Browsing by Subject "error"

Informaatioteknologia on siirtänyt taloudellisen tuotannon painopistettä materiaalisesta kohti immateriaalista (Hasset & Shapiro 2011). Tavaroihin ja palveluihin keskittyvästä taloudesta on siirrytty uudenlaiseen tuotannon moodiin, jossa informaatio on tärkein arvon lähde (ks. Powell & Snellmann 2004; Castells 1996). Tutkielma ottaa lähtökohdaksi tämän havainnon ja esittää joukon kysymyksiä. Onko tieto pääomaa? Mitä sen omistaminen merkitsee? Minkälaisia ristiriitoja tai konflikteja tähän liittyy ja mitä muutoksen potentiaaleja nämä konfliktit sisältävät? Immateriaalinen omistaminen on nopeasti kasvava mutta samalla ongelmallinen ilmiö: se on yksilön vapauteen kajoavaa, sisällöllisesti epäselvää ja vaikeasti valvottavaa (ks. kohta 3.1). Sen toimeenpano edellyttää markkinoiden ulottamista syvemmälle sosiaalisen kanssakäymisen muotoihin ja fiktiota, joka perustelee immateriaalioikeuksien hyödyllisyyden yhteiskunnan näkökulmasta. Näiden ongelmien vuoksi se on altis poliittisen ilmapiirin muutoksille (ks. May & Sell 2006). Viime kädessä kyse on kapitalististen eliittien pitkään jatkuneesta pyrkimyksestä kontrolloida prosesseja, joissa arvoa tuotetaan. Esikapitalistiset käsityöläiset ovat muuttuneet mekaanisia liikkeitä toistaviksi tehdastyöläisiksi ja sittemmin koneiden työskentelyä valvoviksi apulaisiksi (ks. Cox 1987, 315). Immateriaalioikeuksien räjähdysmäinen kasvu 1980-luvun jälkeen (WIPO IPR Statistics Center) on osa samaa kehitystä. Patentit, liikesalaisuudet, tekijänoikeudet ja muut immateriaalisen omistamisen muodot ovat globaalin kapitalismin eliittien pyrkimystä hallita tietoon perustuvaa arvontuotantoa (ks. kohta 3.2). Globalisoituneet immateriaalioikeudet ovat kuitenkin kohdanneet kasvavaa vastarintaa. Kehittyvät maat ovat nousseet rikkaita maita vastaan sekä Maailman kauppajärjestössä (Yu 2015, 7) että TRIPS-neuvostossa (Yu 2015, 9). Niillä on myös käytössään lukuisia toistaiseksi hyödyntämättömiä taktiikoita (Frankel, 2009, 1023; Deere 2009, 321-322). Kun huomioidaan BRICS-maiden vahvistuva asema kansainvälisessä taloudessa, on todennäköistä, että kansainväliseen immateriaalioikeuksien regiimiin tulee kohdistumaan yhä voimakkaampaa muutospainetta. Suoran vastahegemonisen toiminnan lisäksi on laajoja kehityskulkuja, joilla on immateriaalista omistamista heikentävä vaikutus. Yritysten menestys perustuu yhä enemmän niiden kykyyn liittyä tietämyksen ja innovaatioiden verkostoihin (Chesbrough 2008, 83). Kun arvon tuotanto tapahtuu kumppanuuksien ja avoimien verkostojen välityksellä, tiedon salaamisesta tulee kilpailukykyä heikentävä tekijä (Chesbrough 2003, xxiv). Samalla uusi teknologia lisää tuotetun datan määrää eksponentiaalisesti. Henkilötietojen massiivinen taloudellinen hyödyntäminen on johtanut teknologian ja sosiaalisten normien yhteentörmäyksiin (Tene & Polonetsky 2013). Niiden seurauksena eurooppalaiset järjestöt ja viranomaiset ovat edistäneet uutta henkilötietojen käsittelyn normistoa, jossa yksilö nähdään omaa tietoaan hallinnoivana toimijana (ks. Poikola et al. 2014). Muutos konkretisoituu Euroopan Unionin tietosuoja-asetuksessa (EU 2016/679), joka edustaa laajaa vallan uusjakoa yrityksiltä kansalaisyhteiskunnalle. Tutkielma argumentoi, että informaatiotalouden konfliktit ja kehityskulut tulevat suurella todennäköisyydellä johtamaan immateriaalioikeuksien kansainvälisen regiimin heikkenemiseen tai purkautumiseen. Seurauksena on immateriaalisen arvontuotannon muuttuminen kapitalistisille suhteille immuuniksi: kun tietoa ei voida omistaa, sitä ei voida kontrolloida omistamiseen perustuvien suhteiden kautta. Immateriaalisen arvontuotannon kasvattaessa suhteellista merkitystään, ilmiöllä on potentiaali laajentua koko kapitalistisen järjestelmän kriisiksi.

