Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p17789"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2017)Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin arvopaperipörssin käyttäytymistä 1930-luvun laman aikana. Tutkimuksessa tullaan kuvailemaan Helsingin arvopaperipörssin yleisindeksin kehittymistä tutkimusajanjakson aikana. Pörssistä saatavan datan ja siinä olleiden yritysten taloudellisten tietojen avulla lasketaan erilaisia arvostuskertoimia osakkeille. Arvostuskertoimien avulla pyritään selvittämään, miten osakkeet olivat arvostettu ajanjaksolla ja mitä ne kertoivat sijoittajien suhtautumisesta lamaan. Tutkimusajanjaksoksi on valittu vuodet 1926–1938, jotta arvopaperipörssin käyttäytymisestä laman aikana saisi kokonaisvaltaisemman kuvan. Näin ollen tutkimusajanjakso käsittää 1920-luvun lopun nousukauden, lama-ajan laskusuhdanteen sekä sen jälkeisen elpymisen. Pääasiallisena lähteenä käytetään osakkeiden hintadataa. Tutkimukseen on kerätty myös Helsingin arvopaperipörssin listattujen yhtiöiden tulokset vuosilta 1926–1939 Firmor i Finland- vuosijulkaisuista. Näiden avulla on pystytty laskemaan pörssihinnoittelua kuvaava P/E- luku. Kyseistä lukua ei ole tiettävästi ennen laskettu tutkimuksen ajanjaksolta. Tutkimuksessa käytetään muina arvostuskertoimina kuvailemaan pörssin hinnoittelua: efektiivistä osinkotuottoa, P/NV- lukua, P/S- lukua ja tuottoa suhteessa nimelliseen kirjanpitoarvoon. Arvostuskertoimien avulla on mahdollista muun muassa selvittää edelsikö lamaa esimerkiksi jonkinlainen räikeä yliarvostustilanne pörssissä, vai oliko laman aikana nähtävissä selkeitä aliarvostustilanteita. Tutkimuksen metodina käytetään deskriptiivistä lähestymistapaa yhdessä yrityksistä saatavan tilastollisen datan kanssa. Tutkimuksessa rakennetaan narratiivi Helsingin arvopaperipörssin kehityksestä käyttäen hyväksi arvopaperipörssistä ja siinä olevista yrityksistä saatavaa taloudellista dataa. Narratiivia syvennetään pörssin historiikeista saatavilla aikalaiskuvauksilla sekä sen ajan Kauppalehden uutisoinnilla. Tutkimuksen lopputulemana voidaan todeta, ettei Helsingin arvopaperipörssi ollut ennen lamaa yliarvostetussa tilassa, eikä siinä ollut havaittavissa spekulatiivista kuplaa. Sijoittajat näyttivät ennakoivan laman alkamisen kohtuullisen hyvin, sillä mitään äkillisiä isoja kurssilaskuja ei esiintynyt. Lamasta elpymisen myötä arvopaperipörssi nousi rajusti tutkimusajankohdan loppuun asti. Elpyminen alkoi hiljalleen jo kultakannasta irrottautumisen jälkeen, jolloin sijoittajat alkoivat hinnoitella tuloskasvua yrityksille. Sijoittajat näyttivät olevan hyvinkin valveutuneita Suomen ja maailman taloudellisista muutoksista ja niiden vaikutuksista kotimaan pörssiin. Vuonna 1937 pörssi vaikutti hetkellisesti olevan yliarvostetussa tilassa, mutta muutoin arvostus on pysynyt laman aikana kohtuullisena — jopa hieman aliarvostettuna. Toimialakohtaisesti mitattuna pankkiosakkeet ovat olleet yliarvostettuja laman jälkipuoliskolla, kun taas teollisuusosakkeiden kurssikehitys näyttää vuotta 1937 lukuun ottamatta seuranneen niiden vahvaa tuloskasvua. Tutkimuksen ajanjaksolla arvopaperipörssi on tuonut noin 12 % kumulatiivisen tuoton reaalisesti mitattuna, mitä voidaan pitää poikkeuksellisen tuottoisana jaksona.
