Browsing by Subject "error"

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan empiirisen tutkimuksen avulla sitä, minkälainen merkitys viestinnällisillä kehyksillä on ihmisten terveyskäyttäytymiseen kohdistuvien interventioiden, eli muutosohjelmien vaikuttavuuden kannalta älypuhelinten terveys- ja hyvinvointisovellusten kontekstissa, ja miten näiden kehysten tutkimuksen avulla voidaan edistää interventioiden onnistumista. Tutkimusta motivoi ennen kaikkea se, että valtaosa elämänlaatua merkittävästi laskevista kroonisista sairauksista sekä ennenaikaisista kuolemista olisi maailmanlaajuisesti vältettävissä, mikäli ihmiset omaksuisivat tehokkaammin omaa fyysistä ja henkistä hyvinvointiaan parantavia elämäntapoja. Terveellisten elämäntapojen omaksumisessa on kuitenkin todettu ympäri maailman merkittäviä ja kasvavia, esimerkiksi työelämän ja ruokailutottumusten muutoksiin liittyviä ongelmia, joiden ratkaisemista vaikeuttaa se, että suurinta osaa ihmisen käyttäytymisestä ohjaa kudelma monimutkaisesti rakentuvia tapoja ja tottumuksia, joiden muuttaminen vaatii yksilöltä paljon tietoa ja työtä. Ihmisten taskuissa ja laukuissa aamusta iltaan mukana kulkevat älypuhelimet mahdollistavat kuitenkin uudenlaisia lupaavia toiminnallisia terveyskäyttäytymiseen kohdistuvia interventioita, jotka teknologiansa puolesta voivat tavoittaa kerralla kymmeniä miljoonia ihmisiä. Älypuhelinsovellusten interventioihin kohdistuva tutkimuksen tarve kasvaa täten kiihtyvää tahtia, mikä tarkoittaa myös sitä, että niiden viestintään kohdistuva tutkimustarve kasvaa. Yksi alan tutkimusalue on terveysviestien kehystäminen. Tältä pohjalta tämän tutkimuksen empiiriseksi kohteeksi on valikoitu yli 300 000 käyttäjää ympäri maailmaa kerännyt älypuhelinsovellus YOU-app, jonka hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävien tehtävien otsikoista tutkimuksessa on suoritettu laadullinen kehysanalyysi, jotta saataisiin selville, miten sovelluksen eniten ja vähiten tehtyjä tehtäviä on kehystetty. Kehysanalyysin tuloksia on tämän jälkeen analysoitu kvantitatiivisesti, jotta voitaisiin saada selville kehysten mahdollinen rooli tehtävien suorittamisaktiivisuudessa. Tutkimuksen aineisto kattaa sovelluksen ”päivän tehtävä” -nimiset tehtävät sekä niiden suoritusprosentit kahden vuoden ja kolmen kuukauden ajalta. Koska yhteiskuntatieteistä kumpuava kehysanalyysia ei tyypillisesti käytetä terveyskäyttäytymisinterventioiden yhteydessä, tutkimuksen teoreettisena pohjana on käytetty synteesiä terveyskäyttäytymisen muuttamisen ja niihin kohdistuvien interventioiden, interventioiden viestinnän sekä terveysviestinnän tutkimuksesta sekä kehysanalyysin teoreettista taustaa. Näiden tutkimusalueiden avulla on analysoitu kehysanalyysin ja kehysten kvantitatiivisen analyysin tuloksia sekä pohdittu laajemmin tutkimustehtävän mukaisesti sitä, millainen merkitys terveyskäyttäytymisinterventioiden viestinnällisillä kehyksillä on käyttäytymismuutosten tutkimuksessa ja aikaansaamisessa. Tutkimuksessa aineistosta löydettiin kehysanalyysin yhdeksän kehystä: positiivisten tunteiden, korostetun henkilökohtaisuuden, helppouden, korostetun nopeuden, välittömän hyödyn, epäselvän hyödyn, aktiivisen tekemisen, muille hyödyn tuottamisen sekä negaation kehykset. Kvantitatiivisen analyysin perusteella todettiin, että kehysten jakautuminen aineistossa viittaa siihen, että erityisesti positiivisten tunteiden, välittömän hyödyn ja epäselvän hyödyn kehyksillä voi olla ollut suuri merkitys siinä, kuinka aktiivisesti käyttäjät ovat motivoituneet suorittamaan sovelluksen tehtäviä. Näistä positiivisten tunteiden ja välittömän hyödyn kehyksillä vaikutus näytti positiiviselta, kun taas epäselvän hyödyn osalta negatiivisesti käyttäytymismotivaatioon vaikuttavalta. Myös muut kehykset näyttivät vaikuttavan motivaatioon, mutta ennemminkin osana kehysyhdistelmää. Tulosten ja niiden teoreettiseen viitekehykseen suhteuttamisen pohjalta tutkimuksessa tultiin siihen lopputulokseen, että terveyskäyttäytymisinterventioiden terveysviestien