Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p130"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2020)Noin joka neljännen suomalaisen työssäkäyvän arvioidaan kärsivän työuupumuksesta. Työuupumus on pitkäaikaisen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jota määrittävät uupumusasteinen väsymys, kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja heikentynyt ammatillinen itsetunto. Uupumusasteista väsymystä pidetään työuupumuksen keskeisimpänä ulottuvuutena. Valtaosa työuupumustutkimuksesta on kohdistunut psykososiaalisten työolojen ja työuupumuksen suhteeseen. Vaikka sosioekonomisen aseman on havaittu olevan yhteydessä valtaosaan terveyden ja hyvinvoinnin indikaattoreista, ei työuupumusta ole juurikaan tutkittu sosioekonomisten terveyserojen näkökulmasta. Usein työuupumustutkimusten kohteena on ollut yksittäinen organisaatio, ammattiryhmä tai toimiala, mutta ammattiryhmien tai toimialojen välisistä eroista työuupumuksessa on niukasti tietoa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ammattiaseman yhteyttä uupumusasteiseen väsymykseen Helsingin kaupungin nuorilla työntekijöillä. Psykososiaaliset työolot huomioidaan yhteyttä mahdollisesti välittävinä tekijöinä. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään, eroavatko ammattiaseman, psykososiaalisten työolojen ja uupumusasteisen väsymyksen väliset yhteydet eri toimialojen välillä. Tutkielman aineistona käytettiin Helsinki Health Study -tutkimuksen alle 40-vuotiaiden Helsingin kaupungin työntekijöiden kohorttiaineistoa, joka kerättiin syksyllä 2017. Niille vastaajille, jotka antoivat luvan kysely- ja rekisteritietojen yhdistämiseen, lisättiin tieto ammattiasemasta ja toimialasta. Lopullinen aineisto koostui 4837 havaintoyksiköstä. Selitettävänä muuttujana käytettiin uupumusasteisen väsymyksen osiota Työterveyslaitoksen kehittämästä MBI-mittarin versiosta. Työntekijän ammattiasemaa kuvasi neliportainen jako ylempiin, keskitason ja alempiin toimihenkilöihin ja työntekijöihin. Psykososiaalisten työolojen mittaamiseen hyödynnettiin Framinghamin versiota Karasekin JCQ-mittarista. Tarkasteltavia työoloja olivat työn vaatimukset, työn hallinta ja työn kuormittavuus. Ammattiaseman ja uupumusasteisen väsymyksen välisiä yhteyksiä tarkasteltiin lineaaristen regressiomallien avulla, joihin lisättiin vaiheittain psykososiaalisia työolomuuttujia. Lisäksi suoritettiin toimialakohtaiset analyysit, joissa mallit sovitettiin erikseen sosiaali- ja terveysalalle, kasvatus- ja koulutusalalle sekä muille toimialoille. Eniten uupumusasteisesta väsymyksestä kärsivät ylemmät toimihenkilöt. Työn vaatimukset selittivät ammattiasemien välisiä eroja, kun taas työn hallinnan ja kuormittavuuden huomioiminen kasvatti näitä. Kasvatus- ja koulutusalalla esiintyi eniten uupumusasteista väsymystä. Ammattiasemien välisten erojen rakenne ja psykososiaalisten työolojen merkitys vaihtelivat toimialojen välillä. Sosiaali- ja terveysalalla vähiten uupumusasteista väsymystä kokivat keskitason toimihenkilöt, kun taas kasvatus- ja koulutusalalla ja muilla toimialoilla uupumusasteinen väsymys oli vähäisintä alemmilla toimihenkilöillä. Kaikkiaan ammattiasemien väliset erot uupumusasteisessa väsymyksessä olivat pieniä. Aiemmassa tutkimuksessa on viitteitä siitä, että työn vaatimusten ja hallinnan yhteydet sosioekonomisiin terveyseroihin saattaisivat olla erisuuntaisia siten, että korkeat vaatimukset altistaisivat ylemmät sosioekonomiset asemat työstressille, kun taas hallinnan puute vaikuttaisi epäsuotuisasti alemmissa sosioekonomisissa asemissa. Epäsuotuisat työolot saattavat aiheuttaa stressiä ja uupumusta niin alemmissa kuin ylemmissä ammattiasemissa, mutta eri mekanismien kautta. Toimialakohtaisten tarkastelujen tulokset tukevat aiemmassa tutkimuksessa toistuvaa havaintoa, jonka mukaan opettajilla ja muilla koulutusalan ammattilaisilla esiintyy keskimääräistä enemmän työuupumusta. Jatkossa on tärkeää tutkia uudenlaisten työtapojen ja niihin liittyvien kuormitustekijöiden yhteyksiä työuupumukseen. Lisäksi ammattiryhmien välisten erojen tutkiminen väestötasolla on tarpeen, jotta saadaan uutta tietoa siitä, mihin ryhmiin työstressin kielteiset terveysvaikutukset kuten uupumusasteinen väsymys kasaantuvat.
