Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p17973"

Itämerta on kuvailtu maailman saastuneimpana, mutta samalla suojelluimpana merenä. Itämeren vakavien saasteongelmien juuret ovat sen rannikkomaiden kiihtyneessä teollistumisessa ja kaupungistumisessa, ja meren kohtelemisessa ”likaviemärinä”. Merten saastuminen on esimerkki yhteismaan ongelmasta, jossa useiden käyttäjien johdosta resurssia uhkaa tuhoutuminen kokonaan. Itämerellä tilanteeseen puututtiin vuonna 1974 rautaesiripun ylittävällä Itämeren suojelusopimuksella. Tutkielma pyrkii täydentämään aikaisempaa yhteiskunnallista ja historiallista tutkimusta Itämeren suojelusta ja saastumisesta, ja yhdistämään sen ympäristöongelmien tarkasteluun konstruktiivisesta perspektiivistä. Tutkielmassa tutkitaan Itämeren suojeluun ja saastumiseen liittyvää kirjoittelua suomalaisessa lehdistössä vuosina 1975-1991, ja aiheen uutisoinnin huomiosyklejä toisen maailmansodan jälkeen. Ajanjakso on merkittävä Itämeren suojelun kansainvälisen virallisen yhteistyön alkamisen, ympäristöliikkeen nousun, ja saastetilanteen kehittymisen vuoksi. Lisäksi kylmän sodan geopoliittinen tilanne loi haasteita kansainväliselle ympäristöyhteistyölle. Tutkielman lähtökohtana ovat ympäristöongelmien sosiaalinen rakentuminen ja Ulrich Beckin riskiyhteiskuntateorian väite teollistuneiden yhteiskuntien kasvavista riskeistä. Tavoitteena on tarkastella, miten lehdistö on pyrkinyt vaikuttamaan yleisiin käsityksiin Itämeren saastumisesta ja suojeluratkaisuista, ja onko uutisointi vaihdellut Downsin (1972) huomiosyklien teorian mukaisesti. Ensimmäinen tutkimuskysymys keskittyy huomiosyklien muutoksiin, ja toinen, ensisijainen kysymys, avaa sitä, miten uutisointi ja ajattelu Itämeren suojelemisesta ja saastumisesta ovat muuttuneet Itämeren suojelusopimuksen laatimisesta Neuvostoliiton hajoamiseen. Ensimmäistä tutkimuskysymystä varten tutkielmassa on muodostettu aikasarjoja Kansalliskirjaston digiarkiston ja Merkin arkiston Itämeren saastumiseen liittyvillä hakusanoilla. Tutkielman toiseen tutkimuskysymykseen liittyvä aineisto (n= 120) koostuu Helsingin Sanomien artikkeleista vuosilta 1975-1991. Tutkimusmenetelmänä toimii kehysanalyysi. Aineiston alustavan tarkastelun pohjalta on noussut viisi kehystä 1) ongelmakehys 2) ratkaisukehys 3) motivaatiokehys 4) kriittisyyskehys 5) konfliktikehys. Tutkimuksen analyysi osoittaa, että uutisointi Itämeren saastumisesta ja suojelusta on ollut vähäistä 1960-luvun loppua, jolloin uutisoinnin määrä kasvoi huomattavasti ympäristovallankumouksen johdosta. Tämän jälkeen Itämeren mediahuomio on vaihdellut sykleittäin, mukaillen aikaisempaa tutkimusta ympäristöaiheiden huomiosykleistä teollistuneissa länsimaissa. Kehysanalyysissä paljastuu, miten ympäristöjärjestöjen kriittiset äänet ovat nousseet yhä useammin poliitikkojen ja tutkijoiden näkökulmien rinnalle 1980-luvusta lähtien. Aineistossa yhteistyö ratkaisuna on korostunut, ja 1980-luvun viimeisistä vuosista lähtien on esitetty Itä- Euroopan maiden taloudellisen tukemista reaktiona alueen vakavaan saastetilanteeseen ja heikkoon taloudelliseen tilanteeseen. Tutkielmassani argumentoin, että taloudellisen tukemisen ehdottamisen taustalla on poliittisten syiden lisäksi ymmärryksen kasvu meren ekosysteemin välttämättömyydestä ihmiskunnalle, sekä kasvanut huoli ja laajentunut käsitys Itämeren saastumisesta, ja saasteiden leviämisestä yli valtioiden rajojen.