Browsing by Subject "yhteisöllisyys"

Tässä tutkimuksessa tarkastelen, kuinka erään seurakunnan isoset ovat kokeneet hengellisyyden elämässään. Tutkin isosten hengellisyyttä erityisesti rippikoulun ja isostoiminnan ajalta. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineistoanalyysimenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto on kerätty teemahaastatteluin seitsemältä saman seurakunnan isoselta. Isoset ovat kolmesta eri ikäryhmästä ja heidän kokemuksensa isostehtävästä ovat vaihtelevat. Haastatteluvalinnoissa on myös huomioitu tasainen sukupuolijakauma. Peilaan isosten kokemuksia ja näkökulmia spiritualiteetin määritelmiin ja aiempaan tutkimukseen. Aiempaa tutkimusta isosten hengellisyydestä on kuitenkin varsin vähän, mutta vertailen tuloksia isostoimintaa yleisesti koskevaan tutkimukseen. Analyysin myötä aineistosta nousi esiin kaksi pääluokkaa: hengellinen kasvu ja yhteisöllisyys. Pääluokat liittyvät osittain toisiinsa, mutta muodostavat kuitenkin itsenäiset kokonaisuudet. Isosten vastauksissa korostuivat keskeisesti molemmat pääluokat. Tarkastelen pääluokkia isosten hengellisyyden määritelmien, sekä heidän kokemustensa kautta. Isoset jakautuivat uskonnollisten perhetaustojensa perusteella kolmeen ryhmään: vahvasti uskonnollisiin ja tapakristittyihin perheisiin, sekä perheisiin, joissa uskonnollisuus ei erityisemmin näy. Uskonnollisista taustoista tulevat isoset kuvaavat hengellisyyttä monisanaisemmin ja asettavat eri elämäntilanteille enemmän hengellisiä merkityksiä. Kolmatta ryhmää edustavat isoset kokevat hengellisyyden henkilökohtaisempana asiana ja liittävät siihen erilaisia tunteita, kuten rauha ja turva. Perhetaustasta riippumatta rippikoulu ja siitä seurannut isostoiminta osoittautuvat hengellisen kasvun ajaksi. Rippikoulu koettiin hengellisyyteen herättävänä kokemuksena, kun taas isoskoulutus vahvisti rippikoulussa opittuja asioita. Näitä kokemuksia pidettiin hengellisesti merkittävämpinä kuin itse isostehtävää. Isostehtävän hengellinen merkitys perustui erityisesti rippikoululaisten kokemuksien myötäelämiseen, sekä hartauselämään. Yhteisöllisyys on rippikoulun ja isoskoulutusajan läpileikkaava teema. Yhteisöllisyys korostuu sosiaalisena asiana, mutta myös hengellisenä näkökulmana. Seurakunta on tarjonnut isosille turvallisen yhteisön, jossa hengellisten asioiden pohtiminen on luontevaa. Hengellisyys koetaan myös yhteisöllisyyttä rakentavaksi tekijäksi.

Länsimainen uskonnollisuus on vahvassa murroksessa. Yksilöiden uskonnollisuus monimuotoistuu ja eriytyy perinteisistä instituutioista. Muutokset näkyvät myös Suomessa, sillä erityisesti nuoret aikuiset ovat 2000-luvulla vieraantuneet Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Siksi Z-sukupolven tutkiminen on erityisen kiinnostava ja merkityksellinen tutkimusaihe suomalaisen uskonnollisuuden ja kirkon tulevaisuuden näkökulmasta. Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan sitä, millaisia ovat Z-sukupolven kokemukset yhteisöllisyydestä uusissa jumalanpalvelusyhteisöissä. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kahdeksaa Z-sukupolven edustajaa viidestä eri jumalanpalvelusyhteisöstä ympäri Suomea. Puolistrukturoidut teemahaastattelut on toteutettu joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021. Haastateltavat ovat syntyneet vuosien 1995 ja 2000 välillä, ja heidän joukossaan on sekä miehiä että naisia. