Browsing by Subject "suru"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten surua käsittelevissä lastensaduissa näkyy kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa. Tutkimustehtävänä oli aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla tarkastella surua käsittelevissä lastensaduissa käytettyä symboliikkaa ja tuoda esille symboliikan mahdollisia kristillisiä merkityksiä. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä suomenkielisestä lastensadusta, jotka käsittelevät isovanhemman kuolemaa ja sen aiheuttamaa surua. Lastensaduista nousevalla symboliikalla tarkoitetaan satujen teksteissä esiintyviä vertauskuvia ja symboleja, jotka yhdistyivät isovanhemman kuolemaan ja sen käsittelemiseen tai ymmärtämiseen. Kristilliseksi tulkittava symboliikka määriteltiin vertauskuviksi ja symboleiksi, joille on olemassa myös kristillisiä merkityksiä. Tutkimuksen analyysissa nousi esille kolme kontekstia, joissa lastensatujen symboliikkaa esiintyi isovanhemman kuoleman ja sen aiheuttaman surun käsittelyssä. Nämä olivat isovanhemman kuoleman ja menetyksen konkreettinen ymmärtäminen, lapsen ja isovanhemman suhteen jatkuminen mielikuvien tasolla ja käsitys jälleennäkemisestä edesmenneen isovanhemman kanssa. Analyysissa lastensaduista noussutta symboliikkaa tarkasteltiin kyseisistä konteksteista käsin. Tutkimus osoittaa, että surua käsittelevistä lastensaduista on löydettävissä jonkin verran kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa. Selkeästi kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa löytyi kahdesta lastensadusta, joissa symboliikkaan oli yhdistetty Jumala tai/ja Jeesus. Kristillistä symboliikkaa näkyi myös melko selkeästi lastensaduissa, joissa oli mainittu hautajaiset tai kuvattu niitä yksityiskohtaisesti. Yhdestä lastensadusta löytyi piilevää kristillistä symboliikkaa siinä esiintyvän hallava hevosen myötä. Useissa lastensaduissa oli käytetty symboliikkaa, jolle on myös kristillisiä merkityksiä, mutta nämä kristilliset merkitykset eivät tulleet satujen konteksteissa esille. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että surua käsittelevissä lastensaduissa on käytetty kristillisestä perinteestä tuttuja vertauskuvia ja symboleita, mutta niille on annettu saduissa omia sisäisiä merkityksiä kristillisten merkitysten sijaan. Tutkimustulokset osoittavat, että kristilliset käsitykset voivat nousta kuoleman yhteydessä esille, mutta niitä käytetään suomenkielisessä surua käsittelevässä lastenkirjallisuudessa melko vähän. Tutkimus antaa mahdollisuuden jatkotutkimuksille koskien muuta lastenkulttuuria ja kristinuskon tai muiden uskontojen näkymistä siinä.

