinen. Lähteiden mukaan vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa avioliitto rajataan heteroseksuaalisiin suhteisiin. Aviosuhdetta on tärkeää hoitaa keskustelemalla, Jumalan sanan kuulossa käymällä sekä mahdollisesti hyödyntämällä ammattiapua. Aviosuhteen hoito nähdään tärkeänä, koska avioliiton ajatellaan olevan elinikäinen. Naimaton ihminen voi myös olla osallinen sakramentaalisuudesta, sillä sakramentaalisuus on etenkin yhteyttä Jumalan seurakuntaan ja sieltä saarnattavaan syntien anteeksiantamukseen. Tästä syystä naimattoman osa on yhtä hyvä kuin naimisissa olevan, sillä uskon yhteys on avioliittoa tärkeämpi asia. Vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa avioliitto yhdistetään osaksi Jumalan seurakuntaa ja sen kautta saatavaa synninpäästöä. Sakramentaalisuuden ajatus saa merkityksensä tätä kautta. Sakramentaalisuus ei tämän perusteella ole täydellistä muutoin kuin Jumalan seurakunnan ja sieltä kuultavan syntien anteeksiantamuksen kautta.

Tässä tutkielmassa tarkastelin yhdysvaltalaisen professorin Elton Truebloodin (1900-1994) ekklesiologisia näkemyksiä. Kiinnostus ekklesiologisiin kysymyksiin on systemaattisen teologian piirissä kasvanut viime vuosikymmenten aikana. Miten kirkko tulisi määritellä ja onko kirkon ulkopuolella pelastusta? Mikä on sakramenttien luonne ja merkitys kristillisessä uskossa? Miten pappeus tulisi kristillisessä kontekstissa määritellä? Muun muassa nämä kysymykset ovat olleet ekklesiologisissa keskusteluissa pinnalla. Käsillä olevassa tutkielmassa tarkastelin ennen kaikkea kysymystä: Mitä Trueblood näistä ekklesiologisista kysymyksistä ajatteli? Trueblood oli uskonnoltaan kveekari ja kveekariteologia vaikutti suuresti siihen, mitä hän ekklesiologisista kysymyksistä ajatteli. Tässä tutkielmassa peilasin Truebloodin ekklesiologisia näkemyksiä erityisesti toisten kveekarien ekklesiologisiin näkemyksiin. Miten kveekarien traditionaaliset ekklesiologiset painotukset näkyivät Truebloodin näkemyksissä? Miten hänen ekklesiologiset näkemyksensä erosivat toisten kveekarien näkemyksistä? Universaaliin kirkkoon kuuluivat Truebloodin mukaan kaikki, jotka seurasivat ”Kristuksen Valoa” (riippumatta siitä olivatko he kuulleet historiallisesta henkilöstä nimeltä Jeesus Nasaretilainen). Kristuksen Valon johdatuksen pystyi päättelemään henkilön käytöksen (elikö hän pyhitettyä elämää vai ei) pohjalta. Suurin osa ennen toista maailmansotaa eläneistä kveekareista allekirjoitti tällaisen näkemyksen. Truebloodin suhtautuminen sakramentteihin oli myönteisempi kuin 1600- ja 1700-luvulla eläneiden kveekarien. Näiden kveekarien tavoin Trueblood kuitenkin katsoi, että osallistuminen ”fyysisten” sakramenttien viettoon ei ollut ”keskeinen” osa kristillistä uskoa. Liberaaleista ja konservatiivisista kveekareista poiketen Trueblood hyväksyi sen, että kveekariseurakunnat palkkasivat pappeja, mutta kveekarien suuren enemmistön tavoin hän painotti, että papeilla ei ollut valtuuksia, jotka olisivat erottaneet heidät muista seurakuntalaisista. Johtopäätökseni oli se, että ekklesiologisilta näkemyksiltään Trueblood oli (kveekari kontekstissa) liberaali ortodoksi.