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavasti sisällönanalyysilla. Analyysi eteni yksittäisistä ilmauksista alaluokkien ja sen jälkeen yläluokkien muodostamiseen. Yläluokat ovat jaettu hengellisyys, yhteisö, osallistuminen ja kasvu, ja ne muodostettiin Etienne Wengerin käytäntöyhteisöteoriaa mukaillen. Tutkimustuloksia on peilattu myös aiempaan tutkimukseen sukupolvista, uusista jumalanpalvelusyhteisöistä ja yhteisöllisyydestä. Haastateltavat poikkeavat tyypillisistä kirkon nuorista aikuisista jäsenistä, sillä he osallistuvat sitoutuneesti yhteisönsä toiminnan rakentamiseen, ja heillä on täten vahva kokemus kirkon ja yhteisön jäsenyydestä. Myös pienryhmätoiminta, ylistysmusiikki, Raamatun lukeminen ja yhdessä rukoileminen tukevat haastateltavien hengellistä elämää ja kokemusta yhteisöllisyydestä. Z-sukupolven edustajille on erityisen tärkeää, että he kokevat tulleensa kohdatuiksi. Seurakunnan työntekijät he näkevät toiminnan koordinaattoreina, jotka tukevat vapaaehtoisia ja pitävät kokonaisuudesta huolta. Erityisesti kasvun, kehityksen ja oppimisen teemat nousevat aineistossa vahvasti esiin. Haastateltavat haluavat kasvaa laadullisesti ihmisinä ja kristittyinä, mutta myös kasvattaa yhteisöjä määrällisesti tavoittamalla uusia ihmisiä kristinuskon ja uusien jumalanpalvelusyhteisöjen pariin. Halu kasvaa huipentuu perinteisen seurakuntakulttuurin haastamiseen. Z-sukupolven edustajat haluavat olla uudistamassa kirkon jumalanpalvelus- ja seurakuntaelämää raikkaammaksi, modernimmaksi ja elävämmäksi.

Tämä tutkielma kuuluu Uuden testamentin eksegetiikan alaan, jossa selvitetään sitä uskonnon- ja traditiohistoriallista polkua, jonka päässä on Paavalin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen jakso 6:12-20 ja miten Paavali siellä käyttää kuvaa Kristuksen ruumiista ja Pyhän Hengen temppelistä puhuessaan korinttilaisten muodostamasta ruumiista. Paavali ei ollut ensimmäinen, joka käytti sanaa σῶμα (ruumis). Työssä selvitetään, miten sana esiintyy kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, Septuagintassa, varhaisessa juutalaisuudessa, Uudessa testamentissa Paavalin kirjeiden ulkopuolella ja paavalilaisessa kirjekokoelmassa, Corpus Paulinumissa. Näitä kirjoituksia verrataan tekstijakson 1.Kor.6:12-20 ruumismetaforiin ja saadaan selville Paavalin sanan σῶμα käytön mahdollinen tausta. Lisäksi selvitetään esiintyykö sana myönteisessä, kielteisessä vai neutraalissa merkityksessä. Lisäksi metodeina käytetään teksti- ja kirjallisuuskritiikkiä, sekä eksegeettistä analyysia. Tutkielmassa on käytetty kreikan ja latinankielisten lähdetekstien käännöksiä. Keskeisinä johtopäätöksinä voidaan sanoa, että kun sanan σῶμα merkitys on metaforinen tekstijaksossa 1.Kor.6:12-20, on sillä yhtymäkohtia muihin teksteihin. Paavali perustelee metaforalla seurakunnasta Kristuksen ruumiina korinttilaisten toimimista yhdessä ja keskinäisen eripuran välttämistä. Kun hän sanoo korinttilaisten yhdessä muodostavan Pyhän Hengen temppelin, hän perustelee, että korinttilaisten on tuotettava yhdessä muodostamallaan ruumiilla Jumalalle kunniaa. Paavalin tapa käyttää sanaa σῶμα metaforisessa merkityksessä ei ole ainoastaan hänelle omalaatuista, mutta hänen tapaansa soveltaa sitä seurakuntaan Kristuksen ruumiina esiintyy ainoastaan Corpus Paulinumissa. Tekstijaksossa hän käyttää sitä voimakkaasti estääkseen Korintin kristityksi kääntyneitä miehiä käyttämästä kaupungin porttojen palveluksia.

