Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p24142"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2017)Nuorten aikuisten työkyvyttömyys ja työmarkkinoilta syrjäytyminen ovat yhteiskuntapoliittisen keskustelun keskiössä 2010-luvun Suomessa. Nuorten ikäluokkien työkyky nähdään työurien pidentämisen kannalta keskeisenä tekijänä. Työkykyyn liittyviksi kansainvälisiksi haasteiksi on tunnistettu erityisesti mielenterveyteen liittyvän työkyvyttömyyden sekä nuorten työkyvyttömyyden lisääntyminen. Mielenterveys toimii perustana myös muun terveyden toteutumiselle ja se on olennainen osa yksilön toiminta- ja työkykyä. Nuorella iällä tapahtuneeseen työmarkkinoilta syrjäytymiseen liittyy niin negatiivisia kansantaloudellisia vaikutuksia kuin myös useita yksilön kannalta negatiivisia hyvinvointivaikutuksia. Pitkiin sairauspoissaoloihin liittyy kohonnut riski pysyvään työkyvyttömyyteen. Tutkimalla mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen esiintyvyyttä on mahdollista tunnistaa työkyvyttömyyteen yhteydessä olevia tekijöitä ja saada kuva mielenterveyden häiriöiden aiheuttaman työkyvyttömyyden tasosta. Tutkielmassa tarkastellaan mielenterveysperusteisten sairauspoissaolopäivien esiintyvyyttä 20–34-vuotiaassa väestössä iän, sukupuolen sekä työmarkkina-aseman mukaan vuodesta 2005 vuoteen 2013. Tarkastelu on rajattiin vähintään 12 kalenteripäivää kestäneisiin pitkiin sairauspoissaoloihin. Tutkielmassa on käytetty rekisteripohjaista tutkimusaineistoa. Aineistossa on yhdistetty Kelan etuusrekisteristä haetut tiedot myönnetyistä sairauspäivärahajaksoista, Suomen väestöstä tehty 70 prosentin väestöotos sekä Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon perustuva tieto henkilöiden työmarkkina-asemasta. Tutkielmassa tarkastellaan sairauspoissaolopäivien vuosittaisia määriä sekä poissaolojen keskimääräisiä pituuksia graafisesti sekä ristiintaulukoimalla. Tulosten mukaan naisilla on enemmän mielenterveyden häiriöistä johtuvia pitkiä sairauspoissaolopäiviä kuin miehillä kaikissa eri työmarkkina-asemaryhmissä. Poissaolopäivien määrä on lisääntynyt vuodesta 2005 sekä 20–24-vuotiailla miehillä että naisilla. Naisilla poissaolopäivien määrä on lisääntynyt myös 25–34-vuotiailla. Masennus ja muut mielialahäiriöt aiheuttavat eniten mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja sekä miehillä että naisilla. Miehillä toiseksi eniten poissaolopäiviä aiheuttava tautiryhmä oli skitsofrenia, skitsotyyppiset häiriöt ja harhaluuloisuushäiriöt. Naisilla toiseksi suurin tautiryhmä oli neuroottiset, stressiin liittyvät ja somatoformiset häiriöt. Mielenterveysperusteisissa sairauspoissaolopäivissä on työmarkkina-aseman perusteella havaittavissa selkeä jako työelämässä ja sen ulkopuolella olevien välillä. Työsuhdetta vailla olevilla opiskelijoilla, työttömillä sekä työmarkkina-asemaltaan tuntemattomilla esiintyy 1,5–2,5-kertaisesti mielenterveysperusteisia sairauspoissaolopäiviä työntekijöihin verrattuna. Sairauspoissaolot ovat myös näihin ryhmiin kuuluvilla nuorilla aikuisilla keskimäärin huomattavasti pidempiä kuin työntekijöiden tai alempien ja ylempien toimihenkilöiden ryhmiin kuuluvilla. Tutkielman tulosten perusteella työkyvyttömyyden ehkäisyyn tähtäävät toimet näyttävät jakautuvan 2000-luvun Suomessa eriarvoisesti työmarkkina-aseman mukaan. Nykyiset työkyvyn tukemiseen ja työkyvyttömyyden ehkäisyyn tähtäävät prosessit eivät mielenterveyden häiriöiden kohdalla näytä tavoittavan työelämän ulkopuolella olevia nuoria aikuisia samalla tavalla kuin niitä, jotka ovat mukana työelämässä. Työurien pidentämisen ja eriarvoisuuden vähentämisen kannalta olisi tärkeää, että mielenterveyden häiriöiden yhteydessä esiintyviin työkyvyn ongelmiin puututtaisiin aiemmin myös työelämän ulkopuolella olevien kohdalla. Näin olisi mahdollista ennaltaehkäistä pysyvän työkyvyttömyyden syntymistä.
