Browsing by Subject "error"

Helsingin kaupunkikehityksestä käytävä keskustelu kärjistyi 1970-luvun alussa. Epäsuotuisaksi koettu kehitys synnytti kiivasta keskustelua ja useita muutoksia vastustavia asukasliikkeitä. Tämä tutkielma tarkastelee Helsingin kehitykseen kohdistunutta kritiikkiä ja sen ilmenemistä yleisellä tasolla sekä yhdessä yksittäisessä tapauksessa: Josafatin kallioista käydyssä kiistassa. Tutkielma pyrkii selvittämään minkälaista kritiikki oli ja edustiko se laajempaa kaupunkisuunnitteluparadigman siirtymää. Tutkielma tarkastelee esiintynyttä kritiikkiä modernistisen kaupunkisuunnittelun ja sitä kritisoineen uusurbanistisen liikehdinnän tarjoaman teoreettisen viitekehyksen kautta. Lisäksi tutkielma pohtii asukkaiden asemaa kaupunkisuunnittelua ohjaavassa päätöksentekojärjestelmässä. Tutkielman aikarajaus kattaa vuodet 1970–1973, mutta se peilaa näiden vuosien tapahtumia myös niitä edeltävään kehitykseen. Tutkielman aineiston koostuu Helsingin kehitykseen kriittisesti suhtautuneesta pamflettikirjallisuudesta, Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa ilmestyneistä artikkeleista ja mielipidekirjoituksista, sekä Josafatin kallioiden lähialueiden asukkaiden kaupunginhallinnolle lähettämistä kirjelmistä. Tutkimusmenetelmänä toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi, jonka avulla eritellään kaupungin kehityksessä ongelmalliseksi koettuja piirteitä. Näitä piirteitä peilataan kaupunkisuunnittelun perusteista käytyyn teoreettiseen keskusteluun. Tutkielman keskeisin havainto on, että Helsingin kehitystä kritisoivat tahot kokivat asuinympäristönsä muuttuvan epämiellyttäväksi ja epädemokraattiseksi. Huolta herättivät kasvavan liikenteen tuomat ongelmat, kaupungin hajanainen kehitys, vanhojen alueiden ja rakennusten hävittäminen uusien tieltä, sekä epädemokraattiseksi koettu suunnitteluprosessi. Kritiikki heijastelee modernistisen kaupunkisuunnitteluperinteen teoreettista kritiikkiä, sillä se peräänkuulutti inhimillisemmän näkökulman tuomista suunnittelun lähtökohdaksi. Josafatin kallioista käyty kiista oli käydyn keskustelun käytännön ilmentymä. Asukkaat vastustivat perinteikkään ajanviettopaikkansa korvaamista uudisrakennuksella ja kokivat, että heitä ei kuunneltu tarpeeksi asuinalueensa muuttamista koskevissa päätöksissä. Josafatin kallioista käyty kiista liittyi myös asukkaiden rooliin asuinympäristöä koskevassa päätöksenteossa. Josafatin kallioiden lähistön asukkaat kokivat, että kaupunkia suunniteltiin heitä varten, ei heidän kanssaan. Yleisesti oli valloillaan kokemus, että asukkaiden näkemykset ovat alisteisia esimerkiksi liike-elämän asettamille vaatimuksille. Helsingissä 1970-luvun alussa syntynyt kriittinen kaupunkikeskustelu nosti uusia ääniä ja näkökulmia mukaan keskusteluun. Syntynyt kritiikki seurasi osittain 1960-luvulla nuorison parissa herännyttä laajempaa tehostuvan yhteiskunnan kritiikkiä.