kehykset voivat vaikuttaa interventioiden onnistumiseen, ja että yhteiskuntatieteistä kumpuavalla kehysanalyysilla voidaan tavoittaa interventioiden onnistumiseen ja epäonnistumiseen vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojelun jälkihuollon työntekijöiden tapoja puhua nuorten seksuaalisuudesta ja nuorista seksuaalisina toimijoina. Nuorten seksuaalisuutta ja seksuaalikäyttäytymistä normitetaan jatkuvasti julkisissa keskusteluissa ja erilaisissa instituutioissa, kuten jälkihuollossa. Tyypillisesti nuorten seksuaalisuudesta puhuttaessa korostuvat ristiriitaiset kulttuuriset odotukset sekä erilaiset riskinäkökulmat. Sosiaalityön kontekstissa seksuaalisuutta määrittävät oletukset ja puhetavat voivat vaikuttaa asiakkaan kohtaamiseen ja tälle tarjottuihin palveluihin. Lastensuojelun jälkihuollossa asiakkaat ovat itsenäistymisvaiheessa olevia nuoria, jotka ovat olleet sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Heillä on monenlaisia tuen tarpeita sekä esimerkiksi seksuaaliterveyteen liittyviä ongelmia keskimäärin enemmän kuin muilla saman ikäisillä. Seksuaalisuuteen liittyvät teemat eivät kuitenkaan ole riittävästi esillä jälkihuoltotyössä. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään miten jälkihuollon työntekijät määrittävät nuorten seksuaalista toimijuutta puheessaan sekä minkälaista nuoriin kohdistuvaa seksuaalimoraalia he tuottavat puheellaan. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa jälkihuollon työntekijöiden tavoista puhua nuorten seksuaalisuudesta sekä innostaa työntekijöitä tarkastelemaan omia seksuaalisuuskäsityksiään ja tapojaan käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä teemoja työssään. Tutkimuksen aineisto kerättiin kolmella ryhmäkeskustelulla kymmeneltä Helsingin kaupungin jälkihuollon työntekijältä, joista seitsemän toimi sosiaalityöntekijöinä ja kolme toimi tuetun asumisen sosiaaliohjaajina. Kaikki haastattelut rakentuivat neljän fiktiivisen asiakaskuvauksen ja niitä täydentävien kysymysten varaan. Kuvaukset sisälsivät kuvitteellisten jälkihuollon asiakkaiden erilaisia tilanteita ja niihin liittyi jokin seksuaalisuuden tai seksuaalikäyttäytymisen teema. Työntekijöitä pyydettiin keskustelemaan kuvauksista. Aineiston analyysi pohjautuu etnometodologiseen kategoria-analyysiin. Analyysi kohdentuu keskustelun vuorovaikutustilanteessa tuotettuun sosiaaliseen järjestykseen ja selontekoihin sekä siihen, millaista diskursiivista työtä puheella tehdään. Lisäksi kategoria-analyysille tyypillisesti tarkastellaan selontekojen kautta rakentuvaa moraalijärjestystä. Analyysin tuloksena muodostui nuorten seksuaalista toimijuutta määrittäviä kategorioita, joiden kautta tarkastellaan myös puheessa rakentuvaa seksuaalimoraalia. Jälkihuollon työntekijöiden puheessa rakentuva kuva nuorista seksuaalisina toimijoina on ongelmia korostava ja relationaalinen, ympäristön vaikutteiden mukaan muokkautuva. Nuoret määrittyvät ymmärtämättömiksi ja epärationaalisiksi seksuaalisiksi toimijoiksi, joiden seksuaalisuus on altista erilaisille vaikutteille ja joiden seksuaalikäyttäytymistä ohjaavat pahoinvointi ja henkilökohtaiset ongelmat. Erityisesti jälkihuollon asiakkaina olevien nuorten seksuaalinen toimijuus määrittyy pahoinvointi- ja ongelmalähtöiseksi. Nuoret myös määrittyvät keskeneräisiksi seksuaalisiksi toimijoiksi, joiden oletetaan saattavan loppuun seksuaali-identiteettinsä kehitysprosessi. Keskusteluissa rakentuva seksuaalimoraali kytkeytyy nuorten seksuaalista toimijuutta määrittävässä puheessa tuotettuihin odotuksiin sekä vastuun ja valmiuden vaatimuksiin. Nuoriin kohdistuvaa seksuaalimoraalia rakentuu ennen kaikkea koskien nuorten velvollisuuksia toimia vastuullisesti sekä itseään kunnioittavasti ja arvostavasti. Moraaliset odotukset kohdistuvat ehkäisyn käyttämisestä huolehtimiseen sekä sosiaalisessa mediassa ja kaveripiirissä toimimiseen ilman oman seksuaalisuuden liiallista korostamista. Nuorten myös odotetaan olevan itselleen rehellisiä oman seksuaali-identiteettinsä suhteen ja saattavan