Tässä tutkimuksessa selvitän, kuinka läheisen ihmisen kuolema on vaikuttanut läheisensä menettäneen spiritualiteettiin. Olen kerännyt aineistoni kirjoituspyynnöin monenlaisista hengellisistä ja vakaumuksellisista viitekehyksistä. Mukana on eri tavoin läheisensä menettäneiden kertomuksia, sekä eri ikäisinä kuolleiden henkilöiden omaisten tarinoita. Tutkimukseni on kvalitatiivinen eli laadullinen, joten en pyri yleistyksiin vaan esittelemään yhden näkökulman tästä aiheesta. Lähestymisotteeni on narratiivinen sen sopiessa hyvin tutkimukseen silloin, kun aineistona on esimerkiksi juuri vapaamuotoiset kirjoitukset ihmisiltä, jotka ovat kokeneet asian, josta kirjoittavat. Alkuun selvitän muun muassa spiritualiteetti – käsitteen määrittelyä. Käsitteenä se on hyvin konteksti – ja käyttäjäsidonnainen. Kristinusko on sen alkuperäinen lähde, vaikka sitä käytetään muissakin uskonnollisissa traditioissa, esimerkiksi buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa. Spiritualiteetti-termin täsmällinen määrittely on vaikeaa sen epämääräisyyden ja käsitteellisen moniulotteisuuden vuoksi, ja siksi sen käyttö voi olla myös ongelmallista. Suomessa teologit ovat käyttäneet spiritualiteetti-käsitettä 1970-luvulta alkaen. Tutkimustehtäväni on selvittää, onko läheisensä menettäneiden spiritualiteetti muuttunut heitä kohdanneen surun myötä, ja tätä selvitän tutkimuskysymykselläni: kuinka läheisensä kuoleman vaikutus näkyy läheisensä menettäneiden kirjoituksissa. Aineistoni analyysi on aineistolähtöinen, vaikka siinä onkin kytkentöjä teorioihin ja teoriat toimivat apuna analyysin etenemisessä. Tutkimukseni kytkeytyy Cullbergin kriisiteoriaan ja Kübler-Rossin surun vaiheteoriaan. Samalla tavalla läheisensä menettäneet kuvasivat kirjoituksissaan pitkälti toistensa kanssa samankaltaisia tunteita ja kokemuksia. Läheisen samanlainen kuolintapa ei kuitenkaan jokaisessa kertomuksessa vaikuttanut samalla tavoin menetyksen kokeneen spiritualiteettiin. Olen nojautunut aineistoni analyysissa Clandininin ja Conellyn sekä Polkinghornen näkemyksiin narratiivisen ja narratiivien analyysien eroista. Narratiivien analyysissa kertomukset luokitellaan esimerkiksi tapaustyyppien tai kategorioiden avulla. Narratiivien analyysi edellyttää tarinamuotoista aineistoa ja tällöin aineiston voi analysoida millä laadullisella menetelmällä tahansa. Analyysi ei silloin muotoudu niinkään tarinoista, vaan kuvauksista tarinoiden teemoista tai tapahtumista. Lopullisen analyysin tein soveltamalla Lieblich et. al. esittelemää kategoris-sisällöllistä analyysia ja Tuomi & Sarajärven aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistoni koostui 50 läheisensä menettäneen kirjoituksista.

Tarkastelen tutkimuksessani lapsille suunnattujen kuolemaa ja surua käsittelevien kuvakirjojen välittämää kuvaa leikki-ikäisen lapsen kuolemakäsityksestä ja surusta hänen menettäessään läheisen ihmisen. Läheisellä ihmisellä tarkoitan tutkimuksessani lapsen omaa vanhempaa, sisarusta tai isovanhempaa. Tutkimusaineistoni koostuu yhdeksästä lasten kuvakirjasta. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on, millainen kuva lapsen kuolemakäsityksestä annetaan aihetta käsittelevissä lastenkirjoissa. Toisen tutkimuskysymykseni avulla selvitän, millainen kuva lapsen surusta ja sen ilmenemismuodoista annetaan aineistossa. Tutkimuksen taustaosiossa käsittelen muun muassa nykyistä kuolemakäsitystä, lapsen kuolemakäsityksiä ja surureaktioita. Kerron myös kuolema-aiheesta lastenkirjallisuudessa. Tutkimukseni on laadullinen ja aineiston analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Olen luonut analyysiosioon kaksi osiota, toisen kuolemasta ja toisen surusta. Tutkimustulokseni osoittavat, että analysoimissani lasten surukirjoissa kuvataan niitä piirteitä lasten kuolemakäsityksestä ja surusta, joita tutkimukseni taustaluvuissa käsitellään.