Postmodernin ajan henkeen kuuluu ajatus yksilöllisen merkityksellisyyden korostamisesta myös hengellisissä asioissa. Kirkossa on alettu järjestää aktiivista nuorten aikuisten toimintaa, sillä nuoret aikuiset ovat suurin kirkosta eroava ikäluokka 2010 -luvulla. Tämän tutkimuksen tutkimuskohteena on tamperelainen nuorten aikuisten Varikkomessu ja erityisesti sen ylistys- ja rukousosio. Varikkomessu on postmodernin ajan yksilöitä täynnä oleva yhteisöllinen ja karismaattinen messuyhteisö. Postmodernin yksilön uskonnollisessa elämässä tärkeätä ovat yhteisöllisyys ja kokemuksellisuus. Kokemusten tutkiminen auttaa ymmärtämään, mitä nuori aikuinen kirkossa arvostaa ja sen toiminnalta odottaa. Tutkimus on teoriaohjaava ja tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Ole Riisin ja Linda Woodheadin dialektisen suhteen teoriaa, jonka avulla tutkittiin Varikkomessun sisältöä. Teorian mukaan uskonnollinen kokemus on optimaalisin, kun ihminen elää uskonnollisuuttaan jonkin symbolin kautta yhdessä toisten ihmisten kanssa. Varikkomessu on nuorten aikuisten näköinen messu, johon sisältyvät symbolit herättävät osallistujissa paljon uskonnollisia emootioita. Tässä tutkimuksessa on tutkittu, millaisia emootioita ja kokemuksia nuorten aikuisten Varikkomessun rukous-osio 2010-luvun nuorissa aikuisissa herättää. Kaksi tutkimuskysymystä olivat: mitkä symbolit Varikkomessussa ovat tärkeitä uskonnollisen kokemuksen ja emootioiden kannalta, ja mitä yhteisöllisiä elementtejä kokemuksiin liittyy. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä Varikkomessun toteuttajaa ja osallistujaa sekä havainnoimalla Varikkomessussa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituna yksilöhaastatteluna ja havainnot kerättiin syksyn 2012 aikana. Analyysimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä. Pääluokiksi aineiston analyysin pohjalta nousivat kokemukseen vaikuttavat symbolit ja kokemukseen vaikuttavat yhteisölliset tekijät. Tulosten mukaan kokemukseen vaikuttavat tekijät Varikkomessussa ovat aineiston perusteella sekä materiaalisia symboleja että messun toteutukseen ja ilmapiiriin vaikuttavia toteutuksellisia symboleita. Risti on uskonnollisen kokemuksen kannalta tärkein materiaalinen symboli. Toteutukseen liittyvistä asioista messun nuorekas ja nykyaikainen valo- ja äänitekniikkaa sekä audiovisuaalista tekniikkaa hyödyntävä toteutus olivat keskeisiä uskonnollisten emootioiden kannalta. Tulokset osoittavat, että ilmapiirissä tärkeätä olivat kodinomaisuus, rentous ja avoimuus olla omana itsenään messussa. Yhteisöllisillä elementeillä oli tulosten mukaan suuri merkitys uskonnollisen kokemuksen kannalta. Rukouskokemuksiin vaikuttivat ajatus Varikolla kokoontuvasta yhteisöstä Jumalan perheenä, messun sosiaalisuuden korostaminen sekä messun kehittäminen yhteisön voimin. Lisäksi rukousilmaisun monipuolisuuden vaaliminen ja tunteiden ilmaisun vapaus rukousosiossa koettiin tärkeiksi yhteisöllisiksi tekijöiksi Varikkomessussa. Varikkomessussa haastetaan jokaista yhteisön jäsentä rukoilemaan messuyhteisön puolesta. Tutkimuksen mukaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä on tulevaisuuteen luottavaisina suhtautuvia nuoria aikuisia, jotka haluavat kehittää kirkon messutoimintaa yhteisölliseksi ja kokemusrikkaaksi. Tutkimuksen mukaan rukouselämän kannalta ilmapiiriin ja messun toteutukseen liittyviin asioihin tulisi panostaa kirkossa enemmän. Samalla todennäköisesti vaikutettaisiin positiivisesti kirkon jäsenmäärän säilymiseen. Varikon nuorten aikuisten yhteisön kantavana voimana toimii rukous, joka on sekä yksilöille tärkeää, että yhteisöllisyyden kannalta messun keskeisimpiä ulottuvuuksia.