valmiiksi keskeneräisen seksuaalisen prosessinsa, pohtivan omaa valmiuttaan seksiin ja osoittavan arvostusta itseään kohtaan pidättäytymällä liian varhaisista seksikokeiluista. Nuorten seksuaalista toimijuutta märittävissä puhetavoissa muodostuu monia ristiriitaisuuksia, jotka liittyvät osaamisen ja täytymisen odotuksiin sekä seksuaaliseen vapauteen ja vastuuseen. Ymmärtämättömiksi ja epärationaalisiksi kuvattujen nuorten odotetaan toimivan vastuulisesti ja omaa hyvinvointiaan edistävällä tavalla. Nuoret määrittyvät keskeneräisiksi ja kypsymättömiksi seksuaalisiksi toimijoiksi, joilta kuitenkin odotetaan aktiivista työskentelyä oman pysyvän seksuaali-identiteettinsä löytämiseksi. Nuorten seksuaalisuuden ajatellaan saavan lukuisia vaikutteita kasvuympäristöstä, kaveripiiristä, yhteiskunnasta ja kulttuurista, mutta silti seksuaalimoraali ja nuorten seksuaaliseen toimijuuteen liittyvät odotukset kohdistuvat nuoriin yksilöinä ja heidän yksilöllisiin valintoihinsa.

Suomen edustuksellista demokratiaa on kansallisella tasolla täydennetty vuonna 2012 sisällöllisellä kansalaisaloitteella, jonka avulla vähintään 50 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista voi tehdä eduskunnalle aloitteen lain säätämiseksi. Kyse on uudesta suoraan demokratiaan perustuvasta lainsäädäntöaloitteesta, eli uudesta tavasta saada lain säätämistä koskeva asia vireille eduskunnassa. Tutkielmassa selvitetään, onko kansalaisaloite muuttanut eduskunnan lainsäätämistä koskevia institutionalisoituneita sääntöjä ja käytäntöjä. Tätä varten tutkielmassa kartoitetaan eduskunnan kansalaisaloitteiden käsittelyä koskevat kirjalliset säännöt sekä valiokuntavalmistelun käytännöt. Tutkimus perustuu uusinstitutionalismin ja institutionaalisen muutoksen teoriaan. Uusinstitutionalismissa instituutioiden vakaus ja muutos ymmärretään instituutioiden ja toimijoiden vuorovaikutuksen seurauksiksi. Historiallisen institutionalismin tutkijoiden keskuudessa on 2000–luvulla todettu institutionaalisen muutoksen etenevän eri tavoilla eri konteksteissa ja siinä on mallinnettu erilaisia inkrementaalisen institutionaalisen muutoksen malleja. Uusinsitutionalismin teoriaan perustuen eduskunnan lakien säätämistä koskevien institutionaalisten sääntöjen ja käytäntöjen voidaan olettaa olevan vakaita instituutioita. Tutkimuksen työhypoteesin mukaan eduskunta on siksi pyrkinyt muovaamaan kansalaisaloitteita koskevat käsittelysäännöt ja -käytännöt mahdollisimman pitkälti aikaisempien lainsäätämistä koskevien sääntöjen ja menettelyjen varaan. Mikäli muutosta on tapahtunut, sen oletetaan tapahtuneen inkrementaalisesti. Tutkimusaineistona on lainsäädäntöasioiden käsittelyä koskeva kirjallinen normisto kuten lait, eduskunnan työjärjestys ja puhemiesneuvoston ohjeet sekä näiden esityöt. Eduskunnan valiokuntien tosiasiallisia käytäntöjä on tutkittu eduskunnan Internet-sivuilla ilmenevän käsittelytiedon avulla sekä valiokuntien antamien mietintöjen ja lausuntojen avulla. Lainsäädäntöasioiden käsittelyä koskevan kirjallisen säännöstön analyysi osoittaa, että kansalaisaloitteesta on aiheutunut jonkun verran muutoksia eduskunnan kirjallisiin lainsäätämistä koskeviin sääntöihin ja ohjeisiin. Kansalaisaloitteiden käsittelyjärjestys on kuitenkin rakennettu aikaisempien sääntöjen ja käytäntöjen varaan. Muutokset ovat pääosin olleet teknisiä, mutta sääntöihin on tehty myös ainoastaan kansalaisaloitteita koskevia lisäyksiä, joita sovelletaan muiden käsittelysääntöjen rinnalla. Kansalaisaloitteiden käsittelyä koskeva käytäntö on täsmentynyt edelleen valiokuntakäsittelyssä. Valiokuntien lausuntojen ja mietintöjen sisällöllinen analyysi osoittaa, että valiokuntavalmistelussa on käsittelysääntöjen ja kansalaisaloitelain tulkinnalla täydennetty kansalaisaloitteiden käsittelyä koskevia aukkoja. Muutos käsittelysääntöihin ja käytäntöihin on siten edennyt vähitellen. Tutkimustulosten mukaan kansalaisaloitteiden valiokuntakäsittely on pääsääntöisesti keskenään samanlaista. Kansalaisaloitteita käsitellään huomattavasti perusteellisemmin