Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p12405"

Tutkielma käsittelee Sakari Tuomiojan puolipoliittisen toimitusministeristön käynnistämää MiG-15-hävittäjien hankintaa Neuvostoliitosta vuonna 1954. Hanke oli ulkopoliittisena avauksena ennen kuulumaton, kuten presidentti Paasikivi päiväkirjassaan manasi siitä kuultuaan. Hankkeesta oli päätetty hallituksen pienessä sisäpiirissä pääministeri Tuomiojan, puolustusministeri Päiviö Hetemäen ja kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Auran kesken. Siitä ei ollut kerrottu etukäteen presidentille, puolustusvoimien johdolle eikä edes hallituksen ulkoministerille Ralf Törngrenille. Siinä missä kaluston ostaminen Neuvostoliitosta oli myöhemmin 1960-luvulla yleinen käytäntö, oli se 1950-luvun puolivälissä kaikkea muuta. Lisäksi aloitteen tekijänä oli sotien jälkeen oikeistolaisin hallitus. Ministereinä oli tunnettuja johtohahmoja porvaripuolueista. Erikoista oli sekin, että uusi ulkopoliittinen avaus tehtiin vasta eduskuntavaalien jälkeen, kun seuraavaa hallitusta oltiin jo muodostamassa. Tutkielmassa rekonstruoidaan hävittäjähankkeen koko elinkaari. Lisäksi pohditaan, miksi hankkeeseen ryhdyttiin, miksi hanke kaatui ja mitä siitä seurasi. Lähdeaineisto koostuu pääasiassa arkistolähteistä ja tutkimuskirjallisuudesta. Aiempi tutkimuskirjallisuus on hävittäjähankkeen osalta kuitenkin hajanaista ja keskenään ristiriitaista. Aihetta on kirjallisuudessa lähinnä ohimennen sivuttu, eikä siitä ole olemassa perusteellista tutkimusta. Tutkimusaiheen historiallinen viitekehys liittyy Stalinin kuoleman jälkeiseen kansainvälisen politiikan suojasäähän, Suomen sisä-, ulko-, kauppa- ja puolustuspolitiikkaan sekä ilmavoimien kalustohankintoihin 1950-luvulla. Tutkielman pääasiallinen metodi on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että MiG-15-hankkeen taustalla oli ensisijaisesti tarve parantaa ilmavoimien huonoa kalustotilannetta, joka nähtiin yhtenä Suomen puolustuksen pahimmista puutteista. Sen lisäksi hankinnan käynnistämiseen vaikutti idänkaupan tasapainottamisen tarve, sekä mahdollisesti pyrkimys ylläpitää hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa. Jälkimmäinen taas liittyi sisäpoliittiseen valtataisteluun, jota käytiin seuraavia presidentinvaaleja silmällä pitäen. Hävittäjähankinnan ulkopoliittinen painoarvo kuitenkin aliarvioitiin. Hanke aiheutti huolta länsimaiden keskuudessa, nousi lehtien otsikoihin ja nostatti huhumyllyn Suomen ja Neuvostoliiton sotilaallisesta lähentymisestä. Lopulta Suomi perääntyi kaupasta ja päätyi ostamaan MiGien sijaan Vampire Trainer -harjoituskoneita Isosta-Britanniasta. Kaupan kaatumiseen vaikuttivat poliittiset, taloudelliset ja sotilastekniset syyt. Merkittävin tekijä oli kysymys siitä, koulutettaisiinko lentäjät Neuvostoliitossa, kuten Suomi toivoi, vai Suomessa, kuten Neuvostoliitto toivoi. Tutkielma sijoittaa hävittäjähankkeen ulkopolitiikan, idänkaupan, sisäpoliittisen valtataistelun ja puolustusmateriaalihankintojen monisäikeiseen kokonaisuuteen. Tutkimustulokset paljastavat, kuinka vaikea Suomen kansainvälispoliittinen asema oli 1950-luvun puolivälissä ja kuinka ulkopoliittisesti tulenarkoja puolustushallinnon kalustohankinnat olivat. Tutkielma myös osoittaa, kuinka vahvasti sisäpoliittinen valtataistelu, kauppapolitiikka ja puolustuspolitiikka linkittyivät toisiinsa ja ennen kaikkea ulkopolitiikkaan sekä Neuvostoliiton-suhteeseen. Tulokset kertovat samalla siitä, että länsimaissa Suomen asemaa tarkkailtiin herkeämättä ja etsittiin merkkejä pienen maan vajoamisesta Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Tutkielma tarkastelee kolmea Venäjän kansallisen turvallisuuden strategiaa vuosilta 2009, 2015 ja 2021 Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian sekä konstruktivistisen Venäjän ulkopolitiikkaa käsittelevän kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielma pyrkii selvittämään, onko strategioista löydettävissä kulttuuriin ja arvoihin liittyviä turvallistamisen pyrkimyksiä, millä tavalla näihin liittyvät uhkakuvat ovat muuttuneet, ja millä tavalla Venäjän “konservatiivinen käänne” näkyy strategioiden kirjauksissa. Työn tavoitteena on edistää kulttuurin ja arvojen turvallistamista koskevaa tutkimusta sekä kontribuoida Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimukseen konstruktivistisesta näkökulmasta. Tutkielman julkaisuajankohta keväällä 2022 antaa myös mahdollisuuden pohtia myös Ukrainan sotaan johtaneita kehityskulkuja Venäjällä. Tutkielman analyyttiset työkalut