Informaatioteknologia on siirtänyt taloudellisen tuotannon painopistettä materiaalisesta kohti immateriaalista (Hasset & Shapiro 2011). Tavaroihin ja palveluihin keskittyvästä taloudesta on siirrytty uudenlaiseen tuotannon moodiin, jossa informaatio on tärkein arvon lähde (ks. Powell & Snellmann 2004; Castells 1996). Tutkielma ottaa lähtökohdaksi tämän havainnon ja esittää joukon kysymyksiä. Onko tieto pääomaa? Mitä sen omistaminen merkitsee? Minkälaisia ristiriitoja tai konflikteja tähän liittyy ja mitä muutoksen potentiaaleja nämä konfliktit sisältävät? Immateriaalinen omistaminen on nopeasti kasvava mutta samalla ongelmallinen ilmiö: se on yksilön vapauteen kajoavaa, sisällöllisesti epäselvää ja vaikeasti valvottavaa (ks. kohta 3.1). Sen toimeenpano edellyttää markkinoiden ulottamista syvemmälle sosiaalisen kanssakäymisen muotoihin ja fiktiota, joka perustelee immateriaalioikeuksien hyödyllisyyden yhteiskunnan näkökulmasta. Näiden ongelmien vuoksi se on altis poliittisen ilmapiirin muutoksille (ks. May & Sell 2006). Viime kädessä kyse on kapitalististen eliittien pitkään jatkuneesta pyrkimyksestä kontrolloida prosesseja, joissa arvoa tuotetaan. Esikapitalistiset käsityöläiset ovat muuttuneet mekaanisia liikkeitä toistaviksi tehdastyöläisiksi ja sittemmin koneiden työskentelyä valvoviksi apulaisiksi (ks. Cox 1987, 315). Immateriaalioikeuksien räjähdysmäinen kasvu 1980-luvun jälkeen (WIPO IPR Statistics Center) on osa samaa kehitystä. Patentit, liikesalaisuudet, tekijänoikeudet ja muut immateriaalisen omistamisen muodot ovat globaalin kapitalismin eliittien pyrkimystä hallita tietoon perustuvaa arvontuotantoa (ks. kohta 3.2). Globalisoituneet immateriaalioikeudet ovat kuitenkin kohdanneet kasvavaa vastarintaa. Kehittyvät maat ovat nousseet rikkaita maita vastaan sekä Maailman kauppajärjestössä (Yu 2015, 7) että TRIPS-neuvostossa (Yu 2015, 9). Niillä on myös käytössään lukuisia toistaiseksi hyödyntämättömiä taktiikoita (Frankel, 2009, 1023; Deere 2009, 321-322). Kun huomioidaan BRICS-maiden vahvistuva asema kansainvälisessä taloudessa, on todennäköistä, että kansainväliseen immateriaalioikeuksien regiimiin tulee kohdistumaan yhä voimakkaampaa muutospainetta. Suoran vastahegemonisen toiminnan lisäksi on laajoja kehityskulkuja, joilla on immateriaalista omistamista heikentävä vaikutus. Yritysten menestys perustuu yhä enemmän niiden kykyyn liittyä tietämyksen ja innovaatioiden verkostoihin (Chesbrough 2008, 83). Kun arvon tuotanto tapahtuu kumppanuuksien ja avoimien verkostojen välityksellä, tiedon salaamisesta tulee kilpailukykyä heikentävä tekijä (Chesbrough 2003, xxiv). Samalla uusi teknologia lisää tuotetun datan määrää eksponentiaalisesti. Henkilötietojen massiivinen taloudellinen hyödyntäminen on johtanut teknologian ja sosiaalisten normien yhteentörmäyksiin (Tene & Polonetsky 2013). Niiden seurauksena eurooppalaiset järjestöt ja viranomaiset ovat edistäneet uutta henkilötietojen käsittelyn normistoa, jossa yksilö nähdään omaa tietoaan hallinnoivana toimijana (ks. Poikola et al. 2014). Muutos konkretisoituu Euroopan Unionin tietosuoja-asetuksessa (EU 2016/679), joka edustaa laajaa vallan uusjakoa yrityksiltä kansalaisyhteiskunnalle. Tutkielma argumentoi, että informaatiotalouden konfliktit ja kehityskulut tulevat suurella todennäköisyydellä johtamaan immateriaalioikeuksien kansainvälisen regiimin heikkenemiseen tai purkautumiseen. Seurauksena on immateriaalisen arvontuotannon muuttuminen kapitalistisille suhteille immuuniksi: kun tietoa ei voida omistaa, sitä ei voida kontrolloida omistamiseen perustuvien suhteiden kautta. Immateriaalisen arvontuotannon kasvattaessa suhteellista merkitystään, ilmiöllä on potentiaali laajentua koko kapitalistisen järjestelmän kriisiksi.