Tiivistelmä Referat Tarkastelen tutkielmassani tyttöjen sukuelinten silpomisen parissa tehtävää ennaltaehkäisevää työtä Cristina Bicchierin sekä John LeJeunen ja Gerry Mackien sosiaalisen normin ja sosiaalisen konvention teorioiden kautta. Tyttöjen sukuelinten silpominen nähdään kansainvälisiä ihmisoikeuksia loukkaavaksi kulttuuriperinteeksi, jonka ovat läpikäyneet miljoonat tytöt. Laajalle levinnyt ja arvostettu tapa jatkuu edelleen epätasa-arvon ja naisten heikon aseman vuoksi. Perinteen parissa on tehty ennaltaehkäisevää työtä tuloksellisesti jo vuosikymmeniä, joka on johtanut silpomisen esiintyvyyden vähenemiseen. Tästä huolimatta ihmisoikeuksia loukkaavana käytäntönä, se vaatii edelleen ennaltaehkäisevän työn jatkamista. Tutkielmani aineisto koostuu sellaisten suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen raporteista, jotka työskentelevät silpomisen vastaisessa työssä Afrikan kontekstissa, sekä UNFPA:n ja Unicefin sosiaalisen normin muutokseen tähtäävän työn raportista Afrikan maista. Etsin teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla vastauksia siihen, miten silpomisen sidonnaisuus sosiaaliseen normistoon sekä sosiaaliseen konventioon ilmenee aineistossa, sekä järjestöjen tekemässä työssä. Tarkastelen työssäni myös sitä, miten sosiaalisen normin ja sosiaalisen konvention teorioiden esittämät silpomisen lopettamiseen tähtäävät keinot ovat käytössä järjestöjen tekemässä ennaltaehkäisevässä työssä. Tutkimukseni tuo esille sosiaalisen normin teorian keskeisten käsitteiden, avioliittokelpoisuuden, perinteeseen liittyvän sosiaalisen hyväksynnän ja paheksunnan, yhteisön odotuksiin mukautumisen sekä silpomisen sidonnaisuuden moraaliseen normiin, esiintyvän aineistossa keskeisellä sijalla ja toimivan järjestöjen ennaltaehkäisevän työn ohjaavina tekijöinä. Järjestöt pyrkivät vaikuttamaan yhteisön jäsenten asenteisiin ja käyttäytymiseen, haastamalla heidän käsityksiään edellä esiin tulleista keskeisistä käsitteistä yhteisen keskustelun avulla. Järjestöillä on tehokkaasti käytössä teorioiden esittämät silpomisen lopettamiseen tähtäävät keinot. Yhteisöllinen keskustelu ja päätöksenteko, sekä tiedon jakaminen ovat teorioiden esiintuomista keinoista selvästi suosituimpia ja käytetyimpiä. Vaikka oikeudelliset keinot eivät ole yhtä laajasti käytössä, toimivat ne kuitenkin ennaltaehkäisevän työn perustuksena, mahdollistaen yhteiskunnalliset valmiudet muutokseen. Tutkielman tulosten perusteella yhteinen keskustelu ja ryhmän yhteinen päätöksenteko ovat keskeisessä asemassa tutkielmani kaikissa osa-alueissa ja toimivat ennaltaehkäisevän työn perustana.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämä on ollut jatkuvan uudistuksen kohteena. Kirkkohallitus päätti järjestää vuosiksi 2011–2013 Tiellä – På väg jumalanpalveluselämän uudistushankkeen. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää seurakuntien jumalanpalveluselämää. Vain osa hankkeeseen osallistuneista seurakunnista pysyi hankkeessa loppuun saakka, ja vielä harvempi seurakunta koki onnistuneensa kehittämään voimakkaasti jumalanpalvelustaan parempaan suuntaan. Tutkimukseni seurakunnat Haapajärvi, Kangasniemi, Kempele ja Pielisensuu olivat mielestään onnistuneita seurakuntia. Hankkeen aikana ja sen jälkeen jumalanpalveluksen ympärillä on käyty keskustelua yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten hankkeessa onnistuneiden seurakuntien pääjumalanpalvelukseen tehdyissä muutoksissa näkyy yhteisöllisyys. Aineiston keruu tapahtui jumalanpalveluselämästä vastuussa olevien työntekijöiden kautta sähköpostilomakkeilla. Aineiston