Mediatisaation vaikutus lisääntyy yhteiskunnassa ja uskonnoissa. Sosiaalinen media muodostaa foorumin, jota käytetään yhteydenpitoon ja verkostoitumiseen. Aikaisemmin yksityinen suru on tullut julkisemmaksi surublogien myötä ja ovat luomassa omalta osaltaan uutta kuolemankulttuuria. Tässä pro gradu -työssäni tutkin, miten nuorten leskien suru näyttäytyy blogeissa. Tutkimusaineisona on vuoden tekstit eli postaukset viiden 21–36 vuotiaan naislesken blogeista, sen kirjoittamisen aloittamisesta tai puolison kuolemasta. Blogit ovat julkisesti luettavissa internetissä.Taustateorioina ovat perinteinen Elisabeth Kübler-Rossin suruteoria ja Mari Pulkkisen analyysimalli surusta kokonaisvaltaisena kokemuksena sekä Kenneth I. Pargamentin uskonnollinen coping -teoria. Laadullinen tutkimukseni metodi on narratiivinen, jossa olen tehnyt aineistosta sekä kategoris-sisällöllisen että holistis-sisällöllisen analyysin. Tiivistin blogeista minikertomukset, tein exceliin jokaisesta blogista aikajanat, joihin sijoitin toimintaa, tunteita ja uskonnollisuutta kuvaavat ilmaisut. Aikajanan avulla piirsin kuvaajat tunneilmaisuista. Tutkimuskysymykseni ohjaamana poimin blogeista sitaatteja, jotka muodostivat kolme ryhmää, joiden alle jakautuivat blogeista esiin nousseet suruun vaikuttavat tekijät. Nämä teemat ovat tutkimukseni tulosluvut: Tunteiden vuoristorata, Leskeyden ”varjot ja hunnut” ja Apua, voimaa, turvaa. Lesket kirjoittavat värikkäästi suruun liittyvistä tunteista ja tuntemuksista. Blogeissa suru ei näyttäyty vaiheteorian mukaisena vaan ”vuoristoratana”, jossa ”romahduksen” aiheuttaa esimerkiksi tuoksu, mielikuva, merkkipäivä. Koko vuoden ajan ja vielä vuosipäivänä toivotaan puolison paluuta. Lesket käsittelevät kirjoituksissaan surun vaikutusta elämänsä kaikilla alueilla, joista nousevat leskeyteen liittyvät haasteet. Neljässä blogissa pohditaan kuoleman jälkeiseen elämään ja iäisyyteen liittyviä teemoja ja Jumalalta pyydetään vastauksia. Yliluonnolliset kokemukset puolison läsnäolosta ja todentuntuiset unet ovat voimavarana leskillä. Blogeissa tulevat esille sosiaalinen kontrolli ja sosiaalinen väistäminen, ihmissuhteiden katkeaminen ja jopa kiusaaminen. Näitä vastaan lesket puolustautuvat blogeissa. Lapset, läheiset ja ystävät ovat tärkeitä auttavia tekijöitä surusta selviämisessä. Elämänvoima ajaa heitä eteenpäin tekemään rohkeita muutoksia elämässä ja kolme solmiikin uuden parisuhteen. Blogi on osa leskien surumatkaa. Se on heille terapiana, muistina ja mittarina toipumisesta ja toiveena olla apuna vastaavassa elämäntilanteessa oleville. Tutkimuksessani olen analysoinut blogiin kirjoitettua surua, mutta leskien henkilökohtainen ja koettu suru voi olla jotain enemmän, mitä blogiin ei ole kirjoitettu. Tutkimukseni avaa kokonaisvaltaisesti menetyksen jälkeisen vuoden todellisuutta leskien elämässä.