ja joutuisammin kuin kansalaisaloitteisiin eduskunnan ohjeellisessa käsittelyjärjestyksessä rinnastettuja yli sadan kansanedustajan allekirjoittamia lakialoitteita. Tutkimus on osoittanut, ettei kansalaisaloitteita voida rinnastaa näihin lakialoitteisiin. Kansalaisaloitteiden käsittely rinnastuu ennemminkin hallituksen esitysten käsittelyyn. Valiokuntien perusteellinen kansalaisaloitteiden käsittely sekä julkisten kuulemisten järjestäminen tukee sitä johtopäätöstä, että eduskunta pitää kansalaisaloitetta muista lainsäädäntöaloitteista poikkeavana instrumenttina. Tutkimustulokset viittaavat siihen, ettei kansalaisaloitteessa ole eduskunnan näkökulmasta kyse vain lainsäädäntöaloitteesta, vaan myös keinosta vuoropuheluun kansalaisten kanssa. Tällaisen uuden merkityssisällön antaminen lainsäätämistä koskevalle instrumentille viittaa huomattavaan institutionaaliseen muutokseen lainsäädäntömenettelyssä. Tutkimus tuo uutta tietoa niin eduskunnan institutionalisoituneen lainsäädäntömenettelyn muutoksesta kuin eduskunnan suhtautumisesta kansalaisaloitteisiin suoraan demokratiaan perustuvana instituutiona.

Suomen edustuksellista demokratiaa on kansallisella tasolla täydennetty vuonna 2012 sisällöllisellä kansalaisaloitteella, jonka avulla vähintään 50 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista voi tehdä eduskunnalle aloitteen lain säätämiseksi. Kyse on uudesta suoraan demokratiaan perustuvasta lainsäädäntöaloitteesta, eli uudesta tavasta saada lain säätämistä koskeva asia vireille eduskunnassa. Tutkielmassa selvitetään, onko kansalaisaloite muuttanut eduskunnan lainsäätämistä koskevia institutionalisoituneita sääntöjä ja käytäntöjä. Tätä varten tutkielmassa kartoitetaan eduskunnan kansalaisaloitteiden käsittelyä koskevat kirjalliset säännöt sekä valiokuntavalmistelun käytännöt. Tutkimus perustuu uusinstitutionalismin ja institutionaalisen muutoksen teoriaan. Uusinstitutionalismissa instituutioiden vakaus ja muutos ymmärretään instituutioiden ja toimijoiden vuorovaikutuksen seurauksiksi. Historiallisen institutionalismin tutkijoiden keskuudessa on 2000–luvulla todettu institutionaalisen muutoksen etenevän eri tavoilla eri konteksteissa ja siinä on mallinnettu erilaisia inkrementaalisen institutionaalisen muutoksen malleja. Uusinsitutionalismin teoriaan perustuen eduskunnan lakien säätämistä koskevien institutionaalisten sääntöjen ja käytäntöjen voidaan olettaa olevan vakaita instituutioita. Tutkimuksen työhypoteesin mukaan eduskunta on siksi pyrkinyt muovaamaan kansalaisaloitteita koskevat käsittelysäännöt ja -käytännöt mahdollisimman pitkälti aikaisempien lainsäätämistä koskevien sääntöjen ja menettelyjen varaan. Mikäli muutosta on tapahtunut, sen oletetaan tapahtuneen inkrementaalisesti. Tutkimusaineistona on lainsäädäntöasioiden käsittelyä koskeva kirjallinen normisto kuten lait, eduskunnan työjärjestys ja puhemiesneuvoston ohjeet sekä näiden esityöt. Eduskunnan valiokuntien tosiasiallisia käytäntöjä on tutkittu eduskunnan Internet-sivuilla ilmenevän käsittelytiedon avulla sekä valiokuntien antamien mietintöjen ja lausuntojen avulla. Lainsäädäntöasioiden käsittelyä koskevan kirjallisen säännöstön analyysi osoittaa, että kansalaisaloitteesta on aiheutunut jonkun verran muutoksia eduskunnan kirjallisiin lainsäätämistä koskeviin sääntöihin ja ohjeisiin. Kansalaisaloitteiden käsittelyjärjestys on kuitenkin rakennettu aikaisempien sääntöjen ja käytäntöjen varaan. Muutokset ovat pääosin olleet teknisiä, mutta sääntöihin on tehty myös ainoastaan kansalaisaloitteita koskevia lisäyksiä, joita sovelletaan muiden käsittelysääntöjen rinnalla. Kansalaisaloitteiden käsittelyä koskeva käytäntö on täsmentynyt edelleen valiokuntakäsittelyssä. Valiokuntien lausuntojen ja mietintöjen sisällöllinen analyysi osoittaa, että valiokuntavalmistelussa on käsittelysääntöjen ja kansalaisaloitelain tulkinnalla täydennetty kansalaisaloitteiden käsittelyä koskevia aukkoja. Muutos käsittelysääntöihin ja käytäntöihin on siten edennyt vähitellen. Tutkimustulosten