-
(2017)Työkyvyttömyys on yksi merkittävimmistä syistä työurien lyhenemiselle, ja se on usein yleisintä keski-ikäisessä väestössä. Yksi työkyvyttömyyden ilmenemismuoto on sairauspoissaolot, joiden on todettu olevan naisilla miehiä yleisempiä. Ajantasaista ja eri mittareilla sairauspoissaolojen sukupuolieroja mittaavaa tutkimusta kuitenkin tarvitaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan pitkien sairauspoissaolojen sukupuolieroja keski-ikäisessä työllisessä väestössä vuosina 2005–2013. Tutkielman tavoitteena on kuvata sairauspoissaolojen muutosta miehillä ja naisilla tutkimusajanjaksolla sekä sukupuolieroja ja niiden muutosta vuosien 2005 ja 2013 välillä. Lisäksi tarkastellaan iän ja ammattiaseman vaikutusta sukupuolieroihin. Aineistona käytettiin 70 prosentin satunnaisotosta Suomen väestöön vuosina 2004–2012 kuuluneista 45–64-vuotiaista, joista muodostettiin edelleen kunkin vuoden lopun 45–64-vuotiasta Suomessa asuvaa väestöä edustavat otokset. Otoksiin kuuluneille yhdistettiin Tilastokeskuksesta saatu tieto ammattiasemasta, jonka perusteella aineisto rajattiin kunkin vuoden lopussa työlliseen väestöön (ylemmät toimihenkilöt, alemmat toimihenkilöt, työntekijät ja yrittäjät). Tieto otosväestön yli 11 kalenteripäivän sairauspoissaoloista vuosina 2005–2013 saatiin Kelan sairauspäivärahan etuustiedoista. Sairauspoissaoloja tarkasteltiin yhteensä kaikissa sairauksissa ja kahdeksassa yleisimmässä ICD-10-tautiluokituksen mukaisessa sairauspääryhmässä. Mittareina käytettiin sairauspoissaolon esiintyvyyttä ja sairauspoissaolopäivien lukumäärää niillä, joilla esiintyi sairauspoissaolo. Sukupuolieroja sekä iän ja ammattiaseman vaikutusta sukupuolieroihin vuosina 2005 (n = 675 786) ja 2013 (n = 721 292) mallinnettiin käyttäen logistisen regression ja nollatypistetyn negatiivisen binomiregression osista koostuvaa hurdle-regressiomallia. Sairauspoissaolon esiintyvyys vähenee tutkimusajanjaksolla miehillä ja naisilla suurimmassa osassa tutkituista sairausryhmistä. Kokonaisesiintyvyyden vähenemisestä suurin osa selittyy tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvien sairauspoissaolojen vähenemisellä. Sairauspoissaolopäivien määrä niillä, joilla on sairauspoissaolo, pysyy tasaisena molemmilla sukupuolilla. Sekä vuonna 2005 että 2013 sairauspoissaolon esiintyvyys on naisilla miehiä yleisempää kaikissa sairauksissa ja suurimmassa osassa tutkituista sairausryhmistä. Miehillä yleisempiä ovat verenkierto- ja ruoansulatuselinten sairauksista johtuvat sairauspoissaolot. Kaikissa sairausryhmissä molempina vuosina sairauspoissaolopäivien määrä on miehillä naisia suurempi, mutta sukupuolierot ovat pääosin pieniä. Sairauspoissaolojen sukupuolierot ovat samankaltaisia vuosina 2005 ja 2013. Iän ja ammattiaseman vakioinnin vaikutus sukupuolieroihin on vähäinen ja selittyy pääosin ammattiaseman vaikutuksella. Tutkielman tulokset vahvistavat aiemman tutkimuksen havaintoja siitä, että sairauspoissaolot ovat naisilla miehiä yleisempiä. Tulokset osoittavat myös, että sairauspoissaolojen sukupuolierot ovat riippuvaisia käytetystä mittarista ja siitä, mistä sairausryhmistä johtuvia sairauspoissaoloja tutkitaan. Keski-ikäisten työllisten pitkien sairauspoissaolojen vähentämiseksi ja sukupuolierojen kaventamiseksi tulisi naisilla panostaa erityisesti sairauspoissaolojen ennaltaehkäisyyn ja miehillä työhönpaluuta tukeviin toimiin.
Now showing items 1-2 of 2