Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p15103"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2019)”Hyvät ystävät, tuli iso jytky!” ropade Sannfinländarnas dåvarande partiledare Timo Soini på våren 2011 framför partimedlemmarna, när partiet lyckades med en historisk valframgång i riksdagsvalet 2011. ’’Jytky-året’’ som riksdagsvalet ofta kallas för, betydde att vi här i Finland fick se hur effektivt populism kan fungera som politisk retorik. Forskningen om populismen i Finland har länge kretsat endast kring Sannfinländarna, partiets partiledare Timo Soini och året 2011. Jag anser att forskningen om populism inte kan kretsa kring endast ett parti och en partiledare, utan populism bör undersökas i en bredare bemärkelse. I den här avhandlingen undersöker jag finländska partiledares användning av populism som en retorikstil i Yles partiledarintervjuer från år 2007 och 2015 inför respektive riksdagsval. Jag använder mig av Jagers och Walgraves definition om populism som en retorikstil och gör en kvantitativ innehållsanalys av intervjuerna. Avhandlingens syfte är att a) se vilka partiledare använde sig av populism i intervjuerna från år 2007 och 2015, samt vilken typ av populism det går att finnas och b) se ifall någon förändring har skett i populistisk retorikstil mellan riksdagsvalen 2007 och 2015 i Finland. Min hypotes är att populistisk retorik har spridits från Sannfinländarna till andra partier och blivit allt vanligare efter riksdagsvalet 2011. Hypotesen baserar sig på Cas Muddes hypotes om populistisk zeitgeist. Jag kom fram till att antielitisk populism användes av Sannfinländarnas partiledare i intervjun från år 2007. Deras antielitiska populism var en blandning av anti-politik, anti-stat och anti-media. Sannfinländarna var även den enda partiledare som kritiserade Europeiska unionen. I intervjuerna från år 2015 förekom det däremot tre partiledare som använde sig av antielitisk populism. Partiledarna var Sannfinländarnas Timo Soini, Gröna förbundets Ville Niinistö och Vänsterförbundets Paavo Arhinmäki. Dessa tre partiledares användning av antielitisk populism skilde sig markant från de övriga partiledarna och därmed kan de anses ha varit antielitiska populister i finländsk kontext. Även om dessa tre partiledare använde antielitisk populism i hög grad, så fanns det skillnader mellan deras antielitiska retoriker. De alla hänvisade ofta till folket, men Niinistö och Arhinmäki kritiserade klart oftare andra politiker och partier, än vad Soini gjorde. Däremot kritiserade Arhinmäki inte lika mycket statens offentliga institutioner och tjänster, som till exempel Soini gjorde. Soini skilde sig från de två andra politikerna genom att vara den enda som kritiserade Europeiska unionen och media. Uteslutande populism förekom väldigt sällan i de intervjuerna som jag analyserade. Ganska sällan talades politikerna överlag om specifika befolkningsgrupper och när de gjorde det så var det i en neutral eller positiv bemärkelse. Ur min analys är det klart att en ökning i användningen av populistisk retorik har skett och att det inte längre var endast Sannfinländarnas partiledare Timo Soini som använde sig av antielitisk populism. Men att tala om att Muddes hypotes om populistisk zeitgeist är rådande i Finland vore vara en vågsam generalisering utifrån mitt begränsade material. För att förstärka mina resultat vore det nödvändigt att fortsätta analysen och inkludera till exempel mera intervjuer, valprogram, inlägg på sociala media och så vidare. Men utifrån mina resultat går det att märka att något har skett i Finland och att populistisk retorik kan de facto ha blivit vanligare. Ifall vi är trogna till Muddes hypotes, så kan Sannfinländarnas valframgång i riksdagsvalet 2011 vara åtminstone en av bakomliggande katalysatorer för att populistisk retorik har blivit vanligare i Finland och därmed spridits från ett parti till övriga.
