Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p21299"

Tutkielman tavoitteena on yhteistoiminnallisen hallinnan tutkimuksen näkökulmasta tutkia millä tavoin Etelä-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan varautumisen yhteistyöfoorumit ovat muodostuneet ja mitkä seikat ovat siihen vaikuttaneet. Tutkimus pohjautuu Yinin (2003) tapaustutkimuksen replikoinnin logiikkaan, jota hyödynnettiin kahden esimerkkitapauksen tarkasteluun. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluita toteuttamalla, joiden myötä pyrittiin luomaan ymmärrystä Etelä-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan varautumisen yhteistyöfoorumeiden toimintaan osallistuneiden julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin turvallisuustoimijoiden yhteistoimintaa koskevista kokemuksista ja näkemyksistä. Sekä alueellisen että kansallisen varautumisen prosessien laajemmaksi hahmottamiseksi haastateltiin lisäksi valtion alue- ja keskushallinnon edustajia. Asiantuntijahaastatteluiden tarkoituksena oli etenkin lisätä ymmärrystä siitä, miten yhteistyöfoorumeiden toiminta on alueilla käynnistynyt, millaisia prosesseja foorumityöskentelyyn sisältyy sekä millaisena sektorit ylittävä yhteistyö alueellisen varautumisen ja turvallisuuden kysymyksissä näyttäytyy. Aineiston analysoinnissa hyödynnettiin Emerson, Nabatchi ja Baloghn (2012) yhteistoiminnallisen hallinnan integratiivista viitekehystä soveltuvin osin. Lisäksi hyödynnettiin Emerson ja Nabatchin (2015) yhteistoiminnallisen hallinnan regiimien muodostumista kuvailevaa typologiaa. Tulokset osoittavat, että Etelä-Karjalan yhteistyöfoorumin voidaan katsoa kuuluvan oma-aloitteisesti muodostettuihin yhteistoiminnallisen hallinnan regiimeihin, kun taas Etelä-Pohjanmaan yhteistyöfoorumin voidaan katsoa ennen sote- ja maakuntauudistuksen kaatumista kuuluneen nk. ulkoa johdettuihin regiimeihin. Ulkoinen häiriö järjestelmän kontekstissa aiheutti kuitenkin Etelä-Pohjanmaan yhteistyöfoorumin siirtymisen oma-aloitteisesti muodostettuihin regiimeihin, luoden yhteistoiminnalle jälleen uudenlaisia haasteita. Yhteistoimintaan ohjaavat ajurit auttavat lisäksi ymmärtämään yhteistoiminnan käynnistymiseen vaikuttaneita seikkoja, joista aloitteellinen johtajuus nousi erityisen merkittäväksi molemmilla alueilla. Tutkimus osoittaa, että sektoreiden rajat ylittävän yhteistoiminnan kehittymistä ei tulisi tarkastella lineaarisena prosessina. Viitekehyksen mukaisesti esitetään sen sijaan, että turvallisuustoimijoiden väliset yhteistoiminnan dynamiikat koostuvat kolmesta keskenään vuorovaikutuksessa olevasta syklisestä prosessista, eli “periaatteellisesta” osallistumisesta, jaetusta motivaatiosta ja yhteistoiminnallisista valmiuksista. Yhteistoiminnan dynamiikoiden sisäiset elementit auttavat lisäksi selittämään niitä seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet Etelä-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan varautumisen yhteistyöfoorumeihin osallistuvien turvallisuustoimijoiden välisen verkostoyhteistyön kehittymiseen.

Tutkielmassa tarkastellaan eduskunnan kesällä 2021 hyväksymää Liikenne 12 -suunnitelmaa uuden julkisjohtamisen ja uuden julkisen hallinnan näkökulmista. Liikenne 12 -suunnitelma on ensimmäinen pitkän tähtäimen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Sen tarkoituksena on ohjata Suomen liikennejärjestelmän suunnittelua, ylläpitoa ja kehitystä kokonaisuutena hallituskausien yli kahdeksitoista vuodeksi eteenpäin. Tutkielmassa kysytään, ilmentävätkö Liikenne 12 -suunnitelma ja sen valmistelutyöt uutta julkisjohtamista (New Public Management) ja uutta julkista hallintaa (New Public Governance) sekä miten ne mahdollisesti suunnitelmassa ilmenevät. Aineisto koostuu pääosin Liikenne 12 -suunnitelmasta sekä muista valtioneuvoston hankeikkunan materiaaleista. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimusmetodina on käytetty sisällönanalyysiä. Teoreettinen viitekehys pohjaa uuden julkisjohtamisen ja uuden julkisen hallinnan teorioihin. Teorioita on vertailtu kuudesta näkökulmasta; käsitys kansalaisista, lainsäädännön lähtökohta, organisoitumisen rakenne ja tehtävä, hallinnon fokus, yhteistyön malli sekä suorituksen mittaaminen. Liikenne 12 -suunnitelmaa ja sen valmistelua analysoidaan tutkielmassa näistä kuudesta näkökulmasta. Analyysistä käy ilmi, että Liikenne 12 -suunnitelmassa on sekä uuden julkisjohtamisen että uuden julkisen hallinnan elementtejä. Uutta julkisjohtamista kuvastavat liikenteen toimijoiden ja organisoitumisen moninaisuus, kustannustehokkuuden tavoittelu, toimivien markkinoiden edistäminen ja liikennejärjestelmän suoritukseen keskittyminen. Tehokkuutta mitataan yleisesti suorituksen kautta ja suunnitelmassa esitetyille toimenpiteille on asetettu selkeitä tavoitteita. Myös lainsäädäntö perustuu kilpailuneutraliteetin ja markkinamekanismien edistämiselle. Uutta julkista hallintaa kuvaa se, että Liikenne 12 -suunnitelmassa kansalaisyhteiskunnan toimijoita ei nähdä uuden julkisjohtamisen tapaan vain asiakkaina vaan aktiivisina osallistujina. Myös lainsäädäntö velvoittaa huomioimaan eri toimijoiden näkemykset ja jakamaan tietoa. Organisoituminen ei perustu asiakkuuksille ja sopimuksille, vaan monipuoliselle yhteistyölle ja verkostoille sekä niiden koordinoinnille. Suoritusta mitataan laajemmin kuin kustannusten kautta ja suorituksen on tuettava monenlaisia yhteiskunnallisia arvoja. Analyysin perusteella uusi julkisjohtaminen ja uusi julkinen hallinta ilmenevät rinnakkain Liikenne 12 -suunnitelmassa. Uuden julkisen hallinnan elementit korostuivat jonkin verran uutta julkisjohtamista enemmän. Kehitys myös vaikuttaisi olevan enenevässä määrin uuden julkisen hallinnan suuntaan; toimijoiden aktivointiin, kasvavaan verkostoitumiseen ja monitahoisten intressien yhteensovittamiseen. Jotta kehityskulusta liikennealalla voisi lausua yleisemmin ja varmemmin, tarvitaan lisää ja laajempaa tutkimusta.