-
(2017)Lastensuojelun sosiaalityö on vaativa sosiaalityön erikoisala. Se on väestövastuullista muutostyötä, jossa työskennellään lasten turvallisen kasvuympäristön, tasapainoisen ja monipuolisen kehityksen sekä erityisen suojelun turvaamiseksi. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kärsivät tutkimusten mukaan muita sosiaalityöntekijöitä enemmän merkittävistä työhyvinvoinnin puutteista, kuten työuupumuksesta. Työuupumus on pitkän ajan kuluessa kehittyvä työhyvinvoinnin puutostila. Käytetyin malli työuupumuksen kuvaamiseksi on Maslachin (Maslach & Jackson 1981) kolmiulotteinen malli, joka koostuu uupumusasteisesta väsymyksestä, kyynistymisestä ja ammatillisen itsetunnon romahtamisesta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan työssään uupuneiden lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia työuupumuksesta ja siitä toipumisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on vastata kysymyksiin, minkälaista työssä uupuminen ja siitä toipuminen lastensuojelun sosiaalityössä ovat, ja mitkä asiat uupumista ja toipumista aiheuttavat ja edesauttavat. Tutkimuksessa keskitytään lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden omiin kokemuksiin ja ymmärrykseen ilmiöstä. Tutkimus toteutettiin laadullisella menetelmällä. Tutkimusaineisto muodostuu työuupumuksen kokeneiden lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kertomuksista. Kertomuksia on yhteensä 12, joista kahdeksan on tuotettu kirjallisessa muodossa, yksi puhelinhaastatteluna ja kolme kasvokkaisina haastatteluina. Aineiston analyysi toteutettiin temaattisella laadullisella analyysilla, jossa hyödynnettiin narratiivisen tutkimuksen menetelmää. Analyysin päävälineitä olivat kertomustiivistelmät ja tiivistelmälauseet. Jokainen yksittäinen aineistokertomus referoitiin kertomustiivistelmäksi. Kertomustiivistelmistä tunnistettiin kertomustyyppejä. Aineistolle esitettiin tarkentavia kysymyksiä, ja vastauksina muodostettiin tiivistelmälauseita, jotka taulukoitiin yhdessä aineiston ja kertomustyyppien kanssa. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että työssä uupuminen ja siitä toipuminen lastensuojelun sosiaalityössä ovat vaiheittaisia prosesseja. Työuupumuksen merkittävimpiä syitä ovat liiallinen työmäärä, työyhteisön ja johtamisen haasteet, perehdytyksen ja työnohjauksen puutteet sekä haastava asiakastyö traumatisoituneiden asiakkaiden kanssa. Työuupumus oireilee pääosin uupumusasteisena väsymyksenä, mielialan muutoksina ja univaikeuksina. Myös kyynistyminen ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen ovat yleisiä oireita. Uupuminen alkaa usein passiivisesti sosiaalityöntekijän sitä itse huomaamatta, mutta toipuminen edellyttää aktiivisia toimenpiteitä. Tärkeimpiä toipumisen keinoja sosiaalityöntekijöille olivat etäisyyden ottaminen työstä, sosiaalinen tuki, omien arvojen pohdinta ja toiminnan muuttaminen sekä työpaikan vaihtaminen tai irtisanoutuminen. Työuupumus näyttäytyi tutkimuksessa kokonaisvaltaisena ja vakavana hyvinvoinnin ongelmana. Siitä toipuminen näyttäytyi aikaa vievänä sekä aktiivista tukea, apua ja olosuhteiden muutosta edellyttävänä tapahtumana. Tutkimuksen perusteella lastensuojelun sosiaalityöntekijät hakevat aktiivisesti apua työuupumukseensa. Monelle työuupumuksen kokeneelle lastensuojelun sosiaalityöntekijälle tarpeelliseksi ratkaisuksi muodostui työpaikan vaihtaminen. Lastensuojelun sosiaalityön työoloja on kehitettävä niin, että ne nykyistä paremmin suojaisivat työuupumukselta ja toisaalta mahdollistaisivat työuupumuksen kokeneen sosiaalityöntekijän toipumisen ja edelleen työssä jatkamisen.
Now showing items 1-2 of 2