-
(2019)Sukupuolittunut politiikka tarkoittaa, että naiset tai miehet ovat politiikassa vähemmistönä ja edustavat politiikassa eri asioita. Näin tapahtui Suomessa heti ensimmäisen eduskunnan valitsemisesta lähtien. Tutkielmassa selvitetään, miten politiikan sukupuolittuneisuutta tuotettiin eduskuntavaalien ehdokasasettelussa 1907–1917. Tutkimuskohteena on Suomen sosialidemokraattinen puolue Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä. Sukupuoli ehdokasasettelussa 1900-luvun alussa on tutkimuksessa yksityiskohdiltaan tuntemattomaksi jäänyt alue, johon tässä tutkielmassa kohdistetaan tarkempi valokeila. Ehdokasasettelua lähestytään Meryl Kennyn (2013) hahmottelemaa feminististä institutionalismia hyödyntäen. Siinä instituutiot ovat ihmisten välisen toiminnan formaaleja ja informaaleja säännönmukaisuuksia, jotka ymmärretään sukupuolittuneiksi. Tutkielmassa ehdokasasettelun instituutioita tunnistetaan ja eritellään SDP:n puolue- ja piiriasiakirjoista sekä piirilehdistä. Aineiston osana kerätään ensimmäistä kertaa yhteen SDP:n kaikki ehdokaslistat 1907–1917. Ehdokasasettelun ja ehdokkuuden formaalit instituutiot luotiin vuoden 1906 eduskunta- ja äänioikeusreformissa sekä puoluesäännöin. SDP:ssa ehdokasasettelun ratkaiseviksi instrumenteiksi muodostuivat 1906–11 piirijärjestöt ja puolueäänestys. Ehdokkuuden formaalit reunaehdot määräsi vaalikelpoisuus. Kysymykset kansanedustajan iästä ja sukupuolesta vaikuttivat siten, että äänioikeuden ikärajaksi tuli 24 vuotta. Vaalikelpoisten ryhmää jäsennettiin puolueissa edelleen erityisryhmiksi. SDP:ssa naisiin kohdistettu erityishuomio institutionalisoitui informaalisti epäviralliseksi naiskiintiöksi. Piirijärjestöjen valta ehdokasasetteluun pirstaloitui valitsijayhdistyksiin. Hajautumiselle olivat erityisen haavoittuvia harvat naisehdokkaat. Vastaavasti valitsijayhdistyksien ja vaaliliittojen siirtäminen piirijärjestön kontrolliin vahvisti naisten pääsyä ehdokkaaksi. Naiset olivat listasijoituksiensa ja ehdokkuuksiensa kannalta tärkeitä ehdokkaita. He olivat suosittuja ja menivät vaalissa läpi todennäköisemmin kuin miehet. Naiset olivat sekä yleis- että paikallisehdokkaita. Eduskuntavaaliehdokkuudessa oli kyse työväen edustajien valitsemisesta. Projekti, jossa työväen edustusta valtiopäivillä rakennettiin, oli sukupuolittunut. Miehet edustivat projektissa universaalia työläistä, naiset työläisnaista. Ehdokkuuden sisältö perustui työläisyyden tuntemukseen tai kokemukseen, mutta tämä kokemus oli sukupuolittunut. Naisilla oli ehdokkaina erityistä työläisnaisiin ja -perheisiin liittyvää asiantuntemusta. Sukupuolittunut edustuksen projekti perusteli naisten ehdokkuutta, mutta samalla rajasi sitä niin määrällisesti kuin laadullisesti, mikä havainnollistui naiskiintiössä. Politiikan ja työväenliikkeen sukupuolijärjestelmä tarkoitti naisten heikompia edellytyksiä ehdokkuuteen. Puoluejärjestöt olivat tärkein ehdokkaaksi rekrytoitumisen areena, mutta järjestökentällä naisille ja miehille tarjoutuvat näkyvyyden ja kokemuksen paikat olivat erilaisia. Sukupuolijärjestelmä ja työväen edustuksen sukupuolittunut projekti kehystivät naiset naisten ehdokkaina, ei ammattikuntien tai paikallisuuden edustajana kuten miehet. Sosialidemokraattisen naisliiton merkitys kykenevien