Tutkimuksessa tutkittiin laadullisella analyysilla, millaista osaamista ja koulutusta Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien päihdesensitiivisten sururyhmien ohjaajat ovat kerryttäneet ohjaustyössä pärjätäkseen. Toisena mielenkiinnon kohteena tutkimuksessa oli, miten päihdesururyhmien toimintaa voitaisiin mahdollisesti kehittää. Tutkimuksessa haastateltiin yhdeksää päihdesensitiivisen sururyhmän ohjaajaa kuudesta eri seurakunnasta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Haastateltavista seitsemän oli diakoniatyöntekijöitä ja kaksi pappeja. Haastateltavat toimivat tai olivat aiemmin toimineet seurakuntansa päihdesensitiivisen sururyhmän ohjaajana. Haastateltavien vastuualueisiin seurakunnassaan kuuluivat päihde-, mielenterveys-, suru- ja kriisityö erilaisilla painotuksilla. Haastateltavien kokemus päihdesururyhmien ohjaamisesta vaihteli yhdestä useaan ryhmään. Haastateltavilta saatu haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tuloksissa korostui päihdesururyhmien ohjaajien kirkollisen työn ohessa tai sitä ennen kerätty työkokemus ja omasta mielenkiinnosta päihdesurua kohtaan kumpuava halu etsiä lisätietoa aiheesta. Päihdesensitiivisten sururyhmien ohjaajat olivat työskennelleet laaja-alaisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien parissa, mikä auttoi tunnistamaan ja sanoittamaan päihdekuoleman kokeneiden läheisten kokemuksia ja surua. Ohjaajien tietämys päihdemaailmasta ja siihen liittyvistä ikävistäkin lieveilmiöistä tuki ohjaustyötä. Toisena tärkeänä tuloksena tutkimuksessa nousi esiin päihdesururyhmän ohjaaminen parityöskentelynä, jossa kokeneempi ohjaaja antoi kokemuksensa ja esimerkkinsä kautta toiselle työntekijälle tietoa päihdesurusta ja ryhmän ohjaamisesta. Ryhmässä syntyneen tunnekuorman jakaminen työparin kanssa oli ohjaajille tärkeää ja ylläpiti työhyvinvointia sekä jaksamista. Kehittämiskohteeksi tutkimuksessa nousi ohjaajien verkostoitumisen puute, viestinnän toimimattomuus ja yhteisen ohjauskansion puuttuminen.

Tutkielmassa tarkastellaan iäkkään äidin saattohoitoa ja kuolemaa aikuisten lasten kirjoittamien kirjeiden avulla. Kirjoituspyynnön keskiössä on saattohoidossa tapahtunut rukous tai rukoukset. Tutkimustehtävänä on selvittää laadullisen teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla, mikä merkitys rukouksella on iäkkään äidin saattohoidossa ja kuolemassa. Teoreettinen viitekehys muodostuu Mari Pulkkisen väitöskirjan aiheesta suru kokonaisvaltaisena kokemuksena sekä Christine Valentinen tutkimuksesta, jonka mukaan tunneside jatkuu yli kuoleman. Aineisto kerättiin mielipidepalstoilla julkaistujen lehti-ilmoituksien avulla. Lopulliseen aineistoon rajattiin 16 kirjettä iäkkään äidin saattohoidosta. Teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla aineistosta nousee esiin rukouksen rooli ja merkitys saattohoidossa ja kuolemassa. Rukous erottuu kolmena erilaisena kertomustyyppinä: 1. rukous yhteisenä muistona eli tunnesiteenä sukupolvien välillä, 2. rukous kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman sekä 3. rukous keinona tuoda omat huolet ja murheet Jumalalle. Näin siis muodostuu kolme kertomustyyppiä: muistokertomukset, voimakertomukset sekä huolikertomukset. Muistokertomuksissa yksittäinen rukous muodostaa merkittävän muiston äidin ja lapsen välille. Voimakertomuksissa rukous toimii kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman. Huolikertomuksissa rukouksessa tuodaan esiin voimakasta huolestuneisuutta tai jokin yksittäinen huolenaihe. Nämä kolme kertomustyyppiä muodostavat tulosluvut. Niitä lähestyn teoriasidonnaisesti, teoreettista viitekehystä käyttäen. Erityisesti tarkastelen saatua aineistoa tunteiden, tekojen, ilmaisun ja jatkuvan tunnesiteen näkökulmasta. Tarkastelen aineistossa esiin nousevia tunteita. Sitten etsin eri ilmaisumuotoja rukouksista, eli sitä missä muodossa rukous on ilmaistu. Lopuksi tarkastelen rukoukseen liittyviä tekoja ja niiden merkitystä. Tutkimus valottaa iäkkään äidin kuolemaa sekä aikuisen lapsen ja äidin välistä suhdetta. Kirjeet osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside on vahva. Vaikka useassa tapauksessa äidin kuolemasta on jo aikaa, halutaan silti vielä kirjoittaa ja kuvata äidin viimeiset hetket. Lisäksi ollaan valmiita jakamaan kokemus muiden ihmisten kanssa. Kertomukset osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside säilyy vielä kuolemankin jälkeen. Tämän aineiston rukouksilla on ollut merkittävä rooli lohduntuojana sekä äidille että lapselle. Rukousten ilmaisumuodot ovat olleet hyvin vaihtelevat.

