Browsing by Subject "yhteiskunta"

Asunnottomuus on samanaikaisesti historiallinen ja ajankohtainen ilmiö, joka kytkeytyy yhteiskunnan rakenteisiin, eriarvoisuuteen sekä yksilön valintoihin. Tämän tutkielman teemana on helsinkiläisten nuorten asunnottomuus ja tutkimuksen tavoitteena on luoda kuvaus nuorten asunnottomuuden lähtökohdista ja hyvinvoinnista kolmannen sektorin näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineistona on kahden Sininauhasäätiöllä työskentelevän ammattilaisen strukturoidut etähaastattelut. Haastatteluista ensimmäinen toteutettiin sähköpostihaastatteluna ja toinen Teams-kokouksena. Molemmat haastattelut on analysoitu käyttäen sisällönanalyysia. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on toiminut Erik Allardtin teoria hyvinvoinnin ulottuvuuksista. Tutkimuskysymykseni aineistolle ovat seuraavat: 1) Millaisia ovat nuorten asunnottomuuspolut työntekijöiden näkemysten mukaan ja millaisena he näkevät asunnottomien nuorten hyvinvoinnin ja hyvinvoinnin aukot? 2) Millainen on työntekijöiden mielestä kolmannen sektorin toimijoiden rooli nuorten asunnottomuuden ehkäisemisessä ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa? Tulosten perusteella nuorten asunnottomuuspolut ovat moninaisia, ylisukupolvisia ja syyt asunnottomuuteen voidaan jakaa rakenteellisiin ja yksilöstä johtuviin. Nuorten tämänhetkinen hyvinvointi on hyvin vaihtelevaa ja COVID-19-pandemia on viime vuosina vaikuttanut nuorten asunnottomien fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tuloksissa korostui kolmannen sektorin toimijoiden erityinen rooli asunnottomien auttamisessa, ja erityisesti Sininauhasäätiön Nuoli-projekti esiintyi tuloksissa merkittävänä nuorten auttajana. Nuorten hyvinvoinnista on löydettävissä moniulotteisuutta Allardtin teorian mukaisesti. Tämä on havaittavissa esimerkiksi nuorten sosiaalisten suhteiden kaipuussa ja toiveajattelussa.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Mohandas Gandhin vegetarismin syntyä ja kehitystä. Tarkastelen tutkimuksessani Gandhin omia kirjoituksia ja puheita peilaten niitä historialliseen kontekstiin ja Gandhin elämänvaiheisiin. Pyrkimyksenäni on tarkastella Gandhin vegetarismia eri näkökulmista. Tutkin sitä, mistä lähtökohdista hänen kasvissyöntinsä syntyi ja kehittyi, millaiset tekijät siihen vaikuttivat matkan varrella ja sitä, millaiseksi Gandhin vegetarismi lopulta muotoutui. Kiinnitän huomiota erityisesti uskonnollisiin tekijöihin. Selvitän samalla, miten Gandhi pyrki levittämään kasvissyöntiä ihmisten keskuudessa. Gandhi kirjoitti elämänsä aikana hyvin paljon. Päälähteitäni ovat puhe The Moral Basis of Vegetarianism vuodelta 1931, teos Key to Health vuodelta 1948 ja omaelämäkerta Autobiography. My Experiments with Truth vuodelta 1927. Kymmeniätuhansia sivuja sisältävä kokoelma The Collected Works of Mahatma Gandhi on apunani päälähteitäni tukemassa.Tutkimukseni alkaa vuodesta 1888, jolloin Gandhi muutti Englantiin ja päättyy hänen kuolemaansa vuonna 1948. Mohandas Gandhi oli kasvissyöjä jo taustansa takia. Hänen kasvissyöntinsä oli perua hänen vanhemmiltaan, joiden vegetarismi oli luonteeltaan uskonnollista. Hindulaisen perheen kasvissyöntiä väritti usko ahimsaan, jainalaiseen väkivallattomuuden periaatteeseen, joka nousi myöhemmin Gandhin elämän ja toiminnan prinsiipiksi. Muuttaessaan Englantiin 1888 Gandhi tutustui englantilaiseen vegetarismiin, joka painotti terveyttä ja etiikkaa. Englantilainen vegetarismi oli myös yhteiskunnallisesti kantaaottava vaihtoehtoliike, jonka piirissä eli voimakkaasti ajatus yhteiskunnan uudistamisesta kasvisruokavalion avulla. Gandhi sai vegetarismin filosofiaansa perusteet intialaisen uskonnollisuuden kentästä, mutta sen yhteiskunnallinen ulottuvuus oli perua englantilaisesta vegetarismista. Englantilaisista kasvissyöjistä Gandhia inspiroivat etenkin Henry S. Salt, Anna Kingsford ja Howard Williams. Henry S. Saltilta Gandhi sai kipinän vakaumukselliseen kasvissyöntiin. Gandhin ajatus