During the last years, social media has become an essential tool in risk and crisis communication. Ideally, social media enables journalists, authorities and other communicators to communicate quickly and efficiently to the members of the public. Communicators can also benefit from content social media users post online in risk and crisis situations. However, in addition to opportunities, social media may also bring challenges and problems for crisis management organizations. This thesis addresses some of the opportunities and challenges that have emerged regarding social media and user-generated content in risk and crisis communication. Different aspects of social media and user-generated content are examined through qualitative interviews with a group of communicators who work in Finnish organizations. The findings show that social media have an increasingly important role in risk and crisis communication. According to the interviewees, the benefits outweigh the challenges. Many participants perceived that the interaction between the organization and the public had improved due to social media. Nonetheless, the dominating communication models used in risk and crisis situation seem to be one-way or two-way asymmetrical communication. Social media was seen as a way to correct misconceptions, which is has also been suggested by previous studies. At the same time, one can say that the possibility to, for example, send private messages on Facebook to authorities and other organizations may have brought them closer to the citizens. In addition to the organizations social media use, the use of user-generated content was examined. The findings show that the organizations do not utilize all available potential, due to different reasons like a lack of time, resources or interest. However, the interviewees expressed that user-generated content in the future may become a more important origin of information. The organizations also use user-generated content to improve the situational awareness. Many of the participating organizations follow the discussions online closely. It can decrease the risk of a reputational crisis since the organizations have a better understanding of what stakeholders think. A third aspect examined in this thesis is the cooperation between the organizations and volunteer groups formed on social media. Volunteering online was not a familiar phenomenon to most participants, but organizations that were involved in the refugee crisis in 2015 had encounter such groups. Based on the interviews, it became clear that better processes are needed for successful cooperation. There are, however, major challenges related to, e.g., responsibilities and organizing the volunteer work. This thesis can be seen as a preliminary exploration of how Finnish organizations use user-generated content in risk and crisis communication. There is a need to continue the research on user-generated content and how it can be effectively used in crisis management.