Tutkielmassa tarkasteltiin aikuisen sisaruksen menettämisen surua. Tutkielmassa tuotiin esille miten sisaruksen kuolema vaikuttaa elossa olevaan sisarukseen sekä selvitettiin miten sureva sisarus jatkaa suhdetta edesmenneeseen rituaalien avulla. Lähtökohtana tutkielmassa oli nk. uusi surukäsitys, jonka mukaan surevan ei tarvitse katkaista kiintymyssuhdetta läheiseen ihmiseen kuoleman jälkeen. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineisto kerättiin kirjoituspyynnöillä, jotka julkaistiin Helsingin ja Tampereen seurakuntayhtymien lehdissä sekä Facebookin Sisaruksen suru -ryhmässä syksyllä 2019. Kirjoituspyynnössä pyydettiin sisaruksensa aikuisiällä menettäneitä kirjoittamaan vapaasti omasta surustaan. Kirjoituspyynnössä oli muutama esimerkki kysymyksistä, joihin kirjoittaja sai halutessaan vastata. Aineisto koostui 41 kirjoituksesta, joista 37 oli naisten ja 4 miesten kirjoittamia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkielmasta käy ilmi, että sisaruksen menetys aikuisiällä voi aiheuttaa suuren ja pitkäkestoisen surun, joka ei välttämättä koskaan pääty. Menetys vaikuttaa surevan sisaruksen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin, identiteettiin, työhön ja harrastuksiin. Sisaruksen menettäminen aikuisiällä saattaa aiheuttaa ristiriidan, sillä vaikka se on suuri suru asianomaiselle, se ei aina saa ymmärrystä ympäristöltä. Sisaruksen suru jääkin usein näkymättömäksi ja aiheuttaa yksinäisyyden kokemusta. Tutkielmani perusteella aikuisena sisaruksen menettänyt ei koe tarvetta katkaista kiintymyssuhdetta, vaan sen jatkaminen tuntuu hänestä luonnolliselta. Sisaruksen menettänyt voi ylläpitää suhdetta sekä perinteisten että itse kehittämiensä rituaalien avulla. Surevan omat rituaalit ovat hyvin henkilökohtaisia eivätkä ne välttämättä ole muiden nähtävissä. Rituaalit auttavat surevaa ymmärtämään tapahtuneen paremmin, muistelemaan mennyttä yhteistä aikaa, jatkamaan muuttunutta suhdetta, mutta niiden avulla sureva myös muuttaa kiintymyssuhdetta uudenlaiseksi. Vaikka sureva ei halua katkaista kiintymyssuhdetta sisarukseensa, hän voi kokea tarvetta päästä irti itseään hallitsevasta surusta. Rituaalit ovat keino käsitellä tunteita ja ajatusprosesseja konkreettisesti, jolloin kahlitsevasta surusta on helpompi päästä irti. Liian raskaasta surusta irti päästyään sisarus kehittää uusia tapoja, joilla hän kuljettaa kuollutta sisarustaan muistona niin elämänsä arjessa kuin juhlassakin.

Tässä maisterintutkielmassa käsittelen filosofisesti verrattain vähän tutkia aihetta, surua. Vaikka jo antiikista tunnetaan konsolaatiokirjallisuuden perinne, ja nykyään surua pidetään yhtenä perustunteista, surun filosofiaa ei ole tutkittua paljoa. Tutkielmani tarkoitus on syventyä systemaattisen metodin avulla surusta käytävään nykyaikaiseen filosofiseen keskusteluun neljän tutkimuskysymyksen kautta. Kysyn: Miten surun voi käsitteellistää? Mikä on surun kohde? Onko suru moraalisesti velvoittavaa? Mitä ”ylitse pääsemisen” voi nähdä tarkoittavan, sisältävän ja edellyttävän surun fenomenologian kannalta? Kolmeen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaan käyttämällä lähteinäni pääasiallisesti Martha Nussbaumin monografiaa Upheavals of Thought: The Intelligence of Emotions, Robert C. Solomonin monografiaa In Defense of Sentimentality ja Michael Cholbin monografiaa Grief: A Philosophical Guide. Neljännen tutkimuskysymykseni ensisijaisina lähteinä käytän Thomas Fuchsin artikkelia “Presence in Absence. The Ambiguous Phenomenology of Grief”, Matthew Ratcliffen ja Eleanor Byrnen artikkelia “Grief, Self and Narrative”, Ashley Atkinsin artikkelia “On Grief’s Wandering Thought” ja Line Ryberg Ingerslevin artikkelia “Grief”. Tutkielmassani päädyn siihen johtopäätökseen, että suru on jonkin persoonan tai asian, jota ilman sureva ei koe elämäänsä kokonaiseksi, kivuliasta menettämistä. Surua voi myös pitää rakkauden asettamana velvollisuutena, sillä se vaatii surevaa tunnustamaan menetetyn arvon ja kohtaamaan menetyksestä kärsivien kivun eettisesti. Surun fenomenologia taas osoittaa surevan suhteen menetettyyn katkeavan, jonka tähden sureva kärsii menetetyn poissaolon aiheuttamasta yksinäisyydestä. Koska sureva menettää toisen lisäksi osan itsestään, suru asettaa surevalle eksistentiaalisen tehtävän, johon kuuluu sekä uudelleen sitoutuminen aiemmin järkeen käyneeseen maailmaan että itsen uudelleen määritteleminen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kohtukuoleman kokeneiden äitien muistoesineitä. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia tehtäviä muistoesineillä on kohtukuoleman kokeneiden äitien ja kuolleen lapsen välisessä kiintymyssuhteessa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on jatkuvan kiintymyssuhteen paradigma, jonka mukaan surevan ei tarvitse katkaista kiintymyssuhdetta kuolleeseen läheiseensä. Tämän laadullisen tutkielman aineisto kerättiin tutkimuspyynnöllä, jossa pyydettiin kohtukuoleman kokeneita vanhempia lähettämään valokuvan tärkeästä muistoesineestään ja kirjoittamaan esineen tarinan. Kutsu tutkimukseen julkaistiin Facebookissa Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n tiedotuspalstalla ja vertaistukiryhmässä sekä toisessa lapsensa menettäneiden vertaistukiryhmässä. Kutsuun vastanneille lähetettiin sähköpostilla tarkempi tutkimuspyyntö. Tutkimuspyynnössä esitettiin muutamia kysymyksiä kirjoittamisen tueksi. Vaikka sukupuolta ei ollut rajattu, kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat äitejä. Aineisto koostui 11 äidin kertomuksesta ja 14 valokuvasta Kertomuksia ja esineitä analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineistolähtöisyyden vuoksi esineitä ei analysoitu erikseen, vaan kertomukset ohjasivat niiden tulkintaa. Tutkielmassa selvisi, että muistoesineillä on paljon erilaisia tärkeitä tehtäviä äidin ja lapsen välisen kiintymyssuhteen muotoutumisessa lapsen kuoleman