analysointi tapahtui teoriaohjaavalla analyysilla. Seurakunnat tekivät yhteisöllisyyteen liittyviä muutoksia vuorovaikutusta kehittämällä. Tehdyt muutokset jakautuivat vuorovaikutusta tukeviin tekijöihin ja toiminnassa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutusta tukevat tekijät olivat luottamus ja tasavertaisuus, tekemisen mielekkyys, turvallisuuden tunne ja yksilön huomioon ottaminen. Toiminnassa tapahtuva vuorovaikutus jakautui osallistumiseen, vaikuttamiseen, suunnittelemiseen ja samankaltaisuuden kokemiseen. Seurakuntien tekemät muutokset olivat yhteisöllisyyttä kehittäviä. Yhteisöllisyyden parantamiseen jäi kuitenkin haasteitakin. Erityisesti suunnittelun ja kehittämisen vaikuttamismahdollisuuksissa sekä nuorten ja nuorten aikuisten huomioinnissa oli puutteita. Tutkimustuloksista on nähtävissä Fredrik Modéuksen osallistava jumalanpalveluskäsitys. Hänen esittämä osallisuus näyttääkin olevan suurelta osin yhteisöllisyyttä parantavaa. Tuloksissa näkyy myös jumalanpalvelusoppaan suositukset. Jumalanpalvelusoppaan seuraaminen näyttäisi tekevän jumalanpalvelusta yhteisöllisemmäksi. Seurakuntien muutoksissa aktiiviseurakuntalaisten tarpeet näyttivät tulleen paremmin huomioiduiksi kuin harvoin käyvien.

Suomessa asuu vakituisesti noin 300 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Vuosittain maahamme on muuttanut yli kymmenentuhatta ulkomaalaista. Suomeen on tullut erityisesti 1990-luvulla muiden kulttuurien, etnisen alkuperän ja uskonnon edustajia. Tämä on asettanut evankelisluterilaiselle kirkolle haasteita ja mahdollisuuksia kasvaa monikulttuurisuudessa. Maahanmuuttajat hakeutuvat usein kirkon toiminnan piiriin. Osalla Suomeen muuttaneista on kristillinen vakaumus, osalla jokin muu uskonto tai uskonnottomuus. Seurakunnissa maahanmuuttaja otetaan vastaan samanarvoisena kuin kuka tahansa ihminen. Kristillinen lähimmäisenrakkaus velvoittaa auttamaan kaikkia luotuja. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten monikulttuurista työtä tekevät rakentavat yhteisöllisyyttä Pelipuistossa, Hervannan lähiöseurakunnassa Tampereella. Teoriataustana käytetään sosiaalisen pääoman teoriaa ja sosiologian klassikoiden yhteisömääritelmiä. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla Pelipuiston seurakuntakodin työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Haastateltavia oli kaikkiaan kolmetoista. Aineisto analysoitiin laadullisen ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Monikulttuurista työtä tekevät rakentavat yhteisöllisyyttä kohtaamalla ihmisen, selvittämällä mistä hän on kiinnostunut ja mitä hän tarvitsee. Tarpeista, yhteisistä tekijöistä ja kiinnostuksesta lähtee ryhmän tai kerhon perustaminen. Usein ryhmästä löytyy vapaaehtoinen kerhon ohjaaja. Pelipuiston työntekijöiden toimesta luodaan puitteet kerhoille ja ylläpidetään niitä. Tuetaan sitä, että ihmiset kävisivät Pelipuiston kerhoissa ja löytäisivät ystäviä. Tavoitteena on että maahanmuuttaja löytäisi suomalaisen ystävän. Pelipuisto on toiminnallinen yhteisö, jossa kokoontuu lukuisia pieniä kerhoja. Näissä yhteisöllisyys on kiinteää yhteisöllisyyttä, jossa me-henki on vallitseva. Myös hengellisyys oli yhteisöllisyyttä luova voima. Pelipuiston toiminnallinen yhteisöllisyys on ainutlaatuista. Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien olisi syytä hakea mallia Pelipuiston toiminnasta. Yhteisöllisyyden rakentaminen on kirkon tavoitteena. Tutkimuksessa selvisi, että maahanmuuttajatyöntekijät ja vapaaehtoiset tarvitsevat jatkuvasti koulutusta. Uusien kulttuurien ja uskontojen tunteminen kehittäisi työtä edelleen.