naisehdokkaiden esiin nostajana korostui. Tutkielmassa monipuolistetaan kuvaa naisista ehdokkaina. Naiset eivät olleet toisen luokan ehdokkaita, joita olisi hyväksytty listoille velvollisuudentunnosta. Naisia oli ehdokkaina eri tyyppejä siinä missä miehiäkin, mutta suuri osa heistä oli vahvoja yleisehdokkaita ja menestyi vaaleissa hyvin. Koska kynnys naisten ehdokkuuteen oli korkea, ehdokkaiksi valikoitui päteviä naisia. Lisäksi tutkielmassa nostetaan rekrytoitumisen areenaksi piiri- ja paikallisjärjestöt aiemmassa tutkimuksessa korostuneen Sosialidemokraattisen naisliiton rinnalle. Ehdokasasettelu ei ollut sukupuolesta vapaata kykyjen mittaamista. Väitän, että ehdokasasettelun sukupuolittuneet instituutiot ja niissä toimivat naiset rakensivat työväen naisten kaksinaisen sukupuolistrategian eduskuntavaaliehdokkuuteen. Sukupuoli jäsensi naisten osallistumista vaaleihin prosessin alusta alkaen ja naiset itse osallistuivat tähän jäsentämiseen. Tällä oli kaksitahoinen vaikutus naisten ehdokkuuteen. Yhtäällä se teki naisten ehdokkuuden perustelluksi ja mahdollisti sen puolesta argumentoimisen työväen sukupuolittuneen edustuksen projektin nimissä. Samalla se rajasi naisten toimintatilaa ehdokkaina: naisia tuli ehdokkaaksi vähän ja vain omassa naisten ehdokkaan kategoriassaan. Pohdin myös, latautuiko työväen- ja naiskysymyksen välinen jännite sukupuolittuneessa ehdokasasettelussa uudelleen.
-
(2019)Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Tutkielmassani tarkastelen, miten Me Naisien ja Annan politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita käsittelevissä kirjoituksissa politisoitiin naisten poliittista ja sosiaalista asemaa ja sukupuolten suhteita. Tarkastelen, mitä naisten asemaan liittyviä keskusteluja naistenlehdet nostivat esiin kolmena naisten poliittisen edustuksen kannalta erityisenä vaalivuotena. Käsittelen vaalivuosia 1983, 1991 ja 2007, jolloin naiset saivat prosentuaalisesti uuden ennätysmäärän paikkoja eduskunnassa. Tarkoitukseni on selvittää, millaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia aiheita on jutuissa painotettu, millainen sävy niissä on, näkyvätkö eduskuntavaalit kirjoituksissa. Oletukseni myös on, että juuri näinä eduskuntavaalivuosina naistenlehdissä on ilmestynyt tavallista enemmän politiikasta ja yhteiskunnasta kertovia kirjoituksia, sekä puhuttelua niemenomaan lukijoille äänestäjinä. Valitsemani vaalivuodet sijoittuvat eri vuosikymmenille, joten työssäni pystyn tekemään eräänlaisen läpileikkauksen, niin naistenlehtien kehityksessä, kuin suomalaisen yhteiskunnan muutoksessakin. Edellä mainitulla tutkimus- ja apukysymyksillä pyrin vahvistamaan jo tutkija Raili Malmbergin esittämää ajatusta siitä, että suomalaisilla naistenlehdillä on ollut oma tehtävänsä kasvattaa lukijoitaan naiskansalaisuuteen . Vuonna 1983 keskiössä oli keskustelu tasa-arvopoliittisista uudistuksista, joilla parannettiin naisten ja perheiden asemaa yhteiskunnassa. Tasa-arvopolitiikan etenemisestä huolimatta naispoliitikot olivat naistenlehdissä vielä uutinen, haastatteluissa olivat lähinnä korkeassa poliittisessa asemassa olleet naispoliitikot, lähinnä ministerit. Eduskuntavaalien suhteen lehdet ottivat aktiivisesti kantaa naisten suuremman edustuksen puolesta. Vuonna 1991 laman vaikutukset hallitsivat lehtien palstoilla: naistenlehdet kommentoivat voimakkaasti laman sukupuolivaikutuksia. Samalla Euroopan integraatio ja kansainvälistyminen nousivat esiin. Eduskuntavaaleissa naisia vedottiin äänestämään inhimillisemmän politiikan puolesta laman olosuhteissa. 