mukaan kansalaisaloitteiden valiokuntakäsittely on pääsääntöisesti keskenään samanlaista. Kansalaisaloitteita käsitellään huomattavasti perusteellisemmin ja joutuisammin kuin kansalaisaloitteisiin eduskunnan ohjeellisessa käsittelyjärjestyksessä rinnastettuja yli sadan kansanedustajan allekirjoittamia lakialoitteita. Tutkimus on osoittanut, ettei kansalaisaloitteita voida rinnastaa näihin lakialoitteisiin. Kansalaisaloitteiden käsittely rinnastuu ennemminkin hallituksen esitysten käsittelyyn. Valiokuntien perusteellinen kansalaisaloitteiden käsittely sekä julkisten kuulemisten järjestäminen tukee sitä johtopäätöstä, että eduskunta pitää kansalaisaloitetta muista lainsäädäntöaloitteista poikkeavana instrumenttina. Tutkimustulokset viittaavat siihen, ettei kansalaisaloitteessa ole eduskunnan näkökulmasta kyse vain lainsäädäntöaloitteesta, vaan myös keinosta vuoropuheluun kansalaisten kanssa. Tällaisen uuden merkityssisällön antaminen lainsäätämistä koskevalle instrumentille viittaa huomattavaan institutionaaliseen muutokseen lainsäädäntömenettelyssä. Tutkimus tuo uutta tietoa niin eduskunnan institutionalisoituneen lainsäädäntömenettelyn muutoksesta kuin eduskunnan suhtautumisesta kansalaisaloitteisiin suoraan demokratiaan perustuvana instituutiona.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisen brändi-identiteetin muovaamista ja ylläpitoa puolueen julkisessa viestinnässä vuonna 2015. Perussuomalaiset on suomalainen populistinen puolue, joka on lyhyessä ajassa noussut pienpuolueesta lähes 20 prosentin kannatukseen ja hallituspuolueeksi. Puolue on profiloitunut maahanmuuttovastaiseksi ja on aiheuttanut myös kohuja julkisuudessa jäsentensä rasististen lausuntojen vuoksi. Puolueessa on vahva maahanmuuttovastainen siipi, mutta puolue on myös pyrkinyt julkisuudessa irtisanoutumaan rasismista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kahdesta osa-alueesta: poliittisesta brändäyksestä ja populismista. Brändeillä on suuri vaikutus poliittisessa markkinoinnissa. Mielikuvalla puoluebrändistä voi olla jopa poliittisia linjauksia suurempi merkitys äänestyspäätökseen. Brändi-identiteetillä pyritään rakentamaan ja hallitsemaan brändiin liitettyjä mielikuvia. Scammellin brändi-erottuvuuden mallin mukaan brändi-identiteetti muodostuu poliittisesta suorituskyvystä ja brändin psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista piirteistä. Perussuomalaisten suosio on liitetty neopopulististen puolueiden nousuun Euroopassa. Populistit pyrkivät esiintymään kansan edustajina eliittiä vastaan. Neopopulismiin liittyy byrokraattisten valtioiden ja puolueiden korruption kritiikki sekä vahva kansallismielisyys ja maahanmuuttovastaisuus. Tutkimuksen aineisto koostuu Perussuomalaisten vuoden 2015 maahanmuuttopoliittisesta vaaliohjelmasta, vaalijulisteesta, vaalivideosta sekä Perussuomalainen-puoluelehden vuonna 2015 julkaistuista maahanmuuttoa käsittelevistä artikkeleista, joita on yhteensä 83. Tutkimus on kriittinen diskurssianalyysi, jossa analyysin teoreettisena pohjana toimii Scammellin brändi-erottuvuuden malli. Perussuomalaisten maahanmuuttovastaista brändi-identiteettiä rakennetaan sekä rationaalisilla poliittisen suorituskyvyn argumenteilla että äänestäjien tunteisiin vetoavilla psykologisilla, sosiaalisilla ja kulttuurisilla piirteillä. Puolueen maahanmuuttovastaisuutta luodaan ja ylläpidetään talouden, kulttuurin sekä väkivallan diskurssien kautta. Puolue asemoituu brändi-identiteetillään köyhien suomalaisten edustajaksi rakentamalla vastakkainasettelua suomalaisuuden ja toisten kulttuurien ja uskontojen välille. Puolue asemoituu altavastaajaksi eliittiä ja mediaa vastaan ja rakentaa kansalaisista kuvaa maahanmuuton ja välinpitämättömän eliitin uhreina. Maahanmuuttajat kuvataan uhkana suomalaisten turvallisuudelle ja taloudelle. Puolue rakentaa kulttuuriin perustuvaa toiseutta maahanmuuttajille yleistävillä ja syrjivillä argumenteilla. Näin puolueen brändi-identiteetti osaltaan legitimoi yleistäviä ja rasistisia käsityksiä yhteiskunnassa.