During the last years, social media has become an essential tool in risk and crisis communication. Ideally, social media enables journalists, authorities and other communicators to communicate quickly and efficiently to the members of the public. Communicators can also benefit from content social media users post online in risk and crisis situations. However, in addition to opportunities, social media may also bring challenges and problems for crisis management organizations. This thesis addresses some of the opportunities and challenges that have emerged regarding social media and user-generated content in risk and crisis communication. Different aspects of social media and user-generated content are examined through qualitative interviews with a group of communicators who work in Finnish organizations. The findings show that social media have an increasingly important role in risk and crisis communication. According to the interviewees, the benefits outweigh the challenges. Many participants perceived that the interaction between the organization and the public had improved due to social media. Nonetheless, the dominating communication models used in risk and crisis situation seem to be one-way or two-way asymmetrical communication. Social media was seen as a way to correct misconceptions, which is has also been suggested by previous studies. At the same time, one can say that the possibility to, for example, send private messages on Facebook to authorities and other organizations may have brought them closer to the citizens. In addition to the organizations social media use, the use of user-generated content was examined. The findings show that the organizations do not utilize all available potential, due to different reasons like a lack of time, resources or interest. However, the interviewees expressed that user-generated content in the future may become a more important origin of information. The organizations also use user-generated content to improve the situational awareness. Many of the participating organizations follow the discussions online closely. It can decrease the risk of a reputational crisis since the organizations have a better understanding of what stakeholders think. A third aspect examined in this thesis is the cooperation between the organizations and volunteer groups formed on social media. Volunteering online was not a familiar phenomenon to most participants, but organizations that were involved in the refugee crisis in 2015 had encounter such groups. Based on the interviews, it became clear that better processes are needed for successful cooperation. There are, however, major challenges related to, e.g., responsibilities and organizing the volunteer work. This thesis can be seen as a preliminary exploration of how Finnish organizations use user-generated content in risk and crisis communication. There is a need to continue the research on user-generated content and how it can be effectively used in crisis management.

Ketterää organisaatiomallia on usein ehdotettu ratkaisuksi muuttuvan maailman vaatimuksiin vastaamiseksi. Kuitenkin vain harva organisaatio on muuttanut toimintaansa ketterämmäksi. Tämä tutkimus lähestyy itseohjautuvuutta kriittisestä näkökulmasta kysyen, miksi itseohjautuvuus ei vielä ole levittäytynyt organisaatioihin laajemmin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset asiat tällä hetkellä vaikuttavat organisaatioiden valmiuksiin ja halukkuuteen muuttaa toimintamallejaan itseohjautuvammiksi. Samalla tutkimus luo kuvaa siitä, onko ketteryyden leviäminen todellisuudessa mahdollista. Tarkastelussa kiinnitetään erityistä huomiota viestinnän ja ennen kaikkea vauhdilla kehittyvien viestintäteknologioiden rooliin suhteessa organisaation kehitykseen. Tutkimusaiheen teoreettisessa tarkastelussa lähdetään liikkeelle siitä, että merkittävin syy mallin leviämisen hitaudelle piilee organisaatioiden taipumuksessa säilyä ennallaan. Organisaatioiden muutoksen hitautta tarkastellaan kompleksisuusteorioiden ja niihin pohjautuvan polkuriippuvuuden käsitteen näkökulmasta. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää johtajaa eri toimialojen organisaatioista. Haastateltavat edustavat suuria, enemmän tai vähemmän perinteisesti organisoituneita organisaatioita. Tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluilla ja sitä analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen perusteella merkittävin syy sille, että itseohjautuva organisaatiomalli ei vielä ole levinnyt organisaatioihin laajemmin, on sekä aiemman tutkimuksen että haastatteluaineiston perusteella se, että organisaatiot ovat tottuneet organisoitumaan perinteisesti ja siten pysymään polullaan. Vakiintuneissa käytännöissä nähdään paljon säilyttämisen arvoista, koska ne ovat vuosien saatossa osoittautuneet toimiviksi tavoiksi organisoitua. Samanlaista jähmettymistä on havaittavissa myös organisaatioissa vallitsevissa ajatusmalleissa. Vaikka muutosta hidastavat haastatteluaineiston perusteella monet toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen liittyvät tekijät, johtajat vaikuttivat olevan ennen kaikkea kiinnostuneita siitä, että töissä voidaan hyvin: hyvinvoivien ja motivoituneiden työntekijöiden uskotaan suoriutuvan tehtävistään paremmin ja sitoutuvan työhönsä entistä syvemmin. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaankin pitää sitä, että itseohjautuvuudesta saatavat työhyvinvointihyödyt tulisi saada laajemmin erilaisten organisaatioiden ulottuville. Joko-tai-ajattelun sijaan itseohjautuvuus tulisi nähdä löyhemmin janana, jolta jokainen organisaatio voisi etsiä itselleen sopivan soveltamisen tavan.

Ketterää organisaatiomallia on usein ehdotettu ratkaisuksi muuttuvan maailman vaatimuksiin vastaamiseksi. Kuitenkin vain harva organisaatio on muuttanut toimintaansa ketterämmäksi. Tämä tutkimus lähestyy itseohjautuvuutta kriittisestä näkökulmasta kysyen, miksi itseohjautuvuus ei vielä ole levittäytynyt organisaatioihin laajemmin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset asiat tällä hetkellä vaikuttavat organisaatioiden valmiuksiin ja halukkuuteen muuttaa toimintamallejaan itseohjautuvammiksi. Samalla tutkimus luo kuvaa siitä, onko ketteryyden leviäminen todellisuudessa mahdollista. Tarkastelussa kiinnitetään erityistä huomiota viestinnän ja ennen kaikkea vauhdilla kehittyvien viestintäteknologioiden rooliin suhteessa organisaation kehitykseen. Tutkimusaiheen teoreettisessa tarkastelussa lähdetään liikkeelle siitä, että merkittävin syy mallin leviämisen hitaudelle piilee organisaatioiden taipumuksessa säilyä ennallaan. Organisaatioiden muutoksen hitautta tarkastellaan kompleksisuusteorioiden ja niihin pohjautuvan polkuriippuvuuden käsitteen näkökulmasta. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää johtajaa eri toimialojen organisaatioista. Haastateltavat edustavat suuria, enemmän tai vähemmän perinteisesti organisoituneita organisaatioita. Tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluilla ja sitä analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen perusteella merkittävin syy sille, että itseohjautuva organisaatiomalli ei vielä ole levinnyt organisaatioihin laajemmin, on sekä aiemman tutkimuksen että haastatteluaineiston perusteella se, että organisaatiot ovat tottuneet organisoitumaan perinteisesti ja siten pysymään polullaan. Vakiintuneissa käytännöissä nähdään paljon säilyttämisen arvoista, koska ne ovat vuosien saatossa osoittautuneet toimiviksi tavoiksi organisoitua. Samanlaista jähmettymistä on havaittavissa myös organisaatioissa vallitsevissa ajatusmalleissa. Vaikka muutosta hidastavat haastatteluaineiston perusteella monet toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen liittyvät tekijät, johtajat vaikuttivat olevan ennen kaikkea kiinnostuneita siitä, että töissä voidaan hyvin: hyvinvoivien ja motivoituneiden työntekijöiden uskotaan suoriutuvan tehtävistään paremmin ja sitoutuvan työhönsä entistä syvemmin. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaankin pitää sitä, että itseohjautuvuudesta saatavat työhyvinvointihyödyt tulisi saada laajemmin erilaisten organisaatioiden ulottuville. Joko-tai-ajattelun sijaan itseohjautuvuus tulisi nähdä löyhemmin janana, jolta jokainen organisaatio voisi etsiä itselleen sopivan soveltamisen tavan.