2000-luvulla lehdissä näkyi ns. post-politiikan aikakausi, sillä suorat poliittiset kannanotot tai vaatimukset lakiuudistuksista väistyivät. Sukupuolten suhteita arvioitiin työn ja perheen, ei tasa-arvopolitiikan kautta. Molemmissa naistenlehdissä käsiteltiin 1980-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin monipuolisesti tasa-arvopolitiikkaa ja sukupuolten välisiä suhteita. Naistenlehdet ovat omalla panoksellaan osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuoneet esille niitä naisten kannalta esiin nousevia epäkohtia. Sekä Anna ja Me Naiset kokivat muutoksen vuosikymmenien saatossa: aktiivinen kollektiivisen tasa-arvopolitiikan ajaminen on saanut väistyä yksilökeskeisemmän politiikan tieltä ja politiikka on jäänyt lehtien sivuilla osittain paitsioon. Avainsanat – Nyckelord – Keywords tasa-arvo, mediatutkimus, aikakauslehdet, eduskuntavaalit
-
(2020)Tarkastelen tutkimuksessani pelon diskurssia julkisessa turvapaikanhakijakeskustelussa, tarkemmin vuoden 2019 eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalitenteissä ja vaalikonevastauksissa. Laajemmin puheenvuorot muodostuvat osaksi turvapaikanhakijoihin liittyvää pelon diskurssia. Suomi on yhteiskuntana ollut aidosti sekä monikulttuurinen että nationalistinen, vaikka nämä käsitteet ymmärretään arkikielessä usein toisilleen vastakkaisiksi. Siksi maahanmuuton, kansallisuuden ja vierauden herättämien tunteiden tutkimus on ensisijaisen tärkeää. Pelolla on tärkeä rooli vallitsevien valtasuhteiden ylläpitämisessä, ja siksi juuri turvapaikanhakijoihin liittyvän pelon diskurssin tutkiminen on ensisijaista. Tutkimukseni tärkein tavoite oli kuvata, tulkita ja näin luoda käsitys siitä, miten pelkoa ja turvapaikanhakijoita käsiteltiin julkisessa keskustelussa Suomessa eduskuntavaaleja edeltävänä ajanjaksona vuonna 2019. Tutkimustulokseni on, että puoluejohtajat keskittyivät puheenvuoroissaan analysoimaan meitä ja muita, Suomea yhtenä hegemonisena kansakuntana. Tuloksieni mukaan puoluejohtajien puheenvuorot on luokiteltavissa neljään, maahanmuuttoon ja pelkoon liittyviin diskursseihin: luotettavan Suomen diskurssi, kansakuntadiskurssi, hyödyllisen maahanmuuton diskurssi ja uhkaavan pelon diskurssi. Kolme ensimmäistä kuvaavat maahanmuuttoa, mutta niitä värittää myös ajatus jonkin toisen uhkaavuudesta. Neljäs, uhkaavan pelon diskurssi puolestaan keskittyy torjumaan pelkodiskurssia. Tutkimukseni kuvaa, että kaikki puoluejohtajat osallistuivat puheenvuoroissaan osallistuvat pelon diskurssin ylläpitämiseen tunnustamalla turvattomuuden olemassaolon ja legitimoimalla sitä erilaisin keinoin. Kaikki neljä diskurssia kertovat pelosta eri asioita, ja pyrkivät joko vähentämään tai lisäämään sitä, tarjosivat pelolle erilaisia selityksiä ja antoivat tunteelle erilaisia muotoja. Ne keinot, joilla pelon tai turvattomuuden tunnetta pyrittiin diskursseissa vähentämään, voivat saada joko nationalistisia kaikuja tai monikulttuurisuutta itseisarvona puoltavia sävyjä.
