Browsing by Subject "vanhuus"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2022)Lääketieteen kehityksestä parantuneen terveydenhuollon ja yleisen hygieniatietoisuuden myötä kuolleisuuden taso laskee maailmanlaajuisesti. Tämän vaikutuksesta valtaosa ihmisistä saa elää pitkän ja täyden elämän. Vuoden 2050 ennustuksena on, että yli 82:n maan väestöstä 20 prosenttia on kronologisesti iäkkäitä. Samalle vuodelle arvioidaan, että yli 65-vuotiaita on 2 biljoonaa henkeä koko maailman mittakaavassa. Länsimaissa elinajan kasvu on ollut reilu 150 vuotta noususuhteessa. Suomessakin tähän kiitoon ollaan päästy viime vuosisadan alusta lähtien, mikä näyttäytyy elinajanodotteen lähes kaksinkertaistumisena. Vuoden 2050 arvion mukaan tapahtuu yli 2,5-kertaistuminen 80-vuotiaissa suomalaisissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä jatkuvasta eliniän pidentämisestä väistämättä seuraa yksilön terveydentilan kannalta. Tutkielman metodina on monista tekstianalyyttisista menetelmistä koostuva systemaattinen analyysi, jossa työskennellään käsitteiden, niiden järjestelmien sekä näiden muodostamien suhteiden parissa. Tässä tutkielmassa analysoin vanhuuden, ikääntymisen, kuoleman ja hauraus-raihnausoireyhtymän eli gerastenian käsitteitä käyttämällä aineistona niitä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman aineiston pohjalta käy ilmi, että pitkä elämä on nähty päämääränä, jota on kannattanut tavoitella. Terveyttä ja toimintakykyä on arvostettu siinä määrin, että näiden edellytyksiä parannetaan jatkuvasti. Elinolojen kohentuessa ihmiset elävät pidempään, koska he eivät kuole aiempaan tapaan sairauksiin tai tapaturmaisesti. Viime vuosisadalta lähtien – antibioottien ja teho-osastojen lisääntymisen myötä – lääketieteen avulla ollaan pystytty ehkäisemään tautikuolemia, vammautumisia sekä myöhentämään kuoleman saapumisen ajankohtaa. Tämä kehityskulku on johtanut siihen, että iäkkäät haurastuvat vähitellen. Huomasin tässä olevan ristiriidan, missä toimintakyvyn parantamisyritykset ovat johtaneet toimintakyvyn alenemiseen. Raihnaantumisen kautta tapahtuva kuolema tuo tullessaan mykät rivit kuolemaa odottavia ikäihmisiä. Kuten yhdysvaltalaisten professorien Hayflickin ja Moorheadin kokeiden tulokset ovat havainnollistaneet, ainoa vaihtoehto vanhuuteen kuolemiselle on syöpään kuoleminen. Näin ollen esiin nostamaani ristiriitaa ei voi sovittaa, koska kukaan ei voi välttää väistämätöntä kuolemaa tapahtumasta. Lääketieteelliset hoidot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, ettei iäkkään poismenolle välttämättä löydy täsmällistä tautidiagnoosia, ja tällöin hauraus-raihnausoireyhtymä tulee kuvaan. Haurausraihnaus-oireyhtymä eli gerastenia on etenevä oireyhtymä, johon sairastuneilla on tiedossa alati huonontuvaa terveyttä elinjärjestelmien ollessa alttiita hämmentävän nopealle romahdukselle pienestäkin uudesta stressiä synnyttävästä asiasta. Oireyhtymän ytimekäs kuvaus on sen prosessimaisesti rapistuttava luonne, jonka myötä iäkäs kokonaisuudessaan haurastuu tavallista nopeammin. Tämä hauras terveydentila on otollinen kasvualustaksi eri sairauksille ja muille haittatekijöille, jonka lisäksi se pahentaa sairauksia ja hidastaa niistä toipumista. Uusliberalismia huokuvassa suomalaisen hoivapolitiikan asiakirjoissa korostetaan valistuksen arvojen mukaisesti aktiivista, autonomista, toimintakykyistä ja tuottavaa ihmistä, mikä saa aikaan hauraiden iäkkäiden, mutta myös väistämättömän kuoleman jäämisen syrjään. Yksilöä korostavassa kulttuurissa toimintakyvyn heikentymistä ilmentävät ihmiset ovat menettäneet yhteiskunnassa arvostetut arvot, mikä heijastuu ikääntyneiden arvostukseen ja vanhuuden tavoittelemattomuuteen. Rakennemuutos on tuonut tullessaan laitoshoivan alasajon ja kotona tapahtuvan hoidon korotuksen. Kotona sinnittelevien, alati huonokuntoisimpien iäkkäiden määrän enentyessä, kuolema näyttää palaavan takaisin kotien seinien sisälle.
