Browsing by Subject "synti"

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia uskonnollisia argumentteja Homoillan jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa esitettiin ja käytettiin, kun otettiin kantaa homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin joko myönteisessä tai kielteisessä sävyssä. Tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota niihin argumentteihin, joilla homoseksuaalisuutta pyritään joko kritisoimaan tai puolustamaan. Uskonnollisilla argumenteilla tarkoitetaan Raamattuun, kristilliseen oppiin ja perinteeseen sekä kristilliseen etiikkaan liittyviä näkemyksiä, joiden avulla mielipidekirjoittajat perustelevat suhtautumistaan homoseksuaalisuuteen. Tutkimusaineistona on Yleisradion Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän Homoillan jälkeen julkaistut mielipidekirjoitukset Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla. Mielipidekirjoitukset julkaistiin 15.10.–9.11 välisenä aikana. Tutkimusaineistona on 32 mielipidekirjoitusta. Tutkielman kahdessa pääluvussa tarkastellaan kahta teemaa, jotka nousivat ensisijaisesti esille aineistoista. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan homoseksuaalisuuden ymmärtämistä syntinä ja sen perustelua Raamatulla. Lisäksi ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan edellä mainitun näkemyksen kritiikkiä eli ajatusta, että homoseksuaalisuutta ei tulisi pitää syntinä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevia, puolesta tai vastaan esitettyjä argumentteja. Tällöin yksi keskeinen kysymys on, tuleeko homoseksuaalisuus nähdä ihmisen biologisena ominaisuutena ja toisaalta luomisessa annettuna lahjana vai ei. Johtopäätöksissä esitetään, että keskeiset eroavaisuudet puolesta ja vastaan esitetyissä argumenteissa on raamatuntulkinta ja perimmäinen olemus. Raamatun tulkintatapoja on kolme: Perinteinen tulkintatapa, jossa homoseksuaaliset teot nähdään syntinä. Ydinsanomaa korostava tulkintatapa, jossa homoseksuaalisuutta ei nähdä syntinä. Tällöin myönnetään, että Raamatussa on homoseksuaalisia tekoja tuomitsevia kohtia. Raamatun keskeinen sanoma rakkaudesta tulkitaan kuitenkin olevan ristiriidassa sen kanssa, että homoseksuaalisuus nähdään syntinä, joten tulkintatavassa päädytään korostamaan Raamatun ydinsanomaa. Modernissa tulkintatavassa korostetaan, että modernia homoseksuaalisuus käsitystä ei pitäisi palauttaa raamatunteksteihin. Sen sijaan homoseksuaalisuus nähdään modernina käsitteenä, joka on merkittävästi erilainen kuin Raamatun kirjoittamisen ajan käsitys homoseksuaalisuudesta. Samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevassa keskustelussa samaa sukupuolta olevien siunaamista ja parisuhdetta vastustavat ajattelevat homoseksuaalisuuden olevan luonnonvastaista. Ajatus perustuu siihen, että Raamattuun ja biologiaan. Tätä perusteella sillä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, joten tällöin nähdään, että Jumala loi ihmisen heteroseksuaaliksi. Lisäksi näkemystä perustellaan sillä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa eivät pysty lisääntymään luonnollisesti. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat sen sijaan ajattelevat, että Jumala on luomisessa lahjoittanut mahdollisuuden rakastaa toista ihmistä. Tällöin ei ole merkitystä sillä, mikä toisen ihmisen sukupuoli on. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat myös ajattelevat, että jos samaa sukupuolta olevien asemaa ei tunnusteta, se aiheuttaa sen, että homoseksuaalit joutuvat elämään näkymättömänä, joka ei ole tasa-arvoista ja joka rasittaa homoseksuaalien itsetuntoa. Kirkkoa kuvataan tällöin syrjivänä.