Koulutusvienti on noussut viime vuosina voimakkaasti esiin kansallisessa tavoitteenasettelussa yhtenä keinona lisätä kansallista kilpailukykyä. Hyödyntämätöntä potentiaalia on erityisesti suomalaisen ammatillisen koulutuksen viennissä. Tämä tutkimus käsittelee ammatillisen koulutuksen koulutusvientiä parhaillaan käynnissä olevan tutkintovientikokeilun valossa ja analysoi organisaatioiden koulutusvientiin liittämiä merkityksiä. Koulutusviennistä on suomalaisessa kontekstissa tehty akateemista tutkimusta vähän, joten tutkimusmenetelmiksi valikoituivat menetelmät, jotka soveltuvat erityisesti vähän kartoitettujen aiheiden tutkimiseen. Tutkintovientikokeilussa mukana olevien hankkeiden koordinaattoreita haastateltiin teema- ja asiantuntijahaastattelun keinoin. Aineiston keruussa ja analyysissa sovellettiin ankkuroidun teorian periaatteita. Viennin merkityksiä erilaisille organisaatioille havainnollistettiin Weberin ideaalityypittelyn avulla. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat koulutuspolitiikan uusliberalisoituminen ja koulutuksen kansainvälistyminen. Uusliberaalissa koulutuspolitiikassa koulutukseen sovelletaan liike-elämän käsitteitä ja periaatteita, mikä soveltuu kaupallisesti orientoituneen koulutusviennin tutkimiseen. Tämä tutkimus soveltaa ammatillisen koulutuksen tarkasteluun myös aiemmin lähinnä korkeakoulutuksen kontekstissa tutkittuja kansainvälistymisen motiiveja. Kansainvälistymiseen liittyviä motiiveja tarkastellaan sekä kansalliselta tasolta että organisaatiokohtaisesti. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on, että koulutusvientiin liitetään erityisesti liiketoimintaan, palveluluonteeseen, osaamisen kehittämiseen, yhteistyöhön ja imagon parantamiseen liittyviä merkityksiä niin kansallisesti kuin yksittäisten organisaatioidenkin näkökulmasta. Merkitykset ovat osittain erilaisia erilaisille organisaatioille. Jotkut niistä rakentavat vientiä voimakkaasti osaksi normaalia koulutustoimintaansa, kun taas osa asemoi sen ainakin toistaiseksi lisäpalveluksi. Koulutusviennin suurin merkitys liittyy kaikilla organisaatioilla taloudelliseen toimintaan ja viennistä potentiaalisesti saatavaan liikevoittoon. Liiketoimintaan liittyviä motiiveja pidetään ensisijaisina ja edellytyksenä muiden merkitysten saavuttamiselle. Liiketoimintaan, kansalliseen kilpailukykyyn ja talouskasvuun liittyvät merkitykset korostuvat myös kansallisessa tavoitteenasettelussa. Taloudellisten merkitysten korostuminen ja ammatillisen koulutuksen rahoituksen muutokset ilmentävät uusliberaalien orientaatioiden vaikutusta suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Vaikka taloudelliset motiivit korostuvat, ei suomalaista koulutuspolitiikkaa voida kuitenkaan kuvata täysin uusliberalistiseksi, mutta selkeitä vaikutteita on havaittavissa. On huomionarvoista, että ammatillisen koulutuksen koulutusvienti on Suomessa vasta alkuvaiheessa, joten nämä merkitykset kuvaavat tämän hetken tilannetta ja tulevat todennäköisesti muuttumaan vientihankkeiden edetessä.

Syftet med denna avhandling har varit att undersöka vilka erfarenheter skolkuratorer som arbetar inom elevvården har av att bemöta HBTIQ-ungdomar. samt deras syn på vilket stöd de upplever att de behöver för ökad kunskap. Forskningsfrågorna är följande: Hur beskriver skolkuratorer sina erfarenheter och kunskaper när det kommer till att arbeta med HBTIQ-ungdomar inom elevvården? Vilket stöd upplever skolkuratorerna att de skulle behöva för att arbeta med HBTIQ-ungdomar på bästa sätt? Hur tar sig den heteronormativt dominerande diskursen sig uttryck i skolvärlden, och vilken betydelse får den när det kommer till skolkuratorers arbete med HBTIQ-ungdomar? Studien har en kvalitativ ansats. Datainsamlingen har bestått av semistrukturerade intervjuer, som sedan har analyserats med hjälp av innehållsanalys. Urvalet har bestått av sju skolkuratorer verksamma runtom i Finland, och intervjuernas längd sträckte sig från 18–32 minuter. Som teoretisk referensram har använts socialkonstruktionism (Burr, 2015) samt teori med fokus på sexualitet och heteronormativitet. (Mattson, 