kasvissyönnistä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä oli myös Saltilta lähtöisin, kuten myös ajatus vegetarismin ekonomisista mahdollisuuksista. Anna Kingsford tuki kasvissyönnin ekonomisuutta ja yhteiskunnallisuutta ja toi Gandhin filosofiaan painotuksen kasvissyönnin terveydellisistä hyödyistä. Howard Williamsilta Gandhin voidaan havaita saaneen idean ihmisen ja ihmiskunnan positiivisesta kehityksestä. Gandhin vegetarismi kehittyi koko hänen elämänsä ajan. Siirtyessään Englannista Etelä-Afrikkaan vuonna 1891 Gandhin tärkein motiivi kasvissyönnille oli terveys. Etelä-Afrikassa hän kuitenkin koki uskonnollisen heräämisen, jonka ansiosta uskonnosta tuli pääsyy hänen vegetaristiselle elämäntavalleen. Gandhin usko väkivallattomuuteen kasvoi ja se ilmeni sekä hänen yhteiskunnallisessa toiminnassaan että vegetarismin filosofiassaan. Intiaan siirryttyään 1915 Gandhin vegetarismi sai vielä uuden ulottuvuuden, kun hän pyrki käyttämään sitä yhteiskunnallisen muutoksen työkaluna. Hänen tavoitteenaan oli auttaa Intian väestöä niin terveydellisesti, moraalisesti kuin uskonnollisesti unohtamatta yhteiskunnallista aspektia. Gandhi levitti kasvissyönnin aatetta lehtiartikkeileilla, puheilla, keskusteluilla, kirjeillä ja kirjoituksilla. Gandhin kasvissyönnin filosofian voi nähdä olleen symbioosi intialaisesta kasvissyönnistä ja viktoriaanisen Englannin vegetarismista. Se muotoutui näiden vaikuttimien sisällöistä jakehittyi Gandhin omien ruokavaliokokeilujen myötä. Vegetaristinen ruokavalio oli Gandhin työkalu hänen pyrkimyksessään yhteiskunnan uudistamiseen. Gandhi uskoi, että oli ihmisen moraalinen ja uskonnollinen velvollisuus pitää huolta terveydestään ja pitäytyä väkivallattomassa ruokavaliossa. Se oli hänelle jumalanpalvelusta, joka auttoi ihmistä tämän matkalla kohti mokshaa, vapautumista. Samalla se kehitti ihmistä ja yhteiskuntaa paremmiksi – Gandhi pyrki uudistamaan myös yhteiskunnan moraalia.

Kirkko- ja yhteiskuntanäkemyksissä tapahtui sodan jälkeisinä vuosikymmeninä paradigmaattinen muutos. Asevelipapisto oli sodan aikana rintamalla herännyt kirkon sosiaaliseen vastuuseen. Samaan aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa alettiin vahvistaa sosiaalisia turvaverkkoja, joten kirkon painopisteen siirtyminen kulki luontevasti muun yhteiskunnallisen kehityksen rinnalla. Uudenlaiset kulttuuriset ilmiöt, kuten 1960-luvun uusvasemmistolainen nuorisoradikalismi, haastoivat yhteiskunnan vakiintuneet instituutiot, kirkko niiden mukana. Kirkko- ja yhteiskuntakeskusteluun osallistuttiin aktiivisesti. Keskeisiä kirkollisia keskustelijoita olivat muun muassa arkkipiispa Martti Simojoki ja professori Osmo Tiililä sekä Kotimaa-lehden päätoimittajana 1.1.1969 aloittanut Leino Hassinen. Hän oli julkaissut kristinuskon ja kommunismin välistä suhdetta käsittelevän synodaalikirjan sekä kirkkonäkemystä käsittelevän pamfletin. Tutkielman tutkimuskysymys on: Mikä on Leino Hassisen kirkko- ja yhteiskuntanäkemys hänen kirjallisen tuotantonsa valossa? Tutkielman ajallinen ja sisällöllinen fokus on 1960- ja 1970-luvun taitteeseen liittynyt keskustelu kirkon ja muun yhteiskunnan välisestä suhteesta. Sisällön- ja kehysanalyysit tarjoavat työkalut peilata Kotimaa-lehden pääkirjoitusten kannanottoja Hassisen muuhun kirjalliseen tuotantoon. Lisäksi aikalaisten näkemykset muodostavat kontekstin Hassisen kannanotoille. Teoreettisena kehyksenä on rekognitio- eli tunnustusteoria. Hassisen ajattelun kehityksessä eri vuosikymmenillä voidaan ihmiskuvan ihanteena tunnistaa Jumalan edessä yhteiskunnallisesti vastuullinen ihminen, jonka tehtävänä on toimia eriarvoisuuden poistamiseksi. Lisäksi Hassinen näkee ihanteena Jumalan mielenmukaisella tavalla järjestetyn yhteiskunnan, joka jakaa hyvinvointia ja varallisuutta oikeudenmukaisesti. Hassisen mukaan Lutherin toiminta 1500-luvulla antoi tälle tärkeän esikuvan samalla, kun Luther uudisti kirkon teologisia fundamentteja ja seurakuntaelämää käytännön tasolla. Hänen tähän liittynyt lisensiaatintutkielmansa kytkee hänet lundilaisiin