-
(2020)Tutkielma tarkastelee varhaislapsuuden kasvueroja Helsingissä vuosina 1934-1937 syntyneiden poikien välillä. Selitettävänä muuttujana on varhaislapsuuden painoindeksin kehitys ikävuosina 0–2. Tutkimusaineistona on otos Helsingin syntymäkohorttiaineistosta. Tutkielma selvittää tilastollisin menetelmin, miten kotitalouden tulot ja vanhempien ammatti näkyvät lasten kasvukehityksessä. Lisäksi pyritään hahmottamaan, löytyykö kasvussa alueellisia eroja. Työssä havaitaan tulojen voimakas yhteys kasvuun. Lisäksi havaitaan, että avioliiton aikaisella ammatissa toimimisella on positiivinen yhteys kasvuun keskiluokkaisissa ammateissa toimivien äitien lapsilla, ja negatiivinen yhteys työväenluokkaisten äitien lapsilla. Näitä yhteyksiä selitetään kotitalouden resursseilla – työläisäideillä työssäkäynti on liittynyt voimakkaampaan taloudelliseen pakkoon ja vaihtoehdottomuuteen kuin toimihenkilöäideillä. Lisäksi tutkimuksessa havaitaan huonompien kasvutulemien kasauma Toukolan ja Kumpulan alueella, minkä epäillään johtuvan huonommista asumisolosuhteista ja taloudellisiin syihin perustuvasta väestön alueellisesta valikoitumisesta.
-
(2017)Tutkielmassa tarkastellaan kilpailukyvyn käsitteen historiaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 1967 rahaston (Sitra) perustamisvaiheessa 1966–1967. Sitran alkuperäinen tavoite oli markan arvon vakauttaminen, taloudellisen kasvun nopeuttaminen ja Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen. Tutkielma tuo 1960-luvun ja Sitran esimerkkitapauksen muodossa historiallista perspektiiviä ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa Suomen taloudellisia ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja rakennettaan kilpailukyky-käsitteen ympärille. Keskustelua kilpailukyvystä Sitran perustamisvaiheessa lähestytään käsitehistoriallisen tutkimusotteen avulla. Erityisesti Quentin Skinnerin menetelmällisiä painotuksia hyödyntäen tarkastellaan, millaista kamppailua käytiin kilpailukyky-käsitteen määritelmistä ja arvottamisesta. Tavoitteena on selvittää, minkälaiseksi käsitteeksi Sitran perustamisessa mukana olleet henkilöt mielsivät kilpailukyvyn, ja erosiko rahaston perustamiseen liittyvä keskustelu kilpailukyvyn luonteesta aikakauden laajemmasta talouspoliittisesta keskustelusta. Sitran perustamisprosessin keskeisiä henkilöitä olivat Suomen Pankin pääjohtaja Klaus Waris, Suomen Pankin ylin virkamiehistö sekä rahaston lainsäädännölliseen valmisteluun osallistuneet poliitikot. Sitran perustamisprosessiin liittyvät asiakirjat, muistiot ja puheet muodostavat tärkeimmän lähdeaineiston. Aikakauden laajempaa talouspoliittista keskustelua tarkastellaan sanoma- ja aikakausilehtiaineiston ja hallitusohjelmien avulla. Sekundaarilähteenä hyödynnetään käsitehistoriaa ja aikakauden talous-, kauppa- ja integraatiopolitiikkaa käsittelevää aikalais- ja tutkimuskirjallisuutta. Keskeisinä tutkimustuloksina