2021, Lykke, 2003, Rich, 1980). Resultaten visar att alla skolkuratorer hade erfarenheter av att arbeta med ungdomar som identifierade sig som HBTIQ, och att deras erfarenheter alla var varierande; vissa hade mer negativa erfarenheter, medan andras erfarenheter var mer positiva. Det fanns svårigheter att stödja ungdomen i att våga vara sig själva och vara öppna med sin sexuella läggning, när föräldrar, släktingar, eller andra auktoriteter uppvisade klart negativa attityder mot andra sexuella läggningar utöver heterosexualitet. Andra utmanande faktorer som skolkuratorerna lyfte upp när det kom till att arbeta med HBTIQ-unga var okunskap, fördomar och negativitet som kunde florera inom lärarkåren, samt elevers ofta nedsättande språkbruk och kränkningar om HBTIQ-personer, vilket kunde ses som ett hinder för vissa ungdomar att våga vara öppna med vem de är. I skolan ansågs elever och lärare hos vissa skolkuratorer som en av de största utmaningarna att jobba med; kuratorerna upplevde sig ofta ha tillräcklig kompetens för att arbeta med HBTIQ-unga, men fördomar och negativa attityder bland både lärare och elever försvårade arbetet. Alla kuratorer var nöjda med sin nuvarande förmåga att bemöta och arbeta med HBTIQ-ungdomar, men uttryckte ändå att de önskade sig mera kunskap i form av olika kurser och fortbildningar, för att stärka självkänslan och öka kunskapsnivån.

Concerning immigration and refugee issues, in politics, media and research, often the focus seems to be from an administrational point of view only the asylum process. However, especially in administration, refugee reception does not end in asylum decisions. This study examines organizational decision-making and public policy formation in the case of Finnish refugee reception, after granted residence permits. Instead of political decision-making, the focus is on how the issue is dealt with before authoritative politics, on the ministry level. The particular interest is municipal refugee resettlement, complemented with questions of ministry division of labor and connections between administrational and political levels, which emerged during the analysis. The time perspective is from the 1970s, the start of modern refugee reception, until today. The theoretical background is in the bounded rationality paradigm of organizational decision-making theories. The framework is more specifically a combination of the garbage can theory by Cohen, March and Olsen, and the agendas and alternatives approach to policy formation processes by Kingdon. The study analyses general development and 11 decision situations more closely. The ministry level documents of these situations are analyzed through interpretive content analysis, with coding and a strive to thick analysis. Based on the theories, load, effectivity, access structure, participation, agenda and the problems and solutions are looked at. After reflecting the streams and structures of this considered organized anarchy, it is concluded, that the long-term development path of refugee reception administration can not be seen as a classically rational and efficient progress, but more of a coincidental, chaotic and stalled process. Changes either go back and forth, like the responsible ministry, or stay very still, like the municipal resettlement compensation system. Even though solutions claimed to address problems and despite decisions, many problems persisted and resurfaced often. Decision-making is not only an activity of solving problems, but a collection of separate streams. There were problems looking for solutions and decision situations, but also decision situations looking for problems and solutions, and solutions looking for situations and problems. According to this analysis the process and outcomes are affected by features, such as context, load and structures. The theoretical background provided suitable concepts and definitions to examine this type of ambiguous policy field, with multiple actors, problems and solutions, and complex relations to politics. The strength of this framework is especially in distinguishing elements.

