Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p5389"

Lähisuhdeväkivalta on globaalisti merkittävä sosiaalinen ja kansanterveydellinen ongelma. Käsitteellä viitataan missä tahansa lähisuhteessa tapahtuvaan käyttäytymiseen, joka aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä tai seksuaalisia vammoja tai haittoja suhteen osapuolille. Maisterintutkielmassa on tarkasteltu lähisuhdeväkivallan ehkäisyä vaikuttavuuden näkökulmasta. Lähtökohtana on, että lähisuhdeväkivallan vähentämiseksi tehtävät toimenpiteet ilmenevät ja ovat empiirisesti jäljitettävissä muutoksiin lähisuhdeväkivaltaa tehneen tai kokeneen ihmisen hyvinvoinnissa tai elinoloissa. Tutkielman tutkimuskysymys on: mitkä lähisuhdeväkivaltaa ehkäisevien psykososiaalisten interventioiden kontekstiin ja mekanismeihin kytkeytyvät tekijät selittävät interventioiden vaikuttavuutta ja miksi näin on? Tutkimusmenetelmänä on realistiseen arviointitutkimukseen perustuva systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa tiedonkeruu pohjautuu ennalta määriteltyihin, rajattuihin tutkimuskysymyksiin. Realistinen arviointitutkimus tarkastelee kontekstin, mekanismien ja tulosten keskinäistä vuorovaikutusta ja pyrkii selittämään esimerkkien kautta, mistä onnistumiset ja epäonnistumiset tietyn intervention toteutuksessa johtuvat. Aineistoon on sisällytetty sekä laadullisia, määrällisiä että monimenetelmäisiä tutkimusjulkaisuja. Kirjallisuuskatsauksen aineiston keruu ja valinta on toteutettu työssä kolmivaiheisesti. Ensimmäisen vaiheen alustavan tiedonkeruun ja asiasisältöjen kartoittamisen jälkeen on laadittu lopullinen hakustrategia, jonka aikajänteeksi määriteltiin 1.1.2020–31.3.2022. Tiedonkeruu toteutettiin huhtikuussa 2022 kolmesta tietokannasta ja yhteensä hakuja tehtiin 20 kappaletta. Määritellyillä hakuehdoilla saatiin 89 osumaa, joista lopulliseen aineistoon sisällytettiin 15 vertaisarvioitua alkuperäistutkimus- tai kirjallisuuskatsausartikkelia. Aineiston artikkeleista kuusi oli empiirisiä alkuperäistutkimuksia ja yhdeksän kirjallisuuskatsauksia. Aineiston analyysi on toteutettu realistisen synteesin periaatteita noudattaen kolmivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa on tiivistetty aineisto visuaalisesti taulukkomuotoon tutkimusartikkeleiden aiheiden, tutkittavan joukon, menetelmien ja keskeisten tulosten osalta. Synteesin toisessa vaiheessa aineistolle on toteutettu metodologinen laadunarviointi. Kolmannessa vaiheessa on tunnistettu aineiston artikkeleissa toistuvia konteksteja ja mekanismeja, joiden yhteisvaikutuksella väkivaltaa joko onnistuttiin tai ei onnistuttu vähentämään. Aineistoon valikoituneiden tutkimusten ja tutkimuskatsausten heterogeenisyyden vuoksi mikään yksittäinen interventio ei noussut esiin muita menetelmiä tehokkaampana keinona lähisuhdeväkivallan vähentämiseen. Interventioiden kontekstin osalta keskeisiä toiminnan onnistumista selittäviä tekijöitä olivat tutkittavien valikoituminen sekä intervention maantieteellinen, institutionaalinen ja sosiaalinen toteutusympäristö. Yksilötason vaikuttavuudesta eniten näyttöä aikaansaaduista hyödyistä oli väkivallan tekijöille kohdennetuilla kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjautuvilla interventioilla. Yksilötasolla keskeiseksi eri interventioiden toimivuutta selittäväksi tekijäksi nousi lisäksi sekä väkivallan tekijöiden että uhrien osalta interventioon osallistuvien motivaatio. Lähisuhdeväkivallan uhrin ajattelutapojen, käsitysten ja käyttäytymisen muutokseen tähdänneet tutkimukset aineistossa olivat ongelmallisia, sillä niissä ei kuvattu interventioiden konkreettista tai teoreettista toiminnan mekanismia. Siten se, miksi ja miten lähisuhteessa tapahtuva väkivalta vähenisi väkivallan uhrin psykososiaalisella tuella jäi selvittämättä. Ottaen huomioon lähisuhdeväkivallan uhrien elämäntilanteen kompleksisuuden, on pääteltävissä, että integroitu interventiomalli, jossa yhdistetään erilaisia elementtejä ja korostetaan erilaisia teoreettisia lähestymistapoja tuottaa parempia tuloksia väkivallan vähenemisen kannalta kuin tietty yksittäinen interventio. Intervention tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen liittyvin tekijöiden tunnistaminen on keskeistä, jotta niihin voidaan kiinnittää huomiota sekä uusia väkivallan vähentämisen interventioita suunniteltaessa että niiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta arvioitaessa.

Syftet med denna avhandling var att bilda en uppfattning om HBTQIA+-personers erfarenheter av stödtjänster relaterade till våld i nära relationer samt att analysera hurdant kunnande professionella önskar för att bättre kunna stöda HBTQIA+-personer som upplevt våld i nära relationer i Finland. Jag valde att fokusera på våld i specifikt HBTQIA+-relationer i och med att den tidigare forskningen om ämnet är begränsad både i Finland och internationellt. Även Justitieministeriet (2021) har i sin rapport konstaterat att det saknas kunskap om HBTQIA+-personers erfarenheter i stödtjänsterna relaterade till våld i nära relationer. Avhandlingen ämnade besvara följande forskningsfrågor: Vilka upplevelser har HBTQIA+-personer som brukare och professionella som arbetat med denna klientgrupp av stödtjänster relaterade till våld i nära relationer? Vilka särbehov kan identifieras hos dessa brukare i nuvarande stödtjänster? Hur kunde stödtjänster relaterade till våld i nära relationer utvecklas för att bättre tjäna även HBTQIA+-personers rehabiliteringsbehov? Avhandlingens teoretiska referensram utgjordes av queer-teori med fokus på heteronormativitet och minoritetsstress. Heteronormativitet syftar på antagandet om heterosexualitet och en binär könsindelning som utgångspunkt. Minoritetsstress innebär den strukturella ojämlikhet, de fördomar och de medvetna eller omedvetna kränkningar som personer möter på grund av att de tillhör en minoritet. Avhandlingens material bestod av två semistrukturerade intervjuer med HBTQIA+-personer som upplevt våld i nära relationer och sökt sig till stödtjänster. Utöver detta bestod materialet även av sex semistrukturerade intervjuer med professionella som mött eller kunde möta HBTQIA+-brukare som upplevt våld i nära relationer. Materialet analyserades genom en kvalitativ innehållsanalys som resulterade i fem kategorier: 1) minoritetsstress, 2) bemötandet av HBTQIA+-personer, 3) brist på tillgänglighet, 4) positiva upplevelser och möjligheter samt 5) en alternativ synvinkel. I avhandlingen tillämpades ett abduktivt tillvägagångssätt, vilket resulterade i att minoritetsstress lades till som teori i samband med innehållsanalysen. I resultaten presenteras brukarinformanternas erfarenheter av och tankar om nuvarande stödtjänster samt professionellas upplevelser av och inställning till dessa. Dessutom diskuterade informanterna utvecklingsidéer samt identifierade försvårande faktorer bakom hjälpsökandet för våld i nära HBTQIA+-relationer. Minoritetsstress som brukare kan uppleva då de söker sig till tjänsterna var en av dessa faktorer och den i de nuvarande stödtjänsterna rådande heteronormativiteten ansågs öka detta. Ytterligare betonade flera av informanterna ett sensitivt bemötande och lade vikt vid tillgänglighet av tjänsterna. Även möjligheter identifierades med tanke på utvecklingen av mer inkluderande våldstjänster.