teologeihin. Hassinen pitää selkeästi jumalanpalvelusta seurakunnan elämän ytimenä ja aarreaittana. Hassisen näkemyksen mukaan jumalanpalveluselämän tehtävänä on varustaa seurakuntalaiset palvelemaan yhteiskuntaa omalla paikallaan. Kirkko instituutiona edustaa kristillistä uskoa yhteiskunnan keskellä ja käy aktiivista keskustelua yhteiskunnassa. Tässä ajattelussa Hassinen sai tukea Simojoen vaalimasta kansankirkkoajattelusta. Tiililän yksilön pelastusta sekä kirkkoa vain uskovien yhteisönä korostaneita näkemyksiä Hassinen selvästi vierasti ja myös ilmaisi sen sekä kirjoissaan että pääkirjoituksissaan. Hassisen näkemys kirkosta ja yhteiskunnasta näyttää olevan se, että yksilö on toimintakykyinen sekä parhaalla tavalla ja oikeudenmukaisesti resursoitu osana institutionalisoitunutta yhteisöä. Hänen ajattelussaan nousee vahvasti esiin instituutioiden keskinäinen tunnustaminen. Kristinuskon ja kommunismin välisessä vuorovaikutuksessa hän nostaa esiin molempien ideologioiden pitkälle yhteisen ideaalin resurssien oikeudenmukaisesta jaosta. Kumpaakin ideologiaa hän kuitenkin kritisoi niiden kyvystä ja halusta toteuttaa omia ihanteitaan. Kirkon hän soisi ottavan johtavan yhteiskunnallisen roolin.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia vanhuspalvelulakia ja lain vastaanottoa siitä annettujan lausuntojen kautta arvojen ja uskonnollisen ulottuvuuden näkökulmasta. Tutkimustehtävä liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen siinä, miten tässä laissa näkyy kristilliseksi tunnustautuvan yhteiskunnan muutos uskontoneutraaliseksi yhteiskunnaksi. Tämän tapaista lainsäädännön ja uskonnon välistä tutkimusta on vähän. Päätutkimuskysymyksenä on: Millainen uskonnollinen ulottuvuus vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Apukysymyksenä on: Millaisia arvoulottuvuuksia vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Aineistona on vanhuspalvelulain yksi hallituksen esitysluonnos, yksi ohjausryhmän muistio yksi hallituksen esitys, hallituksen esitysluonnoksesta ja ohjausryhmästä annetut lausunnot, joita tutkimuksessa käytetty 125 kappaletta, alkuperäinen ja ajantasainen vanhuspalvelulaki. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja aineistolähtöinen sisällönanalyysi pääasiassa annetuista lausunnoista. Keskeisinä tuloksina ovat tasapuolisen ja tasa-arvoisen palvelun saaminen alueesta riippumatta. Kunnilla on kuitenkin itsehallinto, joka rajoittaa alueellista tasa-puolisuutta. Palvelut tulee olla yksilöllisiä ja vanhuksilla tulee olla oikeus päättää elämästään. Osallistumista palvelutarpeen ja palvelusuunnitelmaan selvitykseen, vanhusneuvostoon ja yhteiskunnalliseen toimintaan pidetään tärkeänä. Vanhuksilla on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen, hoitoon, elämään. Arvokkuuteen kuuluu erityisesti ikääntyvien arvostus. Ikäageismista ja koventuneista asenteista vanhuksia kohtaan ollaan huolestuneita. Arvokkuuteen kuuluu myös hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen. Arjen tulee olla turvallista kotihoidossa ja palvelujen tulee olla lähellä. Vanhuksen kohtaaminen ja keskustelu, oman kielen ja kulttuurin ymmärtäminen ovat tärkeitä. Kaltoin kohtelu ja epäinhimillisiin oloihin puuttuminen sekä heikossa asemassa olevien vanhusten hyvä hoito ovat keskeisimpiä esille tulleita asioita. Ihminen on kokonaisuus, jolloin myös hengelliset tarpeet ovat tärkeitä. Tutkimus osoitti uskonnon ulottuvuuden olevan mukana eri hoitovaiheissa, joka osoittaa ihmisen huomioon ottamista kokonaisena. Laissa ei kuitenkaan mainita uskontoa. Hengellisyys mainitaan lain hallituksen esityksen perusteluissa osana sosiaalista vuorovaikutusta. Epäkohtia nähtiin henkilökunnan toiminnassa, koulutuksessa, palvelujen rakenteissa, johtamisessa, kuntien toiminnassa. Päätelmänä voidaan todeta, että vanhusten hoito nähdään koko yhteiskunnan asiana. Yhteiskunnassa vaikuttaa edelleen luterilainen arvopohja, mutta uskonnosta ei kuitenkaan puhuta, vaikka se taustalla vaikuttaa. Vain kuudessa lausunnossa mainittiin uskonnosta.