Concerning immigration and refugee issues, in politics, media and research, often the focus seems to be from an administrational point of view only the asylum process. However, especially in administration, refugee reception does not end in asylum decisions. This study examines organizational decision-making and public policy formation in the case of Finnish refugee reception, after granted residence permits. Instead of political decision-making, the focus is on how the issue is dealt with before authoritative politics, on the ministry level. The particular interest is municipal refugee resettlement, complemented with questions of ministry division of labor and connections between administrational and political levels, which emerged during the analysis. The time perspective is from the 1970s, the start of modern refugee reception, until today. The theoretical background is in the bounded rationality paradigm of organizational decision-making theories. The framework is more specifically a combination of the garbage can theory by Cohen, March and Olsen, and the agendas and alternatives approach to policy formation processes by Kingdon. The study analyses general development and 11 decision situations more closely. The ministry level documents of these situations are analyzed through interpretive content analysis, with coding and a strive to thick analysis. Based on the theories, load, effectivity, access structure, participation, agenda and the problems and solutions are looked at. After reflecting the streams and structures of this considered organized anarchy, it is concluded, that the long-term development path of refugee reception administration can not be seen as a classically rational and efficient progress, but more of a coincidental, chaotic and stalled process. Changes either go back and forth, like the responsible ministry, or stay very still, like the municipal resettlement compensation system. Even though solutions claimed to address problems and despite decisions, many problems persisted and resurfaced often. Decision-making is not only an activity of solving problems, but a collection of separate streams. There were problems looking for solutions and decision situations, but also decision situations looking for problems and solutions, and solutions looking for situations and problems. According to this analysis the process and outcomes are affected by features, such as context, load and structures. The theoretical background provided suitable concepts and definitions to examine this type of ambiguous policy field, with multiple actors, problems and solutions, and complex relations to politics. The strength of this framework is especially in distinguishing elements.

This thesis studies the European Union’s approach to the reconstruction of Syria. It focuses on the years 2016-2019, when the discussion on the reconstruction has been the most prominent. The official European Union stance on the reconstruction is that the EU will participate in the reconstruction of Syria only when a credible and meaningful political process, based on the United Nations Security Council Resolution 2254 and the Geneva Communique, and negotiated by the Syrian parties, is firmly underway. The thesis analyses this stance in-depth defines the key elements of the approach and explores dilemmas that arise from the clash between the approach and conflict context. Post-conflict reconstruction is linked to the post-conflict peacebuilding framework. It can encompass political, social and economic aspects of rebuilding states after wars. When external, mainly western and international, actors participate in reconstruction, they have often promoted liberal peace, including democracy, market economy and modern state institutions. This has led to so called statebuilding approach, which focuses on strengthening state institutions and promoting good governance. The EU’s approach is analysed in this framework, with a focus on normative power. The EU has been described asa normative power, which has been constructed on a normative basis and promotes normative principles in its international relations. To analyse the reconstruction approach, this thesis uses publicly available documents from relevant EU bodies as a source for the analysis. Main focus is with the European External Action Service documents, with inputs from relevant documents from other bodies. The source materials are analysed and categorised using Qualitative Content Analysis method. The key findings of the research are that the EU’s approach is based on strong economic power leverage and promotion of normative principles with a focus on reforming the political system and facilitating reconciliation. The reconstruction assistance is used as a leverage to push Syrian parties and their allies to the peace negotiations in Geneva under the UN auspices. The EU legitimates its role through emphasising its neutral longer-term approach that is based on humanitarian principles and support for Syrian voices and ownership. It also externalises its normative identity as a peace project as the source of credibility in promoting peace. The approach has had little effect on the Assad government, which has strengthened its grip on state structures. This poses a dilemma to the EU and other international actors: how to fulfil humanitarian objectives without legitimating the government? The concept of reconstruction with its flexibility has shown that many activities can and are done under other terms such as early recovery and stabilisation. However, operating like this can undermine the official political stance.

This thesis studies the European Union’s approach to the reconstruction of Syria. It focuses on the years 2016-2019, when the discussion on the reconstruction has been the most prominent. The official European Union stance on the reconstruction is that the EU will participate in the reconstruction of Syria only when a credible and meaningful political process, based on the United Nations Security Council Resolution 2254 and the Geneva Communique, and negotiated by the Syrian parties, is firmly underway. The thesis analyses this stance in-depth defines the key elements of the approach and explores dilemmas that arise from the clash between the approach and conflict context. Post-conflict reconstruction is linked to the post-conflict peacebuilding framework. It can encompass political, social and economic aspects of rebuilding states after wars. When external, mainly western and international, actors participate in reconstruction, they have often promoted liberal peace, including democracy, market economy and modern state institutions. This has led to so called statebuilding approach, which focuses on strengthening state institutions and promoting good governance. The EU’s approach is analysed in this framework, with a focus on normative power. The EU has been described asa normative power, which has been constructed on a normative basis and promotes normative principles in its international relations. To analyse the reconstruction approach, this thesis uses publicly available documents from relevant EU bodies as a source for the analysis. Main focus is with the European External Action Service documents, with inputs from relevant documents from other bodies. The source materials are analysed and categorised using Qualitative Content Analysis method. The key findings of the research are that the EU’s approach is based on strong economic power leverage and promotion of normative principles with a focus on reforming the political system and facilitating reconciliation. The reconstruction assistance is used as a leverage to push Syrian parties and their allies to the peace negotiations in Geneva under the UN auspices. The EU legitimates its role through emphasising its neutral longer-term approach that is based on humanitarian principles and support for Syrian voices and ownership. It also externalises its normative identity as a peace project as the source of credibility in promoting peace. The approach has had little effect on the Assad government, which has strengthened its grip on state structures. This poses a dilemma to the EU and other international actors: how to fulfil humanitarian objectives without legitimating the government? The concept of reconstruction with its flexibility has shown that many activities can and are done under other terms such as early recovery and stabilisation. However, operating like this can undermine the official political stance.

