Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p12195"

Tutkimuksen aiheena on huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja äitiys. Tutkimustehtävänä on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautuneiden äitien kuntoutumista päihteettömään äitiyteen, sekä toipumiseen ja äitiyteen liittyviä identiteettimuutoksia. Huumeita ja muita päihteitä ongelmaisesti käyttävät pienten lasten äidit ja raskaana olevat naiset ovat suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntyvä asiakaskunta. Äidin raskaudenaikaisella käytöllä on tutkimusten mukaan monia haitallisia vaikutuksia sikiön terveydelle. Syntyneen lapsen kohdalla äidin huumeidenkäyttö muodostaa vauvan terveydelle ja turvallisuudelle vakavan riskin. Terveysriskien lisäksi huumeita käyttävän äidin kyvyt vauvan psyykkisten tarpeiden kohtaamiseen eivät ole tutkimusten mukaan riittävät lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tutkimus on toteutettu narratiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmin. Valittujen menetelmien tavoitteena on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautumista ja äitiyttä kokemuksellisena ja tarinallisena prosessina. Tutkimuksen toiminnallisena kontekstina on päihdeongelmaisille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattu ”Pidä Kiinni”–hoitojärjestelmä, jota toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton päihde-ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä eri puolella Suomea. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan huumeriippuvuudesta irrottautuneen äidin kertomukset. Aineisto koostuu 12:sta haastattelusta, kahden äidin kirjoittamista teksteistä ja havainnointipäiväkirjasta. Tutkimushaastattelut on toteutettu väljästi strukturoidun teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun menetelmin. Aineiston analyysi olen toteutettu narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimusaineiston kertomusten valossa huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja päihteettömän äitiyden identiteetin rakentuminen oli tapahtunut monessa vaiheessa ja tasossa. Huumeista irrottautuminen oli mahdollistanut uudenlaisen päihteettömän identiteetin rakentumisen vaiheittain etenevän identiteettityön avulla. Uusi päihteetön identiteetti oli muuttanut tutkittavien käsityksiä myös omasta äitiydestään. Äitien kertomuksissa erottautui erilaisia päihderiippuvuuteen, siitä irrottautumiseen ja äitiyteen kytkeytyviä identiteettinarratiiveja. Äitiyden identiteettinarratiivit – äitiyden käsikirjoitukset – jakautuivat voimaantuneen, voimattoman ja ristiriitaisen äitiyden käsikirjoitukseen. Haastateltavieni identiteetin uudelleenrakentumista tukeneita vuorovaikutuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja kutsun tutkielmassani tarinalliseksi identiteettityöksi. Sen avulla haastateltavani olivat rakentaneet koherentteja merkityksiä menneisyyden kipeille kokemuksille ja liittäneet ne osaksi uutta päihteetöntä identiteettiään. Päihde-ensikotien ja avopalveluyksikköjen kuntouttavat prosessit kulkivat haastateltavieni kertomuksissa rinnakkain heidän kuntoutumisensa sisäisten prosessiensa kanssa. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumon tarjoama ”kiinnipitävä” ja välittävä tuki oli kannatellut haastateltavieni toipumisen etenemistä silloinkin, kun heidän omat voiman olivat olleet vähissä. Tutkimusaineiston valossa näyttää, että riittävän pitkä ja kuntoutujan tarpeisiin ajantasaisesti vastaava hoitojatkumo kannattelee parhaiten huumeriippuvuudesta irrottautuvan toipumista myös hoitojatkumon nivelvaiheiden yli. Keskeisimmät päihde-ensikodista kotiutumisen haasteet liittyivät äitien kertomuksissa arjessa selviytymiseen, vauvan tarvitsevuuteen vastaaminen ja päihteettömyyden säilyttäminen. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumo rakentuu avo- ja laitosperhekuntoutuksen palveluista, joilla pyritään tukemaan toisaalta äidin tai vanhempien päihteettömyyttä, toisaalta äidin tai vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Haastateltavieni kertomuksissa yksittäisiä perhekuntoutuksen käytäntöjä tärkeämpänä näyttäytyi perhekuntoutuksen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Äitien kokemukset perhekuntoutuksen terapeuttisista elementeistä liittyivät sekä vuorovaikutussuhteisiin työntekijöiden kanssa että vertaissuhteisiin.

