Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p13819"

Why those that are most responsible and capable in the climate crisis are not doing nearly enough? Stephen Gardiner argues that in addition to diagnosing the failures of ethical agency amid the crisis, climate ethicists should face them head-on. He outlines “ethics of the climate transitions” or, shortly, transition ethics. It aims to help in building ethical motivation for the institutional overhaul needed to limit the heating to 1,5°C. The work addresses transition ethics and the ambitious ideas on ethical action-guidance put forward in it. It is argued that transition ethics should be understood as concessive theory in David Estlund’s sense. It weighs moral correctness of principles and motivations with their practicability. In concessive transition ethics, the empirically informed diagnosis of the climate crisis and the advocated ethical prescriptions should be in constant interaction. Transition ethics should remain flexible about degrees and areas of concession. It should also stay properly modest: its prescriptions are not the ultimate expression of climate justice, but something to work on in the uncertain and complex circumstances of the climate crisis. Transition ethics is put to test by noting that climate ethicists are not insulated from the various problems of ethical agency that the climate crisis breeds. Appropriating Gardiner’s ideas and political realism, it is argued that transition ethicists are threatened by theoretical vices. These are rooted in the indeterminate approach of weighing practicability and moral constraints. By reviewing recent contributions in climate change communication and social and moral psychology, it is showed that Gardiner’s “moral corruption” diagnosis and “defensive ethics” may be subject to the theoretical vice of wishful thinking. Yet if transition ethicists guard against wishful thinking too eagerly, another theoretical vice called strategic inconsiderateness awaits them. The more specific root of the twin vices is located in the role of prescriptions in transition ethics. They may either overtly condition the diagnosis or be reduced to mere strategic communication. To get some clarity on the proper role of ethical prescriptions, the issue is further discussed in a context crucial for transition ethics, i.e., political legitimacy. It is argued that Gardiner’s argument called the global test is a condition of political legitimacy amid the climate crisis. The test shows why the prevailing but failing institutions should be rejected. Yet it is argued that the normative grounds of the global test and its status as a concessive and action-guiding prescription are ambiguous. Therefore, two alternative interpretations of the test are outlined, one based on political realism and other on Allen Buchanan’s theory of political legitimacy. It is concluded that the Buchanian approach is more apt as a benchmark of transitional prescriptions. It informs flexibility of concession and shows some limits to modesty and political realist suspicion. The conclusion is that relatively non-concessive ethical prescriptions may be an antidote against the theoretical vices amid the fog of confusion of the climate crisis. Ethical integrity may also help transition ethicists to be relevant for the global climate movement ushering the ethical climate transitions.

Tutkielman tavoite on esittää argumentti, joka vastaa tyypilliseen liberalismia vastustavaan argumenttiin. Vasta-argumentti liberalismille nousee yleensä viitekehyksestä, jota voi kuvata konservatismiksi, kommunitarismiksi tai perfektionismiksi. Työssä käsitellään Thomas Hobbesin, John Stuart Millin, Isaiah Berlinin, Gerald MacCallumin, Quentin Skinnerin ja Joel Feinbergin vapauskäsityksiä. Analyysin ja argumentoinnin kautta esitetään oma vapauden käsite. Tämä käsitys vapaudesta määrittelee samalla sitä, millainen on neutraali liberalistinen yhteiskunta. Neutraalilla tarkoitetaan sitä, ettei tällaisessa yhteiskunnassa ohjata tai pakoteta ihmisiä tietynlaiseen käsitykseen hyvästä elämästä, tiettyihin hyvän elämän arvoihin. Robert Audin artikkelin kautta käsitellään liberalistisen valtion suhdetta erilaisiin maailmankatsomuksiin. Tässä todetaan, että Audin argumentti keskittyy arkikäsityksen mukaisesti uskonnoiksi ymmärrettyihin maailmankatsomuksiin. Tämän huomioidaan johtavan ristiriitaan Audin itsensä esittämän neutraliteetin periaatteen kanssa. Tutkielmassa argumentoidaankin, että uskonnon käsitettä ei tarvitse lainkaan yhteiskuntafilosofisessa keskustelussa. Jos uskonnon luokittelukäsitettä käytetään jollain tavalla, rajataan jotain ilmiöitä pois uskonnon luokasta. Tämä aiheuttaisi ihmisten eriarvoisen aseman, mikä ei ole mahdollista neutraalissa yhteiskunnassa. Jos vain tietyllä tavalla uskonnoksi luokitellut maailmankatsomukset saisivat erityisen aseman, loukattaisiin muunlaisia elämänkatsomuksia arvostavien ihmisten vapautta. Tutkielmassa käsitellään Steven Wallin perfektionistista argumenttia rajoitetun neutraaliuden periaatteesta. Tämän todetaan vetoavan tyypilliseen liberalismia vastustavaan argumenttiin, jonka mukaan autonomiaa eli vapautta arvostava yhteiskunta ei ole neutraali. Työssä argumentoidaan, että neutraalius kaikkien arvojen suhteen ei voi määritelmällisesti olla mahdollista, mikäli on jokin yhteiskunta, johon on valittu joitakin elementtejä. Näitä valittuja elementtejä tutkielman pääargumentissa kutsutaan konstitutiivisiksi arvoiksi. Konstitutiivisten arvojen tarkoitus on mahdollistaa neutraali liberalismi: tarjota ihmisille kyvyt ja valmiudet mahdollisimman itsenäisesti muodostaa käsitystään hyvästä elämästä ja tavoitella sen mukaista elämää; suojata ihmisiä sorrolta ja pakottamiselta, kaikelta, mikä estää vapautta halutunlaiseen toimintaan. Pääargumentissa viitataan Heta Gyllingin argumenttiin, jonka tavoite on osoittaa, että liberalismi on kaikille toiseksi paras vaihtoehto.