Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "työnohjaus"

Sort by: Order: Results:

  • Saattohoidon vapaaehtoisen kokemuksia vanhuksen elämän loppuvaiheen saattamisesta ja kuolemasta sekä vapaaehtoisen voimavaroista 
    Oksanen, Heli (2022)
    Tutkielma tarkastelee perustason palliatiivisen hoidon yksikössä toimivan saattohoidon vapaaehtoisen kokemusta. Vapaaehtoiset ovat suomalaisen saattohoidon merkittävä ja kasvavan tarpeen alainen resurssi. On hyvä tunnistaa hoivaprosessin ja palveluketjun kohdat, jotka mahdollistavat vapaaehtoisen tukemisen tehtävissään. Tutkimustehtävänä oli tutkia vapaaehtoisen kokemusta hoivakodissa asuvan vanhuksen elämän loppuvaiheen saattamisesta, kuolemasta ja vapaaehtoisen voimavaroista. Tutkimuksen pääaineiston muodostavat STEA -rahoitteisen Lohtua läsnäolosta -hankkeen kuuden vapaaehtoisen haastattelut. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Teemoissa huomioitiin hankkeesta tehtyjen kolmen terveydenhoitoalan opinnäytetyön pohjalta nousseita jatkotutkimusaiheita. Suomalaista saattohoitoa tarkastelevissa tutkimuksissa on keskitytty erityistason terveydenhuollon piirissä, tasolla B tai C toimiviin vapaaehtoisiin. Lisäksi lähivuosina on toteutettu tutkimusta kotisaattohoidon palliatiivisen hoidon vapaaehtoisen ja potilaan kokemuksesta (Vaarala-Saarenpää sekä Saarenpää, Vähäkangas ja Anttonen, 2020). Tutkimusaineiston tarkastelemisessa on hyödynnetty tulkinnallista fenomenologista analyysiä. Ihmisen kokemuksellinen suhde maailmaan on intentionaalista ja rakentuu merkityksistä. Merkityksien syntysija on ihmisyksilöiden kulttuurisessa yhteisössä. Kokemus sisältää yksilöllistä ja ainutlaatuista, sekä yhteisöllistä ja jaettua. Tutkittavat ovat osa yhteisön luomaa merkitysperinnettä ja näin jokaisen yksilön kokemus paljastaa myös jotain yhteistä. Saavutettu tieto pohjautuu yksilön kokemukseen. Tietoa ei voida yleistää, mutta kokoavia johtopäätöksiä voi tehdä. Tulosluku 4. kuvaa 1) motivaatiota saattohoidon vapaaehtoisuuteen, 2) pidemmän palliatiivisen hoidon ja lyhyemmän saattohoidon vapaaehtoistehtäviä sekä 3) vapaaehtoisen kokemusta kuolemasta. Tulosluku 5. käsittelee vapaaehtoisen voimavaroja. Aineistosta nouseva keskeinen kehittämistarve on 1) saatettavan elämään ja kuolemaan liittyvä vapaaehtoisen informointitarve, 2) palautejärjestelmän ja yhteisöllisten tapaamisten kehittämistarve sekä 3) työnohjauksellisten vertaisryhmäkeskustelujen kehittämistarve. Tutkielmasta saatava tieto saattohoidon vapaaehtoisen kokemuksesta on vapaasti hyödynnettävissä palliatiivisen hoidon hoivayksiköissä ja vapaaehtoisten koulutuksissa, työnohjauksessa ja vertaistuellisissa keskusteluryhmissä, sekä valtakunnallisen saattohoidon vapaaehtoisuuden kehittämisen osana
  • "Siellä on Jumala läsnä sen takia kun me oltiin pappeja” : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kokemuksia työnohjauksesta ja työnohjauksen vaikutuksista työhyvinvointiin. 
    Korhonen, Maija (2021)
    Työnohjausta tutkittaessa voidaan esittää kysymys, mitä oikeastaan tutkitaan silloin kun tutkitaan työnohjausta? Työnohjauksen määritelmät, teoriat ja toteutustavat ovat monimuotoisia eikä yhtä yhtenäistä käsitystä tai tieteellistä määritystä työnohjaukselle ole vielä kehitetty. Työnohjaus syntyi sosiaalityön, psykoterapian ja kliinisen sielunhoidon koulutuksen käyttöön, josta se on myöhemmin levinnyt julkisen sektorin ja bisnesmaailman käyttöön. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet työnohjauksen määritelmien monimuotoistumiseen, sillä työnohjausta on sovellettu jokaisen ammattialan erityispiirteiden mukaisesti. Työnohjaus liittyy myös laajemmin osaksi työhyvinvoinnin kokonaisuutta ja on yksi monista keinoista tukea työntekijöiden työhyvinvointia. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työnohjaus on otettu käyttöön hyvin aikaisin, jo 1950–luvulla. Ensimmäisenä työnohjausta hyödynnettiin perheneuvonnassa, johon kirkon perheneuvonnan isä Matti Joensuu toi työkaluja Englannista. Nykyisin kirkossa työnohjaus nähdään seurakuntatyön ammattilaisten työn ja työtapojen kehittämisen työkaluna. Kirkon työnohjaus ei ole enää vain sielunhoitajien käytössä vaan laajasti kirkon eri ammattikuntien hyödynnettävissä. Kirkolla on oma työnohjaajakoulutus, minkä vaatimukset vastaavat Suomen työnohjaajat ry:n työnohjauksen pätevyyden vaatimuksia. Tämän maisterintutkielman tutkimustehtävänä on selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kokemuksia työnohjauksesta ja sen vaikutuksista työhyvinvointiin. Tutkielmalla ei pyritä yleistykseen vaan luomaan kuva pienen joukon henkilökohtaisista kokemuksista. Aineisto on kerätty teemahaastattelulla ja tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä (10) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkaan vihityn papin haastattelusta. Kaksi haastelluista ei työskennellyt papin tehtävissä tutkimuksen aikana, mutta ovat saaneet vihkimyksen pappisvirkaan. Tutkimusaineisto on analysoitu käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin keinoin loin aineistosta pääluokkia ja alaluokkia. Pääluokat ovat 1) Pappien kokemukset kirkon työnohjauksen käytännöistä 2) Pappien kokemukset työnohjauksen annista, hyödyistä ja huonoista puolet 3) Pappien kokemukset työnohjauksen sisällöistä 4) Työnohjaus papin työhyvinvoinnin tukena. Alaluokat ovat 1) Työnohjaukseen hakeutumisen syyt, työnohjauksen aloittamisen käytännöt, työnohjaukseen liittyvät asenteet kirkossa ja kirkon työyhteisöissä 2) kokemukset työnohjaajista, työnohjauksen anti, hyödyt ja onnistumiset, työnohjauksen huonot puolet 3) Yksityiselämän asioiden käsitteleminen työnohjauksessa, Ammatti-identiteetin käsitteleminen työnohjauksessa, Onko työnohjaus työhön sitouttavaa?, hengellisyys osana työnohjausta.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO