Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p3284"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2018)Tutkimuksen päätavoite on analysoida ja kuvata lastensuojelun jälkihuollon työntekijöiden kuvaa asiakkaistaan. Tutkimuskysymys on, millaiseksi identiteettikuva jälkihuollon asiakkaista rakentuu työntekijöiden haastattelupuheessa. Identiteettikuva tarkoittaa tutkimuksessa ominaisuuksia, joita puheessa annetaan tietoisesti tai tiedostamatta puheen kohteena oleville. Tutkielma liittyy tutkimushankkeeseen “Sosiaalityön jälkihuollossa olevien nuorten asiakkuusprofiilit, osallisuus, tuki ja tuen vaikuttavuus. Kohti itsenäistä asumista tukevaa moniammatillista toimintamallia”. Tutkielman suurimpana motiivina on läpinäkyvyyden lisääminen. Aineistona on kuusi Helsingissä toteutettua jälkihuollon työntekijöiden ryhmähaastattelua, joihin osallistui yhteensä 22 jälkihuollon työntekijää. Tutkimus on aineistolähtöinen ja käytetty diskurssianalyysi on aineistoa tyypittelevä ja tulkitseva sekä omaa diskurssiaan luova. Metodologia pohjaa teoreettiseen viitekehykseen, joka on sosiaalinen konstruktionismi. Tutkimuksessa määriteltiin seitsemän työntekijöiden ryhmähaastattelujen puheessa rakentunutta jälkihuollon nuorta kuvaavaa diskurssia ja identiteettikuvaa. Identiteettikuvat on nimetty seuraavasti: “huonossa kunnossa oleva”, “lapseksi jäänyt”, “pärjäävä helmi”, “medikalisoitu nuori”, “päihteiden käyttäjä”, “passiivisena pysyvä” ja “epäonnistumaan tullut”. Useimmin esiintyneitä diskursseja ovat “huonossa kunnossa oleva”, “päihteiden käyttäjä” ja “lapseksi jäänyt”. Identiteettikuvat linkittyvät usein toisiinsa. Ne syntyvät vuorovaikutuksessa toisten työntekijöiden kanssa ja asiakassuhteessa, ja niitä muokkaavat myös käytössä oleva palvelujärjestelmä ja muu yhteiskunnallinen konteksti. Kun nuoren identiteettikuva määritellään ryhmähaastatteluissa huonokuntoiseksi, tilanne on sosiaalityön kannalta jumiutunut. Tällainen nuori on usein palvelujärjestelmän ulkopuolella ja sopimaton palveluihin. “Lapseksi jäänyt” -diskurssin nuoren identiteettikuvassa korostuu nuoren kehityksen keskeneräisyys, huolettomuus, ymmärtämättömyys aikuisten asioista sekä arjen osaamattomuus. “Pärjäävä helmi” -diskurssin nuoren identiteettikuvassa nuori määrittyy luotettavana, aktiivisena, itsenäisenä ja omillaan toimeen tulevana. “Medikalisoitu nuori” -diskurssissa keskustelu muuttuu ammattilaisten väliseksi terveydenhoitopainotteiseksi puheeksi, jossa nuorta määrittävä ominaisuus on hänen diagnoosinsa. “Päihteiden käyttäjän” identiteettikuvaa puolittaa päihteitä käyttävien nuorten jakaminen rutiinikäyttäjiin ja viihdekäyttäjiin. Jälkihuollon nuori on usein identiteettikuvasta riippumatta väärässä palvelussa ja pallottelun kohde. Asiantuntijat pystyvät jouhevasti liikkumaan diskurssista toiseen niitä hyödyntäen esimerkiksi nuoren tilanteen ja kontekstin mukaan. Moninaiset diskurssit voidaankin nähdä myös työvälineenä asiakkaan tilanteesta ja asiakastyöskentelystä keskusteltaessa ja sitä suunniteltaessa. Ei ole yhdentekevää, miten nuorista puhutaan, koska puhetavalla saattaa olla vaikutusta työntekijän työotteeseen. Yksipuoliseksi jumiutuessaan diskursseilla voi olla asiakassuhteeseen negatiivinen vaikutus. Vastavuoroista suhdetta voisi edistää nuoren riisuminen leimaavista elementeistä. Kielenkäytön reflektiota on hyvä tarkastella jälkihuollossa toimintatapoja kehitettäessä.