jälkeen. Analyysissa hahmottui kolme esineiden päätehtävää, jotka olivat lapsi läsnäolevana perheenjäsenenä, muisto lapsesta ja menetyksen todentaja. Muistoesineiden avulla äidit ylläpitivät suhdetta lapseen ja osoittivat lapselle rakkauttaan muun muassa hoivaamalla ja halaamalla esineitä ja puhumalla niille. Esineiden avulla äidit kokivat lapsen läsnäoloa, toteuttivat vanhemmuuttaan ja rakensivat perheidentiteettiään. Esineisiin tallentui tärkeitä muistoja lapsesta, ja siten ne toimivat muistelun tukena ja keskeisinä elementteinä muistelun tilan ja rituaalien luomisessa. Esineet mahdollistivat surun sosiaalista jakamista ja toimivat näkyvinä todisteina äitien kamppailussa lapsen olemassaolon tunnustamisesta. Esineet auttoivat äitejä myös kohtaamaan lapsen kuoleman lopullisuuden ja menetyksen tuskan. Esineet myös heijastivat vanhempien uskoa ja jumalakuvaa sekä ylläpitivät toivoa lapsen olemassaolon jatkumisesta ja jälleennäkemisestä. Äitien kiintymyssuhde kuolleeseen lapseensa ilmeni jatkuvana, mutta muuttuvana suhteena. Esineet ilmensivät suhteen jatkuvuutta ja muutosta. Tutkielma kiteyttää ymmärrystä esineiden merkityksestä kiintymyssuhteessa. Tutkielman tulokset myös osoittavat, että suru on hyvin kokonaisvaltainen kokemus, jota on vaikeaa luokitella teoreettisesti.

Tahattomasta lapsettomuudesta puhutaan silloin, kun lasta haluava ei syystä tai toisesta ole kykenevä saamaan lasta. Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia tahattoman lapsettomuuden aiheuttamaa surua seuraavien tutkimukselle asetettujen kysymysten kautta: millaisena lapsettomuuden suru koetaan (1), miten tämä suru vaikuttaa identiteettiin (2) ja minkälaisia vaikutuksia sillä on käyttäytymiseen (3). Tutkimusaineisto kerättiin kirjoitelmapyyntöinä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n avustamana. Kirjoitelmapyyntö oli vapaamuotoinen, joka sai sisältää myös mahdollisia aiempia päiväkirjamerkintöjä. Vastaajille esitettiin toiveena, että kirjoitelmassa käsiteltäisiin lapsettomuuteen liittyviä tunteita ja surua sekä lapsettomuuden kriisiä suhteessa mahdollisiin elämässä aiemmin sattuneisiin kriiseihin. Lisäksi pyydettiin kertomaan niistä tekijöistä, jotka antavat lapsettomuuden kriisin keskellä voimavaroja. Tutkimusaineisto koostuu 20 naisen kirjeistä. Tutkimus on otteeltaan laadullinen, ja menetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimusongelmaa lähestyttiin aineistolähtöisesti. Saatua aineistoa peilattiin aiempiin surukokemuksista tehtyihin tutkimuksiin ja suruun liittyvään kirjallisuuteen, sekä tahatonta lapsettomuutta käsitteleviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin tahattoman lapsettomuuden kriisin olevan paitsi naisen identiteettiä voimakkaasti muuttava kriisi, niin myös ympäristöön vaikuttava sosiaalinen kriisi. Häpeä, viha, kateus, epäreiluus ja ulkopuolisuuden kokeminen, sekä toivon ja epätoivon jatkuva vaihtelu, nousivat vastaajien keskuudessa voimakkaina tunteina esille. Tutkimustulokset osoittavat lapsettomuuden surun olevan pitkäkestoinen ilmiö, jonka kohteettomuus tuo sille oman erityisyytensä. Lapsettomuuden surun ajallista kestoa on lähes mahdoton määritellä. Uuden surukäsityksen mukainen näkemys surusta läpi elämän mukana kulkevana matkakumppanina, näyttää liittyvän lapsettomuuden suruun tutkimuksen mukaan oleellisesti. Tutkimuksen otsikossa oleva kysymys “Voisiko sen koteloida?” nousi esille erään tutkimukseen osallistuneen kirjeestä.