Elokuva on olennainen väline aatemaailmojen ja arvojen välittämisessä. Tutkimukseni lähdeaineisto käsittää valitun kokoelman suomalaisia elokuvia vuodesta 1935 vuoteen 1950. Tutkimusaineistoni koostuu Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin tuottamista elokuvista sekä muutamasta pienemmästä tuotannosta. Tutkimus tarjoaa katsauksen 1930- ja 1940-lukujen suomalaiseen elokuvatuotantoon. Olen valinnut mukaan elokuvia eri elokuvagenreistä sekä useilta ohjaajilta, mutta keskityn seuraaviin ohjaajiin: Edvin Laine (1905-1989), Hannu Leminen (1910-1997), Jorma Nortimo (1906-1958), T.J. Särkkä (1890-1975), Teuvo Tulio (1912-2000), Ilmari Unho (1906-1961) ja Valentin Vaala (1909-1976). Tarkasteltavat elokuvat ovat valikoituneet siitä näkökulmasta, että ne tarjoavat kokonaisuutena kattavan läpileikkauksen aikansa sosiaalieettisiin kysymyksiin ja niiden taustalla oleviin teologisiin teemoihin. Niin 1930-luvun kuin 1940-luvunkin elokuvissa on nähtävissä kuvauksia aivan mistä tahansa aikansa sosiaalisesta ongelmasta tai arvokysymyksestä. Teologisessa mielessä tarkasteltavista elokuvista tekee erityisen kiinnostavia myös niiden runsas uskonnollinen kieli, sisältö ja kuvasto, jota on tutkittu suomalaisen teologian piirissä riittämättömästi. Perustelen lähdeaineistoni ajallista rajausta vuodesta 1935 vuoteen 1950 sillä, että vuonna 1935 alkoi sekä äänielokuvan huippukausi, että Suomen Filmiteollisuuden taival. 1950-luvulle tultaessa elokuva-ala muuttui monin tavoin ja merkittävästi. Tällöin monet 1930- ja 1940-luvuilla loistaneet ohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät väistyivät uusien tieltä ja uudet elokuvalajit syrjäyttivät vanhat. Lisäksi elokuvan merkitys kansallisella tasolla oli tarkasteltavan ajanjakson aikana suurempaa kuin mitä voimme tänä päivänä edes kuvitella. Elokuvien teologisessa tarkastelussa käytän hyväkseni systemaattista analyysia. Koska tutkimukseni kohdistuu elokuviin, tutkin työssäni kuvan semiotiikkaa sekä käytän hyväkseni tekstuaalista teoriaa. Tällainen poikkitieteellisyys on aihepiirini huomioon ottaen välttämätöntä. Systemaattinen tarkasteleminen ilman elokuvateoreettista tai esteettistä otetta ei palvelisi tutkimuskysymystäni. Tutkimukseni osoitti, että elokuvien moraalinen linja oli tiukasti kiinni suomalais-luterilaisessa traditiossa, joka pyrki tuohon aikaan suojaamaan porvarillis-isänmaallisen ydinperheen ja arvomaailman uusien moraalisten näkymien uhalta. Tarkasteltuani 1930- ja 1940-luvun teologiaa ja yhteiskunnallista keskustelua, havaitsin selvästi, että elokuvamaailma valitsi tuona aikana selkeästi konservatiivisen, traditionalistisen linjan. Keskeinen havainto on, että elokuva modernina taidemuotona toisinti tuolloisen yhteiskunnan konservatiisimpia virtauksia: esimerkiksi vapaan seksuaalisuuden syyllistämistä ja naisen seksuaalisuuden synnillistämistä. 1930- ja 1940-luvuilla maailma oli kovaa vauhtia muuttumassa ja eri taiteenlajit ottivat osaa muutokseen pyrkien uusiutumaan. Huomionarvoista on, että taidemuodoista uusin, elokuva, valitsi Suomessa kauttaaltaan linjakseen konservatiivisen, ”säilyttämisen” perinteen.

Oskari Heikki (O.H.) Jussilan (1888–1955) vaikutus evankelisluterilaisen kirkon pappina, Kokoomus-puolueen kansanedustajana ja vanhoillislestadiolaisena seurapuhujana, hengellisten laulujen sanoittajana ja teologina 1900-luvun toiselta vuosikymmeneltä aina kuolemaan asti oli merkittävä niin yhteiskunnallisissa kuin hengellisissä asioissa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan Jussilan käsitystä synnistä. Tutkimuksen lähteinä ovat Jussilan vuosien 1921–1952 aikana Siionin Lähetyslehdissä julkaistut hengelliset kirjoitukset. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen Jussilan hamartiologia on. Jussilan teologia asettuu luterilaisen teologian kysymyksenasettelun mukaisesti siten että syntioppi tulee parhaiten esille lankeemuksen, lunastuksen, ja pyhityksen opinkohtien yhteydessä. Jussilan teologiassa keskeistä on hahmottaa syntikäsitteen merkitys lankeemuksen ja armon tilassa. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkimus etenee käsite- ja väitelauseanalyysin kautta argumentaatioanalyysiin. Keskeiseksi analyysin kohteeksi tulee perisynnin käsite. Tutkimuskysymystäni taustoittavaksi tekijäksi on nostettu lestadiolaistutkimuksen analysoimat kaksi keskenään ristiriitaista perisyntikäsitystä, niin kutsutut ”vahva” ja ”ohut” perisyntikäsitys. Tutkimuksen hypoteesina on, että Jussilalla on ”vahva” perisyntikäsitys. Päätutkimustulokseni vahvisti tutkimushypoteesini oikeaksi: Jussila ymmärtää synnin lähtökohtaisesti perisyntinä. Painottamalla perisynnin luonnonturmelusta ja kadottavaa luonnetta Jussila allekirjoittaa teologiassaan Augustinuksen hamartiologian pääpiirteet ja CA:n perisyntiartiklan sisällön. Jussilan hamartiologian pohjalla on Paratiisin lankeemus, jonka seurauksena ihmisen kyvyt turmeltuivat ja yhteys Jumalaan katkesi kokonaan. Lankeemuksen seurauksena ihmisestä tuli luonnostaan kuollut, epäuskoinen ja tuomionalainen, kun synti turmeli ihmisen luonnon ja ihmisestä tuli lihallinen: synnin ja Saatanan hallitsema. Ihmisestä ei Jussilan mukaan tullut Saatanan kuva, mutta täydellisen kyvytön edes liikahtamaan kohti Jumalaa. Synti ilmeni ihmisessä vääränä rakkauden kohteena ja sydämen tilana, kun ihminen alkoi Jumalan sijaan rakastamaan Saatanan tarjoamia lahjoja. Lankeemuksen tilassa Jussilan hamartiologia sisältää kahdenlaista käsitystä ihmisestä: suruttomia ja heränneitä. Synti armon tilassa jäsentyy armon kääntöpuoleksi Jussilan soteriologiassa, jonka teologisena keskuksena ovat lunastus ja kristologia. Lunastuksessa synti merkitsee erityisesti (a) maailman syntiä, jonka Kristus kantaa ristille ihmisen sijasta ja edestä (satisfactio vicaria), sekä (b) tuhoavaa turmiovaltaa, jonka Kristus synnittömyydellään voittaa (Christus Victor). Uudestisyntyminen on Jussilan vanhurskauttamisen edellytys, koska synti luonnonturmeluksena on tehnyt ihmisen täysin kyvyttömäksi vanhurskauteen. Perisynti takia uudestisyntyneessä kristityssä oleva turmeltunut liha on edelleen kokonaan syntinen, jolloin pyhitys merkitsee Jussilalle armon ja synnin välistä hallintavaltojen taistelua. Kristityssä synti tarkoittaa perimmiltään väärää rakkauden kohdetta, johon Saatana pyrkii houkuttelemaan kristittyä lihan ja maailman avulla. Synti tekoina merkitsee lihassa olevan luonnonturmeluksen seurauksia. Synti kadottavana syntinä merkitsee kristityn lankeamista lihallisuuteen, mikä tarkoittaa armon tilan ja hallintavallan katoamista sekä Saatanan ja synnin hallintavaltaa sydämessä.

Tutkielmassa tarkastellaan Ruotsin Birgitan Napoliin sijoittuvia ilmestyksiä Jerusalemin pyhiinvaelluksen ajalta 1372-1373. Tutkielman lähdemateriaali koostuu seitsemästä ilmestyksestä, joista kolme sijoittui Jerusalemin pyhiinvaelluksen menomatkalle ja neljä paluumatkalle. Ilmestykset on jaettu vastaanottajiensa perusteella kolmeen päälukuun. Ensimmäisessä pääluvussa analysoidaan kirkonmiehiä koskettavat ilmestykset VII 10, VII 12 ja VII 29. Niiden pääteema on kirkollisen hierarkian eri asemia edustavien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Toisessa pääluvussa analysoidaan Napolin kuningaskunnan hallitsijaa, kuningatar Johannaa, koskeva ilmestys VII 11. Birgitta opastaa Johannaa niin kutsutun "kuningattaren peilin" avulla, joka oli kuvaus hyvän kuningattaren ominaisuuksista. Kolmannessa pääluvussa analysoidaan sekä Napolin kaupungin asukkaita koskevat ilmestykset VII 27 ja VII 28, että ilmestys VII 30, joka on tarkoitettu paitsi Napolin asukkaille, myös universaalisti kristityille kaikkialla. Birgitta kritisoi niissä esimerkiksi napolilaisten pinnallisuutta, noitakeinojen käyttöä sekä lähimmäisten kaltoinkohtelua. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisena Birgitta näki napolilaisten tilanteet suhteessa pelastukseen. Selvitys perustuu Birgitan ilmestysten ja niissä annettujen ohjeiden ja neuvojen syvälliseen analysointiin. Tutkielma tutkii, mihin Birgitta pyrki ilmestystensä vastaanottajia ohjaamaan, eli, millaisiin asioihin Birgitta oli kiinnittänyt huomiota. Mitä Birgitta vastusti napolilaisten tavoissa ja mihin hän heitä kannusti? Pohdin myös, kohteliko Birgitta kaikkia ilmestysten vastaanottajia samalla tavoin, kenen puolelle hän näyttää asettuvan ja millaiseen asemaan hän näytti ilmestyksissä asettavan itsensä. Napolilaisten tilanne näyttäytyi Birgitalle hyvin huolestuttavana. Valtaosa napolilaisista oli luopunut uskostaan ja langennut toistuvasti syntiin. Toisille tämä oli tietoisesti tehty valinta, toisille tiedostamaton. Syntisyys näyttäytyi maallistuneisuutena, minkä vuoksi napolilaiset näyttäytyivät Birgitalle Kristukselle vihollisina, jotka olivat matkalla helvettiin. Birgitta pyrki ilmestyksillään siihen, että napolilaiset ymmärtäisivät tilansa hengenvaarallisuuden ja kääntäisivät katseensa maallisista tavoitteista takaisin Kristukseen. Birgitta välitti heille myös armon sanomaa. Napolilaisia kehotettiin tekemään parannus, eli aidosti katumaan syntejään, nöyrästi ripittäytymään sekä osallistumaan ehtoolliselle. Tärkeintä oli pyrkimys jatkossa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Näin he saisivat osakseen Kristuksen armon ja olisivat jälleen pelastuvia.