-
(2017)Tutkielmassa tarkastellaan jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten toimijuuden tiloja ja toimijuutta tukevia ja rajoittavia tekijöitä nuorten elämäntarinoissa ja tulevaisuuteen suuntautumisen kontekstissa. Tutkielmassa toimijuus ymmärretään yksilön päätöksenteon prosessiksi, joka muotoutuu sosiaalisesti ja sidoksellisesti nuoren resurssien ja olosuhteiden sekä yhteiskunnallisten ja kulttuuristen reunaehtojen kehystämänä. Toimijuus muotoutuu temporaalisesti elämäntarinan eri vaiheiden ja tapahtumien kautta. Yksilön toimijuutta mahdollistavat ja rajaavat sekä yksilön omat että läheisten menneisyyden kokemukset ja valinnat, nykyhetken olosuhteet ja tulevaisuuteen suuntautumisen tavat. Toimijuuden sidoksisuuden tarkastelu lähtee siitä, ettei toimijuus kerro ensisijassa nuorten yksilöllisistä kyvyistä päätöksentekijöinä ja tulevaisuuden suunnittelijoina, vaan toimijuus kuvaa niitä sidoksia, joita nuorella on ja jotka mahdollistavat hänelle erilaisia tiloja toimia. Tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: miten jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten elämäntarinat ovat muodostuneet ja minkälaisia toimijuuden tiloja elämäntarinan eri vaiheissa avautuu nuorille sekä minkälaisia toimijuuden mahdollistavia ja rajoittavia tekijöitä elämäntarinoiden käännekohdista ja jatkuvuuksista on löydettävissä? Tutkielma pyrkii vastaamaan tutkimukselliseen tarpeeseen, joka koskee jälkihuollon asiakasnuorten arkisia kokemuksia omasta toimijuudestaan sijaishuollossa, jälkihuollossa ja tulevaisuuteen suuntautumisessa. Tutkielman tavoitteena on tuottaa lisäymmärrystä lapsena huostaan otettujen nuorten aikuisten resursseista ja toimijuuden mahdollisuuksista huostaanoton aikana ja sen jälkeen. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen jälkihuollon asiakkaana olevan nuoren elämänkerrallisesta haastattelusta. Haastattelumenetelmänä sovelletaan episodista haastattelumenetelmää, joka on teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun yhdistelmä. Haastattelut toteutettiin haastattelukorteilla, joiden avulla tuettiin nuorten toiminnallisuutta ja autonomisuutta haastattelutilanteessa. Haastattelukortit tarjosivat haastateltaville välineitä ja keinoja käsitteellistää menneitä elämäntapahtumiaan ja pohtia tulevaisuuttaan. Nuorten elämäntarinoista konstruoidut kertomukset jakautuivat kolmeen kertomustyyppiin, sopeutumisen kertomuksiin, selviytymisen kertomuksiin ja eteenpäin menemisen kertomuksiin. Kertomustyypit poikkesivat toisistaan kertomuksen kulun sekä toimijuuden ja sitä tukevien mahdollisuuksien suhteen. Kertomustyypit eivät kuitenkaan tyhjentävästi kuvanneet nuorten toimijuuden mahdollisuuksia. Tutkielman perusteella nuorten kertomuksista on erotettavissa neljänlaisia sosiaalisia prosesseja - kehiä, jotka muodostuvat omanlaisista sosiaalisista verkostoista ja toiminnan reunaehdoista. Kehissä nuorten valinnanmahdollisuudet ja toimijuuden tilat mahdollistuivat pitkälti sen mukaan, minkälaisia toimijuuden sidoksia kehien kautta avautui. Kehät jäsensivät nuorten elämänkerrallisia kertomuksia ja kaikista kertomuksista oli erotettavissa arjen jatkuvuuksien kehiä, ongelmien kasautumisen kehiä ja voimaantumisen kehiä sekä epävarmoja tulevaisuuden kehiä. Kehien ajoittuminen vaihteli nuorten elämässä eivätkä kehät olleet sidottuja nuorten institutionaalisiin elämänvaiheisiin. Nuorten toimijuuden mahdollisuuksia eri toimijuuden kehissä kehystivät yhteiskunnalliset ja kulttuuriset reunaehdot, institutionaaliset ja yksilölliset siirtymät, materiaalinen todellisuus sekä käytössä olevat resurssit. Nuorten vahvat ja heikot siteet perheeseen, ystäviin ja läheisverkostoon sekä yhteiskunnallisiin instituutioihin toimivat merkittävinä väylinä resursseihin. Tutkielma osoitti, että jokaisen nuoren elämänkerrallisesta kertomuksesta on löydettävissä ongelmien kasautumisen kehien lisäksi voimaantumisen ja arjen jatkuvuuksien kehiä. Lisäksi kaikki nuoret olivat eri elämänvaiheissa hyötyneet läheisten ja yhteiskunnan tuesta ja he myös suuntautuivat tulevaisuuteen järkevin, omaan elämäntilanteeseen ja resursseihin suhteutetuin suunnitelmin. Tulosten perusteella sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten rakenteilla oleva elämä ei ollut selitettävissä kategorisilla tulevaisuuden urilla, vaan teoreettisena käsitteenä kehä kuvasi monipuolisemmin nuorten toimijuuden mahdollisuuksia menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuuden osalta.
-
(2017)Tutkielmani käsittelee helsinkiläisiä 17-21-vuotiaita jälkihuoltonuoria, joilla on jäänyt peruskoulu kesken oppivelvollisuus ikäisenä. Näillä nuorilla on taustallaan pitkä lastensuojelu- ja sijoitushistoria. Tutkimus on tehty Helsingin kaupungin lastensuojelun jälkihuollolle 12 nuoren haastattelututkimuksena. Tutkimuksella on kolme tavoitetta: 1) kerätä ja analysoida tietoa niistä merkityksistä, joita nuori peruskoulunkäymiselle antaa, 2) tutkia, miten nuori hahmottaa tulevaisuuttaan peruskoulupudokkuuden kautta ja miten hän on kokenut avuntarpeensa koulutukseen liittyen ja 3) tarkastella sitä, miten sosiaalinen toimintakyky näkyy nuorten peruskouluun ja sijaishuoltoon liittyvissä kokemuksissa. Tuon esiin nuorten omaa ääntä ja peruskoululle antamia merkityksiä ja peilaan niitä yhteiskunnalliseen koulupudokkuuden ongelmakenttään. Koulupudokkuutta on tarkasteltu yleensä tutkimuksessa lähinnä peruskoulun jälkeisenä ongelmana. Peruskoulusta putoamisen ongelma paikantuukin usein sijaishuollossa oleviin nuoriin. Tutkimukseni osoittaa, että peruskoulutuksen kesken jättäminen on monitasoinen prosessi, jossa nuori joutuu usein leimatuksi, kokee erilaisuutta ja häpeää. Sijoituksen ja huonon koulumenestyksen aiheuttamat luokan, koulun tai vertaisryhmän muutokset aiheuttavat nuorelle tilanteen, joka saattaa edesauttaa koulupudokkuutta. Nuorien taustalla on usein myös vaikeaa koulukiusaamista, laitoksista hatkailua, terveys- ja päihdeongelmia. Monet nuoret kokevat, että vanhempien tuki koulunkäymiselle on ollut riittämätön ja osasyy peruskoulupudokkuuteen. Peruskoulupudokkuus aiheuttaa näköalattomuutta, turhautumista, tulevaisuuden kaventumista ja epävarmuutta arjesta. Tutkielmani antaa viitteitä siitä, että lähes kaikki haastatellut nuoret kärsivät sosiaalisen toimintakyvyn heikentymisestä heidän kotonaan vallinneiden kasvatusolosuhteiden ja rikkonaisen taustansa takia. Sosiaalinen toimintakyky on voinut näillä nuorilla ensi sijassa ilmetä sopeutumisena sijoitukseen ja muuttuviin sosiaalisiin ympäristöihin. Sijaishuoltopaikoissa sosiaalinen toimintakyky voi näyttäytyä siinä, että sopeutuu joukkoon ja luo uusia ihmissuhteita. Sosiaalista toimintakyky näyttäytyy näiden nuorten kohdalla muussa muodossa kuin tavoitteellisuutena opiskelussa. Tärkein johtopäätökseni on, että jälkihuolto-oikeutta tulisi pidentää ja vahvistaa jälkihuollon käytäntöjä. Tutkimus herättää myös kysymyksen, onko sijoitus epäonnistunut, jos kaikkien lastensuojelun tukitoimien jälkeen lopputulos on nuori, joka on vailla jatko-opiskelumahdollisuutta, työtä ja mielekästä tekemistä täysi-ikäisenä? Nämä asiat kietoutuvat vahvasti keskusteluun sijaishuollon laadusta ja vaikuttavuudesta.
Now showing items 1-3 of 3