esitetään, että kilpailukykyä määriteltiin ja arvotettiin Sitran perustamisvaiheessa sen mukaan, miten käsitteen katsottiin palvelevan erilaisten intressiryhmien poliittisia tavoitteita. Käsitteen määrittämistavoissa esiintyi kaksi yleistettävissä olevaa merkityskerrostumaa. Kilpailukyvyn pitkäaikainen ja voimakas pohjakerrostuma oli kustannuksia ja hintoja korostanut ajattelutapa, jonka rinnalle nousi 1960-luvun mittaan ja Euroopan talousintegraation seurauksena innovaatioita ja teknologiaa korostanut kasvukilpailukykyajattelu. Sitran perustamisen ja laajemman keskustelun yhteydessä esiintyivät kummatkin merkityskerrostumat. Sitra ei siis ollut uudenlaisen kasvukilpailukykyajattelun ensimmäinen ilmentymä, mutta symbolisesti merkittävä ja konkreettinen instituutio, jolle aikalaiset antoivat suuren merkityksen. Tutkimustuloksena esitetään myös, että kilpailukyky oli kansallisen tai kansantaloudellisen yhteishyvän tärkein legitimaatiokäsite 1960-luvulla. Kilpailukyky käsitettiin myönteisenä tavoitetilana ja välttämättömänä keinona turvata yhteiskunnan hyvinvointi. Kilpailukyvyn keskeisestä asemasta kertoo se, että ainoastaan kommunistien muodostama vähemmistö suhtautui kilpailukyvyn välttämättömyyteen ja käsitteen läntiseen talousintegraatioon liittyneeseen odotushorisonttiin nuivasti. Tutkielman perusteella esitetään, että kilpailukyvyn keskeisen aseman haastaminen oli Suomessa 1960-luvulla – kuten nykyään – vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
-
(2016)Tämä tutkielma käsittelee taloudellista neuvottelukuntaa vuosina 1928–1932. Tutkielman tarkoitus on selittää neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa erilaisten talousteorioiden ja taloudellisten ajatusmallien kautta. Tutkielman lähestymistapa on taloushistoriallinen ja tutkimusmetodi teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman aihe sidotaan laajempaan 1930-luvun lamaa koskevaan taloushistorialliseen tutkimukseen. Tutkielmasta tekee mielenkiintoisen se, ettei neuvottelukunnan tuotantoa ole aiemmin systemaattisesti analysoitu. Neuvottelukuntaa on kuitenkin pidetty merkittävänä talouspolitiikkaa muotoilevana instituutiona. Tämän tutkielman lähdeaineistona käytetään neuvottelukunnan julkaisuja vuosien 1929 ja 1932 välisenä aikana. Painettuja julkaisuja täydentää arkistomateriaali, joka avaa julkaisujen taustalla käytyä keskustelua. Taloudellisesta neuvottelukunnasta tekee merkittävän sen jäsenet, joihin kuului arvovaltaisia poliitikkoja, virkamiehiä ja elinkeinoelämän edustajia. Kaikki Suomen merkittävät puolueet olivat edustettuina. Tuotannonaloista teollisuus oli muita aloja voimakkaammin edustettuna. Neuvottelukunnan keskeisiä hahmoja olivat esimerkiksi, Risto Ryti, J. K. Paasikivi, Väinö Tanner ja neuvottelukunnan yleissihteeri Bruno Suviranta. Taloudellisen neuvottelukunnan mielestä lamaan oli johtanut pääoman epätasainen jakautuminen taloudenalojen kesken. Kotimarkkinateollisuus oli vienyt voimavaroja vientiteollisuuden kehitysmahdollisuuksilta. Tähän oli osaksi syynä julkisentalouden kasvanut kulutus ja valtion avokätinen rahapolitiikka. Yli varojen eläminen ja tuhlaaminen oli heikentänyt vientiteollisuuden kilpailukykyä ja saattanut Suomen maksutaseen miinusmerkkiseksi. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa sävytti periaatteen tasolla vahvasti uusklassinen taloustiede ja liberaali talouspolitiikka. Talouslamat koettiin normaaleiksi suhdannevaihteluiksi, joihin ei pystytty talouspolitiikalla juuri vaikuttamaan. Talouslamoilla nähtiin olevan taloutta puhdistava vaikutus. Talouslamoilla oli siten oma kansantaloudellinen tehtävänsä puhdistaa talouden heikkoja rakenteita. Valtion rooli taloudessa nähtiin toisarvoiseksi, enemmänkin talouden esteitä purkavaksi kuin aktiivisen talouspolitiikan harjoittajaksi. Lama-aikoina tuli ottaa opiksi virheistä. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset olivat kapea-alaiset. Merkittävin talouspoliittinen uudistusehdotus oli verotuksen keventäminen erityisesti vientiteollisuuden eduksi. Julkisentalouden tuli samalla sopeutua pienentyneeseen kassavirtaan. Talouspolitiikan suunnittelu oli keskitettävä poliittisen järjestelmän ulkopuoliseen instituutioon. Talouspoliittinen päätöksenteko tuli perustaa tutkimustietoon, joka perustui vahvasti käytännönläheiseen lähestymistapaan. Talousteorioihin ei nojattu perusteellisesti, vaan ainoastaan viitteenomaisesti silloin, kun se sopi omien tarkoitusperien kanssa yhteen. Taloustieteen uudet suuntaukset torjuttiin vähäsanaisesti vääräoppisina. Olisi siis anakronistista väittää, että Ruotsissa tutkimusajankohtana keskustelua herättänyt uusi ekspansiivinen suhdannepolitiikka olisi neuvottelukunnassa koettu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Yleinen mielipideympäristö Suomessa tuki vahvasti talouden omaehtoisuutta, jolloin aktiivista suhdannepolitiikkaa ei voitu pitää käytännön vaihtoehtona. Käytännössä taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset eivät olleet klassisen taloustieteen koulukirjaesimerkkejä, vaan niitä voidaan kuvailla pragmaattisiksi. Teollisuuden ja erityisesti vientiteollisuuden edut menivät poikkeuksetta muiden päämäärien edelle. Tosin, uusklassisesta talousteoriasta poiketen, neuvottelukunta myönsi työttömyysongelman ja sen haittavaikutuksen kansantaloudelle. Neuvottelukunnan talouspoliittisessa ohjelmassa ei juuri ollut tilaa sosiaalipolitiikalle tai lama-ajan sosiaalisten kokemusten lieventämiselle. Valtion kassarajoitteen korostaminen vei pohjan sosiaalipolitiikan hyviltä tarkoitusperiltä. Tutkimuksen tulokset antavat kuvan, että talouspoliittinen ohjelma muotoiltiin pienen sisäpiirin ajatusmaailman mukaiseksi. Väitettä ei kuitenkaan voida aukottomasti todistaa tämän tutkielman lähdeaineiston valossa, vaan se kaipaa lisäselvitystä.