Ketterää organisaatiomallia on usein ehdotettu ratkaisuksi muuttuvan maailman vaatimuksiin vastaamiseksi. Kuitenkin vain harva organisaatio on muuttanut toimintaansa ketterämmäksi. Tämä tutkimus lähestyy itseohjautuvuutta kriittisestä näkökulmasta kysyen, miksi itseohjautuvuus ei vielä ole levittäytynyt organisaatioihin laajemmin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset asiat tällä hetkellä vaikuttavat organisaatioiden valmiuksiin ja halukkuuteen muuttaa toimintamallejaan itseohjautuvammiksi. Samalla tutkimus luo kuvaa siitä, onko ketteryyden leviäminen todellisuudessa mahdollista. Tarkastelussa kiinnitetään erityistä huomiota viestinnän ja ennen kaikkea vauhdilla kehittyvien viestintäteknologioiden rooliin suhteessa organisaation kehitykseen. Tutkimusaiheen teoreettisessa tarkastelussa lähdetään liikkeelle siitä, että merkittävin syy mallin leviämisen hitaudelle piilee organisaatioiden taipumuksessa säilyä ennallaan. Organisaatioiden muutoksen hitautta tarkastellaan kompleksisuusteorioiden ja niihin pohjautuvan polkuriippuvuuden käsitteen näkökulmasta. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää johtajaa eri toimialojen organisaatioista. Haastateltavat edustavat suuria, enemmän tai vähemmän perinteisesti organisoituneita organisaatioita. Tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluilla ja sitä analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen perusteella merkittävin syy sille, että itseohjautuva organisaatiomalli ei vielä ole levinnyt organisaatioihin laajemmin, on sekä aiemman tutkimuksen että haastatteluaineiston perusteella se, että organisaatiot ovat tottuneet organisoitumaan perinteisesti ja siten pysymään polullaan. Vakiintuneissa käytännöissä nähdään paljon säilyttämisen arvoista, koska ne ovat vuosien saatossa osoittautuneet toimiviksi tavoiksi organisoitua. Samanlaista jähmettymistä on havaittavissa myös organisaatioissa vallitsevissa ajatusmalleissa. Vaikka muutosta hidastavat haastatteluaineiston perusteella monet toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen liittyvät tekijät, johtajat vaikuttivat olevan ennen kaikkea kiinnostuneita siitä, että töissä voidaan hyvin: hyvinvoivien ja motivoituneiden työntekijöiden uskotaan suoriutuvan tehtävistään paremmin ja sitoutuvan työhönsä entistä syvemmin. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaankin pitää sitä, että itseohjautuvuudesta saatavat työhyvinvointihyödyt tulisi saada laajemmin erilaisten organisaatioiden ulottuville. Joko-tai-ajattelun sijaan itseohjautuvuus tulisi nähdä löyhemmin janana, jolta jokainen organisaatio voisi etsiä itselleen sopivan soveltamisen tavan.