perustuvat maailmanpolitiikan konstruktivistisen teorian ontologisiin ja epistemologisiin viitekehyksiin yhdessä Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian kanssa. Aineistoa käsitellään teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kööpenhaminan koulukunnan lähestymistapaa täydentää kirjallisuuskatsauksen tarjoama tutkimuskohteen konstruktivistisen lähestymistavan mukainen kontekstualisointi, jossa käsitellään kulttuurin ja arvojen roolia Venäjän ulkopolitiikassa aatehistorian ja erityisesti Neuvostoliiton jälkeisen ajanjakson kehityksen näkökulmasta. Tämä kontekstualisointi yhdessä turvallistamisen teorian tarjoaman käsitteistön kanssa antaa eväät kulttuuriin ja arvoihin liittyvien uhkakuvien ja konservatismiin lisääntymisen käsittelyyn. Analyysin perusteella kulttuuriin ja arvoihin liittyvät turvallistamisen yritykset ovat lisääntyneet erityisesti vuosien 2009 ja 2015 välillä sekä hieman vähemmissä määrin vuosien 2015 ja 2021 välillä. Vuonna 2015 ja 2021 strategioissa ovat huomattavasti lisääntyneet erityisesti Venäjän “perinteisiin arvoihin” liittyvät uhkakuvat, jotka ovat luonteeltaan kasvavissa määrin eksistentiaalisia. Aineistosta löytyneet poikkeukselliset toimet koskevat valtion puuttumista kulttuuripolitiikkaan ja informaation rajoittamista. Aineistossa esiintyvät uhkakuvat muuttuvat merkittävällä tavalla paitsi temaattisesti, myös turvallistamisen kohteen näkökulmasta: vuoden 2021 strategiassa Venäjä sanoo paikoin puolustavansa koko maailmaa perinteisten arvojen hävittämiseltä. Kasvava universaaliuden narratiivi onkin yksi tämän tutkielman mielenkiintoisimmista löydöistä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että Venäjällä 2010-luvun alussa tapahtuneella “konservatiivisella käänteellä” ja lisääntyneellä autoritarismilla on toisiinsa yhteys. Nimeämällä länsimaisen kulttuurin uhaksi, Venäjän voi tulkita pyrkivän oikeuttamaan esimerkiksi informaatioympäristönsä rajoittamista. Tuloksista käy myös ilmi se, että kansallisen turvallisuuden strategioissa toistuvat useat historialliset slavofiliaan ja suurvalta-ajatteluun liittyvät narratiivit. Ajankohtaisen tilanteen näkökulmasta on myös merkillistä, kuinka näkyvässä roolissa strategiassa näkyvät kirjaukset “perinteisistä arvoista” ovat olleet Venäjän retoriikassa Ukrainan sodan aikana.

This thesis explores state aid’s role in the EU’s political economy. The central research question is: should the EU foster its state aid approach? The thesis focuses on an in-depth analysis of the debate within the EU on the possible relaxation of the state aid framework and its potential impact on fair competition in the single market. The theoretical framework deals with neoclassical economics, Keynesian economics, and geopolitics from a realist perspective assessing states’ power relations. This combination provides a basis for comparing the research problem within the EU and globally. The research methodology is based on qualitative content analysis in an attempt to explain the state aid critique, the motives, and the profitability. Lastly, I apply Mariana Mazzucato’s moonshot-like approach to policy formulation in the light of state aid and harmonise Keynesian thinking into the argument. The findings show the need for the EU to reframe its state aid policy. State aid resources vary across EU Member States and empirical evidence suggests that attitudes towards state aid differ. The clear upward trend in the use of state aid over the last decade suggests an opportunity to move from a ‘temporary’ to a more permanent approach. Such a change should include the creation of a separate body to harmonise state aid and monitor its effective targeting, allaying concerns about possible Single Market violations imposed on the Single Market. The thesis concludes by seeing from a heterodox perspective that there is a strong implication that state aid will continue to be used when situating the EU within great power politics between West and East: USA and China. Hence, the solutions needed are in reframing the approach to how the EU currently considers state aid. It is important to recognize the global challenges that the EU faces when assessing what is normatively worth pursuing. State aid could be a double-edged sword hurting its Single Market while boosting EU’s competitiveness in the global markets, hence the task is to focus on keeping the blade directed to the global markets and silencing the worry of state aid hurting EU internally if it ought to be continued to use.