Political polarization has become a global phenomenon, affecting democratic societies in various ways. In Finland, political issues such as the Covid-19 pandemic and climate change have sparked intense debates on social media platforms like Twitter, leading to the formation of seemingly diverse online communities with differing opinions. This study utilizes network analysis to investigate political polarization in Finland by examining issue alignment and levels of polarization regarding Covid-19 and climate change on Twitter. Studying issue alignment as an aspect of political polarization is particularly important, because overlapping polarization in many different political issues has been found to be particularly dangerous for the stability of society. Using a sample of Finnish Twitter users and their interactions between January 2019 and October 2022, this study analyzes the structure of Covid-19 and climate change networks and identifies groups with similar opinions. Normalized mutual information is used to measure issue alignment, while the EI-index is used to measure within-topic polarization. The results suggest that issue alignment between Covid-19 and climate change discussions is not particularly high in Finland. However, within-topic polarization is present with users interacting more with a like-minded in-group than with a dissenting out-group in both topics. This study provides valuable insights into the nature of political polarization in Finland, highlighting the role of social media polarization in shaping public opinion and contributing to interaction patterns. By understanding the mechanisms behind polarization, policymakers and other stakeholders can better address these challenges and promote constructive dialogue on these important issues.

Italialainen autonomivasemmistolainen teoreetikko Antonio Negri julkaisi vuonna 1981 teoksensa L’anomalia selvaggia – saggio su potere e potenza in Baruch Spinoza, eli ”essee potentiasta ja potestasista Baruch Spinozan ajattelussa”. L’anomalia selvaggia on perspektiivinsä puolesta omaperäinen teos: käsitteiden potentia ja potestas välinen erottelu oli ja on yhä marginaalisessa asemassa Benedictus de Spinozaa (1632–1677) koskevassa tutkimuksessa. Negrin teoksen lisäksi erottelua on käsitelty ranskalaisessa ja italialaisessa Spinoza-kirjallisuudessa jonkin verran enemmän kuin angloamerikkalaisessa tutkimuksessa, mikä selittyy osittain eroavaisuuksilla englannin ja romaanisten kielten, kuten ranskan ja italian välillä: Spinozan alkuperäistekstien käsitteiden potentia ja potestas kääntämiseen liittyy englanninkielen kohdalla ongelmia, joihin ranskan- ja italiankieliset kääntäjät eivät törmää. Sekä potentia että potestas kääntyvät englanniksi muotoon power, kun ranskassa käsitteitä vastaavat termit pouvoir ja puissance, italiassa potere ja potenza. Tämä pro gradu -tutkielma ei koske ensisijaisesti Negrin tulkintaa Spinozasta, mutta sen lähtöpisteenä on hänen ajatuksensa siitä, että potentian ja potestasin välisellä käsitteellisellä erottelulla on Spinozan ajattelussa keskeinen merkitys. Analysoin tutkielmassa käsitteitä potentia ja potestas yhtäältä Spinozan ajattelun ontologisella ja toisaalta eettisellä ja poliittisella tasolla. Tutkielman ensisijaisena lähteenä toimivat Spinozan alkuperäisteokset Ethica Ordine Geometrico Demonstrata (1677), Tractatus Theologico-Politicus (1677) ja Tractatus Politicus (1677). Toissijaisina lähteinä olen käyttänyt Antonio Negrin teosten lisäksi erityisesti Edwin Curleyn, Susan Jamesin ja Valtteri Viljasen kommentaareja. Lähdeaineistoa kootessani en ole pyrkinyt selvittämään yksinomaan Spinozan tekstien sisäisiä ominaisuuksia, vaan analysoimaan myös näiden tekstien suhdetta niihin historiallisiin ja filosofianhistoriallisiin olosuhteisiin, joiden vaikutuksen alaisena Spinoza eli ja kirjoitti. Erityisesti René Decartesin (1596–1650) ja Thomas Hobbesin (1588–1679) vaikutus Spinozan ajatteluun on ollut huomattava. Kaikki kolme, Descartes, Hobbes ja Spinoza puolestaan elivät laajemmasta perspektiivistä katsoen keskellä 1500-luvulla alkanutta tieteenhistoriallista murrosta, jonka vaikutus näkyy ilmeisenä heidän ajattelussaan. Käyn läpi tätä taustaa yksityiskohtaisemmin tutkielman alussa, mutta ajatus Spinozan filosofian kytkeytyneisyydestä muiden ajattelijoiden teksteihin sekä historiallisiin olosuhteisiin kulkee mukana läpi tutkielman.