Useissa tutkimuksissa on havaittu heikkojen kognitiivisten kykyjen ja rikosalttiuden välinen yhteys. Heikkojen kognitiivisten kykyjen takana voi olla neuropsykologisia ongelmia, jotka saattavat näkyä jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi käytöshäiriöinä tai koulunkäyntiin liittyvinä vaikeuksina. Toisaalta varhaiset käytöshäiriöt ja matala koulutus ovat yhteydessä rikoskäyttäytymiseen. Rikoskäyttäytymisen taustalla olevien kognitioon liittyvien mekanismien selvittäminen on tärkeää, jotta mahdolliset preventiot ja interventiot pystytään kohdistamaan oikein. Kognitiivisten kykyjen ja rikoskäyttäytymisen yhteyttä on tutkittu erilaisilla mittareilla ja erilaisissa populaatioissa. Tässä tutkielmassa näiden ilmiöiden välisiä yhteyksiä tarkastellaan käyttämällä kognitiiviseen toiminnanohjaukseen ja antisosiaaliseen käytökseen liittyviä muuttujia. Aiemmassa tutkimuksessa ilmiöiden välisiä yhteyksiä on tarkasteltu pääasiassa poikittaisasetelmilla tai lapsuusaikaan sijoittuvilla lyhyen aikavälin seuranta-aineistoilla. Tutkielman tarkoituksena on selvittää nuoruuden toiminnanohjauksen ja myöhemmän antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä käyttämällä laajaa seuranta-aineistoa. Aineistona on käytetty Kaksosten kehitys ja terveys –tutkimusta (FinnTwin12), jossa on seurattu suomalaisia kaksospareja nuoruudesta aikuisuuteen (N=1841). Tutkielmassa käytetty aineisto on FT12-tutkimuksen intensiiviotos, jossa mukana olleiden kaksosten terveyttä tutkittiin laajemmin. Nuoruuden seurantakerralla intensiiviotokselle teetettiin toiminnanohjausta mittaavia testejä, joita on käytetty tutkielman analyyseissa pääselittäjinä. Intensiiviotoksen henkilöille toteutettiin nuoruuden ja varhaisaikuisuuden seurantakerroilla psykiatriset SSAGA-haastattelut, joihin sisältyi antisosiaaliseen käytökseen liittyviä kysymyksiä. Näin ollen toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä pystyttiin tarkastelemaan pitkittäisasetelmalla. Tutkielman analyysimenetelminä on käytetty Poisson-regressiota ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman tulosten perusteella toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydet ovat huomattavasti epäselvempiä kuin aiemman tutkimuksen perusteella. Kolmesta toiminnanohjausta mittaavasta testistä ainoastaan yksi oli heikosti yhteydessä myöhempään antisosiaalisuuteen. Kahden muun testin ja antisosiaalisen käytöksen välillä yhteyksiä ei havaittu. Tulos on monilta osin ristiriidassa aiempaan tutkimustietoon nähden, jonka mukaan toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen välillä on selvä yhteys. Eriävää tulosta saattaa selittää esimerkiksi pitkä, keskimäärin kahdeksan vuoden seuranta-aika, ja kaikkein antisosiaalisimpien henkilöiden puuttuminen aineistosta. Toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydestä on tehty vain vähän pitkittäistutkimuksia. Erityisesti nuoruuden ja aikuisuuden seurantakertoihin pohjautuvat tutkimukset ovat harvinaisia. Yhteyttä tulisi jatkossa tutkia vahvemmilla tutkimusasetelmilla, joiden perusteella voitaisiin paremmin arvioida varhaisten toiminnanohjauksen ongelmien roolia sitkeän antisosiaalisen käytöksen kehityksessä.