-
(2020)Tässä tutkimuksessa tarkastelen ikääntyneiden ajatuksia omaan elämänkulkuun, ikääntymiseen ja uskonnollisuuteen liittyen. Tutkimuksen tavoitteena on löytää vastauksia siihen, mitkä asiat ikääntyneille ovat merkityksellisiä, millaisista asioista syntyy heidän elämänsä mieli, ja millaiset asiat tätä elämän mieltä horjuttavat. Haluan ymmärtää, kuinka mennyt elämä on vaikuttanut tämän päivän kokemiseen, ja mikä merkitys ikääntymisen elämään tuomilla muutoksilla on heidän elämäänsä, osallistumiseensa, ja elämän mielen kokemukseen. Tutkimuksen taustamateriaalina on Lauttasaaren seurakunnan vuonna 1996 tekemä kyselytutkimusaineisto, josta ilmenee, kuinka vähän ikääntyneet seurakunnan toimintaan osallistuvat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja aineisto on koottu teemahaastatteluin. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu kuuden vuonna 1921 syntyneen, haastatteluhetkellä 77-vuotiaan, lauttasaarelaisnaisen haastatteluista syntyneestä litteroidusta haastatteluaineistosta. Teoreettisena viitekehyksenäni on vanhuusteoriat, erityisesti osallisuuden ja merkityksellisen ikääntymisen näkökulma huomioiden. Aineistoa olen lähestynyt sisällönanalyysin keinoin, lähinnä aineistolähtöisesti. Menetelmä soveltuu hyvin valmiiden tekstien tarkastelutavaksi. Naisten haastatteluista nousee esiin viisi teemaa. Nämä ovat heidän elämänkulkunsa ja koetun elämänlaadun kannalta merkittäviä, ja ovat luomassa heidän elämäänsä myös tarpeellisuuden ja tarkoituksen tunnetta, sekä toivoa. Nämä teemat ovat terveys ja toimintakyky, uskonnollisuus, muistot, ihmissuhteet ja vapaus. Naiset kokevat, että heidän elämällään on tarkoitus ja merkitys, ja että heidän elämänsä on monella tapaa hyvää. Aineistosta nousee kuitenkin selkeästi esiin ikääntyneen tarve vuoropuheluun ja kohtaamiseen. Heillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ikääntyneet elävät suurelta osin yksin, ja kaipaavat vuorovaikutukseen. Pohdin, miten kirkko voisi olla vahvistamassa elämän mielekkyyden kokemista ikääntyneiden elämässä. Sielunhoidon ytimessä on ihmisen kuuleminen ja läsnäolo. Olisiko seurakunnalla diakoniatyössä ja sielunhoidossa mahdollisuutta olla ikääntyville jäsenilleen läsnä, kuulla seurakuntalaisiaan ja nähdä heidät. Ikääntyneiden kanssa käytävissä keskusteluissa voisi antaa mahdollisuuden turvallisesti kohdata ja käsitellä elämäntapahtumia ja menetyksiä, lähestyvää kuolemaa. Kirkolla voisi olla merkittäväkin rooli ikääntyneen ihmisen kokemus- ja merkitysmaailmassa. Ja ennen kaikkea, kirkon tulisi nähdä se rooli tärkeänä.