This thesis studies the European Union’s approach to the reconstruction of Syria. It focuses on the years 2016-2019, when the discussion on the reconstruction has been the most prominent. The official European Union stance on the reconstruction is that the EU will participate in the reconstruction of Syria only when a credible and meaningful political process, based on the United Nations Security Council Resolution 2254 and the Geneva Communique, and negotiated by the Syrian parties, is firmly underway. The thesis analyses this stance in-depth defines the key elements of the approach and explores dilemmas that arise from the clash between the approach and conflict context. Post-conflict reconstruction is linked to the post-conflict peacebuilding framework. It can encompass political, social and economic aspects of rebuilding states after wars. When external, mainly western and international, actors participate in reconstruction, they have often promoted liberal peace, including democracy, market economy and modern state institutions. This has led to so called statebuilding approach, which focuses on strengthening state institutions and promoting good governance. The EU’s approach is analysed in this framework, with a focus on normative power. The EU has been described asa normative power, which has been constructed on a normative basis and promotes normative principles in its international relations. To analyse the reconstruction approach, this thesis uses publicly available documents from relevant EU bodies as a source for the analysis. Main focus is with the European External Action Service documents, with inputs from relevant documents from other bodies. The source materials are analysed and categorised using Qualitative Content Analysis method. The key findings of the research are that the EU’s approach is based on strong economic power leverage and promotion of normative principles with a focus on reforming the political system and facilitating reconciliation. The reconstruction assistance is used as a leverage to push Syrian parties and their allies to the peace negotiations in Geneva under the UN auspices. The EU legitimates its role through emphasising its neutral longer-term approach that is based on humanitarian principles and support for Syrian voices and ownership. It also externalises its normative identity as a peace project as the source of credibility in promoting peace. The approach has had little effect on the Assad government, which has strengthened its grip on state structures. This poses a dilemma to the EU and other international actors: how to fulfil humanitarian objectives without legitimating the government? The concept of reconstruction with its flexibility has shown that many activities can and are done under other terms such as early recovery and stabilisation. However, operating like this can undermine the official political stance.