-
(2020)Tutkielma tarkastelee aluepolitiikan ja yrittäjyyden suhdetta Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnan kautta vuosina 1971–1987. Kehitysaluerahasto Oy oli valtion omistama osakeyhtiö, joka rahoitti kehitysalueiden elinkeinoelämää lainoilla, takauksilla ja avustuksilla. Aluksi sen tavoitteena oli kehitysalueiden teollistaminen ja työpaikkojen luominen, mutta myöhemmin keskeiseksi tavoitteeksi muodostui työllisyyden lisääminen uusien yritysten perustamiseen rohkaisemalla. Sen perustaminen kytkeytyi 1970-luvun alun poliittiseen tilanteeseen, jossa kehitysaluepolitiikkaa haluttiin tehostaa. Kehitysaluerahasto Oy:ta on käsitelty aiemmassa aluepolitiikan tutkimuksessa jonkin verran, minkä lisäksi siitä on tehty kaksi yrityshistoriikkia. Tästä huolimatta sen toimintaa ei ole tutkittu kovin syvällisesti ainakaan laadullisin menetelmin. Myös aluepolitiikan ja yrittäjyyden suhde on jäänyt aiemmassa tutkimuksessa hyvin vähälle huomiolle. Tämän tutkielman tarkoitus on paikata tätä tutkimuksellista aukkoa ja arvioida Kehitysaluerahasto Oy:n toimintaa ja aluepolitiikkaa uudesta näkökulmasta. Tutkimuskysymykset keskittyvät Kehitysaluerahaston johtajien perusteluihin aluepolitiikan tarpeellisuudelle ja heidän näkemyksiinsä yrittäjyydestä. Tutkielmassa hyödynnetään myös kehitysvaltion ja yrittäjähenkisen valtion käsitteitä, ja pohditaan niiden soveltuvuutta Kehitysaluerahasto Oy:n historialliseen kontekstiin. Tätä kautta pohditaan myös valtion ja yritysten suhdetta innovaatiopolitiikassa, josta on käyty runsaasti tieteellistä vuoropuhelua. Aineistona tutkielmassa käytetään Kehitysaluerahasto Oy:n kolmen ensimmäisen toimitusjohtajan sekä heidän kanssaan samaan aikaan koko tutkimusajankohdan toimineen varatoimitusjohtajan tekstimuodossa olevia julkisia puheita, esitelmiä ja kirjoituksia sekä vähäisessä määrin myös muita asiakirjoja. Aineisto on kerätty Kehitysaluerahasto Oy:n seuraajaorganisaatio Finnvera Oy:n arkistosta. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi teemoittelun ja tyypittelyn avulla. Aineiston luonteen vuoksi tutkielman johtopäätökset jäävät melko yleiselle tasolle, sillä puheita ja julkisia esiintymisiä ei voida pitää objektiivisina kuvauksina. Niistä voidaan kuitenkin päätellä aatemaailmoja, tavoitteita ja päämääriä. Tulokset siis kuvastavat Kehitysaluerahasto Oy:n johtajien puheissa ilmenevää todellisuutta, joka täytyy ottaa huomioon niitä arvioitaessa. Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnassa aluepolitiikka ja yrittäjyyden edistäminen kytkeytyvät toisiinsa sekä yhteisenä että erillisinä tavoitteina. Keskeisiä tuloksia tutkielmassa ovat Kehitysaluerahasto Oy:n innovaatiopoliittisen toiminnan ja kehitysalueiden yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistämisen aiempia käsityksiä suurempi merkitys. Molemmat näistä havainnoista on huomioitu aiemmissa tutkimuksissa, mutta tämän tutkielman analyysin perusteella niillä saattaa olla aiemmin luultua suurempi painoarvo. Koska molempia näistä on varsin vaikea mitata, täytyy tämän tutkielman aineiston analyysin perusteellakin tyytyä vain arvioiden esittämiseen. Kolmas keskeinen havainto on 1970-luvun loppupuolen hahmottaminen yhteiskunnallisena käännekohtana. Aiemmin korostetut alueellisen tasa-arvon ja työllisyyden lisäämisen tavoitteet alkoivat menettää merkitystään noin vuodesta 1978 lähtien, ja kilpailukyvyn parantamisen ja innovaatioiden edistämisen tavoitteet korvasivat ne Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnan keskeisinä päämäärinä. Samalla aluepolitiikka jäi 1980-luvun aikana taustalle, kun yrittäjyyden merkitys korostui Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnassa entistä enemmän. Valtiomuutos suunnitteluvaltiosta kilpailukyky-yhteiskuntaan 1980-luvulta lähtien välittyy aineistosta joiltakin osin, mutta esimerkiksi uusliberalistiset vaikutteet jäivät melko vähäisiksi Kehitysaluerahasto Oy:n johtajien puheissa.
Now showing items 1-5 of 5