-
(2022)Maisterintutkielmassani tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksien kontekstuaalisuutta ja osallisuutta. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten nämä toteutuvat jumalanpalveluksissa. Tutkimuksessani tarkastelen 10.10.2021 pidettyjen jumalanpalvelusten toteutuksia 14:ssä eri seurakunnassa suoratoistostriimien avulla. Kyseiset jumalanpalvelukset olivat kaikki joko vanhusten tai diakonian kirkkopyhiä. Kaikki jumalanpalvelukset olivat ehtoollisjumalanpalveluksia eli messuja. Tutkimuksen keskiössä olivat vanhukset ja heidän huomioimisensa kyseisissä jumalanpalveluksissa. Maisteritutkielmani on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineistonhankintamenetelmänä käytin ei-osallistuvaa havainnointia, jonka toteutin jäsennellysti. Aineiston analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jossa hyödynsin teoriaohjaavuutta. Teoriani nousi tutkimuskysymyksestäni käsin eli kontekstuaalisuuden ja osallisuuden toteutuksen havainnoinnista. Jumalanpalveluksen ordo toimi aineistonhankintamenetelmän taustana. Analysoinnin toteutin yksi jumalanpalvelus kerrallaan, jonka jälkeen yhdistin analyysit toisiinsa. Havainnoimissani jumalanpalveluksissa kontekstualisointi lävisti koko messun. Vanhukset otettiin huomioon messuissa alusta loppuun. Erityisesti messujen tervetulo- ja johdantosanoissa, saarnoissa ja esirukouksissa kohderyhmän huomioimisen toteutuksen pystyi helposti havainnoimaan. Messun eri osat eivät olleet irrallisia osia, vaan messuista oli tehty kokonaisuuksia, joissa vanhusten elämä oli vahvasti läsnä. Osallisuuden tutkiminen suoratoistostriimeistä oli paikoitellen vaikeaa tutkia. Jumalanpalveluksien palvelutehtävistä ja äänimaailmasta sitä pystyi tutkimaan. Tutkimustuloksistani näkyy, että kontekstuaalisuus ja osallisuus kulkevat jumalanpalveluksessa käsi kädessä. On vaikeaa osallistaa messussa läsnä olevaa seurakuntaa, mikäli toteutuksessa ei huomioida messussa olevia ihmisiä.
-
(2017)Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia vanhuspalvelulakia ja lain vastaanottoa siitä annettujan lausuntojen kautta arvojen ja uskonnollisen ulottuvuuden näkökulmasta. Tutkimustehtävä liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen siinä, miten tässä laissa näkyy kristilliseksi tunnustautuvan yhteiskunnan muutos uskontoneutraaliseksi yhteiskunnaksi. Tämän tapaista lainsäädännön ja uskonnon välistä tutkimusta on vähän. Päätutkimuskysymyksenä on: Millainen uskonnollinen ulottuvuus vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Apukysymyksenä on: Millaisia arvoulottuvuuksia vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Aineistona on vanhuspalvelulain yksi hallituksen esitysluonnos, yksi ohjausryhmän muistio yksi hallituksen esitys, hallituksen esitysluonnoksesta ja ohjausryhmästä annetut lausunnot, joita tutkimuksessa käytetty 125 kappaletta, alkuperäinen ja ajantasainen vanhuspalvelulaki. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja aineistolähtöinen sisällönanalyysi pääasiassa annetuista lausunnoista. Keskeisinä tuloksina ovat tasapuolisen ja tasa-arvoisen palvelun saaminen alueesta riippumatta. Kunnilla on kuitenkin itsehallinto, joka rajoittaa alueellista tasa-puolisuutta. Palvelut tulee olla yksilöllisiä ja vanhuksilla tulee olla oikeus päättää elämästään. Osallistumista palvelutarpeen ja palvelusuunnitelmaan selvitykseen, vanhusneuvostoon ja yhteiskunnalliseen toimintaan pidetään tärkeänä. Vanhuksilla on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen, hoitoon, elämään. Arvokkuuteen