Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p14541"

Venäjän helmikuussa 2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on johtanut laajamittaisimpaan pakolaistilanteeseen Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Useimmille suomalaisille sota ja sen seurauksena kotinsa jättäneet ihmiset tulevat todelliseksi ensisijaisesti mediassa. Medialla on paljon valtaa, ja erityisesti sodan kaltaisessa kriisitilanteessa media osallistuu tunteiden herättämiseen, tuottamiseen ja kierrättämiseen. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että mediassa pakolaiset ja maahanmuuttajat esitetään yleensä hallinnollisesta näkökulmasta turvallisuutta tuottavana uhkana tai passiivisina, äänettöminä uhreina. Mediaesityksissä on korostunut rodullistetut stereotypiat, epäinhimillistävä puhetapa sekä viranomaisten näkökulmat. Tässä maisterintutkielmassa tutkin Ukrainan sotaa paenneiden uutisoinnissa rakentuvia tunnediskursseja. Olen kiinnostunut siitä, millaisia merkityksiä tunteisiin liitetään ja miten nämä merkitykset muokkaavat käsityksiä Ukrainan sodan seurauksena paenneista ihmisistä sekä suomalaisista itsestään. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia tunnediskursseja Ukrainasta paenneita käsittelevissä uutisartikkeleissa esiintyy ja miten näitä tunnediskursseja tuotetaan? Miten tunnediskurssit suhteutuvat aikaisemmassa tutkimuksessa havaittuihin pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon kytkeytyviin diskursseihin? Tutkimukseni aineisto koostuu Helsingin Sanomien uutisartikkeleista (N=96), jotka on julkaistu 24.02.2022–24.08.2022 välillä. Tutkimuksen teoreettinen ote tunteisiin perustuu Sara Ahmedin ja Margaret Wetherellin ajatuksiin tunteista sosiaalista todellisuutta säätelevinä, sosiaalisesti ja kulttuurisesti muovautuvina käytänteinä. Teoreettista viitekehystä täydentää kriittinen diskurssianalyysi, joka toimii myös tutkielman tutkimusmetodina. Tunteita tulkittiin aineistosta kiinnittämällä huomiota kerronnan keinoihin, tekstien rakenteisiin, sanavalintoihin ja tunnepohjaiseen identifikaatioon. Analyysin tuloksena löysin ja nimesin viisi toisistaan erottuvaa mutta keskenään keskustelevaa tunnediskurssia: 1) surun ja pelon tunnediskurssi, 2) myötätunnon ja solidaarisuuden tunnediskurssi, 3) kiitollisuuden tunnediskurssi, 4) epävarmuuden ja turhautumisen tunnediskurssi sekä 5) toivon ja ilon tunnediskurssi. Merkittävimmät tuntijoiden ryhmät olivat paenneet, suomalaiset ja auttajat. Sisällöltään rikkaat tunnediskurssit osoittavat, kuinka elämää syvästi järkyttävien tapahtumien ja vaikeiden tunteiden rinnalle nousee myös inhimillisyydestä ja vieraanvaraisuudesta viestiviä sekä tulevaisuuteen toivolla katsovia tunteita. Tutkimus osoittaa, kuinka Ukrainan sotaa paenneiden uutisointi toisintaa joitakin vakiintuneita pakkomuuttoon liittyviä diskursseja, mutta tuottaa myös vaihtoehtoisia merkityksellistämisen tapoja niiden rinnalle ja tilalle. Sotaa paenneille mahdollistetaan monenlaisia tunnerooleja ja aikaisemmasta tutkimuksesta poiketen he saavat paljon tilaa mediassa. Tunteiden avulla sotaa paenneet merkitään ensisijaisesti välittämisen ja vieraanvaraisuuden arvoisiksi sekä suomalaiset myötätuntoa osoittavaksi affektiiviseksi yhteisöksi.

Inkerinsuomalaiset ovat alun perin Suomesta lähtöisin oleva väestöryhmä, joka siirtyi asuttamaan nykyistä Pietarin ympäristöä 1600-luvulta alkaen. Monien vaiheiden jälkeen heitä palasi Suomeen vuosina 1990–2016 voimassa olleen paluumuutto-oikeuden aikana kymmeniä tuhansia. Tässä maisterintutkielmassa käsitellään 1990-luvulla alkaneen inkerinsuomalaisten paluumuuton aikuisikäistä toista sukupolvea ja heidän kuulumisen kokemuksiaan keskittyen erityisesti kielellisiin, kulttuurisiin ja kansallisiin kuulumisen kokemuksiin. Ryhmä on mielenkiintoinen tutkimuksen kohde, sillä siirtolaistaustasta huolimatta heillä on suomalaisia sukujuuria ja toisen sukupolven tutkimusta on suomessa vähän. Tässä tutkielmassa selvitän, mihin kansallisiin, kielellisiin ja kulttuurisiin ryhmiin inkerinsuomalaisten paluumuuttajien toinen sukupolvi kokee kuuluvansa, miten kuulumista näihin ryhmiin kuvataan ja millaiset paikat korostavat kuulumisen tai kuulumattomuuden tunnetta. Tutkielma on laadullinen sisällönanalyysi, joka on toteutettu kahdeksan yksilöhaastattelun perusteella. Haastateltavat ovat joko syntyneet Suomessa tai muuttaneet Suomeen ennen kouluiän aloitusta pääasiassa 1990-luvulla. Keskeisin tulos on, että haastateltavat kokivat yhteyttä sekä suomalaisuutta, venäläisyyttä että inkerinsuomalaisuutta kohtaan. Kuuluminen näyttäytyi eri tavoin eri ryhmien kohdalla. Suomalaisuuteen kuuluminen oli hyvin selvää haastateltaville, eikä sitä juurikaan kyseenalaistettu vaan käsitystä suomalaisuudesta laajennettiin kuvaamaan itseä paremmin. Suomalaisuuteen kiinnitti fyysinen paikka, kulttuurinen yhtenäisyys ja kieli. Inkerinsuomalaisuuteen kytkeydyttiin vaihtelevammin, mutta pääosin hyvin lämminhenkisesti. Inkerinsuomalaisuuteen kytkivät suvun juuret ja tarinat. Venäläisyys herätti haastateltavissa ristiriitaisia tunteita. Osin venäläisyyttä kohtaan koettiin voimakastakin kuulumista esimerkiksi kielen ja kulttuurin kautta, toisaalta esimerkiksi politiikasta irtisanouduttiin. Inkerinsuomalaisuus ja osin myös venäläisyys olivat usein ”hiljaisia” identifikaatioita, joiden merkitys nousi esille vain tietynlaisissa tilanteissa, esimerkiksi niiden saadessa tilaa julkisessa keskustelussa. Suomalaisuus sen sijaan oli tilanteesta riippumatonta, siitä huolimatta, että haastateltavat kokivat asemansa olevan jollakin tapaa suomalaisuuden ja maahanmuuttajuuden välissä. He olivat suomalaisia, mutta myös jotakin muuta. Tutkielma antaa tietoa kahdesta vähän tutkitusta ryhmästä: inkerinsuomalaisten paluumuuton toisesta sukupolvesta sekä aikuisikäisestä maahanmuuttajataustaisesta toisesta sukupolvesta yleisesti. Inkerinsuomalaiset paluumuuttajat ovat ensimmäisiä suuria maahanmuuttajaryhmiä Suomessa, ja maahanmuuton kasvettua määrällisesti, on hyödyllistä pyrkiä ymmärtämään aiemmin muuttaneen ryhmän kokemuksia.