Raamattu on vuosisatojen ajan toiminut vaikuttimena taiteilijoille. Monet maalaukset sisältävät Raamatun kertomuksia ja tematiikkaa. Taiteilijalla on lähes aina jokin syy maalata tietty teos. Tarkoituksena on voinut olla tarkan kuvan luominen Raamatun kertomuksesta tai muunnellun kuvauksen luominen omilla näkemyksillä. Jotta maalauksen merkitykset selviävät, täytyy tarkastella taiteilijan taustoja, mahdollisia motiiveja ja tavoitteita teosten maalaamiselle. Tässä tutkielmassa tarkastelen alankomaalaisen taidemaalarin Hieronymus Boschin (n. 1450–1516) triptyykkejä, eli kolmiosaisia tauluja, Maallisten ilojen puutarha ja Viimeinen tuomio. Teokset sisältävät runsaasti raamatullista tematiikkaa, ja niiden näkyvimmät teemat ovat nautinto, synti ja viimeinen tuomio. Keskiajalla ei ollut tavatonta, että näitä teemoja esiintyi maalauksissa. Boschin triptyykit eroavat tyyliltään ja yksityiskohtaisuudeltaan selkeästi verrattuna muihin sen ajan raamatullisiin maalauksiin. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Miten Hieronymus Bosch käyttää Raamattua triptyykeissään "Maallisten ilojen puutarha" ja "Viimeinen tuomio"? 2) Mikä on raamattukytkentöjen merkitys triptyykeissä. Tarkoituksenani on paikantaa Raamatun reseptio triptyykeistä ja selvittää reseption syyt ja merkitykset. Reseption paikannan intertekstuaalisella analyysilla. Tämän jälkeen tarkastelen paikannettua reseptiota reseptiohistoriallisella analyysilla. Reseptiohistoriallisessa analyysissa keskityn Boschin syihin ja tavoitteisiin maalata nämä triptyykit. Olennaista on myös sen ajan maailma ja vallitsevat ideologiat. Analyysissa käytän apuna Kari Syreenin kolmen maailman mallia, johon kuuluvat tekstimaailma (kuvamaailma), historiallinen maailma ja symbolinen maailma. Tutkimustulokset osoittavat, että Raamatun reseptiota löytyy runsaasti. Erityisesti Genesis ja Ilmestyskirja ovat toimineet vaikuttimina maalauksissa. Bosch on kuvannut molemmissa triptyykeissä ihmisen elämän luomisesta viimeiseen tuomioon. Vasemmissa paneeleissa on puutarha ja oikeissa helvetti. Keskipaneelit kuvaavat kaikkea sitä, mikä johtaa ihmiset tuomioon. Raamattukytkennät maalauksissa ovat osittain suoria ja osittain muunneltuja. Boschin tarkoituksena on ollut herättää katsojat siihen, millaisia valintoja he tekevät. Hän painottaa maalauksissaan sekä perisyntiä että tekosyntien vaikutusta. Helvettikuvauksillaan hän pyrkii pelottelemaan katsojaa siitä, mitä voi pahimmillaan seurata, jos omaa toimintaansa ei muuta. On myös todennäköistä, että triptyykit ovat vaikutuspyrkimysten lisäksi luotu viihdyttämään värileikittelyillään, yksityiskohdillaan ja erikoisilla hahmoillaan