kuuluu erityisesti ikääntyvien arvostus. Ikäageismista ja koventuneista asenteista vanhuksia kohtaan ollaan huolestuneita. Arvokkuuteen kuuluu myös hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen. Arjen tulee olla turvallista kotihoidossa ja palvelujen tulee olla lähellä. Vanhuksen kohtaaminen ja keskustelu, oman kielen ja kulttuurin ymmärtäminen ovat tärkeitä. Kaltoin kohtelu ja epäinhimillisiin oloihin puuttuminen sekä heikossa asemassa olevien vanhusten hyvä hoito ovat keskeisimpiä esille tulleita asioita. Ihminen on kokonaisuus, jolloin myös hengelliset tarpeet ovat tärkeitä. Tutkimus osoitti uskonnon ulottuvuuden olevan mukana eri hoitovaiheissa, joka osoittaa ihmisen huomioon ottamista kokonaisena. Laissa ei kuitenkaan mainita uskontoa. Hengellisyys mainitaan lain hallituksen esityksen perusteluissa osana sosiaalista vuorovaikutusta. Epäkohtia nähtiin henkilökunnan toiminnassa, koulutuksessa, palvelujen rakenteissa, johtamisessa, kuntien toiminnassa. Päätelmänä voidaan todeta, että vanhusten hoito nähdään koko yhteiskunnan asiana. Yhteiskunnassa vaikuttaa edelleen luterilainen arvopohja, mutta uskonnosta ei kuitenkaan puhuta, vaikka se taustalla vaikuttaa. Vain kuudessa lausunnossa mainittiin uskonnosta.
-
(2014)Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee vanhuusiän uskonnollisuutta. Tutkimustehtävänä on selvittää, millainen merkitys kristinuskolla on vanhuusiässä ja miten nämä merkitykset ovat muodostuneet. Aihetta on aikaisemmin lähestytty teoreettisesti ikääntymiskehityksen ja yhteisten kohorttikokemusten näkökulmista. Tämä tutkimus käsittelee ja kommentoi haastatteluaineiston avulla näitä kahta teoriaa ja sitä, miten ne jäsentävät ikäihmisten itse kokemaansa uskonnollisuutta. Tässä tutkimuksessa käytetään apuvälineenä substanssin ja funktion käsitteitä selvittämään, vaikuttavatko ikääntymiskehitys ja kohorttikokemukset eri tavoin uskonnollisuuden eri puoliin ja merkitystasoihin. Substanssilla viitataan uskonsisältöihin ja niiden merkitykseen itseisarvona, funktiolla uskonnollisuuden rooliin esimerkiksi hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja elämänhallinnan kannalta. Tutkimuksen aineisto muodostui yhdeksästä teemahaastattelusta, joihin osallistui yhteensä kaksitoista 78–89 -vuotiasta ikäihmistä. Haastattelut tehtiin talvella 2012–2013 Helsingissä ja Parkanossa. Tutkimusote on kvalitatiivinen ja aineiston analyysimetodi on sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen mukaan iän karttuminen on muokannut keskeisimmin uskonnollisuuden merkitystä funktionaalisella tasolla. Ikäihmiset saavat uskonnollisuudesta välineitä kohdata ikääntymisen haasteita, jäsentää mennyttä elämää, käsitellä luopumisia ja ylläpitää sosiaalista toimijuutta sekä elämän merkityksellisyyden kokemusta. Kohorttikokemukset puolestaan vaikuttavat substanssin tasolla eli siinä, mitä uskonsisällöt merkitsevät ikäihmisille itseisarvona. Haastateltavat kuvaavat kodin ja koulun uskontokasvatuksen, herätysaaltojen sekä yhteisen mentaalihistorian ja ihanteiden vaikutuksia heidän uskonnollisuuteensa. Näiden prosessien myötä omaksuttu uskonnollisuus näyttää pysyvän samana, vaikka ikää karttuu. Ikä- ja kohorttinäkökulmat eivät kuitenkaan kuvaa tyhjentävästi vanhuusiän uskonnollisuuden taustoja. Henkilökohtaiset elämäntapahtumat eivät ole aina sidoksissa ikään tai historialliseen aikaan. Esimerkiksi sairaus, onnettomuus tai muutokset sosiaalisissa suhteissa vaikuttavat yksilöllisesti uskonnollisuuteen sekä substanssin että funktion tasoilla.
Now showing items 1-5 of 5