Ekonomin i många finländska kommuner är pressad. Under 2000-talet har en mängd kommunsammanslagningar genomförts med motiveringen att de ökar kommunernas livskraft. Kommunsammanslagningar förknippas också med ekonomiska risker, såsom överdimensionerade investeringar och harmonisering av de kommunalt anställdas löner. Det finns dock ont om forskning kring sammanslagningsavtalets och särskilt investeringarnas inverkan på kommunens ekonomi. Syftet med denna studie är att undersöka hur kommunsammanslagningar påverkar den nya kommunens handlingsutrymme, och vad som kan förklara variationer mellan kommuner. Analysramen i studien tar avstamp i strukturell kontingensteori. I den empiriska undersökningen studeras kommunsammanslagningar som anpassning av kommunen till omgivningen i relation till kontingensfaktorerna ekonomisk ställning och storlek. Sammanslagningsavtalet utgör anpassningsmekanismen. Graden av detaljstyrning i avtalen, särskilt kring investeringar, betecknar organiseringsformen. Antagandet är att en överensstämmelse mellan kontingensfaktorerna och graden av detaljstyrning i avtalet ökar den nya kommunens handlingsutrymme tack vare en positiv ekonomisk utveckling. Även sambanden mellan kontingenserna, avtalet och handlingsutrymmet undersöks. Materialet i studien består av sammanslagningsavtalen och ekonomiska nyckeltal samt intervjuer med ledande tjänstemän i sammanslagningskommunerna. Resultaten visar att graden av detaljstyrning i sammanslagningsavtalen varierar. Detaljstyrningen är starkast i de sammanslagningar som leder till små kommuner vars ekonomiska ställning inför sammanslagningen är svagt. Samtidigt är den ekonomiska utvecklingen efter sammanslagningen bättre i de små och ekonomiskt svagaste än i övriga kommuner. Ju större kommun, desto sämre är den ekonomiska utvecklingen i förhållande till övriga kommuner. Slutsatsen är att handlingsutrymmet ökar särskilt i små och ekonomiskt svaga kommuner efter kommunsammanslagningar. Ökade investeringar begränsar inte handlingsutrymmet på det sätt som har befarats. Däremot stöder studien inte uppfattningen om att kommunsammanslagningar automatiskt skulle leda till ekonomiskt starkare kommuner. Handlingsutrymmet i de största sammanslagningskommunerna verkar ha utvecklats negativt efter sammanslagningen.

Ekonomin i många finländska kommuner är pressad. Under 2000-talet har en mängd kommunsammanslagningar genomförts med motiveringen att de ökar kommunernas livskraft. Kommunsammanslagningar förknippas också med ekonomiska risker, såsom överdimensionerade investeringar och harmonisering av de kommunalt anställdas löner. Det finns dock ont om forskning kring sammanslagningsavtalets och särskilt investeringarnas inverkan på kommunens ekonomi. Syftet med denna studie är att undersöka hur kommunsammanslagningar påverkar den nya kommunens handlingsutrymme, och vad som kan förklara variationer mellan kommuner. Analysramen i studien tar avstamp i strukturell kontingensteori. I den empiriska undersökningen studeras kommunsammanslagningar som anpassning av kommunen till omgivningen i relation till kontingensfaktorerna ekonomisk ställning och storlek. Sammanslagningsavtalet utgör anpassningsmekanismen. Graden av detaljstyrning i avtalen, särskilt kring investeringar, betecknar organiseringsformen. Antagandet är att en överensstämmelse mellan kontingensfaktorerna och graden av detaljstyrning i avtalet ökar den nya kommunens handlingsutrymme tack vare en positiv ekonomisk utveckling. Även sambanden mellan kontingenserna, avtalet och handlingsutrymmet undersöks. Materialet i studien består av sammanslagningsavtalen och ekonomiska nyckeltal samt intervjuer med ledande tjänstemän i sammanslagningskommunerna. Resultaten visar att graden av detaljstyrning i sammanslagningsavtalen varierar. Detaljstyrningen är starkast i de sammanslagningar som leder till små kommuner vars ekonomiska ställning inför sammanslagningen är svagt. Samtidigt är den ekonomiska utvecklingen efter sammanslagningen bättre i de små och ekonomiskt svagaste än i övriga kommuner. Ju större kommun, desto sämre är den ekonomiska utvecklingen i förhållande till övriga kommuner. Slutsatsen är att handlingsutrymmet ökar särskilt i små och ekonomiskt svaga kommuner efter kommunsammanslagningar. Ökade investeringar begränsar inte handlingsutrymmet på det sätt som har befarats. Däremot stöder studien inte uppfattningen om att kommunsammanslagningar automatiskt skulle leda till ekonomiskt starkare kommuner. Handlingsutrymmet i de största sammanslagningskommunerna verkar ha utvecklats negativt efter sammanslagningen.