Tutkielmassa kysytään, miten lasten kulutuskulttuuri näkyy keskiluokkaisten lapsiperheiden arjessa. Tarkemmin kysytään, millaisia kulutuseetoksia lasten ja vanhempien puhe kulutuksesta ilmentää sekä miten kulutuseetokset heijastuvat lasten ja vanhempien välisiin kulutusneuvotteluihin. Tutkielma sijoittuu yhteiskuntaluokan, lapsuuden ja kulutuksen sosiologian risteykseen. Yhteiskuntaluokkaa tarkastellaan bourdieulaisen luokka- ja distinktioteorian näkökulmasta. Tutkielma täydentää kansainvälistä lasten kulutuskulttuurin tutkimuskenttää 2020-luvun suomalaisen kulutus- ja luokkayhteiskunnan näkökulmalla. Tutkielman aineisto on kerätty neljän pääkaupunkiseudulla asuvan lapsiperheen kodeissa yhdistelemällä osallistuvaa havainnointia sekä perheenjäsenten teemahaastatteluita. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti niin, että aiempi tutkimus ja teoreettiset viitekehykset tukevat analyysiä, mutta tilaa jää myös aineistolähtöisille kategorioille. Aineistossa esiintyy yhteensä viisi kulutuseetosta. Kohtuullinen kulutuseetos ilmenee ennen kaikkea maltillisena, järkevänä ja säästäväisenä suhtautumisena kulutukseen ja rahankäyttöön. Vihreä kulutuseetos puolestaan korostuu erityisesti korkeakoulutettujen äitien puheissa ja ilmentää liiallisesta tavaramäärästä ja luonnonvarojen tuhlaamisesta seuraavaa ahdistusta, jota lievittävät esimerkiksi käytetyn tavaran kierrätys ja aineeton kulutus. Kehittävä kulutuseetos puolestaan näkyy tavassa, jolla vanhemmat arvostavat lasten aktiivista harrastamista, korkeakulttuuria sekä kehittäviä ja toiminnallisia tavaroita. Sosiaalinen kulutuseetos ilmentää erityisesti lasten puheissa esiintyvää ystävien ja vertaisryhmän merkitystä kulutushaluille. Affektiivinen kulutuseetos esiintyy niin ikään pääasiassa lasten puheessa ja korostaa kulutuksen aikaansaamaa itseisarvoista iloa ja sen ilmentämää välittämistä ja huolenpitoa perheenjäsenten välillä. Lisäksi kulutusneuvotteluiden tarkastelu oman rahan, hankintojen, harrastusten ja teknologian sekä ruutuajan näkökulmista osoittaa, että vanhemmat vetoavat lähes kaikkiin eri kulutuseetoksiin perustellakseen lasten kulutuksen rajoittamista tai sallimista. Toisaalta myös lapset haastavat vanhempien periaatteita ja toimivat neuvotteluissa aktiivisina ja paikoin valtahierarkioita rikkovina toimijoina. Tulosten perusteella todetaan vanhempien tuottavan kunniallista keskiluokkaa ja vanhemmuutta kohtuulliseen, vihreään ja kehittävään kulutuseetoksen perustuvien erontekojen avulla. Lapsille tyypilliset sosiaalinen ja affektiivinen kulutuseetos taas perustuvat enemmän yhteenkuuluvuuden luomiseen, ja yhteiskuntaluokkaa keskeisemmiksi nousevat ikään perustuvat eronteot. Tulokset ovat laajalti aiemman kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden suuntaiset, mutta esimerkiksi kohtuullisen kulutuseetoksen korostuminen aineistossa kehittävän kulutuseetoksen sijaan voidaan nähdä suomalaisen kulutusyhteiskunnan erityispiirteenä. Lisäksi 2020-luvun lasten vanhemmat ovat kasvaneet teknologian parissa, mikä näkyy aineistossa muun muassa positiivisempana suhtautumisena lasten teknologian käyttöön. Tulosten perusteella toivotaan lasten omien näkemysten tuomista vahvemmin esiin lasten kulutusta koskevassa julkisessa keskustelussa.

This thesis examines the effect of investment-specific technological change on the capital replacement decision and depreciation by extending Mukoyama’s (2008) study on endogenous depreciation. When allowing investment-specific technological progress to be described either as a fall in the price of capital or as a growth in the relative productivity of new capital, and capital stock to be determined by the producer’s optimization, there arise a method to describe obsolescence as a part of depreciation and capital evolution. The following three key results are shown when assuming that scrapped capital stock has no value. First, the optimal replacement policy is stationary. Second, the acceleration of investment-specific technological progress accelerates capital replacement, hence also obsolescence. Third, whether investment-specific technological progress is modelled as a fall in the price of capital or as a growth in the relative productivity of new capital, does not impact on the optimal replacement policy. A quantitative exercise shows that the first two results seems to hold even if the scrapped capital stock has some positive value. However, if scrapped capital has some value, then the two approaches to model investment-specific technological progress are no longer equivalent. The adoption of the capital replacement problem for describing depreciation is a promising approach. Even though there does not exist a closed-from solution for the optimal replacement interval, it can be solved (in the stationary case) as a root of a relative simple transcendental function. The rate of depreciation can be explicitly solved, also in the case of non-stationary replacement policy, but that is computationally more difficult. Physical depreciation (wear and tear) can be disentangled from obsolescence insofar as either one is known. Thus, the results still rely on the estimate of physical depreciation.