This study examines an online counter media publication in Finland. The 800 sample articles were collected during the spring 2016. Articles address social, political and cultural issues on national and international levels. This study examines how the publication aims to construe a sense of reality. The theoretical framework of the study is presented through a variation of global media and communication perspectives such as media life, mediatisation, fragmentation and the public sphere. These theories demonstrate that in a mediated society readers and media consumers face daily challenges in evaluating media content. Constructing factuality and detecting fakeness in the media have become a global talking point in the media, academia and public discussions. Moreover, in fragmented media life consumers are divided into small segments and consumption patterns are based on individual preferences and lifestyles. These aspects may also have further consequences to the ideal of the public sphere. Through the means of quantitative content analysis and qualitative frame analysis this case study reveals that the style of presentation and linguistic framing methods together construct a troubled sense of reality by manifesting on mutual feelings of uncertainty, unfairness and untrustworthiness towards mainstream media and traditional power structures in the Finnish context. The publication employs familiar journalistic conventions in the style of presentation, but distinctive components are absent, such as clear style and valid referencing as well as transparent reporter identities and reporting methods. The large number of published articles per day on one hand may create a sense of continuity, but on the other hand, indicates that planning, production, publishing and broadcasting may be practiced carelessly resulting in errors and repetition. By combining the traditional news-like format with an unconventional style of representing the outlet aims to establish a form of social reality which is driven by all-consuming uncertainty. The findings reveal that the publication does not focus on rationalising or explaining complex problems with exhaustive solutions, but rather circulates speculative frames that potentially aim to reinforce the state of dubiety already exciting in the publication’s readers’ media lives. Finally, the findings underline the importance of open public discussion as well as media literacy and media technology education. This study demonstrates that new media outlets do not necessarily fit in to the traditional theoretical and practical research conventions but instead require hybrid approach and explanations. The study offers a view point to the current media landscape that consists of traditional mainstream media but also of non-professional and semi-professional content producers and providers as well as social media sites and online networks. The study takes part in the ongoing discussion about the state of pseudo professional online publications and argues that the everyday essence of the digital media content impacts how the sense of reality is established. In addition to traditional media producers and political actors, alternative and counter publications, as well as users themselves, take part in the battle to define the social world in the mediated society.

This study examines an online counter media publication in Finland. The 800 sample articles were collected during the spring 2016. Articles address social, political and cultural issues on national and international levels. This study examines how the publication aims to construe a sense of reality. The theoretical framework of the study is presented through a variation of global media and communication perspectives such as media life, mediatisation, fragmentation and the public sphere. These theories demonstrate that in a mediated society readers and media consumers face daily challenges in evaluating media content. Constructing factuality and detecting fakeness in the media have become a global talking point in the media, academia and public discussions. Moreover, in fragmented media life consumers are divided into small segments and consumption patterns are based on individual preferences and lifestyles. These aspects may also have further consequences to the ideal of the public sphere. Through the means of quantitative content analysis and qualitative frame analysis this case study reveals that the style of presentation and linguistic framing methods together construct a troubled sense of reality by manifesting on mutual feelings of uncertainty, unfairness and untrustworthiness towards mainstream media and traditional power structures in the Finnish context. The publication employs familiar journalistic conventions in the style of presentation, but distinctive components are absent, such as clear style and valid referencing as well as transparent reporter identities and reporting methods. The large number of published articles per day on one hand may create a sense of continuity, but on the other hand, indicates that planning, production, publishing and broadcasting may be practiced carelessly resulting in errors and repetition. By combining the traditional news-like format with an unconventional style of representing the outlet aims to establish a form of social reality which is driven by all-consuming uncertainty. The findings reveal that the publication does not focus on rationalising or explaining complex problems with exhaustive solutions, but rather circulates speculative frames that potentially aim to reinforce the state of dubiety already exciting in the publication’s readers’ media lives. Finally, the findings underline the importance of open public discussion as well as media literacy and media technology education. This study demonstrates that new media outlets do not necessarily fit in to the traditional theoretical and practical research conventions but instead require hybrid approach and explanations. The study offers a view point to the current media landscape that consists of traditional mainstream media but also of non-professional and semi-professional content producers and providers as well as social media sites and online networks. The study takes part in the ongoing discussion about the state of pseudo professional online publications and argues that the everyday essence of the digital media content impacts how the sense of reality is established. In addition to traditional media producers and political actors, alternative and counter publications, as well as users themselves, take part in the battle to define the social world in the mediated society.

