Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p26292"

Tämä tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen: mitä analyysejä Suomen ulkoasiainministeriö esitti Baltian itsenäisyyden palauttamiseen johtaneesta kehityksestä vuosina 1986–1991? Tutkimuksen rajaus kattaa kehityksen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen 1986 ympäristöliikkeen puitteissa Baltiassa syntyneestä kansallisesta liikehdinnästä elokuun 1991 vallankaappausyritykseen ja Baltian maiden itsenäisyyden palauttamiseen. Tutkimus valaisee osaltaan sitä tilannekuvaa, jonka pohjalta Suomen ulkopolitiikkaa johdettiin Neuvostoliiton viimeisinä vuosina. Baltian tilanne muodostui Suomen kannalta keskeiseksi ulkopoliittiseksi kysymykseksi kylmän sodan lopussa. Baltian tasavalloissa oli Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikan myötä alkanut merkittävä kansallinen liikehdintä, joka 1990-luvun taitteessa tähtäsi yhä avoimemmin valtiolliseen itsenäisyyteen. Tutkimus perustuu ulkoministeriön arkiston 25 vuoden ajan salaisiin arkistolähteisiin, joista vuoden 1991 aineisto on vapautunut tutkimuskäyttöön alkuvuodesta 2016. Tutkimuksen metodina on historiantutkimukselle tyypillinen lähdekriittinen sisältöanalyysi, joka soveltuu etenkin aiemmin akateemisessa tutkimuksessa käsittelemättömän arkistomateriaalin tutkimiseen. Ulkoministeriön arkistossa keskeisimpänä lähteenä on Baltiaa koskeva raportointi sekä vuoden 1991 osalta Moskovan poliittisten raporttien R-sarja. Arkistomateriaalin lisäksi keskeisten aikalaistoimijoiden haastattelut ovat tarjonneet merkittävää taustatietoa tutkimuksen kannalta. Tutkimus osoittaa, että Suomen ulkoministeriön raportointi keskittyi tutkimusajanjakson aikana Viroon. Liettua ja vähemmissä määrin Latvia tulevat säännöllisen raportoinnin piiriin vasta vuonna 1990. Niiden merkitys kasvoi erityisesti tammikuun 1991 väkivaltaisuuksien myötä. Ympäristöliikkeiden kansallispoliittinen rooli nousee raportoinnissa esille varhaisessa vaiheessa. Itsemääräämisen laajentamispyrkimyksiä sekä Moskovan reaktioita niihin seurattiin aktiivisesti. Vuoden 1990 aikana Baltian maiden ja Neuvostoliiton keskusjohdon välinen konflikti alkoi käydä ilmeiseksi. Tilanne kärjistyi väkivaltaisesti Vilnassa ja Riiassa seuraavan vuoden tammikuussa. Ulkoministeriössä jäätynyttä konfliktia pidettiin kevään aikana todennäköisimpänä skenaariona, mutta analyyseistä välittyy pelko tilanteen kärjistymisestä. Pidettiin täysin mahdollisena, että keskusjohto pyrkisi järjestämään provokaatioita, joilla oikeutettaisiin sotilaalliset toimet Baltiassa. Vasta vallankaappausyritys elokuussa 1991 laukaisi tilanteen, ja Baltian tasavallat palauttivat itsenäisyytensä. Baltian itsenäistymiskehitys oli Suomen kannalta merkittävä osa Neuvostoliiton hajoamiskehitystä. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa Suomen ulkopoliittisen päätöksenteon taustalla vaikuttaneista analyyseistä. Baltian maat nähtiin ulkoministeriössä Moskovan kannalta perestroikan koekenttänä. Toisaalta itsenäisyyttä ajavien ryhmien ja Neuvostoliitossa nousseiden vanhoillisten voimien välisen jännitteen pelättiin kärjistämään tilannetta väkivaltaiseksi. Maantieteellinen läheisyys ja tiiviit yhteydet Viroon merkitsivät sitä, ettei Suomi voisi pysytellä mahdollisen kriisin ulkopuolella. Väkivaltainen kurinpalautus Baltiassa säilyi realistisena vaihtoehtona aina elokuun 1991 vallankaappausyritykseen asti. Neuvostoliiton jopa ydinasein käytävän sisällissodan mahdollisuutta pohdittiin vielä loppuvuodesta.