-
Tehtaanpiippuja ja ilmastotekoja : suomalaismedian ilmastonmuutoskeskustelu eduskuntavaaleissa 2019 (2021)Ilmastonmuutos on ihmiskunnan vakavin ongelma. Tämä ongelma ja se, mitä sen hillitseminen vaatii, on jo pitkään tiedostettu tieteellisen tutkimuksen piirissä. Poliittiset ratkaisut asiaan liittyen ovat kuitenkin edenneet hitaasti. Suomen eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2019 ilmastonmuutos oli ehkä ensimmäistä kertaa eduskuntavaalien historiassa keskeisin vaaliteema, herättäen runsaasti mediakeskustelua vaalien ympärillä. Kyseessä olivat myös maailman ensimmäiset merkitykselliset vaalit, jotka käytiin YK:n alaisen ympäristöpaneeli IPCC:n niin sanotun puolentoista asteen raportin lokakuussa 2018 tapahtuneen julkaisun jälkeen, joka tekee vaaleista kansainvälisestikin mielenkiintoisen tapauksen. Tässä tutkimuksessa tutkitaan ilmastonmuutoskeskustelua suomalaisessa mediassa eduskuntavaalien 2019 ympärillä syksyllä 2018 sekä keväällä ja kesällä 2019. Tutkimuksessa tarkastellaan ilmastonmuutosta käsitteleviä artikkeleita Helsingin Sanomissa, Maaseudun Tulevaisuudessa ja Perussuomalainen-lehdessä. Tutkimuksessa tarkastellaan, ketkä artikkeleissa olivat äänessä, minkä aiheiden kanssa ilmastonmuutosta käsiteltiin ja minkälaisia niin sanottuja oikeuttamismaailmoja keskustelussa käytettiin. Ilmastonmuutoskeskustelun analyysiin luodaan luokittelujärjestelmä, ja keskustelussa esiintyviä argumentteja analysoidaan yhdistäen kyseistä luokittelujärjestelmää laadulliseen sisällönanalyysiin ja oikeuttamisanalyysiin. Tutkimuksen mukaan keskustelussa oli äänessä runsaasti erilaisia toimijoita, erityisesti poliitikkoja, toimittajia ja monien eri alojen asiantuntijoita. Ilmastonmuutosta käsiteltiin keskustelussa laajasti eri aiheiden kuten eduskuntavaalien, maa- ja metsätalouden sekä energiantuotannon yhteydessä, ja erityisesti niin sanottuja ekologian, kansalaisuuden sekä teollisuuden oikeuttamismaailmoja käyttäen. Tutkimuksen ensimmäinen päätulos on, että vaaleja ympäröineessä mediakeskustelussa ihmislähtöisen ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja siitä, että se edellyttää joitain poliittisia toimenpiteitä, oli laaja konsensus tai jopa hegemonia. Tätä konsensusta kohtaan esiintyi kuitenkin myös kritiikkiä, eikä ilmastonmuutoksen edellyttämien toimenpiteiden sisällöstä ollut konsensusta. Tutkimuksen toinen päätulos on, että IPCC:n puolentoista asteen raportilla oli vaikutusta ilmastonmuutoskeskusteluun eduskuntavaalien 2019 ympärillä. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin suomalaisen ilmastonmuutoskeskustelun ja ilmastonmuutoksen politiikan luonnetta, joka on tärkeää, koska ilmastonmuutoksella on 2020-luvulla ja todennäköisesti myöhemminkin valtava vaikutus myös yhteiskunnalliseen todellisuuteen.
Now showing items 1-5 of 5