Toimijuus ja sen ilmeneminen rakenteissa on keskeinen sosiologinen teoria. Työelämän ammatillista toimijuutta on tutkittu sosiologian tieteenalalla kuitenkin vasta vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Taitoliiton toimeksiannosta suomalaisten käsityöneuvojien ammatillisen toimijuuden tulkintakehyksiä, rajoitteita ja resursseja Taitojärjestön ja paikallisyhdistysten sosiokulttuurisissa olosuhteissa. Taitoliitto ja alueelliset taitoyhdistykset eri puolilla Suomea muodostavat Taitojärjestön, jonka missiona on edistää suomalaisen käsityökulttuurin säilymistä taitona, kulttuurina ja elinkeinona. Taitojärjestössä työskentelee vaihtelevasti noin 140 käsityöneuvojaa. Käsityötoimialan muutos on haastanut käsityöneuvojien perinteisiä työskentelytapoja ja herättänyt käsityöneuvojan työn kehittämistarpeen. Tutkimus toteutettiin työroolin kehittämisen tueksi. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui keskeisesti Arolan, Pehkosen & Laulaisen (2020) tutkimustuloksiin ammatillisen toimijuuden ideaaleista tulkintakehyksistä sekä Eteläpellon, Vähäsantasen, Hökän ja Paloniemen (2013) määritelmään ammatillisesta toimijuudesta subjektilähtöisessä sosiokulttuurisessa perspektiivissä. Tutkimus toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja teoriasidonnaista sisällönanalyysia soveltaen. Haastatteluaineisto muodostui seitsemästä litteroidusta tutkimushaastattelusta. Tutkimus osoitti, että käsityöneuvojat tarkastelevat työtään tulkintakehyksistä, jotka heijastavat itsenäisyyttä, innovatiivisuutta, asiakaslähtöisyyttä, yhteistyö- ja muutoskykyä sekä työlle omistautumista. Toimijuutta rajoittavat sisäiset tekijät liittyvät erityisesti osaamisen vajaukseen ja työn rajattomuuteen, ulkoisista tekijöistä eniten jännitteitä aiheuttavat suureksi koettu työmäärä, epämääräinen toimenkuva, työn pirstaleisuus ja epäselvät tai puuttuvat tavoitteet. Toimijuutta resursoivia tekijöitä ovat muun muassa itsensä toteuttaminen, onnistumisen kokemukset työssä, yhdessä tekeminen, asiakkaat sekä työn itsenäinen luonne. Ammatillista toimijuutta kannattaisi tutkia laajemmin myös sosiologisesta perspektiivistä. Se lisäisi ymmärrystä ja työkaluja esimerkiksi johtamisen, esihenkilötyön ja rekrytoinnin kehittämisessä työpaikoilla.

1990-luvun laman jälkeen suomalaiseen yhteiskuntaan jäi pysyväksi ilmiöksi työttömyys. Tutkielmassa kysytään, millaisia ovat työttömyyden ja eläkkeelle siirtymisen kertomukset ja millainen on eläkkeelle jääneiden pitkäaikaistyöttömien koettu hyvinvointi ja sosiaalinen identiteetti. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on työkeskeinen, ja hyvinvointivaltio on aikanaan rakennettu työssä käymisen varaan. Työttömyydellä on monia yksilön kannalta haitallisia, sekä taloudellisia että hyvinvointiin liittyviä merkityksiä, joista monet kulkevat yksilön mukana eläkeikään asti. Eläkkeelläkin työttömyydellä on vielä yhteys koettuun hyvinvointiin ja sosiaaliseen identiteettiin. Eläköityminen on elämänkulussa keskeinen siirtymä, ja eläkkeelle siirtyvän sosiaalinen identiteetti muuttuu. Erityisesti identiteetti muuttuu siinä vaiheessa, kun työtön siirtyy eläkeläiseksi. Näyttääkin siltä, että tämä identiteetin muutos parantaa yksilön hyvinvoinnin kokemusta, koska eläköitymisen vaiheessa sosiaalinen identiteetti ja status muuttuvat yhteiskunnallista odotusta vastaaviksi. Tutkimuksessa haastatellaan jo eläkkeelle siirtyneitä entisiä pitkäaikaistyöttömiä. Vuodenvaihteessa 2017–2018 haastateltujen eläkeläisten tarinoissa erottuvat työttömyyden ja eläköitymisen mallitarinat sankaritarinoina, tragediatarinoina ja komediatarinoina. Teemahaastattelututkimuksen analyysin tutkimusote on narratiivinen, ja se hyödyntää metodeinaan juonentamista ydinepisodien avulla sekä mallitarinoita. Mallitarinoiden sankaritarinassa korostuvat työttömyydestä selviäminen ja hyväksi koettu hyvinvointi eläkeläisenä. Tragediatarinan päähenkilöt eivät ole päässeet eroon työttömän identiteetistä. Komediatarinan haastateltavat eivät anna kovin suurta arvoa työttömyydelle vaan hakevat aktiivisesti ratkaisuja arkeensa, oli se sitten työttömän tai työllisen arkea. Työttömyys ei näytä sankaritarinassa jättäneen sellaisia haavoja, jotka eläkeläisenä vielä vahingoittaisivat yksilöä, vaan työttömyydestä on lopulta noustu voittajana. Tragediatarinassa pitkään jatkunut työttömyys on jättänyt niin merkittävät taloudelliset ja myös terveydelliset vaikutukset, että työttömyyden taakka kulkee eläkkeelläkin mukana. Komediatarinalaisten itsetuntoa työttömyys ei näytä jyränneen. Työttömyyttä on ollut toistuvasti ja pitkäänkin, mutta eläkkeeltä katsoen työura näyttäytyy hyvänä ja eläkeläisen arki nautittavana. Yhteisöllisyys on antanut suojaa työttömyyden keskellä, ja yhteisöllisyys on läsnä myös eläkkeellä.