Tutkimus käsittelee 1930-luvun alun lamakauden laitonta muuttoliikettä Suomesta Neuvostoliittoon. Arviolta 15 000 suomalaista lähti pääasiassa vuosien 1931–1932 aikana Neuvostoliittoon siirtolaisiksi. Laajuudestaan huolimatta muuttoliike on jäänyt Suomen historian marginaaliin niin yleisesti kuin akateemisessa tutkimuksessakin. Tutkimuksessa tarkastellaan muuttoliikettä siirtolaisilmiönä. Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa teoreettinen malli, joka kuvaa siirtolaisilmiön syntymistä, kasvua, toimintaa ja hiipumista. Mallia tarkastellaan myös suhteessa siirtolaisuuden tutkimuksen teoreettiseen tietoon ja siirtolaisuushistoriaan. Teoreettisen mallin rakentamisessa sovelletaan grounded theory -menetelmän periaatteita. Muuttoliikettä kuvaavat teoreettiset tekijät muodostuvat tutkimusaineiston perusteella. Tutkimuksen aineistoina käytetään viranomaisten tuottamaa materiaalia, siirtolaisten muistelmateoksia ja muistitietoa, siirtolaisten Suomeen lähettämiä kirjeitä sekä aikalaissanomalehdistöä. Lamakauden laiton muuttoliike käynnistyi laman vaikutusten seurauksena, kun laaja työttömyys ja reaalipalkkatason lasku monilla aloilla vaikeutti toimeentulon edellytyksiä työväestön keskuudessa. Muuttoliike ei ollut kuitenkaan yksinomaan taloudellinen ilmiö, vaan siinä kietoutuivat yhteen taloudelliset, poliittiset ja ideologiset tekijät. Tutkimus paljastaa, että siirtolaisilmiön taustalla vaikutti voimakkaasti sisällissodan jälkeensä jättämä suomalaisen yhteiskunnan jakautuneisuus. Tutkimuksessa todetaan, että muuttoliikkeen kasvu ja leviäminen joukkoilmiöksi selittyy työväestön sosiaalisten verkostojen toiminnalla. Siirtolaisten elinolosuhteita määritti tiukasti Neuvostoliiton viranomaisten toiminta. Siirtolaisuuden teoreettisten viitekehysten valossa lamakauden laiton muuttoliike eroaa yleisistä työperäisen siirtolaisuuden hahmotustavoista, joita käsitellään Douglas S. Masseyn hahmotteleman siirtolaisuuden kokonaisvaltaisen kehikon avulla. Samankaltainen ero voidaan havaita, kun lamakauden muuttoliikettä verrataan Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin suuntautuneisiin siirtolaisilmiöihin. Lisäksi tutkimus muistuttaa, että autoritäärisiin kohdevaltioihin suuntautuneessa siirtolaisuudessa valtioiden vaikutus poikkeaa yleisistä malleista, joissa oletuksena on yleensä demokraattinen järjestelmä. Tutkimuksen perusteella erityisen hedelmällinen teoreettinen viitekehys lamakauden muuttoliikkeen tarkastelulle on Albert O. Hirschmanin vuoden 1970 klassikkoteoksessaan Exit, Voice, and Loyalty esittelemä teoria. Hirschmanin exit- ja voice-käsitteiden avulla voidaan tarkastella työväestön keskuudessa koettua monikerroksista tyytymättömyyttä. Loyalty-käsitteen kautta voidaan tarkastella työväestön kokemaa luottamuksen puutetta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Tutkimuksessa ehdotetaan teoreettisen vastinparin muodostamista loyalty-käsitteelle. Aktiivista epäluottamusta ehdotetaan kuvattavaksi ”distrust”-käsitteellä, joka on vaikutuksiltaan päinvastainen loyalty-käsitteeseen verrattuna. Tutkimus syventää ymmärrystä taloudellisten, poliittisten ja ideologisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta siirtolaisuudessa. Tutkimus täydentää omalta osaltaan 1930-luvun lamakauden laittoman muuttoliikkeen ja sen seurausten historiallista tuntemusta.